Usein sanotaan, että maahanmuuttajien onnistunut integroituminen on vastaanottavan maan vastuulla. On toki tärkeää, että valtio tarjoaa puitteet – kuten kielikoulutusta, mahdollisuuden kouluttautua ja osallistua työelämään – mutta vastuun liiallinen siirtäminen yhteiskunnalle voi olla ongelmallista. Aikuisten ihmisten elämän suuntaaminen ei ole valtion tehtävä.
Yhteiskunnan ylenpalttinen ohjailu, varsinkin aikuisten kohdalla, voi johtaa passiivisuuteen. Kun ihminen oppii siihen, että valtio hoitaa kaiken – kieliopinnot, asumisen, toimeentulon ja jopa arjen päätökset – oma-aloitteisuus hiipuu. Pahimmillaan tämä luo riippuvuuden kulttuurin, jossa maahanmuuttaja ei enää pyri itsenäisyyteen, vaan mukautuu rooliin, jossa ”systeemi hoitaa”. Tätä voisi kutsua moderniksi sosiaalipummiksi .
Tulee mieleen eräs ryhmä Afrikan sarvesta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi musset pyrkii länsimaihin? Koska niissä saa ilmaisen elämän.
Emmää kyllä alkaisi Volt kuskiksi tai siivoojaksi .
Koska olet laiska.
Uskonnon levitys?
Liika hyysääminen ei kannusta oikein mihinkään, muuhun kuin loisimiseen. Pakolaisille on tehty muutenkin integroitumisesta vapaaehtoista, ei vaadita yhtään mitään.
Näin on.