Miten luterilainen usko näkyy lapsiperheen arjessa – tai näkyykö se juuri nyt ollenkaan? Ruokarukoukset unohtuvat helposti kiireessä, ja iltarukouksillekin löytyy harvoin rauhallinen hetki. Jumalasta puhuminen pienelle lapselle tuntuu tärkeältä, mutta ei aina onnistu luonnostaan, varsinkaan jos perheessä joku, esimerkiksi vanhemmista tai isommista lapsista, ei usko samalla tavalla. Tulee helposti epäröinti: mitä sanoa, miten sanoa – ettei painosta, mutta ei myöskään vaieta. Uskosta puhuminen voi tuntua haparoivalta, joskus jopa ristiriitaiselta. Silti se jää mieleen kaihertamaan: pitäisi kai yrittää, mutta miten?
Miten te muut toimitte tällaisissa tilanteissa? Miten pidätte uskon mukana arjessa silloin, kun elämä on kaoottista tai perheen sisällä usko nähdään eri tavoin? Kuulen mielelläni, miten olette näitä asioita käsitelleet – ehkä jaettu epäröinti voi avata jotain uutta.
Miten te muut toimitte tällaisissa tilanteissa? Miten pidätte uskon mukana arjessa silloin, kun elämä on kaoottista tai perheen sisällä usko nähdään eri tavoin? Kuulen mielelläni, miten olette näitä asioita käsitelleet – ehkä jaettu epäröinti voi avata jotain uutta.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ei arjen keskellä ole aikaa herjata.
Ei se oikeastaan näy paljoa, jos vanhemmat eivät ole hurskaita. Iltarukous, pyhäkoulu, siinä se maksimissaan. Hurskaat taas järjestävät kirjon sisäisten tosiuskovaisten yhteisöjen kautta enemmänkin kristillisiä aktiviteettaja, esim. uskonnonopetuksen voi hoitaa kotona.
Ei oikeastaan voi tuhlata arkeaan herjaamiseen.
Siten jää usko vähän vähemmälle.
Sinulta ei löydy uskoa sinapinsiemenen vertaa. Trollaus on ykkösasiasi elämässä.
Ei kukaan enää mitään rukoiluja harrasta kirkkojen ulkopuolella. Herätään vähän tähän päivään!
Jumala on heitetty roskakoriin, apu tulee Herralta!
En muuten lue ruokarukousta kun alamme syömään. Ihmettelenkin nyt miksi. Lähes joka päivä kuitenkin rukoilen hiljaa itsekseni, kiitän tai pyydän voimia jollekin jolla näyttää niitä puuttuvan, olkoon sitten omassa perheessä tai muuten tuntemieni henkilöiden elämässä. Uskon esirukouksen voimaan.
Arjessa sanon joskus, että tuo ei ole siunaukseksi. Jos näen tai kerrotaan toisen toimivan toista kohtaan selvästi väärin.
Toisaalta sanon, että tuolle ihmiselle koituu siunaus, kun näen hänen hyvää työtään. Joskus olen kertonut perheelle myös miten itseä on kohdannut siunaus tai varjelus joltakin onnettomuudelta minkä olisi ollut mahdollisuus tapahtua.
Taitaa olla siinä ainoat missä uskoni tulee muille kuulluksi. Oikein ihmettelen miksi, tuo aloitus vähän ravisteli.
Toisaalta kun arjen keskellä ei jää aikaa muiden herjaamiseen eikä heidän laittomuuksien jahtaamiseen, se vain pyhittää.
Kiireen keskellä voi myös jäädä huomaamatta, että jollakin perheessä on vaikeaa tai liian raskasta. Välillä on syytä pysähtyä.
Rajoittuu aika lailla siihen, että uuden lapsen syntyessä pidetään kahvittelut, minkä yhteydessä lapsi liitetään kirkon jäseneksi, ja lapsuuden lopuksi sitten taas kahvitellaan kun on rippikoulu käyty.
Koetko olevasi kristitty eli uskot Jeesuksen tuomaan pelastukseen?
Tottakai. Jeesus pelastaa niin kotona kuin puutarhassa!
Päätellen siitä, että luterilaiset ovat vaatimassa koulua järjestämään joulukirkkoja ja haluavat "oman uskonnon opetusta" ja ovat muutenkin ulkoistamasta uskontokasvatusta koululle ja päiväkodeille, niin luterilaiset ovat kasvattajia täysin kykenemättömiä kertomaan edes oman uskonsa perusasioista lapsilleen.
Niin. Monelle uskonto on kai lähinnä näillä palstoilla riehumista ja homoseksuaalisuuden kauhistelua.
Olin 80-luvulla perhepäivähoidossa. Siellä luettiin ruokarukoukset täysin kysymättä asiasta lasten vanhemmilta tai muilta. Harras kristillinen perhe hakkasi poikaansa usein vyöllä rangaistuksena ja me hoidossa olevat lapset saimme kuulla pojan huutoja viereisestä huoneesta.
Perinteinen kristillinen kasvatus...
Eräs toimittaja kertoi oman isänsä uskontokasvatuksesta, kun tämä jakoi kakkua lastensa lautasille kysymällä, että jaetaanko kristillisesti vai tasan?
”Jumalasta puhuminen pienelle lapselle tuntuu tärkeältä, mutta ei aina onnistu luonnostaan, varsinkaan jos perheessä joku, esimerkiksi vanhemmista tai isommista lapsista, ei usko samalla tavalla.”
Niin, jokaisessa perheessä lienee se oma tapa puhua.
Omalta kohdaltani voin vain kertoa, että lasten ollessa pieni, olin itse ateisti. Silti koin myönteisenä kuin kävivät pyhäkouluissa tai muissa kerhoissa.
Minulle on helppoa puhua näistä silloinkin, kun on erimielisyyksiä. Ihan asiallisesti vaikka siten, että ihmisillä on erilaisia tapoja näissä asioissa, on uskontoa ja ei uskontoa. Eikä ketään pidä sen vuoksi halveksia tai pilkata.
Mikä sai sinut vakuuttumaan Jumalan olemassa olosta? Ja millainen sinun Jumalasi on - miten hän sinulle ilmenee?
Siihen tarvittiin usean vuoden aika, kun Jumala kutsui minua toistuvasti.
Miten Jumala kutsuu sinua? Puhutko nyt jonkinlaisestä ääni-harhasta kuten äänestä, jonka kuulet ihan oikesti? Vai onko kyseessä enemmän jonkinlaisesta sisäisestä puhe, jonka lähde on sinulle hämärän peitossa - ja epäilet sen tulevan jostain muualta kuin omasta päästäsi? Vai koetko, että joku "muu" ohjaa ajatuksiasi - syöttäen jotain ideoita ja ajatuksia tietoisuuteesi? Vai puhtaanko nyt jonkinlaisesta synkroniasta, missä annat erilaisille tapahtumille mystisiä selityksiä? Esimerkki synkroniasta olisi, että tapasit jonkun entisen kumppanisi ja tämän tapaamisen jälkeen kuulet radiosta saman kappaleen, joka soi kun tanssitte yhdessä - synkroniaan uskova luulee, että tämä on "viesti" joltain korkeammalta.
Lapsiperheen arjesta uskonnon keskellä löytyy varmaan vieläkin YLE dokumentti "Ystävä sä lapsien".
Eikö luterilaiset tunge uskontoa päiväkoteihin ja kouluun juuri sen takia, että (nimi)luterilaiset vanhemmat eivät osaa tai halua antaa minkäänlaista uskontokasvatusta lapsilleen.
Mielenkiintoinen aspekti. Voit olla oikeassa!
Se luterilainen usko näkyy selekästi arvoissa ja valinnoissa. Ei se vaadi mitään kommervenkkejä tai tiukkoja valintoja, vaan se on juurtunut hyviä tapoja periytyen vanhemmilta ja heidän vanhemmiltaan ja ympäristöstä. Se ei ole rukous- tai julistuspakkoa, vaan tervettä elämää hyvien asioiden ja valintojen parissa, joka tapahtuu ihan automaattisestikin, erikseen ajattelematta. Sitä kutsutaan myös terveeksi uskoksi ja sen mukaisiksi valinnoiksi.
Joskus kyllä naurattaa ihan mahtavasti ihmisten trollikirjoitukset, joilla pyritään rakentamaan sekopäisiä tulkintoja kristitystä perheestä. Mutta palstalla sen ymmärtääkin, koska sillä saa mielessään pisteitä, jos osaa trollata hyvin. Tosin se kyllä minua naurattaa makeasti, kun joku tosissaan revittelee omia kuvittelujaan ihan vakavasti. Mutta se on se trollin osa, ateistien kateudesta nouseva toisten tyhjänpäiväinen pilkkaaminen. Mutta jokaisella on oma tarkoitus elämästään, joillakin jopa tyhjänpäiväinen trollaaminen.
Oikein hyvää kaunista päivää seuraajille
k_v
"Se ei ole rukous- tai julistuspakkoa, vaan tervettä elämää hyvien asioiden ja valintojen parissa, joka tapahtuu ihan automaattisestikin, erikseen ajattelematta. Sitä kutsutaan myös terveeksi uskoksi ja sen mukaisiksi valinnoiksi."
Näin on. Totuuden vuoksi on sanottava, että meitä kristittyjä on moneen lähtöön. Osalla voi olla piirteitä ja käsityksiä, mitä on syytäkin kritisoida.
Kun ihminen puhuu siitä, miten usko näkyy arvoissa, niin nostan aina hieman kulmiani.
Yhtä hyvin voisi kai sanoa, että suomalaisuus näkyy omissa arvoissa. Mielestäni moni luterilainen ottaa monia sekulaarisia arvoja luullen, että näiden pohja on kristillisyydessä - vaikka todellisuudessa ei ole.
Esimerkkejä sekulaarisista arvoista, joita ei perinteiseen kristillisyyteen kuulu:
1. Ihmisiä ei saa omistaa tai myydä (suhtautuminen orjuuteen)
2. Tasa-arvo (mies ja nainen ovat tasa-arvoisia ja nainen voi opettaa ja johtaa miestä)
Jos olet näistä eri mieltä, niin mielelläni kuulisin Lutherin tai Paavalin sanomisen, missä he puhuivat naisen äänioikeuden puolesta - tai orjuutta vastaan.
Nämä arvot pohjaavat nähdäkseni Valistuksen ajan ajatteluun, missä tiede ja rationalismi nostettiin kristillisyyden yläpuolelle: "Vapaus, veljeys ja tasa-arvo!"
"Yhtä hyvin voisi kai sanoa, että suomalaisuus näkyy omissa arvoissa. Mielestäni moni luterilainen ottaa monia sekulaarisia arvoja luullen, että näiden pohja on kristillisyydessä - vaikka todellisuudessa ei ole."
Tuo oli hyvä huomio.
Uskontokin näkyy kaikissa arjen valinnoissa tiedostamatta ja tietenkin tiedon tasollakin. Se on sitä normaalia arvojen valintaa. Jokainen ihminen tekee samaa valikointia jossain määrin. Se ihmisen käyttäytymistä arjessa.
Jos kristillinen arvovalintojen teko vastaa ateistien arvovalintojen tekoa, niin voidaanko enää puhua, että uskonto näkyy siinä mitenkään?