Sdp-Kepu-Kokoomus tuhokolmikko on pitänyt huolen jo 90-luvulta lähtien, että tämä maa romutetaan. Tämä kolmikko on onnistunut ajamaan maamme syvälle krooniseen alijäämätalouteen ja riippuvuuteen velkarahasta, ovat hävittäneet mittavasti tuottavia resursseja, aiheuttaneet korjauskelvottoman kroonisen massatyöttömyyden, heikentäneet maaseutujen ja maataloustuotannon elinvoimaa, heikentäneet kotimaisen tuotannon elinvoimaa, saaneet maaseudut tyhjenemään, päättivät luovuttaa luonnonrikkautemme kasvottomille ulkomaisille sijoittajille, alistuneet EU:n sanelupolitiikalle. pistäneet kansan maksamaan järjettömästä ilmastopolitiikasta, jotta näytetään hyvältä IPCC:n tilastoissa.... ja huipentumana luovuttaneet maamme USA:n sotilastukikohdaksi ja kulutushyödykkeeksi Venäjää vastaan.
Että miksi velkavuori kasvaa, miksi työttömyys pahenee, miksi köyhyys kasvaa, miksi suomalaisia syntyy vähemmän kuin kuolee, miksi itsenäinen pärjääminen ei ole enää mahdollista....? Se on hyvät naiset ja herrat tosiasia, että tämän maan kohtalo on käsikirjoitettu häpeällisellä selkärangattomuudella ja saamattomuudella. Jos itse ei päätetä omista asioista ja pidetä huolta omasta maastamme, sen tekee joku muu ja poimii hedelmät omaan koriinsa. Tämä on tietoisesti tehty valinta, ei vahinko, eikä olosuhteiden pakko. Valinta, josta meidät kansalaiset pakotetaan maksamaan ja kärsimään, sekä kuuntelemaan valheellista populismia "hyvinvointivaltiosta" ja sietämään "väärinajattelijoiden" vainoamista.
Kiitos Sdp, Kepu ja Kokoomus. Kärventyköön nämä isänmaanpetturit helvetin tulissa.
Suomen karu kohtalo
16
108
Vastaukset
- Anonyymi
Totta. Ihme mulkeroita.
- Anonyymi
Perustele. Tiesitkö, että demokratiassa kansa valitsee eduskunnan, voittajapuolueesta tule hallituksen pääministeripuolue ja hallitusohjelma tehdään yleensä niin, että hallitus saa enemmistön. Silti oppositio on aina melkein puolet kansasta.
- Anonyymi
Mitähän ihmettä yrität sanoa? Vastasitkohan nyt ihan oikeaan ketjuun? Tuolla arkipäiväisellä yleistiedolla ei ole mitään merkitystä itse aiheessa, jossa kyse on päättäjien tekemistä päätöksistä, sekä niiden seurauksista. Pysy aiheessa.
- Anonyymi
"Perustele. Tiesitkö, että demokratiassa kansa valitsee eduskunnan"
Itse asiassa demokratiaa ei ole olemassa. ”Demo” on kansa, ”kratia” on valta. Ilman vaaleja kansan valta muuttuu anarkiaksi. Vaalien tuloksena valta siirtyy kansalta eduskunnalle, siis kansalla ei enää ole valtaa vaan se on eduskunnalla, joka ei pskaakaan välitä enää kansan tavoitteista. - Anonyymi
Suomessa valta on puolueilla. Tekevät mitä huvittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa valta on puolueilla. Tekevät mitä huvittaa.
Totta.
- Anonyymi
Suomessa on joku kumma vimma etsiä aina uutta isäntää, ettei itse tarvii miettiä suuria kysymyksiä ja ottaa vastuuta. On helpompaa, kun isäntä sanelee ja suomalainen kumartaa ja tekee niin kuin sanotaan.
- Anonyymi
SDP ei ole ollut hallituksessa 20 vuoteen paitsi huippu hyvä super Marinin huulipuna hallitus oli .
- Anonyymi
Kataisen ja Sipilän hallitukset aloittivat tuhon ja SDP ei ollut niissä . Nyt tuhon sinetöi orpopurra .
- Anonyymi
Näin on.
- Anonyymi
Yksisilmäistä ja läpinäkyvää Sdp:n puolustelua. Sdp on ollut tekemässä Suomelle vahingollisia päätöksiä koko sen ajan, kun se käänsi takkinsa 90-luvulla. Tunnetko Sdp:tä näin huonosti, vai tahallas valehtelet? Nyt tuhoa ei sinetöi orpopurra, vaan yrittävät korjata tuhon jälkiä.
