On tämä maa puna-ahmojen valtaama verohelvetti

Anonyymi-ap

Suuret rakennukset täynnä julkisen hallinnon korkeapalkkaisia läsiviä virkaansa hallitsevia, joitten kunto ja voimat juuri ja juuri riittävät palkan nostamiseen.
Ne palkat pääosin kustantaa ahkera työtään tekevä ja ansaittuja pääomia sijoittava pieni vähemmistö.
Nyt kun tämän vähemmistön eläkeläisten verokuormaa hieman kevennettiin, alkoi aivan jumalaton poru. Semmoinen poru, että nyt päämisterikin vapisten ilmoittaa, että ei ollut tarkoitus alentaa varakkaitten eläkeläisten veroja.
Tilanne on sen laatuinen, että nyt kadumme kaikkia niitä nainteja, joitten tuloksena solunjakautuminen lähti liikkeelle ja tuotti noin zaatanan hullun ja edesvastuuttoman sukupolven.
Sitkeimmät meistä tulevat sileintäkin hautakiveä pitkin kiiveten teidän ilkeisiin uniinne ja raaputtavat piilukirveellä omantuntonne verille.
Sen te ansaitsette te kunniattomat likasikiöt, joilta ei löydy minkäänlaista kunnioitusta teitä elättäneitä vanhoja ihmisiä kohtaan.
Ja nyt, ryhtykää uuteen kunnioittavaan elämään.

10

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vasuri ei kunnioita ketään ja haluaa muiden rahat jaettavaksi heille!

      • Anonyymi

        Kylläpäs vaalitappiosta säikähtänyt persu vuodattaa sappeaan aloituksessa. Ja kokoomuksen lakeijat jatkavat asiaa huomattuaan kuinka raskaan virheen hallitus teki poliittisesti mennessään ryöstämään eläkerahoja.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpäs vaalitappiosta säikähtänyt persu vuodattaa sappeaan aloituksessa. Ja kokoomuksen lakeijat jatkavat asiaa huomattuaan kuinka raskaan virheen hallitus teki poliittisesti mennessään ryöstämään eläkerahoja.

        Hallitus hallitsee ja kalliimmaksihan vasemmisto tulee vaikka miten asiaa lasket. Kun on noin 300'000 työtöntä niin miljardi uppoaa helposti liiallisiin korvauksiin.

        Ei nääs vasurien taistelujärjestö ay oikein osaa toimia järkevästi ahneuksissaan!


    • Anonyymi

      Ja noin on!

      • Anonyymi

        Tuli hiljaisuus. Vanhusten verotuksen keventämisestä metelin nostaneet lähtivät piiloihinsa. Se ei kuitenkaan pelasta heidän uniaan kiroukselta, joka heille on langetettu.
        Parempi heidän on siirtyä tukemaan varakkaille vanhuksille Orpon hallituksen ilmoittamaa verotuksen keventämistä..
        Orpo itse, pysyköön päätöksessään.


    • Anonyymi

      Omat lapsenlapseni, vallan pahasti aivopestyt sosialistit, ovat olleet mukana hyökkäämässä minulle tarjoutunutta verohelpotusta vastaan. Rassut paskiaiset tehneet sen puoluepoliittisesta vaikuttamishalusta ja halusta hyökätä oikeistohallitusta vastaan.
      Kirjoitan testamenttini uuteen kuosiin. Saavat laiskaksi aivopestyinä demareina tulla toimeen omalla työllään. Tosin tämän puna-ahmojen "hyvinvointivaltion" periaate on läsiä laiskana ja odottaa, että joku tulee syöttämään.

      • Anonyymi

        Valtakunnallinen vapaaehtoinen ohjelma testamenttien uuteen harkintaan on tarpeen.
        Me vanhukset olemme vanhempia ja isovanhempia, joitten jälkeläisiä nuo meisän etuamme vahingoittavat paskiaiset ovat.


    • Anonyymi

      Ymmärrän tulevat julkisen palkankorotukset ainoastaan tästä näkökulmasta: yks) Sektoria kavennetaan reippaasti kaikilla mahdollisilla aloilla, ja kaks) Työssä tullaan vaatimaan tulosvastuullisuutta samaan tapaan kuin yksityinen joutuisi vaatimaan. Silloin palkankorotukset etuineen ovat perusteltuja.

      • Anonyymi

        Kiitos! Samaa mieltä kuin nimismies! Julkisen sektorin suure palkankorotukset ovat hyväksyttävissä ehdolla, että väkeä vähennetään, työnjakoa kehitetään ja esimiesten valvovaa otetta tiukennetaan.


    • Anonyymi

      Yhteiskunnan viranhaltijoilla on monilla leipää riittänyt liian kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3381
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      20
      2076
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1865
    4. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1861
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1778
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1572
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1430
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1384
    9. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1377
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1324
    Aihe