Miksi nykyisin tuulee aina pohjoisesta ja tuulet ovat kovia?

Aiemmin yleisimmin tuulen suunta oli lounaasta tai lännestä ja harvoin oli pohjoistuulta. Nykyisin ei muuta olekaan kuin pohjoistuulta ja puuskissa nopeus yleensä joka päivä 10-12 m/sek. Johtuukohan golfvirran heikentymisestä joka taas sotkee myös tuulia. Eihän tänne Kurjalaan pääse edes pienemmät muuttolinnutkaan saapumaan runsain määrin kun vastatuuli on aina. Ja vaikka ennusteessa lämpötila näyttäisi olevan ihan ok, niin kovapuuskainen pohjoistuuli tekee kelin kylmän tuntuiseksi.
6436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miten niin aina?

Äänestä

Väittäisin ettei muu ole muuttunut, kuin se että säät ovat paikoillaan pitempään kuin aiemmin. Jos on jokin säätila, niin se paikallisesti pysyy pitempään. Ikäänkun säät kiertävät paikallisesti samojen alueiden kohdalla, eivätkä liiku maapallolla niin kuin ennen.

Äänestä

Tuulimyllyistä johtuu.

Äänestä

Minun syy.😓😓

Terveisin valkea hetero mies.

Äänestä

Suomi on kirottu maa.
Jumala rankaisee.
Huonot päättäjät.
Siinä syy.

Äänestä

Eli vastausten perusteella kansamme ÄO on alle sadan reilusti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aiemmin yleisimmin tuulen suunta oli lounaasta tai lännestä ja harvoin oli pohjoistuulta. Nykyisin ei muuta olekaan kuin pohjoistuulta ja puuskissa nopeus yleensä joka päivä 10-12 m/sek. Johtuukohan golfvirran heikentymisestä joka taas sotkee myös tuulia. Eihän tänne Kurjalaan pääse edes pienemmät muuttolinnutkaan saapumaan runsain määrin kun vastatuuli on aina. Ja vaikka ennusteessa lämpötila näyttäisi olevan ihan ok, niin kovapuuskainen pohjoistuuli tekee kelin kylmän tuntuiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu