Litteän maan yhdistäminen ettei avaruutta muka ole on ettei muka avaruusolentoja ole!!!?!!

Anonyymi-ap

Sen takia jotkut on sen siihen yhdistäneet, että moni taantuu uskomaan ettei alkeita ole taantuu lopulta myös siihen, ettei niitä rotuja olisi edes olemassa. Siksi näin. Ei kaikki flättärit kiellä avaruutta. Jotkut vain keksivät eksytyksen liittää siihen avaruuden olemattomiin ja samasta syystä kuuhun ei ole koskaan saanut ihminen mennä. Liian iso porukka muuten tietäs että avaruusolentoja ja avaruus on totta.

✝️✝️✝️✝️✝️✝️➕➕➕➕➕➕➕

24

272

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kanavoinnissa sanottiin ulkomailta että avaruus ei fyysisesti ole sellainen kuin luulemme. Henkinen puoli ja dimensiot toinen juttu. Portaalit. Saapa nähdä mitä mikäkin asia on. Fyysisiä paikkoja tietysti voi olla jossain.

      • Anonyymi

        Fyysisiä tai ei, ne tuntuu samalle kuin täällä tunnemme ns. fyysisyyden.

        Sitäpaitsi Kuu on kivenheitonpäässä verrattuna mitä on väitetty.
        Lisäksi Aurinko on joidenkin pilvien alapuolella oleva pieni lamppu suhteessa siihen mitä on virallinen väite. Se on vanha lamppu joka on sinne joskus laitettu kiertelemään litteän maan yläilmoissa. On myös teleportteja joiden kautta pääsee kuun sisätiloihin käytäville ja huoneistoihin. Niitä on kätketty mm. lukittujen ovien tai jopa puhelinmastojen rakennusten lukittujen ovien taa ja juuri tästä syystä ihmisiä on niihin kadonnut. Jotkut vievät muualle kuin kuuhun eri maailmoihin. Esim. joillain tehtailla voi olla maan alle menevä lukittu ovi, tai käytävä jossa on lukittuja luukkuja, tai ovia, joista sitten joku saattaa viedä teleportilla jonnekin minne lie outoon paikkaan. Ei kannata kokeilla...

        Mut näist ei sais puhuu....

        +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen silmät omaava näkee kyllä ettei se Aurinko ole missään lähellä, sen koko kun ei muutu vaikka matkustaisi tuhansia kilometrejä.

        Ja matkustaessa etelään päiväntasajasta pystyy myös niillä paljailla silmillä havaitsemaan ettei se mitään kehää kierrä koska se matkaa kaikkialla tasanopeudella, väitetyn kehän sisä- ja ulkopuolella.

    • Anonyymi

      Piipahdin avaruusolennon kera juuri kusella
      joten on niitä.

    • Anonyymi

      Nyt on uusi näkemys, että elämmekin kuplassa, josta on mahdotonta selvityä ilman mielenterveyteen liittyviä vakavia ongelmia.

      Täällä kuplassa sotiminen, valehtelu, rikollisuus ja kaikkinainen tuhoaminen on muodikasta.

      Paikkamme jossa elämme onkin kuutio

      • Anonyymi

        No se on sun keksimä näkemys, joten on melko toden näköistä että olette väärässä.

    • Anonyymi

      Myöskään kuuskeptismia ja flättärismiä ei pidä automaattisesti sekoittaa keskenään. Avaruus voi olla aika interdimensionaalinen paikka jossa liikkuminen vaatinee ehkä jotain vähän kehittyneempää ja ufoteknologiaa. Tai tähtiporttia jne.

      Mutta kieltääkö kuu-uskovaiset sitten myös ufot tai kaikki epätavallisuudet jos eivät niitä ole nähneet?

      • Anonyymi

        Minähän kiellän myös Turun koska en ole sitä nähnyt!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minähän kiellän myös Turun koska en ole sitä nähnyt!

        Turun voi kyllä itse vahvistaa jollei sitten pidä epätavallisuuksia täysin subjektiivisina käsitteinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turun voi kyllä itse vahvistaa jollei sitten pidä epätavallisuuksia täysin subjektiivisina käsitteinä.

        Kuuhunkin voi mennä jos sinne oikeasti haluaa; ei siihen tarvita muuta kuin riittävästi resursseja.

        Ja ennenkuin kitiset ettei sinne voi mennä, todista se vaikkapa videolla missä koitat mennä Kuuhun oikeilla välineillä ja se ei vaan onnistu.

        Miten todistat Turun?

        En ole sanonut ettei Kuuhun voi mennä vaan että Turun kanssa ei tarvitse olla ainakaan videotodistusten ja kuulopuheiden varassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole sanonut ettei Kuuhun voi mennä vaan että Turun kanssa ei tarvitse olla ainakaan videotodistusten ja kuulopuheiden varassa.

        Mutta mitenkä todistat Turun olemassaolon jollekin joka ei ole Turussa, tai ole halukas sinne menemään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta mitenkä todistat Turun olemassaolon jollekin joka ei ole Turussa, tai ole halukas sinne menemään?

        Ei kai sitä voi oikein millään todistaa koska tuollainen hlö on jo etukäteen päättänyt mikä on -tai voi olla totta ja mikä ei. Koska tuollainen statement on tehty jo heti kättelyssä kertoo kuitenkin ettei henkilöllä varmaan ollut hirveästi lisäarvoa annettavanaan tänne.

        Tässä vain seuraan Kuu-denialistin logiikkaa soveltamalla sen Turkuun.

        Mutta olemme siis samaa mieltä, edes Turkua ei voi todistaa Kuu-denialistin logiikkaa seuraten.

        Kiitos.

        Huono vertaus, koska kuussa on väitetysti käynyt vain kourallinen ihmisiä, jotka ovat lisäksi kaikki osa samaa organisaatiota. Ollaan siis käytännössä yhden lähteen varassa. Turussa on käynyt miljoonia ihmisiä.

        Opettele kehittämään päteviä analogioita, poju.

        Kai ymmärrät että soveltamasi logiikka toimii vain mielivaltaisissa nutcase-tapauksissa. Se on sinun omaa logikkaasi jolla perustelet eikä sen toisen.

        Älä suotta kiittele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono vertaus, koska kuussa on väitetysti käynyt vain kourallinen ihmisiä, jotka ovat lisäksi kaikki osa samaa organisaatiota. Ollaan siis käytännössä yhden lähteen varassa. Turussa on käynyt miljoonia ihmisiä.

        Opettele kehittämään päteviä analogioita, poju.

        Miten todistat kenenkään käyneen Turussa?

    • Olin matkalla Kuubaan kun tuli mieleeni että pirhana; mehän ylitämme pahamaineisen Bermudan kolmion.
      Siitä on puhuttu että siellä avaruusörkit kaappaavat laivoja ja lentokoneita.
      Niissä olleille ihmisille tekivät ja tekevät varmasti kaikenlaisia ilkeitä kokeita.

      Välilasku ja koneenvaihto oli Damissa ja holdausaika n. 7 tuntia.
      Painuin kylälle ja siellä kahvilaan. Poltin sätkän ja ahdoin naamaani kunnon palasen maailmankuulua avaruuskakkua.
      Nimi sopi mainiosti tilanteeseen.

      Nukuin kuin vauva koko lentomatkan eikä hirveät avaruusörkit häirinneet edes untani.

      • Anonyymi

        Itseasiassa Bermudan kolmio on pääasiassa urbaanilegendaa ja usein väitetyt kadonneet koneet eivät kadonneet kyseisellä alueella tai löydettiin myöhemmin.

      • Anonyymi

        Viktor sivari se jaksaa tehdä noita mielikuvitusmatkoja, aika surullista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viktor sivari se jaksaa tehdä noita mielikuvitusmatkoja, aika surullista.

        Persekärpänen se on niin kade Vikille että raivon punan kuumuus uhkaa polttaa lantakasansa missä asustaa.

      • Anonyymi

        Et siis tiedä mitenkä paljon probeusta tehtiin.

        Vakavammin, Viki ei kelvannut edes Homonoideille, noloa.

    • Anonyymi

      Mutta kn mitään ei ole!! Kaikki on huijausta ja saliittoa! Paitsi se että alkaa panettaa aina kun näen naisten polkupyörän.

      • Anonyymi

        "I want to ride my bicycle, I want to ride my bicycle... bicycle... bicycle..."

        Musta tuntuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      267
      9626
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      306
      6802
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      74
      1695
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1411
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      94
      1287
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1161
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1069
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      862
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      756
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      313
      748
    Aihe