Juutalaiset Jumalan omaisuuskansa ovat ylivertaista nobelistejakin

Anonyymi-ap

Kaikista maista Yhdysvallat on voittanut ylivoimaisesti eniten Nobel-palkintoja, yli 400. Näistä nobelisteista 27 prosenttia on juutalaisia, vaikka heidän osuutensa amerikkalaisista on vain noin kaksi prosenttia. Yhdysvaltain fysiikan nobelisteista juutalaisia on ollut 38 prosenttia ja talouden nobelisteista 51 prosenttia.

Kun huomioidaan vain amerikkalaiset naiset, juutalaisten osuus Nobel-voitoissa on jopa kaksi kolmasosaa. Kaikista maailman Nobelin voittaneista 22 prosenttia on ollut juutalaistaustaisia, mikä on jo 110 kertaa enemmän kuin on heidän osuutensa maailman väestöstä (0,2 prosenttia).

Samanlaista älyn voittokiitoa näkyy muillakin kentillä. Juutalaistaustaiset ovat voittaneet 25 prosenttia Turingin palkinnoista, joka myönnetään vuosittain tietotekniikkaa merkittävästi kehittäneelle henkilölle. Maailman shakkiliiton listaamista klassisen shakin maailmanmestareista noin kolmannella on juutalaistausta.

65

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Menestys ei ole vain tieteellistä mainetta, se on myös puhdasta mammonaa. Vuonna 2022 Amerikan juutalaisista 44 prosentin vuosiansiot olivat vähintään 100 000 dollaria, kun koko väestössä vastaava lukema oli 24 prosenttia.

      Lähes neljäsosa Amerikan juutalaisperheistä ilmoittaa vuositulokseen vähintään 200 000 dollaria. Koko väestössä neljä prosenttia perheistä yltää samaan.

      Juutalaisten yliedustus näkyy korkean tulotason ammateissa esimerkiksi lääke- ja oikeustieteessä, rahoituksessa, yrityskentällä ja tiedotusvälineissä. Miten ihmeessä vainottu ja pakolaisuuteen pakotettu suhteellisen pieni kansanryhmä yltää tällaisiin saavutuksiin?

      Villeimmät teoriat väittävät, että kyse on ”juutalaisten biologisesta neroudesta”. Aškenasijuutalaisten älykkyysosamäärä on keskimäärin 108–115, kun maailmanlaajuisesti keskiarvo on lähteestä riippuen 82–100.

      Populaatiotasolla muutamankin pisteen eroa voi pitää huomattavana. Se voi johtaa dramaattisiin eroihin esimerkiksi Nobel-tasoiseen tutkimukseen kykenevien huippututkijoiden määrässä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mutta kyllä arabit ovat paljon etevämpiä terrorismin toteuttamisessa ja naisten alistamisessa.
        Eikö niistä myönnetä mitään palkintoa?

      • UUSI

        Eli kun on tiettyä rotua, niin kaikki sujuu.

        Suomen ruotsalaiset ajattelevat että kieli ratkaisee heidän paremmuuden.

      • Anonyymi
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Eli kun on tiettyä rotua, niin kaikki sujuu.

        Suomen ruotsalaiset ajattelevat että kieli ratkaisee heidän paremmuuden.

        Sinä olet niin tyhmä, että tuskin selvisit kansakoulusta. 😆

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet niin tyhmä, että tuskin selvisit kansakoulusta. 😆

        Nyt tuli totuus ilmi.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet niin tyhmä, että tuskin selvisit kansakoulusta. 😆

        Kolme luokkaa sitä. Onko sinulla mitään älyä?

    • Anonyymi
      UUSI

      Onko muslimeilla mitään meriittejä.

      • UUSI

        Heidän alueellaan on ollut hyvää kehitystä, jota on pidetty arvossa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Terrorismista ainostaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Heidän alueellaan on ollut hyvää kehitystä, jota on pidetty arvossa.

        Totta, mutta islamin synty lopetti kaiken kehityksen ja se keskittyi vain toisten alistamiseen.

      • UUSI

        Onko hihhuleilla mitään meriittejä? Kuinka moni nobelisti kieltää evoluution ja ns. alkuräjähdyksen?

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, mutta islamin synty lopetti kaiken kehityksen ja se keskittyi vain toisten alistamiseen.

        Kyse ei ole uskonnnosta vaan siitä että nuo valtiot ovat diktatuureja, jonka vuoksi niissä tieteen vapaus on kielletty.

      • Anonyymi
        UUSI
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kyse ei ole uskonnnosta vaan siitä että nuo valtiot ovat diktatuureja, jonka vuoksi niissä tieteen vapaus on kielletty.

        Muslimimaissa kaikessa on kysymys islamista.

    • Anonyymi
      UUSI

      Miten tämä juutalaisten kuolausketju liittyy luterilaisuuteen?

      • Anonyymi
        UUSI

        Samalla tavalla kuin Martti Lutherin "rakkaus" juutalaisia kohtaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Samalla tavalla kuin Martti Lutherin "rakkaus" juutalaisia kohtaan.

        Matti pettyi kun juutalaiset eivät kääntyneet katolisiksi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Matti pettyi kun juutalaiset eivät kääntyneet katolisiksi.

        Olisiko niitä tarvinnut siitä huolimatta tappaa tai kehoitta tappamaan?

    • Anonyymi
      UUSI

      Amerikan suuri osuus selittyy huippu yliopistoilla jotka olleet tähän asti riippumattomia siis vapaita.Nyt kuitenkin Trump tekee samaa kuin Hitler teki kolmekymmentä luvulla ja kaikki huippu tutkijat pakeni enimmäkseen Amerikkaan.Saapa nähdä kääntyykö nyt Trumpin ansiosta suunta takaisin?

      • Anonyymi
        UUSI

        Niinpä. Ja siksi on jotenkin kornia, että Trump syyttää näitä huippuyliopistoja antisemitismistä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kaikki yliopistot ovat myös pullollaan muslimeita.
        Missä heidän näyttönsä on?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki yliopistot ovat myös pullollaan muslimeita.
        Missä heidän näyttönsä on?

        Kyse oli huippuyliopistoista. Eivät ne ole pullollaan muslimeita.

      • Anonyymi
        UUSI

        Hyvä, olipa hyvä artikkeli.

    • Anonyymi
      UUSI

      Israel on nykypäivän natsivaltio.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ilmoitettu poliisille, antisemitismiä!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmoitettu poliisille, antisemitismiä!

        Varmaan etenee yhtä rivakasti kuin tapaukset mummomuori ja lettas. 😂

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan etenee yhtä rivakasti kuin tapaukset mummomuori ja lettas. 😂

        MrMorden, oletko lomalla Niuvasta?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        MrMorden, oletko lomalla Niuvasta?

        En ole hän. Toisekseen, luin hiljattain jutun Niuvasta, ei sieltä pääse lomalle.

      • Anonyymi
        UUSI

        Juutalaissionistit olivat natseja. Mossad ja CIA suojeli heitä Etelä-Amerikassa sodan jälkeen - se oli operaatio vain palestiinalaisten maiden saamiseksi omalle valtiolle.

        Valtava spektaakkeli ja varmasti äärimmäisen kallis suunnitelmin, rekvisiitoin ja toteutuksin.

        Täytyi olla hyvin suunniteltu perustaltaan, kun toteutus lippuineennja show-esityksin tapahtui sentään aika nopeasti.

        Ei tämä mikään salaisuus enää ole. Jos on koskaan ollet muille kuin tyhmälle kansalle.

    • Anonyymi
      UUSI

      Juu olihan ne natsi- Saksan tiedemiehetkin ihan omaa luokkaansa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Eivät suinkaan. Olivat vain raakalaisia.

      • Anonyymi
        UUSI

        Totta ja useat heistä olivat juutalaisia, kuten esim Oppenheimer.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta ja useat heistä olivat juutalaisia, kuten esim Oppenheimer.

