CT200 2011 134tkm häiritsevä ääni kiihdytyksissä

Ostin "uuden" auton SAKAlta, jolla ajettu maltillisesti 134tkm ja huoltohistoria hyvä. Nyt muutaman päivän jälkeen huomasin tehtäessä nollasta sataan lähtöjä tuolla maaseudulla risteyksistä havaittavaa ääntä.
Ääni ilmaantuu kuitenkin vasta noin 40km/h paikkeilla eli sitä ei kaupunkiajossa tai normaalisti kiihdytettäessä oikein huomaa ainakaan. Saattaa katketa silmänräpäykseksi jatkuen taas 60-80km/h. En huomaa ääntä enää 100-120km/h jos lyö tallan pohjaan, mutta tiemelukin saattaa äänen peittää. Ääni tulee kuitenkin vain korkeilla kierroksilla minusta.

Äänen laatu on minusta metallinen, korkea, hieman hankaava (ajattelin aluksi, että olisiko jotain hiekkaa pyörimässä renkaissa tms), joka tulee ja menee, ei tule siis voimistu nopeuden mukaan vaan on pahimmillaan tuossa 40-80km kiihdytyksessä mikäli se tehdään korkealla kierrosalueella.
Autossa ei minusta ole mitään tehovajeita ja ääni on irrallaan kaikesta. Vaihteisto vaihtaa täysin huomaamatta. Polttoainetta menee kyllä seka-ajossa enemmän kuin ohjekirjan 4.1 eli 5.4 nyt mennyt.
Sinänsä en autoista oikeastaan ymmärrä. Ymmärsin myyjän puheesta, että jonkinlainen vakuutus autoissa on jos siinä on piileviä vikoja jotka olisi pitänyt mainita myyntihetkellä hyvän tavan mukaisesti, vuoden takuu.
Mahtaako autossa olla jonkinlainen hihna/ketju tms mikä voisi tämän sivuäänen aiheuttaa vai viittaako ääni mahdolliseen moottorivikaan? Ajattelin, että voisin viedä johonkin huoltamoon ja pyytää mekaanikkoa ajamaan jos sieltä saisi selvän vastauksen.

Käytin kyllä autoa autotohtorilla ja siellä kaikki oli hyvällä tasolla testeissä eikä vikakoodeja tai vuotoja ollut.
0531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ostin "uuden" auton SAKAlta, jolla ajettu maltillisesti 134tkm ja huoltohistoria hyvä. Nyt muutaman päivän jälkeen huomasin tehtäessä nollasta sataan lähtöjä tuolla maaseudulla risteyksistä havaittavaa ääntä.
Ääni ilmaantuu kuitenkin vasta noin 40km/h paikkeilla eli sitä ei kaupunkiajossa tai normaalisti kiihdytettäessä oikein huomaa ainakaan. Saattaa katketa silmänräpäykseksi jatkuen taas 60-80km/h. En huomaa ääntä enää 100-120km/h jos lyö tallan pohjaan, mutta tiemelukin saattaa äänen peittää. Ääni tulee kuitenkin vain korkeilla kierroksilla minusta.

Äänen laatu on minusta metallinen, korkea, hieman hankaava (ajattelin aluksi, että olisiko jotain hiekkaa pyörimässä renkaissa tms), joka tulee ja menee, ei tule siis voimistu nopeuden mukaan vaan on pahimmillaan tuossa 40-80km kiihdytyksessä mikäli se tehdään korkealla kierrosalueella.
Autossa ei minusta ole mitään tehovajeita ja ääni on irrallaan kaikesta. Vaihteisto vaihtaa täysin huomaamatta. Polttoainetta menee kyllä seka-ajossa enemmän kuin ohjekirjan 4.1 eli 5.4 nyt mennyt.
Sinänsä en autoista oikeastaan ymmärrä. Ymmärsin myyjän puheesta, että jonkinlainen vakuutus autoissa on jos siinä on piileviä vikoja jotka olisi pitänyt mainita myyntihetkellä hyvän tavan mukaisesti, vuoden takuu.
Mahtaako autossa olla jonkinlainen hihna/ketju tms mikä voisi tämän sivuäänen aiheuttaa vai viittaako ääni mahdolliseen moottorivikaan? Ajattelin, että voisin viedä johonkin huoltamoon ja pyytää mekaanikkoa ajamaan jos sieltä saisi selvän vastauksen.

Käytin kyllä autoa autotohtorilla ja siellä kaikki oli hyvällä tasolla testeissä eikä vikakoodeja tai vuotoja ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu