Keskusteluissa on paljonkin otettu kantaa siitä, piäisikö psyykkisiin ongelmiin etsiä ratkaisua psykoterapiasta, psyykelääkkeistä vaiko paastosta ja rukouksesta?
Ensinnäkin tutkimusten mukaan jenkeissä yli 50 % ihmisista käytää psyykelääkkeitä selvitäkseen elämästä. Tilastot eivät kerro niiden määrää, jotka käyttävät ns. vippaskonsteja elämästä selvitäkseen hengissä ( erilaiset vaihtoehtishoidot/terapiat).
Ei suomemmakaan liene kovinkaan kaukana jenkkilästä. Joskus vielä 1970 luvulla, poikkeukseellisesti käyttäytyvät, herkät,. "Jumalan tähden houkat" vietiin jopa lähisukuluaisten suostumuksella pakkohoitoon psykiatriseen sairaalaan suljettuun kammioon.
Oli vain rakkaan Kristuksen voima, joka heidät, sen kaiken kokemansa johdosta saattoi vielä eläviemme kirjoihin, vieläpä tämän päivän "piilo" profeetoiksi, jota te ette ehkä voi ymmärtää.
Loppuyhteenveto: Jumala ei ole meitä hyljännyt!
Lääketiede, myös psyykkinen, on Jumalamme luomaa.
Psukoterapia, jos se lähtee potilaan oivaltamiseen tähtäävästä lähtökohdasta, on viikottaista, useita vuosia kestävää, voi onnistua hyvinkin ja vapauttaa potilaan neuroosista, jonka vallassa tämä on jotunut elämään. Nimimerkille kävi juuri näin!

Vastaukset 1
Vanhimmat
kielioppivirheitä. Taidankin tehdä tästä lähtien aloitteeni tiistaisin.