On kerrottu, että murhan jälkeen Paavo istui osan päivästä Myllymäessä, Alavuden poliisissa, koulukeskuksen tutkintatoimistossa, nuorisoseuralla ja Kyntäjällä. Pitäneekö paikkansa? Silloin kyllä "tieto" levisi ja ihmisten mieliä ohjattiin taitavasti pojan niskaan.
On kerrottu, että murhan jälkeen Paavo istui osan päivästä Myllymäessä, Alavuden poliisissa, kouluke
36
980
Vastaukset
- Anonyymi
Loistavaa rikostutkinnan avustavaa toimintaa!
- Anonyymi
Niin kai ja viinaa meni joka päivä alavuden kapakoissa ja auto oli alla poliisin pihassakin.
- Anonyymi
Mikä taho tai ketkä maksoivat Paavon melko muhkeat oikeuskulut? Niistä mettäkaupoostako sitten tasailtiin tiliä osallisille?
- Anonyymi
Sisäministeriö maksoi
- Anonyymi
Älä ny taas jöpöötä! Jo 1972, kun tiedettiin oikeuskulut yms lähisuvulle. Metsää kaatui kuin heinää Niemistön hehtaareilla.
- Anonyymi
Tottahan Paavo murhan jälkeen nyt serkkunsa luona surutyötä teki.
- Anonyymi
Kuinka ihmiset saatiin niin sokeiksi ja ajatuskyvyttömäksi murhaajan suhteen?
- Anonyymi
Aloitus on totta. Toimistosihteeri, rouva Himanka, aikoinaan tätä ihmetteli. Joku päivä Paavo oli mennyt aamusta poliisiasemalle kuunteluoppilaaksi. Akseli oli sen sallinut.
Ajanut sieltä KRP:n koulutoimistoon kertomaan omina tietoinaan mitä kuuli poliisiasemalla.
Kukaan ei poliisissa voinut olla näkemättä, että mies kolmen promille kännissä lähti ajamaan Sääskiniemen Kyntäjälle pitämään tuntia opetuslapsilleen.- Anonyymi
Alusta asti juonessa mukana. Jos Aulis ei suostu niin sitten Paavo avittaa. Ei joutunut tilallinen linnaan. Eikka ohjeisti kokoajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alusta asti juonessa mukana. Jos Aulis ei suostu niin sitten Paavo avittaa. Ei joutunut tilallinen linnaan. Eikka ohjeisti kokoajan.
Taas sinä möhkötät! Aulis-pojan ilta, yö ja aamu tutkittiin viisi kuukautta niin tarkasti, ettei luultavasti kenenkään koskaan murhasta epäillyn ole tehty. Se siis tutkittiin ja todettiin puhtaaksi. Sen naisen silmät ei ensimmäisen kuulemisen aikana olleet mitään nähneet. Vasta myöhemmin kun uhrin isä oli vieraillut tarpeeksi luonaan, niin näkymää alkoi olla. Se kylläkin syksyyn mennessä hiipui, kertovat akselinkin jo syyskuussa puhuneen.
Toisaalta Paavon aamuyöstä tehdyt vaatteiden poltot ja pesut eivät merkinneet poliisille mitään. Eikä kahdeksan valealibiakaan ollut tutkinnan arvoista asiaa. Enemmän tämä kertoo KRP:n osaamattomuudesta tai päätutkija Arosen täydellisestä mukautumisesta uhrisuvun painostukseen. Aronen oli toki tunnettu Tulilahden törttöilystä ja myöhemmistäkin kesken jääneistä rikoksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas sinä möhkötät! Aulis-pojan ilta, yö ja aamu tutkittiin viisi kuukautta niin tarkasti, ettei luultavasti kenenkään koskaan murhasta epäillyn ole tehty. Se siis tutkittiin ja todettiin puhtaaksi. Sen naisen silmät ei ensimmäisen kuulemisen aikana olleet mitään nähneet. Vasta myöhemmin kun uhrin isä oli vieraillut tarpeeksi luonaan, niin näkymää alkoi olla. Se kylläkin syksyyn mennessä hiipui, kertovat akselinkin jo syyskuussa puhuneen.
Toisaalta Paavon aamuyöstä tehdyt vaatteiden poltot ja pesut eivät merkinneet poliisille mitään. Eikä kahdeksan valealibiakaan ollut tutkinnan arvoista asiaa. Enemmän tämä kertoo KRP:n osaamattomuudesta tai päätutkija Arosen täydellisestä mukautumisesta uhrisuvun painostukseen. Aronen oli toki tunnettu Tulilahden törttöilystä ja myöhemmistäkin kesken jääneistä rikoksista.Tyyne puhui mitä käskettiin. Jos vaatteita poltettiin niin kenen. Matin?
- Anonyymi
Lopulta Paavo istui hieman Vaasan linnassa ja ajeli traktorilla ympäri vankila-aluetta ja Vaasaa.
- Anonyymi
Paavo sai eliittivangin kohtelun.
Paljon paremman kuin muut.
Mukamas kuritushuonetta Oi jiisus mikä vale- Anonyymi
Säästyipä tilallinen linnareisulta.
- Anonyymi
Paavo palkittiin. Uudet hampaat ja tyrä kuntoon. Pitkin kaupunkia ajeli ja saattoi pari kupposta kipata.
- Anonyymi
Istuiko se joka päivä noin?
- Anonyymi
Ainakin kolmena päivänä viikossa.
- Anonyymi
Miten nyt milloinkin sattui huvittaa. Oli etuoikeuksia.
- Anonyymi
Piti olla 9 vuotta kuritushuonetta mutta tuomio muutettiin alle neljään vuoteen ja sai eliittivangin kohtelun.Oli vähän kuin vanginvartijan hommissa.Paavo suostui sopimukseen juurikin sen takia kun sai vankilassa kotiolosuhteet
- Anonyymi
Näyttää Paavolla olleen kaksi törkeää rattijuoppoutta murhalusimisen jälkeen. Ei alavuden poliisien löytämiä, vaan Seinäjoen. Eikä lusimista vaan sakkorahalla komiasti pääsi olemaan.
- Anonyymi
ja laiton ase mukana ladattuna
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja laiton ase mukana ladattuna
Puheita vaan.
- Anonyymi
Eikka pelasti Paavon joutumasta Seutulaan.
- Anonyymi
Tyhmät jaksaa
- Anonyymi
Asiasta kiinnostuneet.
- Anonyymi
Paavo fun-club jaksaa puoltaa
- Anonyymi
Se on ilo ja suuri kunnia kuulua kyseiseen clubiin. Osmankäämi ja Aulis hyväksyy uudet jäsenet. 6.6. on tilaisuus salaisessa paikassa.
- Anonyymi
Minulle on kerrottu, että istui Myllymäessä puolet päivästä ja poliisilla loput. Illaksi kiirehti neuorisoseuralle.
- Anonyymi
Kertoi Myllymäessä tutkinnan eristymisestä ja oli osa suunnitelman jatkoa. Seuralla kävi kuullostelemassa ilmapiiriä kylällä. Oliko arkoja asioita lipsahtanut Helsingin suunnalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoi Myllymäessä tutkinnan eristymisestä ja oli osa suunnitelman jatkoa. Seuralla kävi kuullostelemassa ilmapiiriä kylällä. Oliko arkoja asioita lipsahtanut Helsingin suunnalta.
6.6 tuli 54 vuotta taposta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
6.6 tuli 54 vuotta taposta.
ja kaksikymmentä vuotta murhaajan kuolemasta
- Anonyymi
Paavo oli Myllymäen luottosukulainen suruun osallistumisessa.
- Anonyymi
Paavo oli joviaali, persoonallinen ja hieno ihminen.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794313Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172758Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242597Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162445Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122404Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102204Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6191991MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141955Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321706