"– Teemat otetaan ennen kaikkea Yhdysvalloissa käytävästä poliittisesta keskustelusta ja somekeskusteluista. Ja sitten ne tuodaan reaaliajassa hämmentävällä tavalla Suomeen. He rupesivat huutamaan wokesta ennen kuin kukaan muu oli Suomessa kuullutkaan, että mikä ihmeen woke ja mitä se tarkoittaa edes, Silvennoinen näkee.
Silvennoisen mukaan perussuomalaiset on liikkeenä täysin epäomaperäinen, eikä sano mitään sellaista, mitä vaikka äärioikeisto muualla Euroopassa ei sanoisi.
Yhdysvalloissa woke on trumpilais-muskilaisten konservatiivien parissa kirosana ja vaaralliseksi leimattu ”ajatusvirus”, ja sellaiseksi se on kopioitu myös perussuomalaisten ja muun eurooppalaisen laitaoikeiston kielenkäyttöön, Silvennoinen huomauttaa.
MykkäsEN mukaan perussuomalaiset ovat mestareita myös ”mutkuttelussa”, keskustelun kääntämisessä muihin asioihin silloin, kun heidän oma saunansa on tulessa.
Kun esimerkiksi humalainen perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen tammikuussa poistettiin Finnairin koneesta, perussuomalaisten Jani Mäkelä yritti haastattelussa kääntää keskustelua Venäjä-kommenteillaan aiemmin tyrmistyttäneeseen demareiden Kimmo Kiljuseen, Mykkänen huomauttaa."
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/myrkyllista-torkya-uhriutumista-ja-maalittamista-tuutin-taydelta-some-persuilu-joutuu-lapivalaisuun-uutuuskirjassa/
Myrkyllistä törkyä, uhriutumista ja maalittamista tuutin täydeltä - sitä on somepersuilu
16
86
Vastaukset
- Anonyymi
Oula Silvennoinen ei ole mikään asiantuntija vaan vihreä perussuomalaisten vihaaja
- Anonyymi
HÄN ON KOMMUNISTI
- Anonyymi
Erittäin hyvä ja puolueeton asiantuntija.
- Anonyymi
Persu on kykenemätön minkäänlaiseen itsekritiikkiin.
"Kohun keskellä kovan maalittamisen kohteeksi itsekin joutuneen Mykkäsen mukaan juuri mitään vikaa ei perussuomalaisten omasta toiminnasta löytynyt, minkäänlaista näkyvää itsereflektiota ei harjoitettu, ja kaikki oli muiden masinoimaa pahantahtoista hyökkäystä pysyvän uhrin asemaan asettautuneita perussuomalaisia vastaan."- Anonyymi
Tai kuten tämä Timo Vornanen.
Jakaa edelleen haastatteluja televisioon ja lehdistöön, tekeytyy täysin syyttömäksi mihinkään.
Ei ole tehnyt omasta mielestään mitään väärää.
Purra sentään erotti Vornasen eduskuntaryhmästä. Mutta samanlaisia vornasia on Perussuomalaisissa jatkuvasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai kuten tämä Timo Vornanen.
Jakaa edelleen haastatteluja televisioon ja lehdistöön, tekeytyy täysin syyttömäksi mihinkään.
Ei ole tehnyt omasta mielestään mitään väärää.
Purra sentään erotti Vornasen eduskuntaryhmästä. Mutta samanlaisia vornasia on Perussuomalaisissa jatkuvasti.Koko puolue on vornasia täynnä
- Anonyymi
PS aiotaan tuhota matuhyysäreiden toimesta. Siitä tässä on kysymys
- Anonyymi
Höpöhöpö.
- Anonyymi
Persut myrkyttävät kaiken mihin koskevat
- Anonyymi
Pitää ostaa tuo kirja. Mielenkiintoista lukea persujen sometoilailuista.
- Anonyymi
KIRJA ON KOMMUNISTISTA PASKAA. TAATUSTI PUTININ RAHOITTAMA JULKAISU
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KIRJA ON KOMMUNISTISTA PASKAA. TAATUSTI PUTININ RAHOITTAMA JULKAISU
No ei varmana ole. Ei siinä aatetoveri persujen toilailuista kerrottaisi jos olisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei varmana ole. Ei siinä aatetoveri persujen toilailuista kerrottaisi jos olisi.
Putin on kommunisti. Punaliput liehuu voitonpäivänä.
- Anonyymi
Politrukki punikki mädättää Suomen. Punalippu saa liehua ja älämölö kasvaa kulttuurien kiehuvassa kattilassa.
Punikki on antisemitisti.- Anonyymi
Todistit juuri aloituksen teesin olevan täysin totta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006494
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303883törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283280Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3781783- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471033Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11910- 42879