Meriveden syvyys Helsingin rannoilla

Vielä ei ole karttaa mistä näkisin syvyydet. Olen aikaisemmin purjehtinut itä-helsingin rannikkoseudulla lähinnä jollalla, mutta tulevana kesänä käytössä on 7 metrin purjevene. Syväys 1,4m.
Lähinnä kiinnostaa Kallahden seutu Malkasaari jne. Tuollaisella syväyksellä varmaan pääsee kaikkiin alueen saariin, joissa on laituri. Mutta kiinnostaisi noin yleensä tietää mikä on Iso Kallahden syvyys ja Malkasaaren etelä puolen vesialue Satamasaaren välillä.
22632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Minun kartassani on syvyysmerkinnät myös sillä osalla.
Näyttää kovin kivikkoiselta, en usko, että sitä tullaan ikinä ainakaan luotaamalla selvittämään.

Omalla kaiulla ja plotterilla voi selvittää sen, mitä haluaa tietää. Hyvällä kombolla saa merkinnän omalle kartalle ja vieläpä jaettua muiden kanssa.

1Äänestä

Eikö kannata se kartta kuitenkin hankkia ennen kuin lähtee sinne?

Äänestä
  • Kyllä se on hankinnassa, mutta olisin silti jo nyt kiinnostunut tietämään vähän tuosta alueesta. Jollalla purjehtiessa ei juuri tarvinnut välittää syväyksestä.

    Äänestä

30 vuotta sitten purjehdin samoilla alueilla. Iso Kallahden syvyys oli muistaakseni 6 metriä aivan keskellä lahtea. Kiinnityimme Juhannuksena poijuun, jonka omisti Lehtonen tai Lehtinen (Asfalttifirman omistaja). Heidän asuintalonsa oli suurinpiirtein samalla tasolla kuin nykyisin siellä oleva melontakeskus. Snorklasimme lahdella ja se muistuttaa ammetta. Syvenee nopeasti ja kohti Malkasaarta madaltuu. Rannasta katsottuna Malkasaaren oikealla puolella on väylä, josta on hyvä purjehtia. Nykyisin taitaa olla merkitty reimarilla. Heti Malkasaaren eteläpuolta en tunne. Silloin ei myöskään ollut laituria Malkasaaressa, mutta nykyisin sinne liikennöidään kesäisin.

Äänestä
  • Ok, kiitos konkreettisista tiedoista eikä vain, että mittaa itse ja osta kartta. Tämä lisää meidän kesän purjehdusseikkailuun uutta ulottuvuutta. Ja oli kiva kuulla alueen historiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ok, kiitos konkreettisista tiedoista eikä vain, että mittaa itse ja osta kartta. Tämä lisää meidän kesän purjehdusseikkailuun uutta ulottuvuutta. Ja oli kiva kuulla alueen historiasta.

    Oikeesti?
    Mitä tuosta irtosi muuta kuin, että olet käyttänyt toisen poijua?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Oikeesti?
    Mitä tuosta irtosi muuta kuin, että olet käyttänyt toisen poijua?

    Olipa taas mielenkiintoinen kommentti.
    Mitä se meille kuuluu kenen poijua on käytetty. Me emme tiedä mitä sopimuksia siellä on tehty.

    Tuo kommentti kuuluu samaan sarjaan kuin eilinen lehdessä ollut erään lukijan moite kuskille, joka ajoi kaikessa rauhassa omaa kaistaansa kun kiilaaja sulkuviivaa ylittäen leikkasi eteen.
    Kommentoijan mielestä laillisesti ajavan olisi pitänyt tarkkailla peilistä takana tulevia kiilaajia ja antaa niille tilaa.
    Onneksi siihen tuli joku, joka kertoi tuolle höpölle, että nyt kiireesti autokouluun.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Me puhumme samasta asiasta.
    Mitä ihmettä se poiju liittyi asiaan?

    Se oli kuitenkin ainoa konkreettinen tiedon palanen koko jutussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Olipa taas mielenkiintoinen kommentti.
    Mitä se meille kuuluu kenen poijua on käytetty. Me emme tiedä mitä sopimuksia siellä on tehty.

    Tuo kommentti kuuluu samaan sarjaan kuin eilinen lehdessä ollut erään lukijan moite kuskille, joka ajoi kaikessa rauhassa omaa kaistaansa kun kiilaaja sulkuviivaa ylittäen leikkasi eteen.
    Kommentoijan mielestä laillisesti ajavan olisi pitänyt tarkkailla peilistä takana tulevia kiilaajia ja antaa niille tilaa.
    Onneksi siihen tuli joku, joka kertoi tuolle höpölle, että nyt kiireesti autokouluun.

    Kaupunkialueilla kaksi tai useampi kaistaisilla kaduilla ei oikein sovi tuo sääntö ,että pitää siirtyä tai ajaa oikean puoleista kaistaa !Koska...kaupunkialueilla on liittymät lähellä toisiaan ja oikealle kääntyminen edellyttää ryhmittymistä vasemmalle kaistalle !!Molemmat kaistat voivat ja ovat usein varattuja ja siirtyminen jonkun ylinopeutta ajavan tyypin takia kuullostaa typerältä ja lisää turvattomuutta !
    Muuten ,vesialueilla kannattaa liikkua merkityillä väylillä.Minkä tahansa saaren luona voi olla kiviä jos liikut väylän ulkopuolella !Tietysti jos liikut veneellä oikein hiljaa (>0,5 nm ) niin ainellisia vahinkoja ei välttämättä tule maalipinnan naarmuja lukuunottamatta !

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Miksi oikealle kääntyminen edellyttää ryhmittymistä vasemmalle kaistalle?

    Äänestä

  • Taidat muistaa väärin tuon, että madaltuisi kohti Malkasaarta. Olen sukeltanut tuolla lahdella ja se tosiaan on kuin iso laakea kylpyamme, jossa ei ole yhtään mitään, mutta se madaltuu kohti Onkiluotoa ja Onkiluodon oikealla puolella on syvempi väylä.

    Ehkä olet sekoittanut Onkiluodon ja Malkasaaren muistoissasi. Sitten Onkiluodosto kohti Malkasaarta on melko matalaa ja kivikkoista. Tarkkaa kohtaa en muista, mutta pojankoltiasina ajettiin moottoriveneellä 1980 luvulla Onkiluodosta kohti Malkasaarta (lähempänä rantaa. Ei siis suoraan) ja kivellehän se karahti. Sen jälkeen urheiluhenkisyys katosi ja tuli opeteltua merimerkit ja hankittua kaikuluotain seuraavaan veneeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Taidat muistaa väärin tuon, että madaltuisi kohti Malkasaarta. Olen sukeltanut tuolla lahdella ja se tosiaan on kuin iso laakea kylpyamme, jossa ei ole yhtään mitään, mutta se madaltuu kohti Onkiluotoa ja Onkiluodon oikealla puolella on syvempi väylä.

    Ja lisään vielä, että kyseessä oli pienyritys 1980 luvulta Asfaltti oy Lehtinen ja heidän kotitalonsa. Mukava perhe. Jos olet tuolla alueella ollut enemmänkin, niin varmasti tunnet heidät. Tulivat aina juttelemaan, kun Kallehden rannalla käveli.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Taidat muistaa väärin tuon, että madaltuisi kohti Malkasaarta. Olen sukeltanut tuolla lahdella ja se tosiaan on kuin iso laakea kylpyamme, jossa ei ole yhtään mitään, mutta se madaltuu kohti Onkiluotoa ja Onkiluodon oikealla puolella on syvempi väylä.

    Ehkä olet sekoittanut Onkiluodon ja Malkasaaren muistoissasi. Sitten Onkiluodosto kohti Malkasaarta on melko matalaa ja kivikkoista. Tarkkaa kohtaa en muista, mutta pojankoltiasina ajettiin moottoriveneellä 1980 luvulla Onkiluodosta kohti Malkasaarta (lähempänä rantaa. Ei siis suoraan) ja kivellehän se karahti. Sen jälkeen urheiluhenkisyys katosi ja tuli opeteltua merimerkit ja hankittua kaikuluotain seuraavaan veneeseen.

    Taidat olla oikeassa. Onkiluodon edustalla oli se alue vedenalla jota kohti pohja loivasti madaltui. Ja kyllä Lehtiset olivat tuttuja tuohon aikaan. 30 vuotta sitten asuin noilla seuduilla.

    Äänestä

  • Sähköiset merikartat on hyvä apu ,mutta kyllä paperinen merikartta kannattaa ehdottomasti pitää aina käsillä !

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sähköiset merikartat on hyvä apu ,mutta kyllä paperinen merikartta kannattaa ehdottomasti pitää aina käsillä !

    Vertailin niitä keskenään enkä huomannut mitään eroa tiedoissa. Sähköinen on kuitenkin helpompi käsitellä koska se on telineessä kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Joissakin tapauksissa matalat näkyvät hyvin Google Earthilla tai Paikkatietoikkunassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vertailin niitä keskenään enkä huomannut mitään eroa tiedoissa. Sähköinen on kuitenkin helpompi käsitellä koska se on telineessä kiinni.

    On siinä sähköisessä se ero paperiseen että se määrittää sitomaattisesi sinun sijaintidi sinne kartalle. Pidän tätä hyvänä ominaisuutena!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    On siinä sähköisessä se ero paperiseen että se määrittää sitomaattisesi sinun sijaintidi sinne kartalle. Pidän tätä hyvänä ominaisuutena!

    Sekin on hyvä.
    Tosin, jos veli venäläinen sotkee asioita, pitää liikkua nuolen avulla.

    Äänestä

Google Earthilla näkee kännykästä kivet

Äänestä
  • Hmm...pelkästään sillä ei kannata navigoida

    Äänestä

  • Silloin pitää vaan jäädä himaan näppäilemään kännyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vielä ei ole karttaa mistä näkisin syvyydet. Olen aikaisemmin purjehtinut itä-helsingin rannikkoseudulla lähinnä jollalla, mutta tulevana kesänä käytössä on 7 metrin purjevene. Syväys 1,4m.
Lähinnä kiinnostaa Kallahden seutu Malkasaari jne. Tuollaisella syväyksellä varmaan pääsee kaikkiin alueen saariin, joissa on laituri. Mutta kiinnostaisi noin yleensä tietää mikä on Iso Kallahden syvyys ja Malkasaaren etelä puolen vesialue Satamasaaren välillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu