Ilman puolueellisuutta ei voi olla pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, katsokaas pahuus vaatii selviytyäkseen subjektiivisuutta, siis tyhmyyttä. Joojoo, pahentuneiden omastamielestä järkevää.
Pahuus johtuu pelosta
10
188
Vastaukset
- Anonyymi
Ei koskaan pidä aliarvioida itsekyyden aiheuttamaa subjektiivisuutta. Tyhmyys, pimeys ja pahuus on sisaruksia
- Anonyymi
Ja syy on aina muissa kuin itsessä...
- Anonyymi
Noin jotkut todellakin ajattelevat!
- Anonyymi
Pahuus johtuu pahuudesta,
eli itsekkyydestä, kateudesta, ahneudesta,
rahan ja omaisuuden tai muun saaliin himosta,
halusta saada saaliiksi yksin kulkeva nainen vaikka väkisin...
Se kaikki on geeniperimää, geenit altistavat tekemään
kaikenlaista pahaa, mistä sitten syytetään yhteiskuntaa,
olosuhteita, muita ihmisiä.
Eivät kaikki slummissa kasvaneetkaan ole rikollisia,
eivät edes saman perheen lapset.- Anonyymi
Geenit? Nekin. Mutta miten helppo toteamus!
Miltä kuulostaa: rotta, kukko, apina, käärme...?
Olen tutkinut näitä asioita yli 20 vuotta, ja tulokset ovat todella pelottavia.
Ehdotan siis, että rotan, lohikäärmeen, apinan, käärmeen, kukon ja tiikerin vuonna ei synnytetä lapsia, paitsi harkiten, ja etenkin tuli- ja metallielementtien vuosina ollaan varovaisia.
Nehän on eläimet, jotka näistä ei tiedä!
Miksi olette hylänneet viisaiden kirjoitukset? Oletteko huomanneet, miten koulussakaan ei näitä opeteta, vaan periaate on loppujen lopuksi ateistinen?
Ei aamurukousta,
ei uutta vitsiä aamuksi, että saadaan hyvälle tuulelle,
eikä viisautta päivän päätteeksi.
Ja jos joku valittaa, että maassa on uskon vapaus, niin saanen huomauttaa:
se, joka sanoo: "me tarvitaan..." hänellä on puutetta, ja hän on oikeassa. Hän puhuu tarpeestaan.
Seuraava askel on: "meillä on oikeus...". Jokainen joka noin sanoo, puhuu ruoka suussa.
Kuten myös huomaatte: tämä teksti sisältää vain asiaa, sillä kirjoitus on viestinnän muodoista korkein, enkä puhu ruoka suussa. Mutta minulla ei ole mahdollisuutta tuoda itseäni luonneidentiteetiltäni tunnetuksi muuten kuin ilmoittamalla se itse. Meidän kansalaisuutta kyllä tuetaan virallisesti mm. passin kautta ja se tunnustetaan. Mutta miten pitkään?
Luonneidentiteettiä sen sijaan pidetään huuhaana. Ja avioerot pysyvät korkeina, ja sopimattomat luonteet tappelee keskenään. Maailman paras maa? Toki, koska kaikki puhuu ruoka suussa?
- Anonyymi
Jos muiden huomioon ottaminen, siis epäitsekkyys on hyvä asia, niin miksi päinvastainen, siis itsekkyys ei ole paha asia?
- Anonyymi
Persaukisen on vaikea olla epäitsekäs...
- Anonyymi
Hallitus ei ymmärrä https://www.apu.fi/teemat/teemakirjeenvaihtajat
- Anonyymi
Uskomatonta. Jälleen mitä hyvänsä muuta, selityksiä mistä hyvänsä muusta, muttei astrologian totuutta.
Ihmiset valittaa pahuudesta ja itse synnyttelevät lapsia eläinten tavoin milloin vain! Oman tutkimukseni mukaan mm. rotta ja kukko on ongelmaluonteita. Jos tiedettäisi luonteet, ihmiset jaettaisi omille asuinalueilleen, jotteivät joutuisi sellaisten kanssa tekemisiin, joiden kanssa ei resonoi oikein. Se, mikä resonoi väärin, on pahuutta.
Kissa-vuohi-sika
koira-hevonen-tiikeri
ja
härkä-kukko-käärme
rotta-lohikäärme-apina
Nämä pitäisi jakaa lisäksi kk luonteiden mukaisten elementtien mukaan omille alueilleen:
maa-vesi
tuli-ilma
Mutta koska eletään uutta keskiaikaa vuoden 1000 ja 3000 välillä, tämän toteuttaminen siirtynee vuoteen 5000-7000, riippuen siitä, miten nopeasti hallitus kyllästyy väkivaltaan? Kuka toinen teille kertoisi? Virkamies? Ei varmasti!
Kuka hyvänsä osaa koota ihmisiä uskonnon tai poliittisen suuntautumisen mukaan. Mutta kuten todettu: "joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa".
Miksi ihmiset alkaisivat hajoilemaan? Koska heidän luonteensa ei resonoi oikein toisen kanssa?
Kuten on nähty miten koulun alueella muodostuu piirejä. Miksi niiden todellista periaatetta ei tueta? Onko pelkona että kansa saattaa älytä jotain, millä kaataa hallitus?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww721160EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 78822
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23635- 29608