Hallintokantelu kaupunginjohtajan menettelystä

Anonyymi-ap

Kaupunginhallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 15

Hallintokantelu kaupunginjohtajan menettelystä yhteistoimintaan liittyvissä kokouksissa

Loviisan kaupunginhallitukselle on osoitettu 7.2.2025 päivätty hallintokantelu, joka koskee kaupunginjohtajan menettelyä yhteistoimintaan liittyvissä kokouksissa. Hallintokantelun tekijöinä ovat kolme kaupungin pääluottamusmiehenä sekä työsuojeluvaltuutettuna toimivaa henkilöä, kaksi pääluottamusmiehenä toimivaa henkilöä ja yksi luottamusmiehenä toimiva henkilö.

Hallintokantelussa arvostellaan kaupunginjohtajan toimintaa työsuojelu- ja yhteistoimintaryhmän 29.1.2025 pidetyssä kokouksessa ja 30.1.2025 pidetyissä yhteistoimintaneuvotteluissa. Lisäksi arvostelun kohteena on se, että työnantajan yhteistoimintaneuvotteluissa antama neuvotteluesitys on toimitettu työntekijöiden edustajille vain suomenkielisenä. Hallintokantelussa kaupunginjohtajan toimintaa luonnehditaan hyvän hallintotavan vastaiseksi ja epäyhteistyökykyiseksi, jonka lisäksi hänen tuntemustaan työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla annetun lain sisällöstä arvostellaan.

Lisäksi hallintokantelussa esitetään, että kaupunginjohtajan menettely yhtä hallintokantelun tekijöistä kohtaan on ollut epäasiallista, hyvän työkäyttäytymisen vastaista ja mustamaalaavaa.

https://julkaisu22.loviisa.fi/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20251096-15

91

1318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallintokantelun odotettu lopputulos:

      Esittelijä
      Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Satu Hämäläinen

      Ehdotus
      Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi 7.2.2025 päivätyn hallintokantelun ja toteaa edellä selostetuilla perusteilla, ettei hallintokantelu anna aihetta ryhtyä toimenpiteisiin.

      • Anonyymi

        Hallintokantelun tekijöinä ovat kolme kaupungin pääluottamusmiehenä sekä työsuojeluvaltuutettuna toimivaa henkilöä, kaksi pääluottamusmiehenä toimivaa henkilöä ja yksi luottamusmiehenä toimiva henkilö. Heidän sanansa ja tosiseikat eivät paina mitään, kun kyseessä on Johtajan epäasiallinen toiminta. Siitä pitää kaupunginhallitus ja erityisesti asian esittelijä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Satu Hämäläinen (sdp) kyllä huolen. Varsinaista hallintokantelua ei tietenkään ole liitetty esityslistaan, vaan takuulla esitetään "toimitettua" tekstiä. Ts. tapahtumien todellista kulkua ja kuvausta kaupunginjohtajan käyttäytymisestä ei sallita tulevan kaupunkilaisten ja kaupungin kaikkien työntekijöiden tietoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja tämäkö on nyt sun paras keino vaikuttaa asioihin? Suomi24?

        Julkisuus on huonon hallinnon ja kaikenlaisen kähminnän pahin vihollinen. Toisin kuten itärajan takana demokraattisessa oikeusvaltiossa julkinen keskustelu hallinnon toiminnasta on sallittua.
        Mikä sua nyt rassaa? Jonkinlainen asianosaisuus?

        Aattelin vaan kun esität neropattia et keksisit jotain uutta etkä vaan itkisi täällä missä ei mitään vääryyksiä oikaista.

        Vääryksiä ei oikaista, mutta ne voi tuoda täällä esille. Mikäli neropatteja etsit, niin monta hyvää kanditaattia löytyy hallituksen esityslistasta 12.05.2025/Asianro 15.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallintokantelun tekijöinä ovat kolme kaupungin pääluottamusmiehenä sekä työsuojeluvaltuutettuna toimivaa henkilöä, kaksi pääluottamusmiehenä toimivaa henkilöä ja yksi luottamusmiehenä toimiva henkilö. Heidän sanansa ja tosiseikat eivät paina mitään, kun kyseessä on Johtajan epäasiallinen toiminta. Siitä pitää kaupunginhallitus ja erityisesti asian esittelijä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Satu Hämäläinen (sdp) kyllä huolen. Varsinaista hallintokantelua ei tietenkään ole liitetty esityslistaan, vaan takuulla esitetään "toimitettua" tekstiä. Ts. tapahtumien todellista kulkua ja kuvausta kaupunginjohtajan käyttäytymisestä ei sallita tulevan kaupunkilaisten ja kaupungin kaikkien työntekijöiden tietoon.

        Anonyymi henkilö kirjoittaa tietämättä asioista mitään. Hallintokantelu löytyy kaupungin verkkosivuilta julkisena. Anonyymille henkilöllä ei ole tietoa YT-neuvottelu tavoistakaan. Viittaus pohjoiskoreaan kertoo vain pahansuopaisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi henkilö kirjoittaa tietämättä asioista mitään. Hallintokantelu löytyy kaupungin verkkosivuilta julkisena. Anonyymille henkilöllä ei ole tietoa YT-neuvottelu tavoistakaan. Viittaus pohjoiskoreaan kertoo vain pahansuopaisuudesta.

        Kommentti kirjoitettiin 9.5.2025, jolloin esityslistan liitteenä ei ollut hallintokantelua. Hallintokantelu on nyt kaupunginhallituksen pöytäkirjassa, mutta vain päätökseen annetun eriävän mielipiteen liitteenä. Yleensä kanteluita eikä edes ylimpien laillisuudenvalvojien antamia huomautuksia ei julkaista
        vaan korkeintaan esitetään niistä toimitettua tekstiä, joten ilman eriävää mielipidettä hallintokantelua tuskin olisi julkaistu. Eriävää mielipiteen ja sen liitteiden tekstiä on paikoin sensuroitu rankalla kädellä. Kenen toimesta ja millä toimivallalla? Sitten ne Yt-neuvotteluiden tavat. Niissä kuuluu käyttäytyä asiallisesti ja Yt-neuvottelut olisi pitänyt keskeyttää kunnes kaupunginhallitus olisi työnantajan edustajana käsitellyt hallintokantelun. Mitä vielä ja 7.2.2025 tehtyä hallintokantelua pimitettiin yli vaalien ja tuotiin kaupunginhallituksen käsiteltäväksi vasta 12.5.2025, jolloin vielä kaupan päälle kaupunginjohtajan koeaika oli kulunut umpeen.

        Meno on todellakin kuin P-Koreassa ja hallituksen toiminta avoi todellakin kutsua pahansuopaiseksi luottamushenkilöitä ja samalla myös kaupungin työntekijöitä kohtaan.

    • Anonyymi

      Kantelu on tehty Loviisan kaupunginhallitukselle jo 7.2.2025, mutta se tuodaan kaupunginhallitukselle Yt-neuvotteluiden päätyttyä ja niiden valtuuston käsittelyn jälkeen vasta 12.5.2025. Kovaa touhua. Ai, niin eikös 7.2.2025 kaupunginjohtaja ollut vielä koeajalla? Kyllä rkp suojelee ja auttaa aina. Nimittäin johtajia.

      • Anonyymi

        Demarit kans. Aina johtajan asialla. Kokkareista puhumattakaan.

      • Anonyymi

        Koeaika päättyi 9.2.2025.

        Priceless!

      • Anonyymi

        Koeaika kestää kuusi kuukautta. Koeajan kuluessa on mahdollista purkaa virkasuhde virkamiehen itsensä tai nimittävän viranomaisen toimesta. Muualla koeajalla oleva kaupunginjohtaja irtisanottaisiin. Koska kyseessä on poliittinen virkanimitys ja eräänlainen poliittinen suojatyöpaikka, niin mitään ei tule tapahtumaan.

        Voidaan epäillä, että hallintokantelun käsittelyä siirrettiin rkp:n ja ehkä muidenkin puolueiden vähintään hiljaisella siunauksella yli kuntavaalien, koska asialla olisi voinut olla vaikutusta jopa vaalitulokseen. Todennäköisesti moni kaupungin työntekijä äänesti esimerkiksi Satu Hämäläistä (sdp) ja Otto Anderssonia (r), joka nyt on puoluetoverinsa kaupunginjohtajan käyttäytymisestä hiiren hiljaa. Mikäli asia olisi tullut esille ennen vaaleja, niin moni ehdokas Anderssonin ohella olisi joutunut ottamaan asiaan kantaa. Sitä mitä äänestää sitä myös saa.

        Poliittiset virkanimitykset ovat suomalaista korruptiota

        Kuntien ja valtion virkamiehet nimitetään pienestä, poliittisesti sitoutuneesta joukosta, vaikka suuri enemmistö suomalaisista ei kuulu poliittisiin puolueisiin. Asiantuntijat pitävät poliittisia nimityksiä korruptiona, josta ei kuitenkaan ole edes mainintaa Suomen lainsäädännössä.

        https://yle.fi/a/3-5052411

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koeaika kestää kuusi kuukautta. Koeajan kuluessa on mahdollista purkaa virkasuhde virkamiehen itsensä tai nimittävän viranomaisen toimesta. Muualla koeajalla oleva kaupunginjohtaja irtisanottaisiin. Koska kyseessä on poliittinen virkanimitys ja eräänlainen poliittinen suojatyöpaikka, niin mitään ei tule tapahtumaan.

        Voidaan epäillä, että hallintokantelun käsittelyä siirrettiin rkp:n ja ehkä muidenkin puolueiden vähintään hiljaisella siunauksella yli kuntavaalien, koska asialla olisi voinut olla vaikutusta jopa vaalitulokseen. Todennäköisesti moni kaupungin työntekijä äänesti esimerkiksi Satu Hämäläistä (sdp) ja Otto Anderssonia (r), joka nyt on puoluetoverinsa kaupunginjohtajan käyttäytymisestä hiiren hiljaa. Mikäli asia olisi tullut esille ennen vaaleja, niin moni ehdokas Anderssonin ohella olisi joutunut ottamaan asiaan kantaa. Sitä mitä äänestää sitä myös saa.

        Suomen lain mukaan jokaisella on oikeus valtion ja kunnan korkeimpiin virkoihin. Niiden varaaminen ainoastaan puolueisiin kuuluville on lainvastaista. Se on syrjintää siinä missä ihonväriinkin perustuva syrjintä.

      • Anonyymi

        Sulle varmasti kerrottiin miksi asia ei tullut käsittelyyn nopeammin. Olikohan meillä kahdet vaalit tuossa välissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koeaika kestää kuusi kuukautta. Koeajan kuluessa on mahdollista purkaa virkasuhde virkamiehen itsensä tai nimittävän viranomaisen toimesta. Muualla koeajalla oleva kaupunginjohtaja irtisanottaisiin. Koska kyseessä on poliittinen virkanimitys ja eräänlainen poliittinen suojatyöpaikka, niin mitään ei tule tapahtumaan.

        Voidaan epäillä, että hallintokantelun käsittelyä siirrettiin rkp:n ja ehkä muidenkin puolueiden vähintään hiljaisella siunauksella yli kuntavaalien, koska asialla olisi voinut olla vaikutusta jopa vaalitulokseen. Todennäköisesti moni kaupungin työntekijä äänesti esimerkiksi Satu Hämäläistä (sdp) ja Otto Anderssonia (r), joka nyt on puoluetoverinsa kaupunginjohtajan käyttäytymisestä hiiren hiljaa. Mikäli asia olisi tullut esille ennen vaaleja, niin moni ehdokas Anderssonin ohella olisi joutunut ottamaan asiaan kantaa. Sitä mitä äänestää sitä myös saa.

        Voi hyvä ihminen missä maailmassa elät. Eihän tuossa hallintokantelu asiasta saa ihmeellistä kirveelläkään. Julkista asiaa netissä ja tehty kun asiakirjapyynnöiltä on ehditty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvä ihminen missä maailmassa elät. Eihän tuossa hallintokantelu asiasta saa ihmeellistä kirveelläkään. Julkista asiaa netissä ja tehty kun asiakirjapyynnöiltä on ehditty.

        Taitaa olla todella harvinaista koko Suomen kuntien mittapuulla, että peräti kuusi luottamushenkilöä tekee kantelun koeajalla olevan kaupunginjohtajan epäasiallisesta käyttäytymisestä Yt-neuvotteluissa. Suomen parhaassa pikkukaupungissa se on kuitenkin vain "business as usual" vai kuinka? Legenda asiakirjapyynnöistä elää näköjään sitkeänä tietämättömien keskuudessa. Viimeksi kun vuonna 2023 niistä kitistiin viranhaltijan toimesta, niin pyyntöjä oli tullut vuoden loppupuolella vaivaiset 16 kappaletta, joka tarkoittaa keskimäärin vain noin 1,3 - 1, 5 pyyntöä kuukaudessa. Sähköisestä arkistojärjestelmästä pyyntö voidaan toimittaa muutamalla klikkauksella.

    • Anonyymi

      Raatihuoneella on meneillään varsinaiset huonon hallinnon touhuviikot. Esityslistassa 12.5.2025 on maininta myös kahdesta eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksestä. Päätösten sisältö on tietenkin salattu.

      • Anonyymi

        Se haiskahtaa siltä, että satikutia on tullut.

