Mitä ruotsidemokraatit edellä, sitä perussuomalaiset perässä. Lokakampanjointi Twitterissä paljastui

Anonyymi-ap

"Toimittaja vietti toista vuotta Twitterin lokakampanjoiden syövereissä: ”Perussuomalaiset on siinä aivan omassa liigassaan”"

https://yle.fi/a/74-20158111

"”Suomessa ei ole toista puoluetta, jonka sometoiminnassa tarkoitushakuinen provosoiminen, riidan haastaminen, härnääminen sekä hämmentäminen vaikuttavat olevan strateginen työkalu”.

Näin kirjoittaa toimittaja Pekka Mykkänen tuoreessa perussuomalaisia käsittelevässä kirjassaan Likainen somesota.

Kesän 2023 rasismikeskustelun aikana Mykkänen tempautui puolivahingossa osaksi perussuomalaisten ympärillä vellonutta loanheittoa osallistuttuaan Helsingin Sanomien toimittajana uutisointiin perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran nimimerkkikirjoituksista. Mykkäsen kokemuksesta syntyi kirja siitä, miten puolue sosiaalisessa mediassa toimii.

Perussuomalaisten kärkipoliitikkojen toiminta sosiaalisessa mediassa on Mykkäsen mukaan hätkähdyttävää. Puolue on ”kuin virtahepona suomalaisen somen ja politiikan olohuoneessa”.

Mykkäsen mukaan perussuomalaiset poliitikot ovat muiden puolueiden kollegoitaan taitavampia hyödyntämään sosiaalisen median algoritmeja, jotka etenkin X-palvelussa antavat sitä enemmän näkyvyyttä mitä provosoivampaa sisältö on. Riidan haastamisen tarkoitus on pitää puolue julkisuudessa.

Puoluejohdon esimerkistä riidanhaastoon

Muidenkin puolueiden poliitikot poliittisen kartan laidasta laitaan provosoivat ja syyllistyvät loanheittoon sosiaalisessa mediassa. Mutta perussuomalaisten tapauksessa politiikan rajuun kärjistämiseen osallistuu puolueen koko johtoporras.

– Että kokonainen puolue olisi all stars -ketjunsa voimin lähtenyt tuonne someen, niin ei ole muita kuin perussuomalaiset. He ovat siinä ihan omassa liigassaan, Mykkänen sanoo.

Mykkänen kuvaa kirjassaan tapauksia, joissa perussuomalaisten johto on osallistunut yksittäisiin henkilöihin kohdistuvaan ilkkumiseen tai vähättelyyn. Kärkipoliitikkojen esimerkki on rohkaissut myös puolueen piiritason johtoa ja rivikansalaisia osallistumaan loanheittoon.

– Rivikansalainen saattaa miettiä, että totta kai minäkin voin olla tällaisessa mukana, jos tuollaiset näkyvät, merkittävät, yhteiskunnallisesti arvostetut hahmot ovat mukana, Mykkänen kuvaa.

Kärjekästä puhetta ovat perussuomalaisista viljelleet etenkin puheenjohtaja Purra ja puolueen kaikki kolme varapuheenjohtajaa, Purran edeltäjä Jussi Halla-aho sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.

– Hänhän tappelee tuolla X:ssä aamusta iltaan, päivästä toiseen. Se on semmoista lällättelyä ja riidan haastamista, Mykkänen kuvaa eduskuntaryhmän puheenjohtajan toimintaa.

Puhetavan ja ironisen kärjekkään ilmaisun kantaisä perussuomalaisissa on kuitenkin Halla-aho, joka on luonut alkuperäisen suosionsa ja ponnistanut politiikkaan vuonna 2005 perustamansa blogin kautta.

– Jussi Halla-aho on ollut jonkinlainen pioneeri, tienraivaaja ja suunnannäyttäjä oman Scripta-bloginsa puolella. Tällainen hyvin kärjekäs kielenkäyttö on tarttunut sitten myös perussuomalaisten alemmille tasoille, Mykkänen kuvaa.

Mykkäsen havaintojen mukaan Halla-ahon sosiaalisen median viestintä on ollut aiempaa valtiomiesmäisempää nyt hänen toimiessaan eduskunnan puhemiehenä. Vanha puhetapa on silti ajoittain purskahdellut pintaan.

