Nainen, kaappasin rakkaan vierelleni

Se rimpuili vähän ja oli kuin ei olisi tykännyt.
Silitin häntä ja hyssyttelin ja siinä se kaikkea höpisten vastusteli, mutta ei tehnyt vastarintaa kuin sanoillaan.
Välillä hän taas tykkäsi ja kertoi kuinka hyvä olla ja hetken päästä hän taas vastusteli.
Ei hän kuitenkaan pois lähtenyt vaan pysyi siinä.
Ehkä ihmetteli ja taas vähän rauhottui kun häntä piti hyvänä.
Se oli meille kummallekin uutta ja outoa.
Hän kuunteli sydäntäni ja hetkeksi hän jälleen rauhottui ja odotti mihin tämä kaikki johtaa.
Hän tarvitsi aikaa, hän ei ollut vielä valmis, hän eli vielä menneessä.
Siinä me kuitenkin olimme lähekkäin ja rakastin vihollistani.
Olin hänet omakseni ottanut.

:/
8241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Poskemme koskettivat, olimme todella lähekkäin.
Hänen jalkansa oli sylissäni ja kätensä rintani päällä.
Se tuntui hyvältä, me kumpikin pidimme siitä.
Silitin hänen kättänsä ja jalkaansa, tartuin hänen käteensä ja pidimme toistemme kädestä kiinni.
Tunnustelimme toisiamme, hän oli varovaisempi kuin minä.
Hän tarvitsi aikaa ja ymmärrän siinä häntä, olihan hänen maailmansa kääntynyt kuin ylösalaisin siinä hetkessä.
Kaikki oli uutta, ihan toisin kuin ennen.

:/

Äänestä

Hänen silmänsä kiilsivät ja olivat täynnä valoa.
Jotain hänen sisällään oli muuttumassa, hän tunsi sen.
Jotain muinaista ja alkuperäistä oli tulossa jonka hän saattoi muistaa, mutta jonka hän oli aikojen saatossa unohtanut.
Se oli hautautunut kaiken muun alle, mutta siellä se edelleen jossain oli ja se oli tulossa esiin.
Se oli kuin salaisuus, joka oli säilytetty ja kätketty tätä hetkeä varten.
Aallot kulkivat hänen kehonsa läpi ja tunsi niiden tuoman muutoksen.
Se riisui hänestä jotain pois tuoden jotain uutta tilalle.

:/

Äänestä

” Siinä me kuitenkin olimme lähekkäin ja rakastin vihollistani.” Tämäpä terveeltä ajattelimallilta vaikuttaa, näitäkin o ns

Äänestä

Hys hys, ollaan vaan hetki tässä, ei ajatella mitään.
Hetki tässä lähekkäin ja niin me olimme.
Siinä oli hyvä olla vaikka hän olikin epävarma.
Mutta ei hän osannut vastaankaan taistella, hän oli utelias vaikkakin varovainen.
Mitä kaikkea hän kävikään sisimmässään läpi, saatoin sen tuntea ja aavistaa.
Mutta olin jatkuvasti läsnä siinä hänen kanssaan ja pidin hänestä kiinni.
Se hetki oli hyvä ja se jälleen muutti meitä.

:/

Äänestä

Ehkä me ajattelimme, miksi me edes olemme tai olimme vihollisia.
Kenen taisteluita me taistelemme ja kenen perintöä se vihamielisyys oli joka meihin vaikutti.
Jos me olisimme lapsina tavanneet ja samassa hiekkalaatikossa leikkineet, olisi kaikki toisin.
Mutta meidät toisistamme erossa kasvatettiin ja toisten tavoille opetettiin vihaamaan toisiamme täysin tuntemattomina toisillemme.
Mutta nyt me emme tehneet toisillemme pahaa.
Me olimme sovussa ja lähekkäin.

:/

Äänestä

Istuit syliini ja halasin sinua.
Vastasit halaukseen ja huokaisit ääneen.
Sinusta se tuntui hyvältä, niin minustakin.
Kuulin huokauksestasi helpotuksen ja hyvän olon.
Kaikki on nyt hyvin.
Siinä hetkessä ei ollut menneisyyttä eikä tulevaisuutta, vain se hetki ja siinä oli hyvä olla.

:/

Äänestä

En tiennyt mikä sinussa veti puoleensa, ehkä aistin sinussa jotain.
Vaikka yrititkin aluksi torjua, niin sinussa oli jotain joka veti puoleensa.
Jotain joka herätti ja muutti jotain minussakin.
Se oli ollut kaiken aikaa peitossa, mutta siellä se oli.
Jotain kaunista vaikka se oli tahrattu ja peitetty.

:/

Äänestä

Teimme jotain kiellettyä, seilasimme vaarallisilla vesillä.
Mutta kaiken sen vaaran ja myrskyn keskellä oli tyyntä ja turvallista.
Se oli kuin tarkoitettu tapahtuvaksi, sillä ilman meitä sitä ei olisi koskaan tapahtunut.
Se hetki rauhoitti.

:/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se rimpuili vähän ja oli kuin ei olisi tykännyt.
Silitin häntä ja hyssyttelin ja siinä se kaikkea höpisten vastusteli, mutta ei tehnyt vastarintaa kuin sanoillaan.
Välillä hän taas tykkäsi ja kertoi kuinka hyvä olla ja hetken päästä hän taas vastusteli.
Ei hän kuitenkaan pois lähtenyt vaan pysyi siinä.
Ehkä ihmetteli ja taas vähän rauhottui kun häntä piti hyvänä.
Se oli meille kummallekin uutta ja outoa.
Hän kuunteli sydäntäni ja hetkeksi hän jälleen rauhottui ja odotti mihin tämä kaikki johtaa.
Hän tarvitsi aikaa, hän ei ollut vielä valmis, hän eli vielä menneessä.
Siinä me kuitenkin olimme lähekkäin ja rakastin vihollistani.
Olin hänet omakseni ottanut.

:/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu