Suomen oma ruokatuotanto on vähenemässä kovaa vauhtia. Yhä useammat ruuan tuottajat lopettavat viljelyn ja jatkajaa ei ole. Heidän lapsensa hakeutuvat muihin ammatteihin ja kun nykyisäntä ja -emäntä tulevat eläkeikään, silloin tilan viljely viimeistään loppuu. Moni lopettaa jo ennen eläkeikää, koska tuotto ei enää riitä koneiden ja rakennusten uusimiseen ja tilan metsät on myyty, sieltäkään ei saa enää rahaa.
kymmenen vuoden päästä Suomi tuottaa enää vajaat puolet Suomessa kulutettavasta ruuasta. Loput pitää tuoda ulkomailta. Suomalaisten viljelijöiden keski-ikä on noin 53 vuotta. Siitä voitte laskea mitä vauhtia ruuan tuotannon alasajo etenee. Viljelijöiden lapset eivät jatka ruuantuotantoa, koska sen kannattavuus putoaa koko ajan.
Tuonti loppuu, kun suuri sota Venäjän-Kiinan ja Euroopan Nato maiden välillä alkaa. Silloin Venäjän laivasto sulkee Itämeren rahtiliikenteen kokonaan. Silloin Suomessa alkaa nälänhätä. Silloin ei Suomeen saada ruokaa mistään ulkomailta Venäjä ja Kiina estävät kaikin keinoin ruuan tuonnin Eurooppaan ja Euroopan monien maiden tuotanto ei enää riitä edes heille itselleen. Tuotantoa ei voida hetkessä nostaa, koska ei ole ammattitaitoisia viljelijöitä, eikä ole koneita enää, jotta voitaisiin perustaa uusia maatiloja. Pankit eivät edes antaisi lainoja ostaa tyhjillään olevia tiloja, joissa rakennukset ovat rapistuneet lähes korjauskelvottomiksi.
Yhdysvallat pysyy ulkona siitä suuresta sodasta. Euroopan Nato maiden on pärjättävä ilman Yhdysvaltoja. Euroopan Nato maiden on luotava kiireesti uudet Nato joukkojen järjestelyt sitä tilannetta varten, kun Yhdysvallat ei enää ole mukana. Kyllä Yhdysvallat rauhan aikana on mukana, mutta kun suuri Euroopan sota alkaa, silloin Yhdysvallat ei halua olla mukana enää sodassa ja vetää kaikki joukkonsa pois Euroopasta ja tekee rauhan sopimuksen Venäjän ja Kiinan kanssa.
Olemme Suomessa menossa kohti nälänhätää. Suomen suuret (nuo kaksi suurta) kauppaketjua ajavat nyt kaikin keinoin suomalaisen ruuantuotannon alasajoa; sitä ei voi enää millään keinoin pysäyttää; nyt on jo liian myöhäistä. Tässä on sama tilanne kuin syntyvyydessä. Sitäkään ei voida enää millään nostaa tarvittavalle tasolle, koska 2030 luvulla synnytysikäisten naisten määrä romahtaa tässä maassa.
Tämä kansa on tulevaisuudessa suurissa ahdingoissa; merkit ovat näkyvissä, kun vain osaa lukea niitä merkkejä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ryssä ei pysty Itämerta sulkeen.
Tuo on täysin totta. Nyt jo paikoin lihatuotteista pulaa. Ihmeellistä ettei valtiovalta tähän ongelmaan tartu millään tavoin. Kohta myöhäistä.
Ruokaa tuotetaan maailmassa liikaa. Siksi maatalous on heikosti kannattava ala.
Ruokaa pitäisi tuottaa hieman vähemmän kuin ihmiskunta tarvitsee. Silloin ruoan hinta pysyy järkevällä tasolla.
Jassoo
Kyllä tämä nyt pahalta näyttää.
Enää ei maataloustuotantoa kyetä nostamaan, vaan se menee vääjäämättömästi alaspäin, kuin lehmän häntä.
Enää ei kukaan perusta uusia naudanlihan tuotantotiloja. Eikä muuten kohta muitakaan lihan tuotantotiloja.
Kohta loppuu munat kaupoista.
Sitten maito ja maitotuotteet.
Paljonko Puola pystyy Suomeen myymään? Tai Ukraina?
Kyllä tässä on tehty muitakin pahoja virheitä.
Turpeen käytön kieltäminen oli yksi pahoista virheistä.
Kun ei saada enää öljyäkään kriisin aikaan, mitenkäs maata viljellään?
Hevosia ei enää ole maatiloilla.
peppipitkätossu
Sittenhän lähtee ylilihavuus.
Jospa tekoäly opettelisi tulevaisuudessa maanviljelijäksi.
ajatteles pieniä muutaman tuhannen asukkaan kuntia jotka ottaa joviaalin luonteen takia yhden tuhannen kpl ukrainalaisia ;majoittaa,syöttää,juottaa,tarjoo kunnan puolesta töitä. oma väki jää ilman tähän on tultu kiitosta vaan nyky hallitus
Olisiko aiheellista jo alakouluissa alkaa opettamaan kasvien ja juuresten viljelyä, muuttaa puolet asfalttipihoista viljelyä ja säilytystä varten jotta lapsilla olisi talvella edes jotain vitamiinipitoista ruokaa tai välipalaa.