Esimerkiksi tammikuussa 2025 Halla-aho kommentoi Facebookissa entistä pääministeriä Sanna Marinia (sd.) vainonnutta ja lähestymiskieltoon määrättyä miestä näin: ”Vähemmän ullattaen kyseessä onkin lemmenkipeä huippuosaaja Lähi-idästä.”

Lokakampanjasta tappouhkauksiin

Sosiaalisessa mediassa syntyneen myrskyn aallot läikkyvät toisinaan fyysisen maailman arkitodellisuuden puolelle seurauksin, jotka voivat olla asianosaisille ikäviä.

Mykkänen kuvaa kirjassaan, miten verkossa ahdistelun kohteeksi joutunut toimittaja Rebekka Härkönen joutui muuttamaan kotikaupungistaan Turusta Helsinkiin sen jälkeen, kun oli kokenut uhkaavaa käytöstä sivullisilta julkisilla paikoilla.

Entinen poliisin ylikomisario ja perussuomalaisten kärkipoliitikkojen tikunnokkaan joutunut Jari Taponen puolestaan laskee saaneensa noin sata tappouhkausta pitkällisen sosiaalisessa mediassa jatkuneen lokakampanjan yhteydessä.

Myös perussuomalaisten kesän 2017 hajoamisen yhteydessä sinisiin loikannut puolueen entinen piirijohtaja Pekka M. Sinisalo sai osakseen tappouhkauksia. Lisäksi hänen postilaatikkonsa räjäytettiin.

Tapauksia yhdistää se, että perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli kohdistanut kritiikkiä sekä Härköstä, Taposta että Sinisaloa kohtaan sosiaalisessa mediassa. Kritiikkiin oli yhtynyt laaja joukko samanmielisiä. Halla-aho on julkisuudessa kiistänyt, että hänellä olisi ollut osuutta esimerkiksi Härkösen osakseen saamaan vihakampanjaan."

Jatkuu.........

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ............jatkuu.

      "Mikä on poliitikon vastuu?

      Mykkäsen kirjasta käy toisaalta selväksi, että myös perussuomalaiset poliitikot ovat joutuneet vuolaan ilkkumisen ja panettelun kohteeksi sosiaalisessa mediassa. Kaksi valtiovarainministeri Riikka Purran toritapahtumaa jouduttiin keväällä 2024 perumaan turvallisuussyistä.

      Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen kertoo kirjassa, että perumisten taustalla oli konkreettinen uhka. Hallituksen ministereihin kohdistuneiden uhkausten määrä oli keväällä 2024 noussut viisinkertaiseksi aiempaan verrattuna. Kurvisen mukaan somen keskustelukulttuurilla on suora yhteys turvallisuushuoliin.

      Pekka Mykkänen perääkin päättäjiltä vastuuta puheistaan. Vaikka esimerkiksi X-palvelussa on vain pieni osa suomalaisista, siellä käytävä keskustelu välittyy palvelussa päivystävien toimittajien ja poliitikkojen luoman megafoni-ilmiön kautta laajalti.

      – Tässä joutuu kysymään, että mikä se poliitikon vastuu on, jos hän on mukana tämmöisissä lällättäjäisissä, Mykkänen sanoo.

      Riitelykulttuurista uhkaa Mykkäsen mukaan tulla uusi normaali, jossa rakentavan keskustelun käyminen yhteiskunnallisista aiheista muuttuu sosiaalisessa mediassa liki mahdottomaksi."

      Ei jäänyt siis enää uupumaan kuin sen fyysisen trollitoimiston löytyminen, minkä länsinaapurin toimittaja kykeni löytämään ujuttauduttuaan Ruotsidemokraattien sisäpiiriin.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruotsindemokraattien-puoluetoimistolla-trollitehdas-katso-piilokameran-paljastukset/8940078

      Eikö se riitä, että Venäjä suoltaa disinformatiivista paskaa ja trollailee? Perussuomalaisten ja Ruotsidemokraattienkin pitää osallistua siihen? Nämä puolueethan ovat selkeä turvallisuusuhka Suomelle ja Ruotsille!

    • Anonyymi

      Mitä sanoo Tynkkynen?

      • Anonyymi

        Brysselin trollitoimistossa alkoi kuumottamaan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      96
      6366
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3803
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3180
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1726
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe