Mielestäni suurin vääryys eläkejärjestelmässä on se, että vanhat ikäluokat saivat kerryttää eläkkeensä kaksi kertaa isomalla kertoimella aikana jolloin töitä riitti ja töihin pääsi kun meni kysymään. Saatoit kävellä tehtaanportista 16 vuotiaana sisään ja 63 vuotiaana ulos eläkkeelle samasta portista. Nostan hattua, että suuret ikäpolvet tekivät töitä ja rakensivat hyvinvointivaltion nimeltä Suomi. Enkä nyt tarkoita mitään duunarien eläkkeitä, duunari on eläkkeensä ansainnut, jotka eivät muuten varmaan vanhoillakaan ikäluokilla kovin suuria ole, tarkoitan niitä jättieläkeitä. Käytin tätä vain selventääkseni minkälaisessa yhteiskunnassa elettiin. Ajat olivat erilaiset, töitä oli, työntekijöitä arvostettiin. Yhteiskunta oli erilainen.Oli paljon käsityöläisammatteja, jotka ovat kadonneet jne. Ei vaadittu ties mitä tutkintoja saadakseen töitä jne. Teollisuutta on kadonnut. Yrityksiä on kadonnut. Yhteiskunta on kokenut valtavan muutoksen. Tämä unohtuu monelta.
Mielestäni ei ole oikeudenmukaista, että nuoremmat sukupolvet joutuvat maksamaan jättieläkkeet aikana, jolloin töitä ei yksinkertaisesti ole, ja jos on niin niistä ei haluta mitään maksaa. Puhumattakaan siitä, että kaikenlaiset pitkät työsuhteet ovat historiaa ja eletään suhdanteissa. Pätkätöitä, vuokrafirmoja, nollatuntisoppareita ja ties mitä kuraa. Hintataso tähtitieteellinen ja lähes mahdotonta tehdä mitään hankintoja normaalina duunarina, jotka olivat vanhoina aikoina kaikille mahdollisia. Ja kaiken kukkuraksi se oma eläke kertyy puolet pienemmällä kertoimella. Oikeudenmukaista? Ei minusta.
Suomessa on valloillaan joku outo ajatus, että kukaan muu ei saisi tienata mitään paitsi lääkärit, poliitikot ja jotkut yrittäjät. Kaikkien muiden pitäisi alistua jonkinlaiseen orjan asemaan vailla mitään oikeuksia ja palkkaa maksetaan omatunnon mukaan. Yhteiskunta vaatii toimiakseen kaikki ihmiset. Tämä ajatus on unohtunut kokonaan.
Suurin vääryys eläkejärjestelmässä (minun mielestäni)
34
185
Vastaukset
- Anonyymi
Outoa . Minä tein nuorena 8 vuotta töitä SOK lla enkä tienannut niistä vuosista penniäkään eläkettä . Sit vähä myöhemmin opiskelin tutkinnon eikä sekään kerryttänyt eläkettä . Alle keskiarvon on nyt eläkkeeni .
- Anonyymi
Työeläkettä ruvettiin maksamaan v1983,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työeläkettä ruvettiin maksamaan v1983,
Noinkohan? Työeläkelait kuitenkin säädettiin 1960-luvun alkuvuosina:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_eläkejärjestelmä#Historia
- Anonyymi
Toinen on se, että pieniä työeläkeläisiä pidetään köyhinä leikkaamalla kansaneläkettä 50 prosentilla työeläkkeen määrästä. Eli jos saa vaikkapa 800 euroa työeläkettä, niin kansaneläkkeestä pudotetaan 400 euroa pois.
Näinollen pitkän työuran pienellä palkalla tehnyt ei saa juuri paljoakaan enempää kokonaiseläkettä kuin takuueläkeläinen , jolla ei työuraa lainkaan! N. 986 €/kk.
Puolet työeläkkeestä kaapataan valtiolle takaisin!
Työ- ja kansaneläkkeen napanuora tulisi ehdottomasti katkaista.- Anonyymi
Somali saa takuueläkkeen ja ilmaisen asunnon ja harkinnanvaraisia tukia…
Saatko sinä?
- Anonyymi
Tulee tapahtumaan sama kuin 60-, 70-, ja 80-luvuilla. Valtava määrä suomalaisia häipyy töihin Ruotsiin ja Norjaan.
- Anonyymi
Onko noissa maissa töitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko noissa maissa töitä?
On.
- Anonyymi
Tää on taas näitä, joka kuvittelee olevansa joku republikaani.
- Anonyymi
Jos menit 16 v töihin, eläke alkoi kertyä vasta kun täytit 23.
Itsellekin oli töitä kertynyt 2,5 v ennenkuin valmistuin sairaanhoitajaksi. Olis se lukio ja sairaanhoito-opisto.
Kun olin ollut kesälomat,joululomat ja pääsiäislomat töissä ihan vain henkeni pitimiksi.
Nuorena olin sairaala-apulainen, luuttusin vain käytäviä, kun en mitään muuta osannut, eikä palkkakaan ollut kummoinen. - Anonyymi
Kun pääsin eläkeelle, ei sitä laskettu kuin vasta 23 vuoden iästä lähtien, mutta laskukaava oli se sama 1,5% vuositulosta. 2020. Mulle tuli niitä työvuosia 43.
Ei kannata kadehtia. Olen keskituloinen , eläkettä kertyi 3500€/kk. Veroprosentti on 27. Ja kaikenlaisia vähennyksiä on tulossa.- Anonyymi
Onnea sinulle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnea sinulle!
Onhan 3500€/kk eläke yli kaksinkertainen keskiarvo eläkkeeseen…
Lopullinen ratkaisu eläkeläisongelmaan:
Eläkkeet vastikkeellisiksi!💶
Kyllä sitä joutilaat eläkeläiset voisivat jotain tehdä eläkkeensä eteen, eikä vaan LOISIA yhteiskunnan vapaamatkustajina! Esim. vaikkapa risusavottaa, marjanpoimintaa, roskien/jätteiden keruuta tienpientareilta, kadunlakaisua🧹 ynnä muuta mukavaa virikettä. 🎃
Nyt loppu turha humppaaminen, ikäloput kääkät!🪗☠️
Töihin tai varkaisiin, luoja ei laiskaa vanhusta elätä!☠️💶
(Vaihtoehtona olisi sitten se eutanasia.💉💊☠️⚰️🪦)- Anonyymi
ei eläkettä anneta eläkeen vuoksi, vaan työ historian vuoksi,
Anonyymi kirjoitti:
ei eläkettä anneta eläkeen vuoksi, vaan työ historian vuoksi,
Paljon on ns. työpaikoilla ns. työelämässä loisittu ns. vapaamatkustajina. 🦥😵🥱😴🛏️🛌💤 Mitään OIKEITA TÖITÄ ei ns. eläkkeen eteen ole tehty! On vain LUSMUILTU & kahvia juotu!☕️😡✊
Yhteiskunnan tehtävä ei ole elättää turhia ns. onkimatoja!🪱☠️ ⚰️🪦- Anonyymi
Moaukko kirjoitti:
Paljon on ns. työpaikoilla ns. työelämässä loisittu ns. vapaamatkustajina. 🦥😵🥱😴🛏️🛌💤 Mitään OIKEITA TÖITÄ ei ns. eläkkeen eteen ole tehty! On vain LUSMUILTU & kahvia juotu!☕️😡✊
Yhteiskunnan tehtävä ei ole elättää turhia ns. onkimatoja!🪱☠️ ⚰️🪦Lopeta provoilu.
- AnonyymiUUSI
Moaukko kirjoitti:
Paljon on ns. työpaikoilla ns. työelämässä loisittu ns. vapaamatkustajina. 🦥😵🥱😴🛏️🛌💤 Mitään OIKEITA TÖITÄ ei ns. eläkkeen eteen ole tehty! On vain LUSMUILTU & kahvia juotu!☕️😡✊
Yhteiskunnan tehtävä ei ole elättää turhia ns. onkimatoja!🪱☠️ ⚰️🪦Kuvitteletko, että yksityisen töissä loisittaisiin vapaamatkustajan? Ehkä valtiolla, jossa on "porukkaa ollut oikein urakalla" löysäily jotenkin saattaisi onnistua, mutta tietoa on, että jo vuosikymmenet sitten valtiollakin kiristettiin työtahtia.
- Anonyymi
60 luvulla vielä oli määräys, että työeläkettä alkoi kertyä vasta 23 vuotiaana. Kyllähän eläkkeet ns suurilla ikäluokilla ovat maltilliset. Tehtiin töitä pienellä palkalla. Opiskeltiin lainalla, onneksi sai lainaa. Asuttiin tuttavien perheessä, ei ollut opiskelija-asuntoja. Mutta hyvät muistot jäi.
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus.
- Anonyymi
Aloittajan pitäisi nyt vaan kannustua kun oikeisto kannustaa häntä töihin, eikä pullamossottaa siellä kotonaan.
- Anonyymi
Hikipajaan menox.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hikipajaan menox.
Ennen oli miehet perusjätkiä. Maukka haaveili tulevaisuudestaan punk-laulajana, mutta kun hän meni punk-tyyppien harjoittelupajan oven taakse, hän totesi sisällä olleiden laittaneen sen lukkoon, ettei hän pääsisi sisälle.
Maukka haki kotoaan moottorisahan, nykäisi sen oven takana käyntiin ja ilmoitti, että jos lukitus ei aukea, hän tulee ovesta sahan avulla sisälle.
Periksiantamaton yritteliäisyys avasi sähkömiehen uran.
Siihen aikaan nuoriso vielä oli niin terhakkaa ja yrittäjämielistä, ettei tarvinnut Kokoomuksenkaan kannustaa, ei edes oppositiosta käsin.
- Anonyymi
Koratson simpres vaan. Kun olisi ollut niitä töitä edes. Eläke varmaan ole kaikkien unelmissa. Terve ihminen mitään eläkettä tarvitse.
- Anonyymi
Jaa että simpres ? Mistähän sekin tarkoittaa?
- Anonyymi
Moni asia ei ole reilua.
Minua vanhemmat pääsi vapaaehtoiselle eläkkeelle jo 55 vuotiaina, minä pääsin 58 vuotiaan ja monet pitää sitä epäreiluna kun itse pääsevät vasta 60 vuotiaana.
Mulla on karttunut eläkkeet suurin piirtein kuten nykyään paitsi että en saanut eläkekarttumaa ennenkuin 23v. mutta jotkut ovat kateellisia kun minun eläkeikä on 65 ja 2kk.
Aina seuraava sukupolvi on kateellinen edellisille.- Anonyymi
Jaa että aina? Mistähän seuraava sukupolvi mahtoi olla kateellinen nälkävuodet kokeneelle sukupolvelle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa että aina? Mistähän seuraava sukupolvi mahtoi olla kateellinen nälkävuodet kokeneelle sukupolvelle?
Kyllä uusi sukupolvi löytää aina jonkin asian josta on kateellinen edelliselle sukupolvelle, sehän on luonnon laki.
Kateellisuudessahan ei aina ole mitään todellisuusperää vaan kateellisuus syntyy sen kateellisen omassa päässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä uusi sukupolvi löytää aina jonkin asian josta on kateellinen edelliselle sukupolvelle, sehän on luonnon laki.
Kateellisuudessahan ei aina ole mitään todellisuusperää vaan kateellisuus syntyy sen kateellisen omassa päässä.Tuossa on tietysti jotain perää. Kateellisuus on lähinnä mielisairaus, vaikka sitä nimitettäisiin "oikeudenmukaisuudeksi", kuten Vihreät ja oikeisto yleensä tekevät.
- Anonyymi
Äänentoistojärjestelmä
Tapani Kansan juhlalevy!- Anonyymi
Kansa oli oikea taiteilija. Hammarbergin Antti taas kansantaiteilija.
- AnonyymiUUSI
Ota huomioon, että suuret ikäluokat tekivät vuoteen 1965 kuusipäiväistä työviikkoa, siis lauantaikin oli työpäivä, Vuonna 1965 SAK ja STK solmivat työaikasopimuksen, jolloin Suomessa alkoi siirtyminen 40-tuntiseen ja viisipäiväiseen työviikkoon eli lauantaista tuli yleisesti vapaapäivä. Samaisessa työaikasopimuksessa sovittiin kuitenkin, että jos viikolle sattuu arkipyhä, on sen viikon lauantai työpäivä.
Ennen vuotta 2005 työeläkettä alkoi kertyimään vasta 23 vuoden iästä lähtien. Aikaisempia työssäolovuosia ei huomioitu. Vuosina 2005–2016 työeläkettä kertyi 18 vuoden iästä lähtien.
Suuret ikäluokat kustansivat nykyisen hyvinvoinnin, ilmaiset koulutukset,
ilmaiset koulukuljetukset, terveydenhuollon.
Vuonna 1995 Paavo Lipposen hallitus, jossa "työläisten puolueena esiintyvä" SDP, RKP, VASEMMISTO JA VIHREÄT
päättivät ottaa ns. "taitetun indeksin" eläkkeisiin, jolloin huono indeksi syö eläkkeiden ostovoimaa vuosi vuodelta, ja heikentää eläkeläisten asemaa yhteiskunnassa.
Turha siis kadehtia työeläkkeellä olevia, ovat eläkkeensä ansainneet, huolimatta
noita eläkeläisiä vihaavien puolueiden päätöksistä. Lisäksi, aina kun eduskunnassa on äänestetty huonon eläkeindeksin parantamisesta, ovat KESKUSTALAISET lähes kaikki äänestäneet parannusta vastaan.
EI IKINÄ KETÄÄN NOISTA PUOLUEISTA.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6315350Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?283399HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2692424- 1281763
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1281474Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3691411Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101213- 121115
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76942- 115905