Vaikka osa toimista on kipeitä, on silti saatu jo korjauksiakin tehtyä. Tästä saat selkeät todisteet, kun käyt lukemassa hallituksen päätökset ja niiden vaikutukset muualta kuin opposition ja muun kapinakoalition valheellisesta propagandasta.
- Anonyymi
Mitä puoluetta ketjun avaaja äänestää?
- Anonyymi
Aloitus on lyhyesti sitä, missä tilanteessa Suomi on nyt ja mikä siihen on johtanut. Minun puoluekannallani ei ole tässä tapauksessa merkitystä.
- Anonyymi
Mokattuaan puolueet tietävät että muutaman vuoden päästä ollaan taas hallituksessa. Se n takia voivat tehdä mitä huvittaa.
- Anonyymi
Sdp:llä on hurja syntilista, eikä puoluetta ole perusteetta arvosteltu ja oltu huolissaan sen vahingollisista vaikutuksista kansaan ja maahan.
Tässä litania demareitten perseilystä:
Taloudelliset päätökset 1990-luvun alussa:
talouskriisin pahentaminen, väärät päätökset, joista aiheutui laajasti negatiivisia vaikutuksia kansalaisiin.
Liittoutuminen EU:hun:
demarit oli keskeisessä roolissa Suomen liittymisessä Euroopan unioniin. Meille luvattiin kaikkea hyvää, jos äänestämme puolesta. Toisin kävi. Menetimme suvereniteettimme, jouduimme EU:n sanelupolitiikan alaiseksi, menetimme valtavasti työpaikkoja ja hyvinvointia "kansainvälistymisbuumissa". Nämä päätökset ovat olleet vaikuttamassa suomalaisten köyhyyden nelinkertaistumiseen.
Palkkaneuvottelut ja työmarkkinasopimukset:
riidat, tyytymättömyys, epäonnistumiset, negatiiviset vaikutukset.
Koulutuspolitiikka:
Sdp:n toimet ovat osa koulujärjestelmämme romuttumista.
Sote-uudistus:
Sdp on ollut osana useissa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistushankkeissa, joissa luvattiin paljon, mutta jotka ovat aiheuttaneet farssin. Uudistusten epäonnistuminen on johtanut siihen, että mm. palvelut eivät ole parantuneet luvatusti.
Ympäristöpolitiikka:
päämotiivina näyttäää hyvältä IPCC:n tilastoissa. Liian radikaaleja päätöksiä, kuten aikataulut yms. toimet, joista aiheutuu mm. taloudellisia ongelmia. Oma lukunsa on ilmastohysterian lietsominen ja perusteettoman syyllisyystaakan luominen.
Maahanmuuttopolitiikka:
miljardiluokan kustannus, turvallisuutta heikentävä ja kansan yhtenäisyyttä pirstova. Lisäksi suomalaisen kulttuurin, identiteetin yms. demonisointi ja aliarvostaminen.
Sosiaaliturvan uudistukset:
keinot vähentää köyhyyttä ja eriarvoisuutta ovat epäonnistuneet. Köyhyys on kasvanut, eriarvoisuus on kasvanut jne.
Kansainväliset suhteet:
demareitten ulkopoliittiset päätökset, kuten ilmastosopimukset, suhtautuminen Natoon ja suhteet Venäjään ovat aiheuttaneet ristiriitoja ja vakavaa huolta Suomen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta,
Työttömyyden kasvu:
demarit ovat julistaneet, että "EU:n vahvuus on Suomen vahvuus", mutta todellisuudessa demareitten ajaman "kansainvälistymisbuumin" seurauksia ovat olleet työpaikkojen raju väheneminen, konkurssit, fuusiot, siirtyminen muualle EU-alueella, tuonnin kasvattaminen kotimaisen tuotannon ja työllistämisen, sekä verotulojen kustannuksella.
Sosiaalinen eriarvoisuus:
ihmisarvon jakaminen sen perusteella, mihin ryhmään polarisoituneessa yhteiskunnassa kuuluu. Hyötyjen epätasainen jakautuminen kansainvälistymisbuumin seurauksena. Jatkuva yhdenvertaisuuden peräänkuuluttaminen, mutta toimet ovat vain jyrkentäneet epätasa-arvoisuutta.
Taloudellinen riippuvuus:
Demareiden johdolla mentiin EU:iin ja luvattiin, että jos äänestetään puolesta, saamme työpaikkoja ja vaurauksia. Toisin kävi. Menetämme ennemmän kuin hyödymme.
Että äänestäkää vaan jatkossakin tätä kauhujen kerhoa.- Anonyymi
Päättäjät edellisvuosina joutuneet ? Saatanan valtaan . Ei voi muuten ymmärtää ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517183Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?424992HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002788- 1502103
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki331660Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1331634- 201617
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon4001566mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111347Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E111323