Taas ovet käy kaupungilla !

Uusi tekninen johtajakin jätti paikkansa. Toivottavasti uusi hallitus ja valtuusto puuttuvat tähän syyhyn, miksi kaikki lähtee.
151198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

pohteeltakin on lähtenyt kymmeniä tyntekijöitä kyllä tähän on puututtuva johdon,ei se kaupunki ole työpaikkana senkummempi kuin mikätahansa pulju

Äänestä
  • On joo lähtenyt väkeä Pohteeltakin, mutta olleet tavallisia työntekijöitä. Kaupungilta lähtenyt poikkeuksellinen määrä virkamiehiä.

    Äänestä

Jep, huomasin jutun😂, saapa nähdä miten käy kun ykan elinkeinojohtaja on loppusuoralla Toholammen kunnanjohtajan valinnassa. Enää hän ja joku toinen loppuvalintaa vailla.

Äänestä

Yleisesti ottaen kaupungin tiukka talous ja siitä aiheutuva kuntalaisten tyytymättömyys on yksi syy, suurin odotuksin tullaan, mutta kun talouden realiteetit selviää niin se lannistaa. Ei ole rahaa toteuttaa ja kehittää.

Äänestä
  • Eikä anneta kehittää.

    Äänestä

No, ei ainakaan liikuntakeskusta. Ei kovin myötätuuli puhalla siinä kohdin päätöksenteossa. Kouluja ja päiväkoteja on kyllä kehitetty ja rakennettu. Siltojakin tulee ja radan alituksia sekä kauppoja. Että on sitä rahaakin käytetty

Äänestä
  • Tarjan peruja.

    Äänestä

Vika on tietysti johdossa ja missäs jos ei sii .....

Äänestä

miksihän tekninen johtaja lähti vai pitikö lähteä, eikös hän ollut kymmenien joukosta muka paras ?

Äänestä
  • Tais säätää hieman liikaa

    Äänestä

Ei riitä että on kaupankeeskus töitä on ihmisille oltava ja kylät pidettävä myös virkeänä.! Keskitys syö kaiken jopa itsensä.

Äänestä

Varmasti puuttuu, hevosmiesten tietotoimiston radiouutisissa lupasi eräs joka ilmeisesti tulikin valituksi että alkaa uusi trumpin mallinen aikakausi. 200 miljoonan investoinnit ja kunnan byrogratioiden purku ja ajantasaistaminen. Että silleen lupasi

Äänestä
  • kohta nähdään demarit ja kepu alkaa vaalilupauksia täyttään,

    Äänestä

Tätä palstaa kun lukee, niin en yhtään ihmettele jos viranhaltijat lähtee... kuka haluaa tätä lokaa niskaan?

Äänestä

Ylivieska kannusstaa yrittämään , siksi muutimme helsinkiin kun ylivieska EI kannusta ketään yrittämään, onko esimerejä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uusi tekninen johtajakin jätti paikkansa. Toivottavasti uusi hallitus ja valtuusto puuttuvat tähän syyhyn, miksi kaikki lähtee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu