Sinimusta ja persut

Ei avoimet äärioikeistolaiset, uusnatsit ja fasistit ole vaarallisia vaan nimenomaan persut ja vastaavat, joita kuitenkin äärioikeistolaiset taitavasti johtavat. Maahanmuuttovastaisuudella, rasismilla, nationalismilla, oikeistolaisella kristillisyydellä ja kaikenlaisella populismilla saadaan joukko kannatus, sitten perustetaan diktatuuri valtion haltuunotolla, jolloin vasta lopulliset päämäärät paljastuvat. Ne eivät ole kansalle edulliset, vaan kansanliikkeet ja demokraattiset puolueet murskataan.

Siksi on hyvä vaan, että sinimusta hajottavat persuja. Persut se vaarallinen Joukkoliike on juuri tuollaisena, taitavana oikeistopopulisti sen puolueena.

Nyt onnistui persujen kannatuksen vähentäminen ottamalla se hallitukseen. Mutta se on myös vaarallista, he miehittävät virkakuntaa ja soluttautuvat siihen.

49

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nuo kaapissa olevat ovat pahoi myyrii.

    • Anonyymi

      Persut on yhteiskunnan syöpä. Se kalvaa sisältä ja salaa.

      • Siinä on jotain semmoista. Kannattajat luulevat, että tuo on oikeaa kansan politiikkaa. Se johtuu poliittisen tietoisuuden puutteesta kansan keskuudessa, kun kommunistipuolueet yms on murskattu. Jopa liberaaleja haukutaan sosialisteiksi. Äärioikeisto jyllää. Ja vihapuhe.

      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Siinä on jotain semmoista. Kannattajat luulevat, että tuo on oikeaa kansan politiikkaa. Se johtuu poliittisen tietoisuuden puutteesta kansan keskuudessa, kun kommunistipuolueet yms on murskattu. Jopa liberaaleja haukutaan sosialisteiksi. Äärioikeisto jyllää. Ja vihapuhe.

        Onko mitään naurettavampaa kuin teidän vihapuhepoliisien vihapuhe mille sinäkin sometrolli olet elämäsi omistanut?

        Saunan taakse kaikki ääriliikkeet oikealta vasemmalle ja varsinkin ääriVIHREÄT. Joille natsivaino ja mamuhalailu on mennyt aikoja sitten ilmastoasioiden ajamisen edelle. Joita 5,5:n miljoonan Suomessa on valtaisat 0,07% väestöstä.

        Ja jos sinulla äärivihervassari vihapuheammattilaisella liikkuisi päässä muutakin kuin silmät, sinä ymmärtäisit kuinka persujen kiristyksistä mamupoliitiikkaan seuraa se, että maahanmuuton lieveilmiöt lähtee laskuun ja sitä kautta esim. äärrioikeistolaisten kannatus. Mikä lähtee kasvuun sillä samalla sekunnilla kun vassarihallitus korvaa oikeistohallituksen joka ensityönään palauttaa Suomen takaisin Ruotsin tielle. Vesittämällä persujen mamupolitiikan kiristykset Orpon hallituksessa ja hupsista, persujen kannatus oppositiossa lähtee heti kasvuun. Kiitos teidän vihervassarien harrastaman mamupolitiikan. Millä te idiootit kasvatatte äärioikeiston kannatusta. Persujen mamupolitiikan ollessa paljon kesympää kuin esim. Tanskan VASSARIdemarien.

      • Anonyymi

        "Ennen natsit juoksi mamujen perässä niitä potkimassa nykyisin ne juoksee persujen perässä vasara kädessä."

        ...ja puolueesta pihalle potkittu ääliöoikeistolainen vainoaa&mustamaalaa persuja pakkomielteisesti 18-22h/365vrk vuodessa suoli24:lla Iuotsinpestin suojista ("Roskaväellä on roskaväen huvit").

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne eivät tajua, että fasisteilla on jo persut hallussaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos sinulla äärivihervassari vihapuheammattilaisella liikkuisi päässä muutakin kuin silmät, sinä ymmärtäisit kuinka persujen kiristyksistä mamupoliitiikkaan seuraa se, että maahanmuuton lieveilmiöt lähtee laskuun ja sitä kautta esim. äärrioikeistolaisten kannatus. Mikä lähtee kasvuun sillä samalla sekunnilla kun vassarihallitus korvaa oikeistohallituksen joka ensityönään palauttaa Suomen takaisin Ruotsin tielle. Vesittämällä persujen mamupolitiikan kiristykset Orpon hallituksessa ja hupsista, persujen kannatus oppositiossa lähtee heti kasvuun. Kiitos teidän vihervassarien harrastaman mamupolitiikan. Millä te idiootit kasvatatte äärioikeiston kannatusta. Persujen mamupolitiikan ollessa paljon kesympää kuin esim. Tanskan VASSARIdemarien.

        Niin just, järkevä ja tehokas maahanmuuttopolitiikka poistaa persujen kannatuksen. Vihreät kannattaa sellaista politiikkaa. Yritetään vaan aina leimata vihreät pahoiksi.

      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Niin just, järkevä ja tehokas maahanmuuttopolitiikka poistaa persujen kannatuksen. Vihreät kannattaa sellaista politiikkaa. Yritetään vaan aina leimata vihreät pahoiksi.

        Niimpä niin, persujen harrastama mamupolitiikka on paras keino viemään persujen kannatusta kuten edellä kerrottiin. Teidän vihreiden harrastaman mamupolitiikan vain ja ainoastaan kasvattaessa persujen kannatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se IL:n Nurmikin suurena Halla-aholaisten ihailijana kirjoitti aikoinaan kuinka Suomen vihervassarien pitää omia muiden Pohjoismaiden vihervassarien harrastama mamupolitiikka. Ettei persuista tule pääministeripuoluetta..😁😁

      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Ne eivät tajua, että fasisteilla on jo persut hallussaan.

        Skitsoko sinä olet persujen ollessa fasistien vihollisia siitä asti, kun Halla-aholaiset potki rotuopin julistajat puolueestaan pihalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä niin, persujen harrastama mamupolitiikka on paras keino viemään persujen kannatusta kuten edellä kerrottiin. Teidän vihreiden harrastaman mamupolitiikan vain ja ainoastaan kasvattaessa persujen kannatusta.

        Kiitäkää persut vihreitä.

        Ilman mamuja, Tony Halmetta ja rasismia ei olisi persujakaan.

      • Anonyymi

        Kun Sisu lainen Purra ja muutkin sisulaiset saadaan pois niin ps-puolue nousee ykköseksi 2027 eduskuntavaaleissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitäkää persut vihreitä.

        Ilman mamuja, Tony Halmetta ja rasismia ei olisi persujakaan.

        Ilman natsitatuoitua Halmetta Soini ei olisi päässyt edes eduskunnan oppositioon. Eikä Halla-aho hallitukseen jos ei olisi potkinut natseja polueestaan pihalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko mitään naurettavampaa kuin teidän vihapuhepoliisien vihapuhe mille sinäkin sometrolli olet elämäsi omistanut?

        Saunan taakse kaikki ääriliikkeet oikealta vasemmalle ja varsinkin ääriVIHREÄT. Joille natsivaino ja mamuhalailu on mennyt aikoja sitten ilmastoasioiden ajamisen edelle. Joita 5,5:n miljoonan Suomessa on valtaisat 0,07% väestöstä.

        Pata kattilaa soimaa. Persut vuonna 2015: 35000 tulijaa. Persut vuonna 2024: 70000 tulijaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se IL:n Nurmikin suurena Halla-aholaisten ihailijana kirjoitti aikoinaan kuinka Suomen vihervassarien pitää omia muiden Pohjoismaiden vihervassarien harrastama mamupolitiikka. Ettei persuista tule pääministeripuoluetta..😁😁

        Anonyymi
        2025-05-09 19:16:24
        UUSI

        Anonyymi kirjoitti:
        Niinhän se IL:n Nurmikin suurena Halla-aholaisten ihailijana kirjoitti aikoinaan kuinka Suomen vihervassarien pitää omia muiden Pohjoismaiden vihervassarien harrastama mamupolitiikka. Ettei persuista tule pääministeripuoluetta..😁😁

        Lue lisää
        Niin, mamukriittiset äärivassarit on jees mutta ei mamukriittiset persut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Sisu lainen Purra ja muutkin sisulaiset saadaan pois niin ps-puolue nousee ykköseksi 2027 eduskuntavaaleissa.

        Ei mitään saumoja hallitusvastuun jälkeen mutta 2031 kisaa taas pääministeripuolueen asemasta. Edellytyksenä ettei rivilampaat ala panikoimaan tehden Soinit.

      • Anonyymi

        Ainoa puolue Suomessa jolla on pienen pienet mahdollisuudet estää ismalisaatio Suomessa. Uhkana sille nyt ollessa alleen laskevat kannattajat jotka hyökkää puoluejohtoa vastaan joka tekee historiaa viemällä ensimmäisen kerran persujen historian aikana puoleen kärkihankkeita läpi hallituksessa. Pahimmat viholliset persuista pihalle potkitut Soinit, Hakkaraiset, Katajat ja suomi24 palstat sinimustineen.

      • UUSI
        santtunen2 kirjoitti:

        Ne eivät tajua, että fasisteilla on jo persut hallussaan.

        Aivan naurettavaa vainoharhaista ajattelua nimimerkiltä, joka haluaa antaa vaikutelman, että olisi mukamas loogisesti ajatteleva filosofi. Kun katson jokaista perussuomalaista kansanedustajaa erikseen niin en kyllä näe yhtään ainoaa fasistia. Persut edustavat populisteina aitoa demokratiaa, he ovat aika sekalaista joukkoa, mutta kuitenkin perusrehellisiä suomalaisia, mikä ei tietenkään takaa sitä, että eivät voisi olla väärässä ja syyllistyä virheisiin. Väite, että persut olisivat vallanhimoisia pirullisia juonittelijoita on kaukana todellisuudesta. Kyllä se nyt pitäisi olla selvää myös liberaaleille, joilla on järki tallella. Santtusen arvostelukyky on pahasti vääristynyt eikä sillä ole perusteita todellisuudessa sen enempää kuin vainoharhaisilla salaliittoteorioilla - tai - Santtunen on itse pirullinen demokratialle kuoppaa kaivava skiimailija.

    • Anonyymi

      Ihan totta, ei Suomen natsit ole vaarallisia vaan Suomen äärivihervassarit. Poliisien joutuessa vappunakin tulemaan natsien avuksi ettei antifat pistele niitä turpaan. Paljon väkivaltaisempaa jengiä kuin natsit kävivät taas poliisienkin kimppuun.

      • Poliisit ei ole mitään vihollisia. Antifan pitää tehdä parannus siinä asiassa.

      • Anonyymi

        Fasistit (sim. sinimustat) ovat susia susien vaatteissa. Saman aatteen kannattajat persut ovat susia lammasten vaatteissa. Avaaja on oikeassa.

      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Poliisit ei ole mitään vihollisia. Antifan pitää tehdä parannus siinä asiassa.

        Niinhän se teidän Virtakin haaveili poliisin työstä. Kait se haaveili että pääsee its.päivän juhlien aikana mätkimään äärivihervassareita pataan ettei ne kiusaisi natseja? 😆

      • Anonyymi kirjoitti:

        Fasistit (sim. sinimustat) ovat susia susien vaatteissa. Saman aatteen kannattajat persut ovat susia lammasten vaatteissa. Avaaja on oikeassa.

        Persut, kannattajat, on harhautettu populismilla äärioikeiston puolelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fasistit (sim. sinimustat) ovat susia susien vaatteissa. Saman aatteen kannattajat persut ovat susia lammasten vaatteissa. Avaaja on oikeassa.

        Kiitos tästä tiedosta sinimusta fasisti.

      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Persut, kannattajat, on harhautettu populismilla äärioikeiston puolelle.

        Vuosi meni 5000:n kannattajakortin saamisessa 5½:n miljoonan ihmisen maassa siinä sinun äärioikeistosi. Jonka vihollinen s24 persupalstan perusteella ovat persut ette esim. te vihreät. Kaikkien viestien kadotessa sekunneissa joissa persuista pihalle potkituille persujen vainoajille auotaan päätä.

      • Anonyymi

        Rouva hyvä, suvaitsette liioitella.

        Oli äärioikeiston mielenosoitus ja kuten usein, mielenosoituksella on myös vastamielenosoitus.

        Vastamielenosoittajat hieman vastustivat viranomaismääräyksiä, joten virkavalta joutui poistamaan muutaman henkilön voimatoimin.

        Kukaan ei käynnyt poliisien kimppuun.

    • Anonyymi

      Santtu on tehnyt tehtävänsä.

      • Niin, kaikkien pitäisi yhtyä oikeistopopulismia vastaan koko maailmassa. Se on äärioikeiston vaara joka maassa, vaikeuttaa demokraattisten hallitusten muodostamista, ja jos pääsevät valtaan, se on vielä vaarallisempaa.

        Eikä kansa tajua, eivätkä poliitikot osaa toimia taitavasti.

        Nyt Suomessa meni ihan hyvin, persut menettivät kannatuksensa, muttei se joka maassa onnistu.

        Trumpin presidentiys kyllä näyttää tekevän saman jutun, hänen kannatuksensa katoaa. Muttei luovu vallasta, yrittää pitää sen väkisin kuten viimeksikin. Vaarallista sellainen on, että nuo pääsevät vallan syrjään.

      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Niin, kaikkien pitäisi yhtyä oikeistopopulismia vastaan koko maailmassa. Se on äärioikeiston vaara joka maassa, vaikeuttaa demokraattisten hallitusten muodostamista, ja jos pääsevät valtaan, se on vielä vaarallisempaa.

        Eikä kansa tajua, eivätkä poliitikot osaa toimia taitavasti.

        Nyt Suomessa meni ihan hyvin, persut menettivät kannatuksensa, muttei se joka maassa onnistu.

        Trumpin presidentiys kyllä näyttää tekevän saman jutun, hänen kannatuksensa katoaa. Muttei luovu vallasta, yrittää pitää sen väkisin kuten viimeksikin. Vaarallista sellainen on, että nuo pääsevät vallan syrjään.

        Vai oikeistopopulistit ne ovat uhka demokratialle vihervassarien aloittaessa Suomessa blokkivaalit ja blokkihallitusneuvottelut???

    • Anonyymi

      toiset pitää omistamansa asunnon ovet auki ,minä pidän lukossa 🤔
      siinä on se ero , ei vittu ne pitää vuokra asuntonsa ovet auki , koska eivät ole nähneet lainkaan vaivaa eli eivät omista mitään !

      • Anonyymi

        Yksi persuhankkeista joka meni eduskunnassa läpi mutta mistä vasemmisto valtamedia ei kirjoittanut ensimmäistäkään juttua. Pelkona se, ettei persujen kannatus laske vaan kasvattaa sitä. Siksi persujohto on niin pihalla kannatuskatoon koska se on saanut valtavan määrän hankkeitaan läpi hallituksesta ilman että kannattajat tietää niistä mitään em:sta syystä.

        Persujen kannatus saatiin romahtamaan kun heidät otettiin hallitukseen, joka riistää köyhiä
        Sitten laitetaan oppositioon, kun hallitus nostaa kansan elintasoa. Sillai persuista päästään, ja kansan sivistystason nostamisella. Onneksi se on korkealla ennestään. Täällä ei fasistit menesty. Kuten USAssa.

        Persujen kannattaisi tulla ulos kaapeista ja päästää sisäinen fasistinsa valloilleen.

      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Persujen kannatus saatiin romahtamaan kun heidät otettiin hallitukseen, joka riistää köyhiä
        Sitten laitetaan oppositioon, kun hallitus nostaa kansan elintasoa. Sillai persuista päästään, ja kansan sivistystason nostamisella. Onneksi se on korkealla ennestään. Täällä ei fasistit menesty. Kuten USAssa.

        Siinähän se vitsi että köyhä ei ole yhtään sen köyhempi kuin Marinin hallituksen aikana. Tukien varassa elävien saadessa toimeentulotukena leikatun osuuden takaisin plus miinus lopputuloksella. Seuraavan hallituksen eli vassari hallituksen ollessa pakotettu jatkamaan leikkauslinjalla. Ilman että Lindtman pääministerinä edes harkitsisi leikkausten vesittämistä joista oppositiossa välikysymyksiä tehtaili. Koska joutuisi samantien EU:n holhouksen alaisuuteen Orpon hallituksen uudistusten sataessa tulevien hallitusten laariin.

        Siksihän se kepu hyppäsi oppositioon vastuita pakoon. Ja mitä köyhien riistämiseen tulee, syy leikkauksille on se, että tätä maata on ylläpidetty 17 rahalla mitä ei ole. Mikä tarkoittaa sitä, ettei Purra ole leikkausten aiheuttaja yksinomaan niiden toteuttajayhdell vastuuministerinä. Sinun antaessa muiden vihervassarien tavalla synninpäästöt leikkauksista kokoomukselle, KD:lle ja RKP:lle.

        Ei nosta yhdelläkään oppositiopuolueella kun ei ole vaihtoehtobudjeteissaan tarjota mitään muuta kuin istuva hallituskaan. Tietäisit jos vaivautuisit pttamaan pääsi pois prseestäsi. Persujen kannatuksen lähtiessä saman tien kasvuun kun vassarihallitus aloittaa vaalilupaustensa pettämisen.

        Joo, ei menesty fasistit siitä on kiittäminen persuja jotka mamupolitiikan kiristyksillään sai jo mamujengit kaduilta pois jne Kuulapäiden kerhotalojen ovista lapatessa samantien jengiä sisään hakemaan jäsenyyttää kun vassarihallitus palauttaa Suomen takaisin Ruotsin tielle. Purran jytkyä ollessa kiittäminen mm. teitä vihreitä Marinin hallituksessa.

        Ja sillähän ei tietenkään ole mitään merkitystä kuinka PS on saanut siellä hallituksessa valtavan määrän puolueensa kärkihankkeita läpi? Missä ei olisi onnistunut missään muussa hallituksessa sama homma kokoomuksen kanssa joka sai työmarkkinauudistukset läpi missä ei ole onnistunut missään muussa hallituksessa. Joten voi tätä onnea ja autuutta kun persujen kannatus tuli alas niinkö? Persujen saavuttaessa kaiken sen, minkä takia ne lähti politiikkaan mukaan.

        Ei mene jengille jakeluun ei sitten millään kuinka persut ovat tekemässä samaa temppua kuin kepulaiset huulipunassa. Kepujen tietäessä tasan tarkkaan miten kannatukselle käy, kun hyppäävät vihervassarien apupuolueeksi maakuntamallin junttaamiseksi. Persujen tietäessä myös, kuinka käy kannatukselle kun hyppäävät Orpon apupuolueeksi jotta saavat mamupolitiikan kiristykset läpi hallituksessa. Ehtona sile lehmäkauåat muiden hall.puolueiden kanssa. Vaihtoehtona oppositio mistä käsin ei tehdä ensimmäistäkään kiristystä mamupolitiikkaan.

        2025-05-09 16:17:00
        Yksi pakkomielteinen pesee koko ajan käsiään. Toinen tarkistaa koko ajan onko ulko-ovi kiinni tai hellanlevy pois päältä. Sitten on tämä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen 🤡 joka istuu 24/7 naama kiinni tietokoneen ruudussa kiinni kirjoittaen pakkomielteisesti avauksia ja viestejä joissa mustamaalaa persuja. Poistaen viestit joissa sitä häiritään tai kerrotaan kuinka asialla on s24 Iuotsi.

        2025-05-09 16:38:17
        Jos persut ovat äärioikeistolaisia kuten väität, osaatko sinä kertoa miksi natsit niitä sitten vainoaa? Esim. tällä vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstalla. Missä ei saa aukoa päätä persuista pihalle potkituille natseille. Ylläpidon puuttuessa peliin sekunneissa poistamalla muiden viestit joissa niitä arvostellaan.

        2025-05-09 16:44:53
        Anonyymi kirjoitti:
        Persut on yhteiskunnan syöpä. Se kalvaa sisältä ja salaa.

        Lue lisää
        Niinhän nuo sinun mielenterveyttäsi syö kun niiden perään itket elämää hallitsevana pakkomielteenä suoli24 palstoilla 24/7. Poistaen tästäkin viestiketjusta KAIKKI muiden viestit joissa sinun sinimustia fanittavan Soi nistin persuvainoa häiritään.

        2025-05-09 19:50:47
        Sensuuri taas yhtä skitsoa kuin avauksetkin.

        2025-05-09 19:55:24
        Anonyymi kirjoitti:
        Pata kattilaa soimaa. Persut vuonna 2015: 35000 tulijaa. Persut vuonna 2024: 70000 tulijaa!

        Lue lisää
        Sipilän kutsumat elintasopakolaiset on ihan eri asia kuin Ukrainan sotapakolaiset. Soinin katsoessa katseella vierestä salkkuaan silitellen kun Sipilä Kempeleen ovet avasi. Halla-aholaisten lentäessä oppositioon kun alkoivat vaatimaan hallitusta noudattamaan hall.ohjelmaansa mamupolitiikan kirjausten suhteen. Samojen Halla-aholaisten päivä pari sitten saadessa eduskunnassa läpi hankkeensa mikä mahdollistaa potkimaan Sipilän luvatta maassa loisivat vttuun maasta ja sinä sinimusta rotuopin julistaja persuja vainoat. 🤣🤣

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mene jengille jakeluun ei sitten millään kuinka persut ovat tekemässä samaa temppua kuin kepulaiset huulipunassa. Kepujen tietäessä tasan tarkkaan miten kannatukselle käy, kun hyppäävät vihervassarien apupuolueeksi maakuntamallin junttaamiseksi. Persujen tietäessä myös, kuinka käy kannatukselle kun hyppäävät Orpon apupuolueeksi jotta saavat mamupolitiikan kiristykset läpi hallituksessa. Ehtona sile lehmäkauåat muiden hall.puolueiden kanssa. Vaihtoehtona oppositio mistä käsin ei tehdä ensimmäistäkään kiristystä mamupolitiikkaan.

        "seuraava hallitus, mistä ikinä se koostuukaan, joutuu tekemään vaikeaa päätöksiä. Uskoisin jopa, että [Juha] Sipilän kauden kikyt jäävät kalpenemaan näiden rinnalla."

        Purra 14.09.2021

        "Kansa ei jättisopeutuksista vaaleissa välttämättä kiitä. Sen sai tuta pääministeri Juha Sipilä kautensa päätyttyä."

        Purra 31.12.2024

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän se vitsi että köyhä ei ole yhtään sen köyhempi kuin Marinin hallituksen aikana. Tukien varassa elävien saadessa toimeentulotukena leikatun osuuden takaisin plus miinus lopputuloksella. Seuraavan hallituksen eli vassari hallituksen ollessa pakotettu jatkamaan leikkauslinjalla. Ilman että Lindtman pääministerinä edes harkitsisi leikkausten vesittämistä joista oppositiossa välikysymyksiä tehtaili. Koska joutuisi samantien EU:n holhouksen alaisuuteen Orpon hallituksen uudistusten sataessa tulevien hallitusten laariin.

        Ei siinä suurta eroa koskaan ole. Sen takia oppositio aina voittaa seuraavat vaalit. Kansan ja köyhien etua ei saada toteutettua oikeiston vastustuksen takia. Persut ja kokoomus ovat oikeisto puolueita, rikkaiden puolueita vaikka mitä yrittävät väittää. Valehtelevat saadakseen kannatusta.

        Vasemmisto ja vihreät sentään yrittävät sitä mitä väittävätkin. Eivät vaan osaa, kun se on vaikeaa vastustuksen takia.

        Nykyinen vasemmisto luulee, että valtion kapitalismi olisi jotenkin parempi kuin yksityiskapitalismi. Ei siinä mitään eroa ole, byrokratia vaan lisääntyy. Vain sillä olisi merkitystä, jos parlamentarismi säilyy ja pankit ja suuryritykset otetaan valtiolle. Kansallistaminen monipuoluejärjestelmässä. Tuskin siihenkään siirrytään. Täytyy vaan kestää tätä porvarillista demokratiaa ja estää sen muuttuminen fasistiseksi, kuten Venäjällä ja Unkarissa. Kiina on muuttunut fasistiseksi sosialismin pohjalta, yksipuokuejärjestelmässä, kuten Neuvostoliitto ja sen satelliitit aikanaan.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksihän se kepu hyppäsi oppositioon vastuita pakoon. Ja mitä köyhien riistämiseen tulee, syy leikkauksille on se, että tätä maata on ylläpidetty 17 rahalla mitä ei ole. Mikä tarkoittaa sitä, ettei Purra ole leikkausten aiheuttaja yksinomaan niiden toteuttajayhdell vastuuministerinä. Sinun antaessa muiden vihervassarien tavalla synninpäästöt leikkauksista kokoomukselle, KD:lle ja RKP:lle.

        Ei nosta yhdelläkään oppositiopuolueella kun ei ole vaihtoehtobudjeteissaan tarjota mitään muuta kuin istuva hallituskaan. Tietäisit jos vaivautuisit pttamaan pääsi pois prseestäsi. Persujen kannatuksen lähtiessä saman tien kasvuun kun vassarihallitus aloittaa vaalilupaustensa pettämisen.

        Joo, ei menesty fasistit siitä on kiittäminen persuja jotka mamupolitiikan kiristyksillään sai jo mamujengit kaduilta pois jne Kuulapäiden kerhotalojen ovista lapatessa samantien jengiä sisään hakemaan jäsenyyttää kun vassarihallitus palauttaa Suomen takaisin Ruotsin tielle. Purran jytkyä ollessa kiittäminen mm. teitä vihreitä Marinin hallituksessa.

        Persujen johto on fasisteja. He haluavat Suuren Johtajan valtaan, pelastamaan maailman diktatuurilla. Halla-Aho on heidän Kosola ja Mussolini. Le Pen, Orban jne. Venäjällä Putin, Amerikassa Grönlantia myöten Trump.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sillähän ei tietenkään ole mitään merkitystä kuinka PS on saanut siellä hallituksessa valtavan määrän puolueensa kärkihankkeita läpi? Missä ei olisi onnistunut missään muussa hallituksessa sama homma kokoomuksen kanssa joka sai työmarkkinauudistukset läpi missä ei ole onnistunut missään muussa hallituksessa. Joten voi tätä onnea ja autuutta kun persujen kannatus tuli alas niinkö? Persujen saavuttaessa kaiken sen, minkä takia ne lähti politiikkaan mukaan.

        Muut ovat salaa tyytyväisiä, että rajat on enemmän kiinni.

        Mutta se ei ole ratkaisu maailman pakolaisongelmaan. Kyllä sen hoidossa jokaisen maan on tehtävä osansa, mihin kuuluu myös suuren panolaismäärän vastaanottaminen. Ratkaisu on sopeuttaminen ja monikulttuurisuus. Mikään nationalistinen ratkaisu ei toimi maailman mittakaavassa, se on vain kansallista itsekkyyttä. Menee kyllä sivistymättömään kansaosaan kuin häkä, ja on yksi syy siihen, että maahanmuutto muuttuu ongelmaksi.

    • Anonyymi
      UUSI

      VAARALLISTA ?

      SANTTUA PELOTTAA ?

      HAHHAHHAAA .

      JA POOOOOIS .

    • UUSI

      Perussuomalaiset puolueena on ns. taktinen fasistinen puolue. 💙🖤
      Taktiset fasistit pyrkivät valtaan yhteiskunnassa demokratian nimissä, sitä hyväksikäyttäen. Aivan kuin Mussolinin fasistit Italiassa 1920-luvulla ja Hitlerin ns. kansallissosialistinen NSDAP 1930-luvun Saksassa.☠️⚡️⚡️
      Kansalaiset, kavahtakaa valehtelevia Persussuomalaisia fasisteja!💙🖤☠️⚰️🪦

      • UUSI

        Siinä se pääasia on. Kun fasistit tulevat valtaan, puolet persujenkin jäsenistä ja johtajista eliminoidaan. Vankilaan tai tapetaan. Muista puolueista kaikki, heti kun heitä ei enää tarvita.

        Kannattiko kannattaa oikeisto-populismia?

      • Anonyymi
        UUSI
        santtunen2 kirjoitti:

        Siinä se pääasia on. Kun fasistit tulevat valtaan, puolet persujenkin jäsenistä ja johtajista eliminoidaan. Vankilaan tai tapetaan. Muista puolueista kaikki, heti kun heitä ei enää tarvita.

        Kannattiko kannattaa oikeisto-populismia?

        Vielä kun kerrot kuinka ne fasistit ottaa vallan Suomessa saatuaan edellisissä ek vaaleissa valtaisat 0,07% äänistä?

        Toinen kysymys viittauksella edelliseen. Milloin sinä tilaat ajan lääkärille lääkityksesi kuntoon saamiseksi?

      • Anonyymi
        UUSI
        santtunen2 kirjoitti:

        Siinä se pääasia on. Kun fasistit tulevat valtaan, puolet persujenkin jäsenistä ja johtajista eliminoidaan. Vankilaan tai tapetaan. Muista puolueista kaikki, heti kun heitä ei enää tarvita.

        Kannattiko kannattaa oikeisto-populismia?

        Sinimustat ovat avoimesti sitä mitä persut ovat petollisesti. Yhteinen arvomaailma. Siksi persut ovat demokratian kannalta vaarallisempia. Pitävät natsikyytä povellaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        2025-05-10 12:53:49
        santtunen2 kirjoitti:
        Siinä se pääasia on. Kun fasistit tulevat valtaan, puolet persujenkin jäsenistä ja johtajista eliminoidaan. Vankilaan tai tapetaan. Muista puolueista kaikki, heti kun heitä ei enää tarvita.
        Kannattiko kannattaa oikeisto-populismia?

        Lue lisää
        Sinä keskustelet persuja vainoavan sinimusta fasistin kanssa joka heiluttaa päivittäin suoli24 palstoilla natsikorttia persujen suuntaan joka ne puolueestaan pihalle potki.

        Anteeksi häiriö jatkakaa toki sopikaa vaikka treffit jotta voitte käsi kädessä itkeä persujen perään? 😂

        2025-05-10 12:56:28
        santtunen2 kirjoitti:
        Muut ovat salaa tyytyväisiä, että rajat on enemmän kiinni.
        Mutta se ei ole ratkaisu maailman pakolaisongelmaan. Kyllä sen hoidossa jokaisen maan on tehtävä osansa, mihin kuuluu myös suuren panolaismäärän vastaanottaminen. Ratkaisu on sopeuttaminen ja monikulttuurisuus. Mikään nationalistinen ratkaisu ei toimi maailman mittakaavassa, se on vain kansallista itsekkyyttä. Menee kyllä sivistymättömään kansaosaan kuin häkä, ja on yksi syy siihen, että maahanmuutto muuttuu ongelmaksi.

        Lue lisää
        Millä vtun lihaksilla sinä meinastit kasvattaa pakolaismäärien vastaanottamista ajankohdassa missä Suomi on niin kusessa että se ajaa mm. sotepalveluitaan alas pelimerkkien puuttumisen takia? Ajankohdassa missä se maahanmuutto on ennätyslukemissa Putinin takia sinun vielä vaatiessa elintasopakolaisia Ukrainalaisten sotapakolaisten lisäksi?

        2025-05-09 17:11:27
        santtunen2 kirjoitti:
        Poliisit ei ole mitään vihollisia. Antifan pitää tehdä parannus siinä asiassa.

        Lue lisää
        Ei siltä kuulostanut kun Hutisalo oli niiden korkeimpana pomona huulipunan aikana.

        2025-05-09 20:37:34
        Hutisalo yritti saada edellisessä hallituksessa luvatta maassa oleville oleskeluluvat eri keinoin hankkeen päätteeksi millä piti puuttua luvattomaan maassa olemiseen. Persujen potkiessa ne nyt maasta ulos ja mitä tekee kannattajat?? Haukkuu puoluejohdon pystyyn kun naapuri sai satasen enemmän tuloverovähennyksiä kuin hän itse. Kääntäen selkänsä puolueelle kun PS pakottaa mamut työkkäriin jne. vassarien tehdessä kohta kolmannet jytkyt putkeen. Minkä jälkeen huulipuna2 jatkaa sen parissa minkä takia persut Purran hallitukseen äänesti. Vesittäen kaikki Purra persujen kiristykset mamupolitiikkaan. Jaellen taas arabiankielisiä vaalimainoksia että Suomen kieltä osaamattomat mamut äänestää vassareita.

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      22
      2351
    2. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      106
      2260
    3. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      52
      2247
    4. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1527
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      238
      1512
    6. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      30
      1446
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      36
      1402
    8. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1161
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1136
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      26
      1126
    Aihe