        Kukas sen atomipommin pudotti?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukas sen atomipommin pudotti?

        "Kukas sen atomipommin pudotti?"

        Amerikkalaiset!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukas sen atomipommin pudotti?

        Oppenheimer oli läsnä, kun ensimmäistä atomipommia (ydinpommia) testattiin, mutta ei hän sitäkään pudottanut.

    • Anonyymi
      UUSI

      Siellä missä he asuvat ovat tiede, opetus ja taide muutenkin vapaat ja huippuluokkaa. Suomessa ei kaiketi autonomian ajan jälkeen ole ollut resursseja huippuluokan opetukseen. Myös voi kyse olla enkelien antamasta avusta tai viisauden tai Pyhän Hengen.

      Taloustiedettä en ihmettele sillä se on pitkälle uskon varaista tietoa. Mutta fysiikka on melkoinen ihme ja osoittaa jotakin olennaista asian suhteen......

      Amerikassa varmasti pärjää muutkin kuten Venäläiset ja Kiinalaiset tavanomaista paremmin sillä opetus on huipputasoa sekä tiedekirjat.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ihan Pyhällä.hengellä?! Ovatko juutalaiset aloittaneet uudestaan uhraamisen, eivätkä enää sitä teekään heidän puolestaan vain islamistit ja kristityt?

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan Pyhällä.hengellä?! Ovatko juutalaiset aloittaneet uudestaan uhraamisen, eivätkä enää sitä teekään heidän puolestaan vain islamistit ja kristityt?

        Pyhä hengen tuoman älyn mukaan hämmästyttää se, että keskiajalla jolloin uskonto on kaikessa ykkönen, eurooppalainen tiede oli hyvin alkeellista. Sitä vastoin samaan aikaan arabilainen tiede loisti.

      • Anonyymi
        UUSI
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Pyhä hengen tuoman älyn mukaan hämmästyttää se, että keskiajalla jolloin uskonto on kaikessa ykkönen, eurooppalainen tiede oli hyvin alkeellista. Sitä vastoin samaan aikaan arabilainen tiede loisti.

        Se Pyhä henki Raamatun mukaan on kyllä Paha henki ja saa uudesti syntymällä demonit uskovaisten kimppuun, kun uskonnossa Jeesus on kiroukseksi kirottu tosi Jumala - tiedoksi, jos uskonnon perusta on mennyt täysin ohi.

    • Anonyymi
      UUSI

      Edelleenkin Israelilaiset olivat Jumalan omaisuuskansaa, eikä juutalaiset, mutta älykkäitä juutlaiset todella ovat.

      Kuka olisi muu pystynyt luomaan 2000 vuoden ihmisuhraushimmelin paholaisen palvonnalla, veren juonnilla ja ruumiin syönnillä heidän rahamaailmaa hyödyttämään niin, ettei kukaan 2000 vuodenkaan jälkeen tajua, että jokin on pielessä Pyhässä uskonnossa tosi Jumalan kiroamisella kiroukseksi.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ettekö te vieläkään tiedä, että natsit itse olivat sionisteja ja holokausti heidän oma operaatio oman valtion saamiseksi Palastiinan maille? Miten tyhmäksi nyt on ajateltu suomalaiset vielä tästä kutistaa?!

      • Anonyymi
        UUSI

        Pelkkä sana 'holokaustihan' sen jo paljastaa!!! Se tarkoittaa kokonaan poltettua uhrilahjaa juutalaisten jumaluudelle, joka ei ole Israelin Jumala, ja sana tulee VT:sta. Niin kauan kuin on puhuttu 'holokaustista' on tiedetty kuka tappoi ne ihmiset.

        Eivätkä muinaisetkaan juutalaiset olleet israelilaisia, vaan Raamatun mukaan he tappoivat Israelin heimon.

    • Anonyymi
      UUSI

      Jumala siunaa juutalaisia. Se on Jumalan valitsema kansa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Varmasti ja rikinhöyryin ja uhrilahjoin mm. yhdellä kiroukseksi kirotulla Israelin Jumalalla Jeesus nimisen opettajan nimeen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti ja rikinhöyryin ja uhrilahjoin mm. yhdellä kiroukseksi kirotulla Israelin Jumalalla Jeesus nimisen opettajan nimeen.

        Jota miljardit ja miljardit kristityt palvovat juutalaisten jumaluudelle uhriksi, että pelastuvat tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaavat.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jota miljardit ja miljardit kristityt palvovat juutalaisten jumaluudelle uhriksi, että pelastuvat tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaavat.

        Tämä on nimenomaan juutalaisuuden oikein älykkyyden huippu.

    • UUSI

      Vai nytkö sitä sitten ylistetään tiedettä ja siihen liittyvää älyä? Tähän saakka te hihhulit olette pilkanneet tiedettä js sen saavutuksia. Pitää sitten kuitenkin kysyä, että kerro nyt seitten se nobelistin nimi, joka ei usko evoluutioon?

      • Anonyymi
        UUSI

        Käykö Einstein? Hän varmaan ydinfyysikkona oli ensimmäinen, joka konkreettisesti sanoi, että aika on vain illuusio. Ei ole aikaa. Miten sitten voi olla evoluutiokaan?!

      • Anonyymi
        UUSI

        Sinä "mistänäitä" ja niin pois päin, olet isompi hihhuli kun yksikään uskovainen, kun jopa ateistina uskot uskovaisten puhuvan Jumalasta, jonka olemassa olon kiellät.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Käykö Einstein? Hän varmaan ydinfyysikkona oli ensimmäinen, joka konkreettisesti sanoi, että aika on vain illuusio. Ei ole aikaa. Miten sitten voi olla evoluutiokaan?!

        Höpö höpö. Ensiksi sinu pitäisi ymmärtää mitä Eistein tarkoitti tuolla sanomisella. Ns. alkuräjähdyskessä syntyivät aika, tila ja kaikki mitä yleensä on olemassa. Se ei syntynyt mihinkään tyhjään tilaan vaan myös tuo tila syntyi samalla. Tarkoittaa että universumi ei laajene mihinkään tyhjään tilaan vaan on ikäänkuin venyvä kumimatto.

        Ynnä edelleen Einstein ei uskonut jumalaan. Hän piti jumalaa lapsellisiin tarinoihin liittyvinä helppoina maailmanselityksinä, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Kaiken lisäksi Einstenin luoma malli universumista ei tarvitse mitään "ensimmäistä liikuttajaa" kun Newtonin malli oli tarvinnut. Tämän todisti myös Stephen Hawking omilla malleillaan.

        PS. On muuten todella typerää väittää että Albert Einstein ei olisi uskonut evoluutioon. Se on samaa luokkaa kuin väite kun että Einstein ei olisi uskonut että reaalimaailmassa 1 plus 1 on kaksi.

        Kyllä minä tiedän mitä Einstein tarkoitti, se liittyy lomittumiseen.

        Atomiytimessä tapahtuu itsenäinen syylle seurauksen valinta, jota pystytään tarkastelemaan vain tilastollisesti, ja jo 100 vuotta sitten kaikki luonnonlait muuttuivat vain tilastollisiksi todennäköisyyksiksi. Ei ole determinismiö.

        Mikä tahansa ilmiö on siis mahdollinen, ja näistä perättäisistä ulkopuolisen entiteetin tekemistö reaktiovalinnoista syntyvät kaikki maailman tapahtumat ja meidän kohtalomme.

        Ja jos SE mikä suorittaa reaktion seurauksen valinnan, olisi vain sattuma, me eläisimme kaaoksessa. Ja tästä wyystä Einstein sanoi, ettei hän usko Jumalan heittävän universumilla noppaa.

        Edelleenkään Einstein ei uskonut uskonnon Jumalaan, vaan konkreettisesti Korkeimpaan voimaan, mikä tänä päivänä on - edellä mainitusta syystä - tieteessä jo itsestäänselvyys. Uskonto Jumalineen ja synteineen ei perustu Jumalana edelleenkään korkeimpaan voimaan.

        Sinä "mistä" jne edelleen olet oman elämäsi ja elimistösi kanssa joka solullasi ja atomillasi ihan samanlainen Einstein sanoman Jumalan pelikenttä koko ajan. Jäät auton alle tai et jää, saat lottovoiton, et saa jne.

        Tuo mekanismi tekee sen sinulle tai ei tee. Se Einsteinin puhuma Jumala on niin lähellä sinua. Jeesuksen sanoin tietää jokaisen putovan hiuksenkin ja jokaisen ajatuksesikin. Siksi Jeesus kehottaa tekemään sisäpuolen samaksi kuin ulkopuolenkin. Ja tämä ei ole uskontoa, vaan Jeesuksen opetusta, ja se taas ei kuulu uskontoon mitenkään.

        Meidän koko elimistö ja kaikki meidän ympärillämme koostuu juuri niistä atomeista, joiden ytimessä koko ajan valtavalla vauhdilla tapahtuu tuo reagointi, joka tuottaa meille sitä todellisuutta jossa elämme. Jokainen on meistä sen sisällä ja se meidän sisällä, ja jokaiselle se tuottaa meidän elämän tapahtumat ja kohtalon.

        Ja jos tämän menee nyt sotkemaan uskovaisten uskontojuttuihin syntijumalineen, niin on kummastakin täysin pihalla, niin tieteestä ymmärtää, että mistä tuossa on kyse, kuin myös pihalla uskonnosta ymmärtää, että mihin se perustuu.

        Ja huomautan edelleen - minä en puhu Einsteinin uskoista, kuten Einstein itsekään ei puhunut mistään uskoista.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän koko elimistö ja kaikki meidän ympärillämme koostuu juuri niistä atomeista, joiden ytimessä koko ajan valtavalla vauhdilla tapahtuu tuo reagointi, joka tuottaa meille sitä todellisuutta jossa elämme. Jokainen on meistä sen sisällä ja se meidän sisällä, ja jokaiselle se tuottaa meidän elämän tapahtumat ja kohtalon.

        Kun 90-luvulla Suomen ensimmäinen ydinfysiikan professori kirjassaan selitti tätä mekanismia, hän totesi, jos se joka kuulee tästä ensimmäisen kerran, ei kauhistu, hän ei ole edes ymmärtänyt mistä on kyse.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun 90-luvulla Suomen ensimmäinen ydinfysiikan professori kirjassaan selitti tätä mekanismia, hän totesi, jos se joka kuulee tästä ensimmäisen kerran, ei kauhistu, hän ei ole edes ymmärtänyt mistä on kyse.

        Sinä itse teet valinnan, mutta se mekanismi antaa aina syylle seurauksen.

        Ja tästä syystä maailmankuulu kvanttifyysikko Michio Kaku sanoi, että uskokaa minua, mitään sattumaa ei ole, vaan hän on varma siitä, että ylimaallinen äly on luonut lait ja säännöt, joihin perustuen kaikki tapahtuu.

    • Anonyymi
      UUSI

      Mikä tuommoinen Nobelin palkinto on se on politiikkaa suurelta osin ihmisiä hyödyttäneitä keksintöjä palkitut on tehneet vähän ja juutalaisten palkinnot ovat talouspuolelta suuremmaksi osin eli miten ryövätä mahd.paljon

      • Anonyymi
        UUSI

        Olet huono häviäjä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Eikä suuria keksintöjä kukaan ole yksin tehnyt mutta koukkunokat parasiitteina ovat niitä kilvan ryövänneet

      • Anonyymi
        UUSI

        Kerro toki tarkemmin mistä heitä nyt antisemitistisesti syytät.

    • UUSI

      Ylivertaisesti paras olut on Lidlin Nobelaner-olut.🍺🇩🇪✡️👍

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      128
      7837
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      41
      4481
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      43
      4028
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      412
      2093
    5. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      78
      1777
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      35
      1498
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1497
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      198
      1294
    9. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      12
      1158
    10. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      33
      1127
    Aihe