    • Anonyymi

      Esityslistan pitkät tarinat ja itse asian sivuuttavat saivartelut ovat epäilemättä peräisin jonkun ulkopuolisen lakinikkarin näppäimistöstä. Hallintojohtaja lienee jälleen kerran tilannut konsultin?.Edellisen kaupunginjohtajan urotekojen jälkiselvittelyt maksoivat 80 000 tonnin pintaan. Alkaako nyt laskua sitten kertymään uudenkin johtajan "taitavan" työskentelyn seurauksena?
      Kätevää kun kaupunginhallitus sallii sen, että tietyt johtajat voivat teettää omat työnsä konsulteilla.

      Och skattebetalare betalar.

    • Anonyymi

      Kaupunginhallitus on tähän asti ollut kuin lammaslauma, jota viranhaltijat ohjailevat miten vain lystäävät. Näin ollen hallituksen enemmistö kyllä hyväksyy sen, ettei mihinkään toimenpiteisiin ryhdytä, kuten ei edellisenkään johtajan kohdalla. Ilmeisesti hallituksen enemmistö ei ymmärrä tai todennäköisemmin välitä siitä, että kaupunginjohtajakin on vain sen alainen. Kaupungin muilla työntekijöillä ei ole hallitukselle mitään väliä kun vaalitkin ehdittiin jo käydä. Hallintokantelun käsittelyä lykättiin ihan tarkoituksella yli vaalien.

      • Anonyymi

        Toimenpiteitä ja potkuja johtajille ilman syitä. Kuulostat ihan paatuneen kokoomuslaisen henkilöstöpolitiikalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimenpiteitä ja potkuja johtajille ilman syitä. Kuulostat ihan paatuneen kokoomuslaisen henkilöstöpolitiikalta.

        Se on ollut kulisseissa ruiskukkien toimintamallina. Olettekos sattuneet huomaamaan, että edellisen kyläpäällikön kanssa napit vastakkain olleita viranhaltijoita on lähtenyt pois. Lieneekö sama prosessi käynnissä nytkin?

    • Anonyymi

      Paikallisen lehdykän mukaan jätehuoltoviranomainen tekee kesällä kompostointitarkastuksia. Suuri hallintokomposti löytyy ihan torin vierestä. Kompostissa on punamultaa ja vilisee leppäkerttuja sekä kasvaa ruiskukkia, joista yksi kruunua muistuttava on erityisen iso.

      • Anonyymi

        Kompostia kerrotaan käännettävän ja möyhittävän F:n lapiolla, jossa on oranssin värinen kahva.

    • Anonyymi

      Toisin kuin hallintokantelu, niin kompostitarkastukset ovat ylittäneet uutiskynnyksen.

      • Anonyymi

        Miksiköhän näin? Onko "epäpätevät" ja väärään puolueeseen kuuluvat suhaajat suojeluksessa? Vai onko toistuvat, turhat ja tarpeettomiksi osoittautuneet hallintokantelut saaneet lehtiväen vähän tarkemmin selvittelemään asioita ja niiden taustoja ja odottomaan ensin kantelun tutkimista ja lopputulosta?

        Itse veikkaan noista vaihtoehdoista toista.

        Toistuvat ja turhat hallintokantelut? Meinaat, että kuusi luottamushenkilöä on nyt tehnyt turhan hallintokantelun, kun lopputuloksena esityslistan perusteella nössö kaupunginhallitus ei tee mitään? Jokainen tehty kantelu on osoitus siitä, että kaupungin hallitus ei itse kykene puuttumaan laillisuusongelmiin. Kuvaavaa on, että kaikissa niissäkin kanteluissa, jotka ovat johtaneet ylimpien laillisuuden valvojien huomautukseen, niin kaupunginhallitus on ollut sitä mieltä vastineessaan, ettei mitään lain rikkomusta ole tapahtunut.

        On todella harvinaista, että peräti kuusi luottamushenkilöä tekee hallintokantelun kaupunginjohtajasta. Eikö se jo ole uutisen arvoinen tieto? Toki se ei kuulu niihin sallittuihin hyviin uutisiin.
        Kyllä jo monta kertaa ylimmät laillisuusvalvojat ovat antaneet huomautuksen lain rikkomisesta ja lehtiväki on niistäkin vaiennut. Onhan esityslistassa 12.5.2025 maininta kahdesta oikeusasiamiehen päätöksestä. Eivätkö ne kiinnosta lehtiväkeä?

        Olet huolestunut omasta mielestäsi "turhista hallintokanteluista", mutta et lainkaan huolissasi niistä jo lukuisista tapauksista, joissa ylimmät laillisuusvalvojat ovat todenneet lakia rikotun. Pidät varmaan hienona toimintana sitäkin, että kaupunginhallitus ei anna lakia rikkoneelle viranhaltijalle edes huomautusta.

        Onko "epäpätevät" ja väärään puolueeseen kuuluvat suhaajat suojeluksessa?
        Vastaus kysymykseesi: Ovat.

        Kiitos vastauksesta. Tämä selvensi asiaa. Hienoa että vastaus löytyi ainoastaan täältä, Incel vauvojen ja heidän epäonnistuneiden vanhempiensa viimeisestä linnakkeesta.

        Olet erehtynyt. Vastaus löytyy teoista, joita toistuvasti tehdään huonon hallinnon linnakkeessa Raatihuoneella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Tämä selvensi asiaa. Hienoa että vastaus löytyi ainoastaan täältä, Incel vauvojen ja heidän epäonnistuneiden vanhempiensa viimeisestä linnakkeesta.

        Tuossa voi olla perää. Yleisesti ottaen johtavaan asemaan päässeen epäasiallinen käyttäytyminen voi johtua kompetenssivajeesta ja myös epäonnistuneesta kasvatuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet huolestunut omasta mielestäsi "turhista hallintokanteluista", mutta et lainkaan huolissasi niistä jo lukuisista tapauksista, joissa ylimmät laillisuusvalvojat ovat todenneet lakia rikotun. Pidät varmaan hienona toimintana sitäkin, että kaupunginhallitus ei anna lakia rikkoneelle viranhaltijalle edes huomautusta.

        Lakia on siis rikottu? Miksi viranomaiset eivät ole puuttuneet asiaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lakia on siis rikottu? Miksi viranomaiset eivät ole puuttuneet asiaan

        Kannattaa varmaan hakea sitä tietoa muualta kuin täältä. Toki täällähän se hyvän hallintotavan asiantuntija viettää aikansa.

        Silloin on rikottu lakia kun ylin laillisuusvalvoja antaa huomautuksen viranhaltijalle. Se on hyvä kysymys, että miksei kaupunginhallitus viranomaisena ole siinä tapauksessa puuttunut asiaan. Kaupunginhallituksen tulisi tällöin antaa viranhaltijalle kirjallinen varoitus tai vähintään huomautus.

        Tietoa kannattaa hakea kaupungin hallinnosta, kuten esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Satu Hämäläiseltä (sdp), joka voinee kertoa, että miksi kaupunginhallitus ei reagoi kantelujen johdosta ilmi tulleisiin ja ylimmän laillisuuden valvojan toteamiin lainvastaisuuksiin. Hallintosäännön 4 §:n mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan on pidettävä yhteyttä kaupungin asukkaisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toistuvat ja turhat hallintokantelut? Meinaat, että kuusi luottamushenkilöä on nyt tehnyt turhan hallintokantelun, kun lopputuloksena esityslistan perusteella nössö kaupunginhallitus ei tee mitään? Jokainen tehty kantelu on osoitus siitä, että kaupungin hallitus ei itse kykene puuttumaan laillisuusongelmiin. Kuvaavaa on, että kaikissa niissäkin kanteluissa, jotka ovat johtaneet ylimpien laillisuuden valvojien huomautukseen, niin kaupunginhallitus on ollut sitä mieltä vastineessaan, ettei mitään lain rikkomusta ole tapahtunut.

        On todella harvinaista, että peräti kuusi luottamushenkilöä tekee hallintokantelun kaupunginjohtajasta. Eikö se jo ole uutisen arvoinen tieto? Toki se ei kuulu niihin sallittuihin hyviin uutisiin.
        Kyllä jo monta kertaa ylimmät laillisuusvalvojat ovat antaneet huomautuksen lain rikkomisesta ja lehtiväki on niistäkin vaiennut. Onhan esityslistassa 12.5.2025 maininta kahdesta oikeusasiamiehen päätöksestä. Eivätkö ne kiinnosta lehtiväkeä?

        Luitko pöytäkirjan? Hallintokantelu arvioitiin asiantuntijoiden toimesta ja todettiin ettei hallintokantelu anna aihetta ryhtyä toimenpiteisiin.

        Sen sijaan "Jäsen Kari Hagfors teki seuraavan muutosesityksen: Kaupunginjohtaja Tomas Björkrothille annetaan hallinnollisena ohjauksena kirjallinen varoitus asian johdosta." Onkohan kyseinen kaupunginhallituksen jäsen lainkaan perillä kaupungin toimintatavoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin on rikottu lakia kun ylin laillisuusvalvoja antaa huomautuksen viranhaltijalle. Se on hyvä kysymys, että miksei kaupunginhallitus viranomaisena ole siinä tapauksessa puuttunut asiaan. Kaupunginhallituksen tulisi tällöin antaa viranhaltijalle kirjallinen varoitus tai vähintään huomautus.

        Kaupunginhallitus ei jakele huomautuksia ilman aihetta. Keskuksien johtajat eivät jakele huomautuksia ilman aihetta kaupungin työntekijöille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luitko pöytäkirjan? Hallintokantelu arvioitiin asiantuntijoiden toimesta ja todettiin ettei hallintokantelu anna aihetta ryhtyä toimenpiteisiin.

        Sen sijaan "Jäsen Kari Hagfors teki seuraavan muutosesityksen: Kaupunginjohtaja Tomas Björkrothille annetaan hallinnollisena ohjauksena kirjallinen varoitus asian johdosta." Onkohan kyseinen kaupunginhallituksen jäsen lainkaan perillä kaupungin toimintatavoista.

        Siinähän se "ongelma" onkin, että vain yksi kaupunginhallituksen jäsen on perillä lainsäädännön vaatimuksista ja yrittää rohkeasti puuttua kaupungin hallinnon enemmän kuin huonoihin toimintatapoihin. Hallintokantelu arvioitiin asiantuntijan toimesta? Kuka on tämä "asiantuntija", kun hänen nimeään ei ole mainittu kaupunginhallituksen pöytäkirjassa? Kaupunginjohtajan suora alainen hallintojohtajan, joka on toiminut asian valmistelijana vai peräti sen esittelijä kaupunginhallituksen duunaripuoluetta edustava puheenjohtaja? Kovasti on vaatimaton tämä "asiantuntija" kun on ns. ingognito. Eriävästä mielipiteestä käy ilmi, että taas tilattiin konsultti setvimään asiaa, kuten viimeksikin. Kyseiselle tuntemattomalle lakitoimistolle tehtiin epäilemättä toimeksianto, joka johti toivottuun lopputulokseen. Mikä oli laskun suuruus tällä kertaa? Toki mustasta saa valkoista ja päinvastoin, kun kuuden todistajan lausunto täysin sivuutetaan sillä perusteella, ettei kaupunginjohtaja "tunnista" ja "muista" hallintokantelussa esiin tuotuja asioita . Kaupunginhallituksen pöytäkirjaan ei ole liitetty mitään selvitystä ja siitä ei ole myöskään mitään mainintaa. Top secret! Ilmeisesti JUKO Ry:n lausunto on erityisen kiusallinen, koska siihen on taas kerran anonyymin sensorin musta tussi vetänyt paksua viivaa oikein urakalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunginhallitus ei jakele huomautuksia ilman aihetta. Keskuksien johtajat eivät jakele huomautuksia ilman aihetta kaupungin työntekijöille.

        Lain rikkominen tai epäasiallinen käytös ei riitä kaupunginhallitukselle aiheeksi antaa edes huomautusta. Sen sijaan lain rikkomisesta kärähtänyt on myöhemmin palkittu mm. palkankorotuksella, kukilla ja vuolaalla kehumisella.

    • Anonyymi

      Meille demareille tärkeää on työ ja reilu työelämä"

      https://www.sdp.fi/tutustu/tietoa-sdpsta/

      Edellä yksi SPD:n arvoista, joka ei päde ainakaan Suomen parhaan pikkukaupungin demarien ja Satu Hämäläisen toiminnassa. Edes kuuden luottamushenkilön allekirjoittama hallintokantelu ei riitä puuttumaan epäasialliseen käyttäytymiseen, kun vastassa on yksi kaupunginjohtaja. Esittelijä ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Satu Hämäläinen (sdp) muiden hallituksen jäsenten kera takasi sen, ettei reilu työelämä kuulu kaupungin työntekijöille. Vain yksi hallituksen jäsen esitti kaupunginjohtajalle varoituksen antamista.

      • Anonyymi

        Varoituksen antamiselle ei löytynyt laista mitään perustetta minkä tämä "esittäjä" aivan takuulla tiesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varoituksen antamiselle ei löytynyt laista mitään perustetta minkä tämä "esittäjä" aivan takuulla tiesi.

        Voi tätä tahatonta tai todennäköisemmin tarkoituksellista tietämättömyyttä. Kuuden luottamushenkilön ja samalla juridisesti myös todistajan allekirjoittamassa hallintokantelussa tuodaan esille kaupunginjohtajan epäasiallinen käyttäytyminen, joka on mainittu työturvallisuuslaissa. Laissa kunnallisesta viranhaltijasta on vaatimus, että viranhaltijan on käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Siinä sulla ne lakipykälät, joiden perusteella varoitus olisi voitu antaa. Kaupunginhallitus vaikuttaa laiminlyöneen velvoitteensa myös kuntalain määräämänä työnantajan edustajana, koska asiasta hallintokantelussa tiedon saatuaan se ei ole käytettävissään olevin keinoin ryhtynyt toimiin epäkohdan poistamiseksi.

        Työturvallisuuslaki

        28 §
        Häirintä

        Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi.

        Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta

        17 §
        Yleiset velvollisuudet

        Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä.

        Viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla.

        Kuntalaki

        39 §
        Kunnanhallituksen tehtävät

        Kunnanhallituksen tulee:

        4) edustaa kuntaa työnantajana ja vastata kunnan henkilöstöpolitiikasta;

        Työntekijöiden ei tarvitse käyttäytyä asiallisesti?

    • Anonyymi

      Aiheellinen kysymys on se, että missä 7.2.2025 tehty hallintokantelu on luuhannut kuukausia, kun se tuotiin kaupunginhallituksen eli työnantajan edustajan tietoon ja käsittelyyn vasta 12.5.2025? Hallintokantelu olisi tullut antaa työnantajan edustajan eli kaupunginhallituksen tietoon viivytyksettä. Tiedon saatuaan työnantajan edustaja olisi sitten päättänyt toimista, kuten työturvallisuuslaissa määrätään. Kaupunginhallituksen pöytäkirjoista ei kuitenkaan löydy tällaista tietoa ja kirjausta. Ketkä kantelua piilottelivat? Viranhaltijat vai peräti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hämäläinen?
      Tiedoksi Hämäläiselle: Hän ei ole työnantajan edustaja, vaan toimielin eli kaupunginhallitus! Kaupunginhallituksen puheenjohtajan toimivalta on varsin vähäinen ja tiukasti rajattu.

      Tiedoksi kaupunginhallituksen nykyiselle ja tulevalle puheenjohtajalle:

      Kaupungin hallintosääntö

      4 § Kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävät

      Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

      1. johtaa kaupunkistrategian sekä kaupunginhallituksen tehtävien toteuttamisen edellyttämää
      poliittista yhteistyötä käymällä asioiden käsittelyn edellyttämiä keskusteluja poliittisten ryhmien
      kanssa sekä pitämällä sopivin tavoin yhteyttä kaupungin asukkaisiin ja muihin sidosryhmiin
      2. vastaa kaupunginjohtajan johtajasopimuksen valmistelusta ja huolehtii kaupunginhallituksen ja
      kaupunginvaltuuston kytkemisestä valmisteluprosessiin tarkoituksenmukaisella tavalla
      3. vastaa siitä, että kaupunginjohtajan kanssa käydään vuosittain maaliskuussa tavoite- ja arviointikeskustelut.
      4. edistää alueellista yhteistyötä ja edunvalvontaa

      • Anonyymi

        Tunnut olevan kovin innoissasi asiasta, miksi et siis veisi asiaa eteenpäin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnut olevan kovin innoissasi asiasta, miksi et siis veisi asiaa eteenpäin?

        Eikös sulla ole asiaan mitään muuta sanottavaa? Ilmeisesti et kykene muuten kommentoimaan asiaa.

    • Anonyymi

      Kaupunginjohtajan epäasiallisesta käyttäytymisestä tehtyyn hallintokanteluun liittyvät dokumentit tullaan varmaankin julistamaan salaisiksi, kuten edellisenkin kaupunginjohtajan urotekojen selvittelyssäkin. Erityisesti kaupunginhallituksen puheenjohtajat vaikuttavat aina olevan faktoista piittaamatta kaupunginjohtajan puolella ja toimivan jonkinlaisena "puolustusasianajajana".

      • Anonyymi

        Vaikuttaa todella siltä, että kaupunginhallituksen puheenjohtajat eivät toimi puolueettomasti vaan päinvastoin ovat ns. johtaneet kaupunginjohtajan puolustusta. On ilmeistä, että salatuissa pöytäkirjoissa ja niihin liittyvistä dokumenteista ilmenee seikkoja, jotka eivät ole eduksi kaupunginjohtajalle. Mikäli asia olisi toisin, niin ne olisi julkistettu. Kaupungin ylimmän viranhaltijan toimien selvittely ei ole mikään salattava yksityisasia ja salaamisen perustetta ei löydy laista viranomaisen toiminnan julkisuudesta.

        No tee siitä julkista sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tee siitä julkista sitten.

        Ei onnistu, kaikki ovat salaliitossa whistlebloweria vastaan. T:PH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tee siitä julkista sitten.

        Voi hyvät hyssykät! Tietämättömyys taas kukoistaa. Kansalainen ei voi tehdä salatuista dokumenteista julkisia, vaan päätösvalta asiassa on kaupunginhallituksella. Kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on viranhaltijoiden lisäksi oikeus tuoda asioita hallituksen käsiteltäväksi. Puheenjohtaja Satu Hämäläinen (sdp) ei kuitenkaan sitä tee, koska haluaa myös dokumentit salaiseksi, ettei myös kaupunginhallituksen ala-arvoinen toiminta työnantajan edustajana paljastu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei onnistu, kaikki ovat salaliitossa whistlebloweria vastaan. T:PH

        Hyvä, että otit esille whistleblowerin, josta on olemassa oikein EU-direktiivi. Onko Loviisan kaupungin hallinto saanut sitä vieläkään käyttöön?

        Whistleblower -direktiivi

        Pakollinen kaikille yli 50 henkilöä työllistäville organisaatioille.

        Lainsäädäntö tehostaa väärinkäytösten ja korruption ehkäisyä ja on pakollinen.kaikille EU:ssa toimiville yli 50 henkilöä työllistäville yrityksille.

        ​Lainsäädännön tarkoituksena on varmistaa, että henkilö, joka työnsä yhteydessä havaitsee tai epäilee yleisen edun vastaista toimintaa, voi ilmoittaa asiasta turvallisesti.

        Sekä yksityisen että julkisen sektorin organisaatioissa tulee olla ilmoituskanava, jossa voi luottamuksellisesti
        ilmoittaa epäillyistä väärinkäytöksistä.

        https://www.loviisa.fi/ajankohtaista/whistleblowing-ilmoituskanavaa-kasitellaan-kaupunginvaltuustossa-20-4-2022/i

      • Anonyymi

        Hallintokantelu on avoimena kaupungin verkkosivuilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvät hyssykät! Tietämättömyys taas kukoistaa. Kansalainen ei voi tehdä salatuista dokumenteista julkisia, vaan päätösvalta asiassa on kaupunginhallituksella. Kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on viranhaltijoiden lisäksi oikeus tuoda asioita hallituksen käsiteltäväksi. Puheenjohtaja Satu Hämäläinen (sdp) ei kuitenkaan sitä tee, koska haluaa myös dokumentit salaiseksi, ettei myös kaupunginhallituksen ala-arvoinen toiminta työnantajan edustajana paljastu.

        Puhutko totta ja veisaatko ihan omaa tarinaa?

        Mut kuitenkin kansalaisella on tieto salatuista dokumenteista ja niiden sisällöstä joita jakaa netissä eteenpäin.

        Joku ei nyt täsmää...

    • Anonyymi

      Kaikki alustat, joiden avulla asioita voi tuoda julki, on hyvä käyttää. Lukekaa ja valitkaa paremmin. Vääryys pelkää valoa!

      • Anonyymi

        Totta. Mut miksi esimerkiksi nämä suuret "paljastukset" laiminlyönneistä löytyvät aina vain alustoilta joilla voi esiintyä nimettömästi? Johtuuko se siitä että omalla nimellä esiintyessä joutuu kantamaan myös vastuun sanomisistaan?

        Toki joutuuhan näistäkin tarvittaessa vastuuseen, kuten kävi Tiina Tiikerille. 200k korvattava kun sanoille ei löytynytkään katetta.

        Eihän se noin menny. Toi noin 200k lasku lakipalvelujen käytöstä tuli kaupungille. Valtuustolle selitettiin, että tilauksen oli tehny eräs johtava viranhaltija "asemavaltuutuksella", vaikka noin 200k arvoiseen tilaukseen ei taloudellinen toimivalta riittänyt. Se oli höpö höpö vastaus, kun mistään ohjeesta tms. ei löytynyt moista valtuutusta.

        Nämä "paljastukset" ja tehdyt menettelyt käyvät ilmi kaupunginhallituksen esityslistasta 12.05.2025.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se noin menny. Toi noin 200k lasku lakipalvelujen käytöstä tuli kaupungille. Valtuustolle selitettiin, että tilauksen oli tehny eräs johtava viranhaltija "asemavaltuutuksella", vaikka noin 200k arvoiseen tilaukseen ei taloudellinen toimivalta riittänyt. Se oli höpö höpö vastaus, kun mistään ohjeesta tms. ei löytynyt moista valtuutusta.

        Sama meno jatkuu ja vieläpä kaupunginhallituksen avituksella.

        Och skattebetalare betalar.

        https://julkaisu22.loviisa.fi/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024939-5

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Mut miksi esimerkiksi nämä suuret "paljastukset" laiminlyönneistä löytyvät aina vain alustoilta joilla voi esiintyä nimettömästi? Johtuuko se siitä että omalla nimellä esiintyessä joutuu kantamaan myös vastuun sanomisistaan?

        Toki joutuuhan näistäkin tarvittaessa vastuuseen, kuten kävi Tiina Tiikerille. 200k korvattava kun sanoille ei löytynytkään katetta.

        Lisää paljastuksia:

        Mera sekretess i Lovisa – också nu om stadsdirektören – Borgåbladet

        https://www.bbl.fi/2025-05-19/mera-sekretess-i-lovisa-ocksa-nu-om-stadsdirektoren/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se noin menny. Toi noin 200k lasku lakipalvelujen käytöstä tuli kaupungille. Valtuustolle selitettiin, että tilauksen oli tehny eräs johtava viranhaltija "asemavaltuutuksella", vaikka noin 200k arvoiseen tilaukseen ei taloudellinen toimivalta riittänyt. Se oli höpö höpö vastaus, kun mistään ohjeesta tms. ei löytynyt moista valtuutusta.

        Voihan se niinkin olla. Oikeuskäytännössä kuitenkin hävinnyt osapuoli maksaa vastapuolen kulut.

        Näin on, mutta miksi veronmaksajat saivat maksaa 200k viranhaltijan tilauksesta, johon taloudellinen toimivalta ei riittänyt? Mikäli asia koskee viranhaltijan omaa toimintaa, niin sen selvittelyyn käytetyn lakipalvelun lasku ei kuulu veronmaksajille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se noin menny. Toi noin 200k lasku lakipalvelujen käytöstä tuli kaupungille. Valtuustolle selitettiin, että tilauksen oli tehny eräs johtava viranhaltija "asemavaltuutuksella", vaikka noin 200k arvoiseen tilaukseen ei taloudellinen toimivalta riittänyt. Se oli höpö höpö vastaus, kun mistään ohjeesta tms. ei löytynyt moista valtuutusta.

        Tarkoitatko tässä edellisen kaupunginjohtajan ja keskuksen johtajan keissiä?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Whistleblower annons:

      Det finns många fakturor till staden, framför allt från Cronan, som inte klargör vad evenemanget var och vilka som deltog i det.

    • Anonyymi

      Loviisan kaupunginhallitus ja sen johtama kaupungin hallinto on ajautunut totaaliseen alennustilaan. Kaupunginhallitus on täysin kyvytön toimimaan työnantajan edustajana ja laillisuuden valvojana. Se ei halua puuttua sekä ryhtyä toimiin edes sen tietoon saatettujen epäkohtien korjaamiseksi.

      Kaupunginhallitus
      Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 158

      Hallintokantelu kaupunginjohtajan menettelystä yhteistoimintaan liittyvissä kokouksissa

      https://julkaisu22.loviisa.fi/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20251096-7

      • Anonyymi

        Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 158

        "Jäsenet Mia Heijnsbroek-Wirén, Juha Karvonen, Markus Sjöholm, Håkan Karlsson, Lotte-Marie Stenman, Agneta Alm, Satu Hämäläinen ja Meri Lohenoja totesivat, että mitään perusteltua ja lakiin sekä kaupungin omaan huomautus- ja varoituskäytäntöön perustuvaa syytä antaa kirjallinen varoitus kaupunginjohtajalle ei ole."

        Pöytäkirjaan on kirjattu, että myös Otto Andersson osallistui kyseiseen kokoukseen. Kaupungin ylin toimielin on valtuusto, jonka puheenjohtaja on ilmeisesti sitä mieltä, että mitään epäasiallista ei ole tapahtunut ja kuuden luottamushenkilön todistuksella ei ole mitään merkitystä. Onhan kaupunginjohtaja hänen puoluetoverinsa ja sehän selittäisi roskien maton alle lakaisemisen.

        Pöytäkirjan mukaan
        hallintokantelun ja kaupunginjohtajan lausunnon perusteella osapuolilla on selvästi erilaiset näkemykset käydystä keskustelusta ja siitä, mitä keskusteluissa on tarkoitettu eikä kaupunginjohtaja muista kieltäneensä tältä puheenvuoroja.

        Edellä mainituille kaupunginhallituksen jäsenille näyttää esimerkiksi riittävän, ettei kaupunginjohtaja muista siitä mitään sellaista, josta on kuuden luottamushenkilön ja samalla myös todistajan lausunto. Uskomatonta, mutta totta. Tälläisella moraalilla varustettua porukkaa "kannattaa" äänestää ihan eduskuntaan asti.

        Hei Otto. Olet vaalimainoksissa kerskaillut lukeneesi lakia, vaikka loppututkintoasi et ole kertonut. Voisi kuitenkin olettaa, että bonjaisit mitä nämä yksinkertaiset säädökset oikein tarkoittavat.

        Kotikuntalaki

        2 §
        Kotikunta

        Henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunta on se kunta, jossa hänet synnyttäneellä vanhemmalla on kotikunta lapsen syntyessä. (3.3.2023/302)

        Jos henkilöllä on käytössään useampia asuntoja tai jos hänellä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiintein yhteys. (25.8.2016/669)

        Jos henkilön omaa käsitystä kotikunnastaan ei ole voitu selvittää, hänen kotikuntansa on se kunta, johon hänellä on katsottava olevan kiintein yhteys asumisensa, perhesuhteidensa, toimeentulonsa ja muiden vastaavien seikkojen johdosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 158

        "Jäsenet Mia Heijnsbroek-Wirén, Juha Karvonen, Markus Sjöholm, Håkan Karlsson, Lotte-Marie Stenman, Agneta Alm, Satu Hämäläinen ja Meri Lohenoja totesivat, että mitään perusteltua ja lakiin sekä kaupungin omaan huomautus- ja varoituskäytäntöön perustuvaa syytä antaa kirjallinen varoitus kaupunginjohtajalle ei ole."

        Pöytäkirjaan on kirjattu, että myös Otto Andersson osallistui kyseiseen kokoukseen. Kaupungin ylin toimielin on valtuusto, jonka puheenjohtaja on ilmeisesti sitä mieltä, että mitään epäasiallista ei ole tapahtunut ja kuuden luottamushenkilön todistuksella ei ole mitään merkitystä. Onhan kaupunginjohtaja hänen puoluetoverinsa ja sehän selittäisi roskien maton alle lakaisemisen.

        Pöytäkirjan mukaan
        hallintokantelun ja kaupunginjohtajan lausunnon perusteella osapuolilla on selvästi erilaiset näkemykset käydystä keskustelusta ja siitä, mitä keskusteluissa on tarkoitettu eikä kaupunginjohtaja muista kieltäneensä tältä puheenvuoroja.

        Edellä mainituille kaupunginhallituksen jäsenille näyttää esimerkiksi riittävän, ettei kaupunginjohtaja muista siitä mitään sellaista, josta on kuuden luottamushenkilön ja samalla myös todistajan lausunto. Uskomatonta, mutta totta. Tälläisella moraalilla varustettua porukkaa "kannattaa" äänestää ihan eduskuntaan asti.

        Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 158

        "...mitään perusteltua ja lakiin sekä kaupungin omaan huomautus- ja varoituskäytäntöön perustuvaa syytä antaa kirjallinen varoitus kaupunginjohtajalle ei ole."

        Asian ratkaisuun ei vaikuttanut kuuden luottamushenkilön todistus, vaan se riitti, ettei kaupunginjohtajan muistanut mitään tapahtuneen! Tälläisella jopa useat todistajalausunnot täysin sivuuttavalla Lex Lovisa-juridiikalla oikeuslaitos tuskin saisi aikaan yhtään tuomiota.

        "...mitään perusteltua ja lakiin sekä kaupungin omaan huomautus- ja varoituskäytäntöön perustuvaa syytä...

        Mut sun mielipide on lakia vahvempi?

        Todellakin, Priceless!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...mitään perusteltua ja lakiin sekä kaupungin omaan huomautus- ja varoituskäytäntöön perustuvaa syytä...

        Mut sun mielipide on lakia vahvempi?

        Todellakin, Priceless!

        Työturvallisuuslaki

        28 §
        Häirintä

        Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi.

        Hallintokantelussa on tuotu esille epäasiallista kohtelua, joka on mainittu työturvallisuuslaissa. Tapahtuneesta on kuuden todistajan allekirjoittama lausunto, mutta kaupunginhallitus ohitti ne, koska kaupunginjohtaja ei muistanut mitään tapahtuneen. Kuntalain mukaan työnantajan edustajana toimiva kaupunginhallitus ei myöskään ryhtynyt toimiin epäkohdan poistamiseksi, kuten työturvallisuuslaissa edellytetään.

        Aivan. Kyse ei ole mielipiteestä, vaan lain määräysten noudattamisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...mitään perusteltua ja lakiin sekä kaupungin omaan huomautus- ja varoituskäytäntöön perustuvaa syytä...

        Mut sun mielipide on lakia vahvempi?

        Todellakin, Priceless!

        Kokoomusta pidettiin joskus ennen laillisuuspuolueena ja demareita työntekijöiden oikeuksien puolustajina.
        Mitä ne nyt ovat täällä Suomen parhaassa pikkukaupungissa? Pelkkiä arvonsa ja moraalinsa kadottaneita rkp:n kynnysmattoja. Rkp:llä ei koskaan ole mitään arvoja ollutkaan ja oman edun tavoittelu sekä puoluetovereiden etujen ajaminen ja suojeleminen on ajanut kaiken ohi myös täällä pikkukaupungissa.

      • Anonyymi

        Kaupunginhallitus noudattaa työssään lakeja, kaupungin sääntöjä ja ohjeita. Onneksi hallitus on johdonmukainen eikä suosi ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 158

        "Jäsenet Mia Heijnsbroek-Wirén, Juha Karvonen, Markus Sjöholm, Håkan Karlsson, Lotte-Marie Stenman, Agneta Alm, Satu Hämäläinen ja Meri Lohenoja totesivat, että mitään perusteltua ja lakiin sekä kaupungin omaan huomautus- ja varoituskäytäntöön perustuvaa syytä antaa kirjallinen varoitus kaupunginjohtajalle ei ole."

        Pöytäkirjaan on kirjattu, että myös Otto Andersson osallistui kyseiseen kokoukseen. Kaupungin ylin toimielin on valtuusto, jonka puheenjohtaja on ilmeisesti sitä mieltä, että mitään epäasiallista ei ole tapahtunut ja kuuden luottamushenkilön todistuksella ei ole mitään merkitystä. Onhan kaupunginjohtaja hänen puoluetoverinsa ja sehän selittäisi roskien maton alle lakaisemisen.

        Pöytäkirjan mukaan
        hallintokantelun ja kaupunginjohtajan lausunnon perusteella osapuolilla on selvästi erilaiset näkemykset käydystä keskustelusta ja siitä, mitä keskusteluissa on tarkoitettu eikä kaupunginjohtaja muista kieltäneensä tältä puheenvuoroja.

        Edellä mainituille kaupunginhallituksen jäsenille näyttää esimerkiksi riittävän, ettei kaupunginjohtaja muista siitä mitään sellaista, josta on kuuden luottamushenkilön ja samalla myös todistajan lausunto. Uskomatonta, mutta totta. Tälläisella moraalilla varustettua porukkaa "kannattaa" äänestää ihan eduskuntaan asti.

        Haloo! "kaupungin omaan huomautus- ja varoituskäytäntöön perustuvaa syytä antaa kirjallinen varoitus ei ole." Silti tällä alustolla vaaditaan väsymättä poikkeamaan kaupungin huomautus ja varoituskäytännöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 158

        "...mitään perusteltua ja lakiin sekä kaupungin omaan huomautus- ja varoituskäytäntöön perustuvaa syytä antaa kirjallinen varoitus kaupunginjohtajalle ei ole."

        Asian ratkaisuun ei vaikuttanut kuuden luottamushenkilön todistus, vaan se riitti, ettei kaupunginjohtajan muistanut mitään tapahtuneen! Tälläisella jopa useat todistajalausunnot täysin sivuuttavalla Lex Lovisa-juridiikalla oikeuslaitos tuskin saisi aikaan yhtään tuomiota.

        Priceless!

        Millainen todistus! Normaalit kokouskäytännöt romukoppaan on hyvä valinta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo! "kaupungin omaan huomautus- ja varoituskäytäntöön perustuvaa syytä antaa kirjallinen varoitus ei ole." Silti tällä alustolla vaaditaan väsymättä poikkeamaan kaupungin huomautus ja varoituskäytännöstä.

        Mitä siinä kaupungin omassa mystisessä huomautus- ja varoituskäytännössä mahdetaan mainita epäasiallisesta käyttäytymisestä? Työturvallisuuslaissa kyllä yhtenä asiana mainitaan epäasiallinen käyttäytyminen, jota kaupungin oma huomautus- ja varoituskäytäntö ei tunne? Mikään ohje ei voi olla sisällöltään lain vastainen. Kuules "Haloo!" etkö todella bonjaa kuinka homma meni? Kuuden luottamushenkilön (todistajan) allekirjoittama hallintokantelu koskien kaupunginjohtajan epäasiallista käyttäytymistä nollattiin kaupunginhallituksessa käytännössä sillä perusteella, ettei kaupunginjohtaja muistanut käyttäytyneensä epäasiallisesti!

        Hypoteettinen rautalankamalli Haloolle:
        Saat nakkarilla kärsään ja kuusi todistajaa vahvistaa kirjallisella todistuksella, että kuka sinua tirvaisi nokkaan. Se ei kuitenkaan johda oikeudessa mihinkään kun tirvaisija vain sanoo, ettei muista sinua humauttaneensa ja sillä perusteella oikeus sivuuttaa todistajalausunnot. Veikkaan, että nostaisit asiasta ison haloon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunginhallitus noudattaa työssään lakeja, kaupungin sääntöjä ja ohjeita. Onneksi hallitus on johdonmukainen eikä suosi ketään.

        Työturvallisuuslaki unohtui. Hallitus suosii johdonmukaisesti kaupunginjohtajia. Niin nykyistä kuin edellistäkin. Toiminta ei kestä päivänvaloa, joten siinä ohessa on syntynyt jonkinlainen salaamisen Suomen ennätys.

        Höpö, höpö. Don't believe your own bullshit. Tätä ohjetta ei kaupunginhallitus noudattanut:

        Loviisan kaupunki

        Epäasiallisen kohtelun 
        ehkäisy ja käsittely työpaikalla

        - ennaltaehkäise ja puutu

        Loviisan kaupungin työyhteisöissä ja toimielimissä ei sallita häirintää tai epäasiallista käytöstä.
        Jos häirintää tai epäasiallista käytöstä havaitaan, siihen
        puututaan tämän ohjeistuksen mukaisella tavalla.

        Epäasiallinen kohtelu on lain, yleisen hyvän tavan tai omien 
        työvelvollisuuksien vastaista käyttäytymistä 
        tai toimintaa toista kohtaan työssä. Usein 
        se on järjestelmällistä ja jatkuvaa, mutta 
        kyse voi olla myös yksittäisestä tapahtumasta. Kohteena voi olla kuka tahansa työyhteisön jäsen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työturvallisuuslaki unohtui. Hallitus suosii johdonmukaisesti kaupunginjohtajia. Niin nykyistä kuin edellistäkin. Toiminta ei kestä päivänvaloa, joten siinä ohessa on syntynyt jonkinlainen salaamisen Suomen ennätys.

        No miten se saataisiin päivänvaloon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miten se saataisiin päivänvaloon?

        Tee asiakirjapyyntö salatuista asiakirjoista ja jos niitä ei luovuteta, niin vie asia hallinto-oikeuteen. Suomesta löytyy ennakkotapauksia, joissa asiakirjan antamisesta lainvastaisesti kieltäytynyt viranhaltija on joutunut rikosoikeudelliseen vastuuseen. Sen jälkeen julkisia virkoja on turha enää hakea.

        Ylimpien laillisuudenvalvojien huomautus lainvastaisesta menettelystä viranhaltijalle tyssää virkauran jatkamisen muualla julkisissa viroissa. Täällä toki saa jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

        Kouvolassa sillä ei ole mitään väliä tai sitten ne eivät tiedä.....

    • Anonyymi

      Kaupunginhallitus on pienen piirin puuhamaa, jossa eletään omassa kuplassa. Pääosin samat naamat istuvat siellä vaalikaudesta toiseen ja ei tarvitse olla edes valittuna valtuustoon. Eiköhän seuraavassakin hallituksessa jälleen istu jopa ne kaksi jo luottamuksensa menettänyttä kestojäsentä. Hallituksen enemmistö ei välitä pätkääkään kaupunkilaisista eikä kaupungin työntekijöistä ja oma etu ajaa kaupungin edun edelle.
      Tälläkin hetkellä siellä istuu ainakin kolme sellaista, joilla on kytkös tai jopa omistus yrityksessä, jotka ovat olleet liikesuhteessa kaupungin kanssa. Se laittaa nöyristelemään ja olemaan kaveri tiettyjen viranhaltijoiden kanssa.

      • Anonyymi

        Kestojäseniä äänestää kuntalaiset. Kestojäseyydestä sinänsä voi olla montaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kestojäseniä äänestää kuntalaiset. Kestojäseyydestä sinänsä voi olla montaa mieltä.

        Niinpä niin. Sitä saa mitä äänestää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      51
      5932
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      51
      5404
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      53
      3768
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3715
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      101
      3552
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3156
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2904
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2786
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      57
      2456
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      45
      1893
    Aihe