Korvausteologia eli supersessionismi tarkoittaa teologista ajatusta, jonka mukaan kristillinen kirkko tai seurakunta olisi ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana ja ottanut Israelille kuuluvat lupaukset. Korvausteologian mukaan juutalaisilla ei olisi pelastushistoriallista merkitystä. Korvausteologian piirissä on useita käsityksiä juutalaisten ja Israelin asemasta Jumalan suunnitelmassa. Korvausteologiaa ilmenee paikoin erityisesti reformoiduissa kirkoissa.
(Wikipedia)
Korvausteologia rehottaa kovasti
55
198
Vastaukset
- Anonyymi
Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti, eikä vaihtanut sitä uskoa mihinkään muuhun.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt
ja Jeesuksen uskon.- Anonyymi
Jeesus ei kehottanut ketään kääntymään johonkin uuteen uskoon tai uskontoon.
Matt. 19:17
Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei kehottanut ketään kääntymään johonkin uuteen uskoon tai uskontoon.
Matt. 19:17
Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."Jumalan käskyjen hylkääminen on paha laittomuuden teko ja kapinaa Jumalaa vastaan, mistä ei hyvää seuraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan käskyjen hylkääminen on paha laittomuuden teko ja kapinaa Jumalaa vastaan, mistä ei hyvää seuraa.
Rakasta Herraa sinun Jumalaasi ylikaiken ja lähimäistäsi niinkuin itseäsi!
1. Joh. 5:3
Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakasta Herraa sinun Jumalaasi ylikaiken ja lähimäistäsi niinkuin itseäsi!
1. Joh. 5:3
Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.Jeesuksen veli Jaakob varoitti ns. uskonharhasta, että pelkkä usko korvaa ja kuittaa kristityn ihmisen oman vaelluksen ja tekojen merkityksen elämäntiellä.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen veli Jaakob varoitti ns. uskonharhasta, että pelkkä usko korvaa ja kuittaa kristityn ihmisen oman vaelluksen ja tekojen merkityksen elämäntiellä.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?Jaak.2
25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaak.2
25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä.Ilm. 22:12
"Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei kehottanut ketään kääntymään johonkin uuteen uskoon tai uskontoon.
Matt. 19:17
Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."Hän nimenomaan kehoitti uskomaan evankeliumin.
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".
Mark 1:15
- Anonyymi
Juutalaiset tappoivat Jeesuksen sapattirikkomuksista.
Se sinetöi heidän kohtalonsa.- Anonyymi
sinetöi...?
- Anonyymi
Jeesus oli Rabbi, jota sapatinsännöt eivät edes koskeneet.
Jeesuksen murhan motiivi oli poliittinen. Syy vieritettiin uskonasioiden syyksi, kuten usein tehdään.
Rooman valta eliminoi ihmisiä, jotka olivat uhka Rooman miehittäjävallalle, koska huhuttiin, että Jeesuksesta tulee Juutalaisten kuningas ja Juuda itsenäistyy.
INRI=Jeesus Kristus Juutalaisten kuningas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus oli Rabbi, jota sapatinsännöt eivät edes koskeneet.
Jeesuksen murhan motiivi oli poliittinen. Syy vieritettiin uskonasioiden syyksi, kuten usein tehdään.
Rooman valta eliminoi ihmisiä, jotka olivat uhka Rooman miehittäjävallalle, koska huhuttiin, että Jeesuksesta tulee Juutalaisten kuningas ja Juuda itsenäistyy.
INRI=Jeesus Kristus Juutalaisten kuningas.Paavali oli eräs Rooman hirmuvallan agentti, jolla oli lupa tappaa ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali oli eräs Rooman hirmuvallan agentti, jolla oli lupa tappaa ihmisiä.
Ap. t. 22:27
Niin päällikkö meni Paavalin luo ja sanoi hänelle: "Sano minulle: oletko sinä Rooman kansalainen?" Hän vastasi: "Olen" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ap. t. 22:27
Niin päällikkö meni Paavalin luo ja sanoi hänelle: "Sano minulle: oletko sinä Rooman kansalainen?" Hän vastasi: "Olen"Miksei Paavalia vangittu Stefanoksen murhasta?
- Anonyymi
Jeesus päätti itse omasta kuolemastaan, ei siitä voi muita syyttää.
Jeesus antoi henkensä vapaaehtoisesti.
Joh. 10:18
Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei Paavalia vangittu Stefanoksen murhasta?
Vallan pitäjät, satraapit, Pilatukset ja Pontiukset oli Rooman miehitysvallan palveluksessa.
Juutalaiset oli alistetussa asemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei Paavalia vangittu Stefanoksen murhasta?
Paavali vartioi muiden vaatteita. Ei kivittänyt Stefanosta.
Myöhemmin murhautti uskovia.
Sitten hän tuli uskoon ja sai lähetyskäskyn Jeesukselta.
Paavalin elämä on ollut suureksi siunaukseksi kristityille kautta historian. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali vartioi muiden vaatteita. Ei kivittänyt Stefanosta.
Myöhemmin murhautti uskovia.
Sitten hän tuli uskoon ja sai lähetyskäskyn Jeesukselta.
Paavalin elämä on ollut suureksi siunaukseksi kristityille kautta historian.Paavali oli murhakoplan johtaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali oli murhakoplan johtaja.
Paavali hyväksyi sen teon. Oli murhakoplan johtaja.
Ap. t. 22:20
Silloinkin, kun Stefanos, sinun todistajasi, surmattiin, minä olin paikalla, hyväksyin kaiken ja vartioin hänen murhaajiensa vaatteita.' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali hyväksyi sen teon. Oli murhakoplan johtaja.
Ap. t. 22:20
Silloinkin, kun Stefanos, sinun todistajasi, surmattiin, minä olin paikalla, hyväksyin kaiken ja vartioin hänen murhaajiensa vaatteita.'Paavali harrasti juoksua ja nyrkkeilyä. Kehui fyysisillä voimillaan. Kehui mikä miekka
on paras tappoase. Lyhyt pistomiekka, gladius.
Fil. 3:4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali harrasti juoksua ja nyrkkeilyä. Kehui fyysisillä voimillaan. Kehui mikä miekka
on paras tappoase. Lyhyt pistomiekka, gladius.
Fil. 3:4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.Nyrkkeily oli siihen aikaan taistelulaji. Mitään nyrkkeilyhanskoja ei käytetty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali vartioi muiden vaatteita. Ei kivittänyt Stefanosta.
Myöhemmin murhautti uskovia.
Sitten hän tuli uskoon ja sai lähetyskäskyn Jeesukselta.
Paavalin elämä on ollut suureksi siunaukseksi kristityille kautta historian.Jätit kertomatta, että Paavali sai Saatanan enkelin, jota ei otettu hänestä pois rukouksista huolimatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali oli murhakoplan johtaja.
Jeesus armahti jopa murhaajankin.
Sellainen minun JEESUKSENI on❣️ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus armahti jopa murhaajankin.
Sellainen minun JEESUKSENI on❣️Murhamiehet joutuu kuumille kiville.
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Anonyymi kirjoitti:
Nyrkkeily oli siihen aikaan taistelulaji. Mitään nyrkkeilyhanskoja ei käytetty.
Autuaampi antaa kuin ottaa!🤛🤜👊✊🥊🥊👍
- Anonyymi
Hurmahenget syyttää Juutalaisia Jeesuksen surmaamisesta ja hyväksyy holokaustin.
Todella törkeätä antisemitismiä, mitä Jenkkilahkot edustaa.- Anonyymi
Tiedoksesi: VALEHTELIJAT EIVÄT PERI TAIVASTEN VALTAKUNTAA.
- Anonyymi
Olette niin metsässä kuin kukaan voi olla. Olette kulkeneet väärää polkua ryteikköön ja kadotteet suuntatajun sekä kyvyn nähdä minnekään. Niin tapahtuu kun alkaa uskoa eikä osaa katsoa ympärilleen. Raamattu on kartoista huonoimpia. Vuorisaarnan kohta vielä näkyy jotenkin, mutta sekin epäselvästi jos on näkökyky heikentynyt. Pimeydessä kirjojen lukeminen on jo mahdotonta.
- Anonyymi
"Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"
- Anonyymi
Israel ja Juutalaiset ovat Jumalan silmäteräkansa. Heillä on erikoisasema Jumalan suunnitelmissa.
Sak. 2:12
Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä.- Anonyymi
1. Sam. 15:29
Herra, Israelin kunnia, ei tyhjää puhu eikä sanojaan peruuta. Ei hän ole ihminen, ei hän sanojaan kadu."
4. Ms.23:19
Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa?
- Anonyymi
Jumala hakee valitun kansan ja pelastaa heidät vaikka Tuonelan kuluista.
Näin tapahtui Nooan aikana veteen hukutuille valituille.
1. Piet. 3:19
Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
[1. Piet. 4:6]
Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset.- Anonyymi
1.Piet.3
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,
22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1.Piet.3
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,
22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.Ei Jeesus hiippaile henkijeesuksena missään Syyrian ja Arabian erämaissa.
Jeesus tulee vasta ajastaan takaisin tänne maan päälle.
22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.
Ilm. 22:12
"Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Jeesus hiippaile henkijeesuksena missään Syyrian ja Arabian erämaissa.
Jeesus tulee vasta ajastaan takaisin tänne maan päälle.
22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.
Ilm. 22:12
"Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan.1. Tim. 6:16
Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. Tim. 6:16
Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. AamenAp. t. 1:11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Jeesus hiippaile henkijeesuksena missään Syyrian ja Arabian erämaissa.
Jeesus tulee vasta ajastaan takaisin tänne maan päälle.
22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.
Ilm. 22:12
"Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan.Saulus piiloteli ulkomailla monta vuotta oikeita apostoleita väärällä nimellä.
Gal. 1:17
enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saulus piiloteli ulkomailla monta vuotta oikeita apostoleita väärällä nimellä.
Gal. 1:17
enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen.Joko olet saanut rasiasi myytyä Teuvo S.?
- Anonyymi
Raamatun mukaan ihmisten ja kokonaisten kansojen kohtalo riippuu siitä, miten he kohtelevat Jumalan valitun kansan Israelin kansaa ja ihmisiä.
Sak. 2:12
Herra Sebaot on oman kunniansa tähden lähettänyt minut niiden kansojen luo, jotka ovat ryöstäneet teitä. Hän sanoo niille näin: -- Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni.
4. Moos. 23:19
Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa? - Anonyymi
Paavali oli ensimmäinen "mormooni". Keksi kaikenlaisia omia oppeja, jotka meni tyhmään kansaan kui häkä.
Kastoi Korintossa kuolleitten ihmisten omaisia, jotta kuolleet nousisivat paremmin kuolleista.
1. Kor. 15:29
Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?- Anonyymi
Paavali repi ja hajotti seurakuntia. Ei koonnut.
1. Kor. 1:12
Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". [Keefas on Pietarin arameankielinen nimi.] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali repi ja hajotti seurakuntia. Ei koonnut.
1. Kor. 1:12
Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". [Keefas on Pietarin arameankielinen nimi.]Matt. 12:30
Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.
- Anonyymi
Luuk. 13:34
Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. - Anonyymi
Ei siellä uudessa Jerusalemissa ole mitään Paavalin perustuksia, pilareita eikä portteja.
Ilm. 21:12
siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.- Anonyymi
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Nykyinen Israelin valtio ei ole pakanoita eikä publikaaneja kummempi.😿 Ihmisten perustama poliittinen Valtio.🇮🇱Hyvässä & pahassa.🍇☠️
- Anonyymi
Israel on Jumalan valitsema kansa, vaikka ei siltä aina vaikuttaisi.
Jumala ei kutsumustansa kadu eikä muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel on Jumalan valitsema kansa, vaikka ei siltä aina vaikuttaisi.
Jumala ei kutsumustansa kadu eikä muuta.2. Moos. 33:16
Juuri siitä, että sinä kuljet kanssamme, näkyy sinun armosi minua ja kansaasi kohtaan ja meidän erikoisasemamme kaikkien kansojen joukossa maan päällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2. Moos. 33:16
Juuri siitä, että sinä kuljet kanssamme, näkyy sinun armosi minua ja kansaasi kohtaan ja meidän erikoisasemamme kaikkien kansojen joukossa maan päällä.Israelin on pidettävä kiinni omasta kulttuuristaan ja uskostaan Juutalaisuudesta.
Älkää eläkö vieraiden kansojen tapojen mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelin on pidettävä kiinni omasta kulttuuristaan ja uskostaan Juutalaisuudesta.
Älkää eläkö vieraiden kansojen tapojen mukaan.3. Moos. 20:24
Siksi minä olen sanonut teille: 'Te saatte periä heidän maansa. Minä annan teille omaksi maan, joka tulvii maitoa ja hunajaa.' Minä, Herra, teidän Jumalanne, olen valinnut teidät ja tehnyt eron teidän ja muiden kansojen välillä.
- Anonyymi
Joh. 14:6
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin MINUN kauttani."
Eräs kiero harhaoppi, mitä Teosfit ja monet lahkot opettaa, perustuu siihen väitteeseen, että Jeesus sanoi, ettei kukaan voi tulla Isän tykö muuten kuin minuuden muutoksen kautta.
Siinä tarkoitetaan kännyttämällä aikaansaatua psykogista mielentilan muutosta, uskon tilaa, uskoon käännyttämisen avulla aikansatua päänuskoa. Kreikaksi "metanoia" -uskoa.
Jeesuksen veli Jaakob varoittaakin juuri siitä, kun hoetaan, että pelkkä usko ihmisen pelastaisi.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?- Anonyymi
Teosofia
Teosofia (kreik. θεός [theós] jumala, σοφία [sophíā] viisaus, suomeksi jumalviisaus) tarkoitti alun perin filosofista ajattelua, joka kohdistui Jumalan olemuksen selville saamiseen salaperäisellä, välittömällä näkemyksellä. Tällaista teosofiaa harrastivat muun muassa uusplatonikot, useat keskiajan mystikot, sekä uudella ajalla muun muassa Jakob Böhme, Franz Xaver von Baader ja Friedrich von Schelling.[1] H. P. Blavatsky omaksui termin 1870-luvulla, ja syntyi moderni, useaan suuntaan hajonnut teosofia, joka on saanut paljon vaikutteita intialaisista uskonnoista.[1]
Wikipedia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teosofia
Teosofia (kreik. θεός [theós] jumala, σοφία [sophíā] viisaus, suomeksi jumalviisaus) tarkoitti alun perin filosofista ajattelua, joka kohdistui Jumalan olemuksen selville saamiseen salaperäisellä, välittömällä näkemyksellä. Tällaista teosofiaa harrastivat muun muassa uusplatonikot, useat keskiajan mystikot, sekä uudella ajalla muun muassa Jakob Böhme, Franz Xaver von Baader ja Friedrich von Schelling.[1] H. P. Blavatsky omaksui termin 1870-luvulla, ja syntyi moderni, useaan suuntaan hajonnut teosofia, joka on saanut paljon vaikutteita intialaisista uskonnoista.[1]
WikipediaPaavali toi kristinuskoon erilaisia käsitteitä Kreikkalaisesta filosofiasta, mitä hän oli opiskellut.
Uusi Testamentti on lähestymistapa juusi Kreikkalaisten ihmisten ajattelua varten muokattu teos. Siksi se on käännetty kreikankielelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali toi kristinuskoon erilaisia käsitteitä Kreikkalaisesta filosofiasta, mitä hän oli opiskellut.
Uusi Testamentti on lähestymistapa juusi Kreikkalaisten ihmisten ajattelua varten muokattu teos. Siksi se on käännetty kreikankielelle.Kreikkalaisessa kulttuurissa kaikki kuninaat ja suurmiehet olivat syntyneet suoraan Jumalasta siinneinä ja olivat "jumalia."
Siksi UT:ssa korostetaan sitä puolta Jeesuksesta.
Vaikka siellä on paljon kohtia, joiden mukaan Jeesus oli Ihmisen Poika ja Daavidin poika, ihmisestä syntynyt tosi ihminen, ei Jumala.
Mark. 10:18
Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.
1. Joh. 4:2
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. [1. Kor. 12:3; 1. Joh. 5:1]
2. Joh. 7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. [1. Joh. 2:18, 4:1]
- Anonyymi
Raamatun mukaan on Kolme erillistä itsenäistä Persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki, jotka yhdessä ovat.
Kaikki ovat samaa mieltä asioista ja sitoutuneet samoihin lakeihin ja käskyihin.
Ei ole erikseen mitään lievempiä Pojan lakeja tai Hengen lakeja, kuten usein annetaan ymmärtää.
1.Joh.5
6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suureksi onneksesi on myönnettävä
Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️871863Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu
Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia1571331YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä681141- 651012
Hyvin. Ikävää nainen,
Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan82941Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta
Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli87862Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.128850Linnasuolla poliisi operaatio
Kamalaa menoa taas meidän ihanassa kaupungissa. https://www.uutisvuoksi.fi/paikalliset/864606029836Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin
Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.47827- 57810