Asperger Kameleontti

mul oli raivareita 2000 luvul jonku verra mut sain lääkityksen. Epäilen itselläni olevan asperger syndrooma.

mut rauhoittaa hiljainen musa tai sulkee kaikki somelaitteet ja telekkarin. Elää niinku hiljaisuuvessa tai männöö metsään kuunteleen luonnon&eläinten ääniä tai omalla kotipihalla kuuntelee luontoääniä. Nyt kun kevät &alkukesä niin sopivan lämmin sääkin on.

Jos mää palloilen liikaa somessa niiin alkaa ahdistaa ja samoin sosiaalisissa piireissä jos eksyn esim kaupungille asiontireissulle niin pian alkaa sosiaalisesti hieman ahistaa.

en ole kovin sosiaalinen.

politiikka on yks asia mikä ahdistaa. tuntuu ettei ihmiset ossaa äänestää vaan historia toistaa itteään.

toivon sulle hyvää elämää.

Anonyymi kirjoitti:

politiikka on yks asia mikä ahdistaa. tuntuu ettei ihmiset ossaa äänestää vaan historia toistaa itteään.

toivon sulle hyvää elämää.

Minulla on myös tuo sama juttu, en siedä politiikkaa ollenkaan. En kestä kuunnella niitten poliitikkojen palopuheita ja muuta soopaa mitä ne syöttää kuulijoilleen.
Minä myös pidän metsän eläimistä ja luonnosta. Vissiin enemmän kuin ihmisistä.
Paljon samankaltaisuuksia, ilmeisesti voi olla saman diagnoosin ansiosta.

Toivon samoin myös sinulle.

m

Anonyymi kirjoitti:

mut rauhoittaa hiljainen musa tai sulkee kaikki somelaitteet ja telekkarin. Elää niinku hiljaisuuvessa tai männöö metsään kuunteleen luonnon&eläinten ääniä tai omalla kotipihalla kuuntelee luontoääniä. Nyt kun kevät &alkukesä niin sopivan lämmin sääkin on.

Jos mää palloilen liikaa somessa niiin alkaa ahdistaa ja samoin sosiaalisissa piireissä jos eksyn esim kaupungille asiontireissulle niin pian alkaa sosiaalisesti hieman ahistaa.

en ole kovin sosiaalinen.

Lue lisää

Kaikkiin ongelmiin elämässä joutuu normaalien ihmisten ansiosta, liian vaikeaa tulla toimeen jos et ole just niinkuin ne on. Samanlainen. No, nykyään minä voisin tehdä itsestäni juuri samanlaisen kuin ne on, mutta en halua, koska inhoan yli kaiken kaikkea sitä mitä ne normaalit ihmiset edustavat. Olen erillainen, mutta osaan kommunikoida heidän kanssaan ja tulla toimeen. Kyllä he huomaavat että olen erillainen koska en viitsi sitä peitellä ihmeemmin. Huomaan sen pitkistä katseista joilla he minua joskus katsovat, eivät sano mitään mutta tiedän että siloin he ajattelevat: outoa.

m

Anonyymi kirjoitti:

Kaikkiin ongelmiin elämässä joutuu normaalien ihmisten ansiosta, liian vaikeaa tulla toimeen jos et ole just niinkuin ne on. Samanlainen. No, nykyään minä voisin tehdä itsestäni juuri samanlaisen kuin ne on, mutta en halua, koska inhoan yli kaiken kaikkea sitä mitä ne normaalit ihmiset edustavat. Olen erillainen, mutta osaan kommunikoida heidän kanssaan ja tulla toimeen. Kyllä he huomaavat että olen erillainen koska en viitsi sitä peitellä ihmeemmin. Huomaan sen pitkistä katseista joilla he minua joskus katsovat, eivät sano mitään mutta tiedän että siloin he ajattelevat: outoa.

m

Lue lisää

pitkät katseet tuttua ja säälivät katseet ja välillä se sääli on ns hyvää empaattista sääliä ja joskus nauretaan päin näköä mut en toki 100% varma nauravatko minulla mutta mahdollisesti. Kerran yksi puisteli päätä oikein minulle kun käveli ohi ja nauroi. Toinen purskahti nauruun kaupassa kun käveli ohitseni ja hän ihan säikähti omaa reaktiotaan että ehkä häntä kadutti hänen reaktio.

minulla kun on mahdollisesti asperger(en siis ole satavarma onko se mulla) niin en tiiä liittyykö mitenkään aspergerin syndroomaan oudot ja lapsenomaiset jutut tiedätkö osaatko kertoo??

esim erikoisia sanansutkautuksia, erikoisia sanoja, lapsellisia ufojuttuja että niitä alako tulla kun olin kolme vuotias ja niitä tulee edelleen nykyäänkin vaikka oon 43 v. varma asia on se että oon lapsenmielinen.

kun hyväksyy ittensä niin on sinut paremmi ittensä kaa.

kiusattu minua paljon elämäni aikana, niin somessa kuin somen ulkopuolella.

en vihaa ihmisiä mutta tuun toimeen paremmin eläinten kaa.

Juha pohjola kommentoi

Anonyymi kirjoitti:

Minulla on myös tuo sama juttu, en siedä politiikkaa ollenkaan. En kestä kuunnella niitten poliitikkojen palopuheita ja muuta soopaa mitä ne syöttää kuulijoilleen.
Minä myös pidän metsän eläimistä ja luonnosta. Vissiin enemmän kuin ihmisistä.
Paljon samankaltaisuuksia, ilmeisesti voi olla saman diagnoosin ansiosta.

Toivon samoin myös sinulle.

m

Lue lisää

ossaakko sannoo miten suhun vois ottaa yhteyttä että tarkoitan että voitais jutella sosiaalisessa mediassa paremmin vai soppiiko että tässä näin kirjoitan jottain sulle ??


mä juttelen yhden peterin kanssa sähköpostien kautta. En usko että järkevää olisi tässä kertoa oma sähköpostiosoite eikä sinunkaan pidä kertoa.

Eikä myöskään mitään puhelinnumeroa tässä saa kertoo.

Ootko jossain sivustolla käyttäjänä jossa sulla on käyttäjätili?

mä oon semmosella sivulla kuin www.rateyourmusic.com jossa mulla on kaksi käyttäjätiliä. Käytän sitä vanhaa tiliä. En tietenkään käytä kahta tiliä samaan aikaan. Siinä kävi niin että kadotin salasanan uudella tilillä jolloin mut palautettiin vanhalle tilille kun kirjoitin syöteruutuun uuden salasanan.

Tuo sivusto jossa mä oon musakommentaattorina ei ole maksullinen sivu. Kannattaa sinne luoda mahdollisimman vaikea salasana jos haluat tulla sinne sivulle.

Se on maailman ehkä suurin ja paras musasivusto.
Siellä arvioidaa musaa , että voi tehdä ihan sanallisia arvioita tai sitten antaa vain arvosana.

kommentoija juha pohjola

Anonyymi kirjoitti:

ossaakko sannoo miten suhun vois ottaa yhteyttä että tarkoitan että voitais jutella sosiaalisessa mediassa paremmin vai soppiiko että tässä näin kirjoitan jottain sulle ??


mä juttelen yhden peterin kanssa sähköpostien kautta. En usko että järkevää olisi tässä kertoa oma sähköpostiosoite eikä sinunkaan pidä kertoa.

Eikä myöskään mitään puhelinnumeroa tässä saa kertoo.

Ootko jossain sivustolla käyttäjänä jossa sulla on käyttäjätili?

mä oon semmosella sivulla kuin www.rateyourmusic.com jossa mulla on kaksi käyttäjätiliä. Käytän sitä vanhaa tiliä. En tietenkään käytä kahta tiliä samaan aikaan. Siinä kävi niin että kadotin salasanan uudella tilillä jolloin mut palautettiin vanhalle tilille kun kirjoitin syöteruutuun uuden salasanan.

Tuo sivusto jossa mä oon musakommentaattorina ei ole maksullinen sivu. Kannattaa sinne luoda mahdollisimman vaikea salasana jos haluat tulla sinne sivulle.

Se on maailman ehkä suurin ja paras musasivusto.
Siellä arvioidaa musaa , että voi tehdä ihan sanallisia arvioita tai sitten antaa vain arvosana.

kommentoija juha pohjola

Lue lisää

Minulla ei ole mitään sosiaalista mediaa, en harrasta sellaisia ollenkaan. Harrastan sosiaalista kanssakäymistä vain oikeassa elämässä, usein normaalien ihmisen seurassa. Koen että se hyödyttää minua ja opin aina jotain uutta, uusia taitoja. Koska sosiaalinen kanssakäyminen on niin paljon eleitä ja ilmeitä äänensävyjä, tunteiden ilmaisua, ja näissä tietokonejutuissa se kaikki puuttuu täysin. En koe mitään hyötyä itselleni sosiaalisen median välityksellä käytävästä kommunikaatiosta.
Kirjoitan tänne jotta mahdollisimman moni ihminen joka kamppailee samanlaisten ongelmien kanssa voi lukea kokemuksistani, ja ehkä oppia jotain millä pystyy parantamaan omaa elämänlaatuaan.

Musiikkia en myöskään harrasta, nuorempana toki kuuntelin kaikenlaista, mutta näin vanhana jotenkin ei ole aikaa siihen, edes radiota en enää jaksa kuunnella. Normaalit tosin kuuntelevat musiikkia samalla kun tekevät jotain muuta, itse en siihen pysty, voin keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan.
Ja kun kiinnostukseni kohde on nyt lähinnä vain sosiaalinen vuorovaikutus ihmisten välillä, ja normaalien ihmisten ajattelutapojen tai ajattelumallien ja toimintatapojen ymmärtäminen, niin en oikein jaksa keskittyä muihin asioihin. Ymmärrät varmaan, se on erityismielenkiinnonkohde.

Niin, en osaa sanoa että liittyvätkö lapsenomaiset jutut aspergeriin, ehkä, varmaankin. En ole mikään aspergerin asiantuntija, kaukana siitä. Itse en oikeastaan saanut olla lapsi, piti osata käyttäytyä, piti oppia käyttäytymään kuten aikuinen jo nuorena. Opin silloin jo esittämään jotain muuta. Minulla oli kyllä ihan pienenä joitain outoja juttuja, mutta en saanut olla outo vaan ne oudot jutut piti vaan unohtaa. En ole varma, mutta hämärästi muistaisin että joskus oli jonkinlainen mielikuvitusystävä, se ei ollut ihminen.

En yhtään tiedä millainen olisin jos ei olisi tarvinnut toimia normaalien ihmisten ehdoilla. Mutta yhteiskunta toimii normaalien ehdoilla ja minä olin se poikkeus siinä, tikku sormessa, vika joka piti korjata. Minut olisi korjattu yhteiskunnan toimesta jos en olisi itse korjannut itseäni, ei ollut vaihtoehtoja.
Yleisesti mielummin hoidan omat asiani ise, mieluiten pidän tietyn välimatkan minun ja yhteiskunnan välissä.


m

Anonyymi kirjoitti:

Minulla ei ole mitään sosiaalista mediaa, en harrasta sellaisia ollenkaan. Harrastan sosiaalista kanssakäymistä vain oikeassa elämässä, usein normaalien ihmisen seurassa. Koen että se hyödyttää minua ja opin aina jotain uutta, uusia taitoja. Koska sosiaalinen kanssakäyminen on niin paljon eleitä ja ilmeitä äänensävyjä, tunteiden ilmaisua, ja näissä tietokonejutuissa se kaikki puuttuu täysin. En koe mitään hyötyä itselleni sosiaalisen median välityksellä käytävästä kommunikaatiosta.
Kirjoitan tänne jotta mahdollisimman moni ihminen joka kamppailee samanlaisten ongelmien kanssa voi lukea kokemuksistani, ja ehkä oppia jotain millä pystyy parantamaan omaa elämänlaatuaan.

Musiikkia en myöskään harrasta, nuorempana toki kuuntelin kaikenlaista, mutta näin vanhana jotenkin ei ole aikaa siihen, edes radiota en enää jaksa kuunnella. Normaalit tosin kuuntelevat musiikkia samalla kun tekevät jotain muuta, itse en siihen pysty, voin keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan.
Ja kun kiinnostukseni kohde on nyt lähinnä vain sosiaalinen vuorovaikutus ihmisten välillä, ja normaalien ihmisten ajattelutapojen tai ajattelumallien ja toimintatapojen ymmärtäminen, niin en oikein jaksa keskittyä muihin asioihin. Ymmärrät varmaan, se on erityismielenkiinnonkohde.

Niin, en osaa sanoa että liittyvätkö lapsenomaiset jutut aspergeriin, ehkä, varmaankin. En ole mikään aspergerin asiantuntija, kaukana siitä. Itse en oikeastaan saanut olla lapsi, piti osata käyttäytyä, piti oppia käyttäytymään kuten aikuinen jo nuorena. Opin silloin jo esittämään jotain muuta. Minulla oli kyllä ihan pienenä joitain outoja juttuja, mutta en saanut olla outo vaan ne oudot jutut piti vaan unohtaa. En ole varma, mutta hämärästi muistaisin että joskus oli jonkinlainen mielikuvitusystävä, se ei ollut ihminen.

En yhtään tiedä millainen olisin jos ei olisi tarvinnut toimia normaalien ihmisten ehdoilla. Mutta yhteiskunta toimii normaalien ehdoilla ja minä olin se poikkeus siinä, tikku sormessa, vika joka piti korjata. Minut olisi korjattu yhteiskunnan toimesta jos en olisi itse korjannut itseäni, ei ollut vaihtoehtoja.
Yleisesti mielummin hoidan omat asiani ise, mieluiten pidän tietyn välimatkan minun ja yhteiskunnan välissä.


m

Lue lisää

minulla on myös muutamia erikoismielenkiinnonkohteita =)

ymmärrän kyllä sua jos et haluu skriivata(skriivata = kirjottaa)

. Mä oon niin epäsosiaalinen, erkaantunut ihmiskunnASTA ja estynyt kovin pahoin että hädin tuskin avaan kellekään ovea enkä koskaan tuntemattomalle vastaa puhelimeen että vastaan vain lähimmäisilleni. mä saatan mennä mykäksi aika usein kommunikaatiotilanteissa. Ryhmäterapiassa kun aikoinaan kävin niin se ei toiminut minulle mutta tulipa ainaki kokeiltua. Terapiassa en ole käynyt 10 vuoteen koska koin että olin kertonu kaikki mieltäni painavat asiat. Henkisesti terve en ole todellakaan ja neurologisia sairauksia kait poden myös. Ei mulle kirjattu diaknoosiin aspergeria vaikka eräs psykiatri sanoi että hänen mielestä mulla on se, mutta eipä sitä koskaan tutkittu niinku laajemmin sillä aspergeria ei voida diaknosoida jos ei tehdä laajamittaista tutkimusta eikä mulle semmosta ikkään tehty.

älykkyystasoni on kaksijakoista eli voin ymmärtää huippuhyvin jotkut asiat mut vastaisuuvessa voin olla melekoisen yksinkertainen setä.

Olen iältäni 43 vuotias ja takuueläkkeellä ollut vähän yli 10 vuotta.

viestin lähettäjä Juha pohjola

Anonyymi kirjoitti:

minulla on myös muutamia erikoismielenkiinnonkohteita =)

ymmärrän kyllä sua jos et haluu skriivata(skriivata = kirjottaa)

. Mä oon niin epäsosiaalinen, erkaantunut ihmiskunnASTA ja estynyt kovin pahoin että hädin tuskin avaan kellekään ovea enkä koskaan tuntemattomalle vastaa puhelimeen että vastaan vain lähimmäisilleni. mä saatan mennä mykäksi aika usein kommunikaatiotilanteissa. Ryhmäterapiassa kun aikoinaan kävin niin se ei toiminut minulle mutta tulipa ainaki kokeiltua. Terapiassa en ole käynyt 10 vuoteen koska koin että olin kertonu kaikki mieltäni painavat asiat. Henkisesti terve en ole todellakaan ja neurologisia sairauksia kait poden myös. Ei mulle kirjattu diaknoosiin aspergeria vaikka eräs psykiatri sanoi että hänen mielestä mulla on se, mutta eipä sitä koskaan tutkittu niinku laajemmin sillä aspergeria ei voida diaknosoida jos ei tehdä laajamittaista tutkimusta eikä mulle semmosta ikkään tehty.

älykkyystasoni on kaksijakoista eli voin ymmärtää huippuhyvin jotkut asiat mut vastaisuuvessa voin olla melekoisen yksinkertainen setä.

Olen iältäni 43 vuotias ja takuueläkkeellä ollut vähän yli 10 vuotta.

viestin lähettäjä Juha pohjola

Lue lisää

Kokeile joskus jutella aitojen ihmisten kanssa joita tapaat sattumalta jossain, vaan ihan tavallisia aiheita, mieti valmiiksi jotain aiheita mistä osaat keskustella. Aloita yhdestä tilanteesta ja paranna siitä, huomaat kyllä sen ihmisen naamasta ja ilmeistä että miten sujuu. Yksi keskustelutilanne kerrallaan tulet paremmaksi siinä, lopulta voi puhua sujuvasti kenen tahansa kanssa.

Itse olen ihan suosiolla erikoinen, en jaksa esittään niin paljoa että muuttaisin mielipiteitäni joksikin toiseksi, vaan sanon mitä ajattelen. Vaikka hieman ihmetystä herätänkin niin silti pystyn keskustelmaan vaikka mistä. Siis tavallisista asioista. Tunne-asiat ovat vaikeampia, siinä tarvitsen vielä paljon harjoitusta. Kun pitää olla äärimmäisen tarkkana jos ihmiset puhuvat tunteistaan, ettei loukkaa toista väärillä sanoilla, tai ettei esiinny tunteettomasti. Helppo ratkaisu olisi tietysti opetella jotain valmiita fraaseja eri tilanteisiin, mutta sellainen tuntuisi niin teennäiseltä. Varmasti kyllä uppoaisi normaaleihin aivan täysin, kun ne juuri ovat niitä lauseita mitä he odottavat kuulevansa. En vaan pidä sellaisesta, täytyy olla jotain omaperäistä sanottavaa.

Minä sain asperger-diagnoosin, aivan viimeisillä hetkillä kun olin masennuksen takia avohoidossa. Diagnoosi oli minulle suuri järkytys, ja meni pitkään ennekuin pystyin sen hyväksymään. Olin peittänyt koko asian niin tehokkaasti etten itsekään sitä edes tajunnut. Nyt tänä päivänä se on itsestään selvää, ei edes epäilystäkään ettenkö olisi asperger.

m

Anonyymi kirjoitti:

Kokeile joskus jutella aitojen ihmisten kanssa joita tapaat sattumalta jossain, vaan ihan tavallisia aiheita, mieti valmiiksi jotain aiheita mistä osaat keskustella. Aloita yhdestä tilanteesta ja paranna siitä, huomaat kyllä sen ihmisen naamasta ja ilmeistä että miten sujuu. Yksi keskustelutilanne kerrallaan tulet paremmaksi siinä, lopulta voi puhua sujuvasti kenen tahansa kanssa.

Itse olen ihan suosiolla erikoinen, en jaksa esittään niin paljoa että muuttaisin mielipiteitäni joksikin toiseksi, vaan sanon mitä ajattelen. Vaikka hieman ihmetystä herätänkin niin silti pystyn keskustelmaan vaikka mistä. Siis tavallisista asioista. Tunne-asiat ovat vaikeampia, siinä tarvitsen vielä paljon harjoitusta. Kun pitää olla äärimmäisen tarkkana jos ihmiset puhuvat tunteistaan, ettei loukkaa toista väärillä sanoilla, tai ettei esiinny tunteettomasti. Helppo ratkaisu olisi tietysti opetella jotain valmiita fraaseja eri tilanteisiin, mutta sellainen tuntuisi niin teennäiseltä. Varmasti kyllä uppoaisi normaaleihin aivan täysin, kun ne juuri ovat niitä lauseita mitä he odottavat kuulevansa. En vaan pidä sellaisesta, täytyy olla jotain omaperäistä sanottavaa.

Minä sain asperger-diagnoosin, aivan viimeisillä hetkillä kun olin masennuksen takia avohoidossa. Diagnoosi oli minulle suuri järkytys, ja meni pitkään ennekuin pystyin sen hyväksymään. Olin peittänyt koko asian niin tehokkaasti etten itsekään sitä edes tajunnut. Nyt tänä päivänä se on itsestään selvää, ei edes epäilystäkään ettenkö olisi asperger.

m

Lue lisää

kiitos avuntuesta = arvostan !

oon mä aitoja ihmisiä nähäny kun usein kaupunkiostoksilla ja joskus vaihdan muutamat sanat mut ne meinaa jäädä vain muutamiin sanoihin enkä lähempää tuttavuutta sitten tekeny oikeastaan kenenkään paitsi ellei lasketa teinivuosia jolloin kävin kylässä parin jäbän luona harva se päivä. Jotenki sitten aloin pikkuhiljaa mökittyä koettuani nuoruuvessa pahoja asioita eli jokapäiväistä henkistä väkivaltaa kaikissa kouluissa (ala-aste&yläaste+ammattikoulu jonka amiksen jätin kesken).

kävi mun ja isän luona(asun siis isän kanssa) eräs mua vuotta nuorempi vuosien 2004-2009 aikajaksolla. Hän on lapsenmielinen ja lievästi älyllisesti kehitysvammainen niin hyvin tulin juttuun hänen kaa että juteltiin niitä lapsellisia juttuja hänen kanssa + isäni lähti mukaan siihen.

Saatoit saada käsityksen että ihan syntymästä asti oon ollu täysin "uuno" mut ei ihan pijä paikkaansa.

Kuitenkin se on ollu sitä lähinnä kotona olemista että ei ole ollut minusta lähteä tapaileen ihmisiä että pelkkä ajatus hirvittää että jos nyt pitäs lähteä jonnekin ravintolaan viettämään iltaa ihmisten kanssa = ei onnistu. Tiedän sen jo etukäteen kuten tiesin ryhmäterapian olevan minulle kauhia asia niin kun psykologi ehdotti sitä niin kuitenkin päätin kokeilla ja käytyäni siellä noin 10 kertaa niin kaikki ryhmäterapiaistunnot oli täyttä murhaa minulle eli kärsin valtaisia tuskatiloja ihan että kun tulin kotiin niin oli pakko mennä nukkuun kun aivot oli iha jumissa.

minä olen semmonen persoona joka on estynyt ihminen ja lisäksi ahdistun voimakkaasti niin en mä uskalla ajatellakaan tuollaisia asioita että lähtisin tapaileen ihmisiä.

epäilen myös että mä olen erakko&yksinäinen sielu joten en senkään takia lähde ehkä tapailemaan ketään.

Että kaipa mä en ole kovin sinut ollut itseni kanssa koskaan.

Faktoja on toki ne asiat että silloin 14-17 vuotiaana kävin niije kahen jäbän luona melkein joka päivä ja mun ja isän luona kävi se sukulaisemme.

Anonyymi kirjoitti:

Kokeile joskus jutella aitojen ihmisten kanssa joita tapaat sattumalta jossain, vaan ihan tavallisia aiheita, mieti valmiiksi jotain aiheita mistä osaat keskustella. Aloita yhdestä tilanteesta ja paranna siitä, huomaat kyllä sen ihmisen naamasta ja ilmeistä että miten sujuu. Yksi keskustelutilanne kerrallaan tulet paremmaksi siinä, lopulta voi puhua sujuvasti kenen tahansa kanssa.

Itse olen ihan suosiolla erikoinen, en jaksa esittään niin paljoa että muuttaisin mielipiteitäni joksikin toiseksi, vaan sanon mitä ajattelen. Vaikka hieman ihmetystä herätänkin niin silti pystyn keskustelmaan vaikka mistä. Siis tavallisista asioista. Tunne-asiat ovat vaikeampia, siinä tarvitsen vielä paljon harjoitusta. Kun pitää olla äärimmäisen tarkkana jos ihmiset puhuvat tunteistaan, ettei loukkaa toista väärillä sanoilla, tai ettei esiinny tunteettomasti. Helppo ratkaisu olisi tietysti opetella jotain valmiita fraaseja eri tilanteisiin, mutta sellainen tuntuisi niin teennäiseltä. Varmasti kyllä uppoaisi normaaleihin aivan täysin, kun ne juuri ovat niitä lauseita mitä he odottavat kuulevansa. En vaan pidä sellaisesta, täytyy olla jotain omaperäistä sanottavaa.

Minä sain asperger-diagnoosin, aivan viimeisillä hetkillä kun olin masennuksen takia avohoidossa. Diagnoosi oli minulle suuri järkytys, ja meni pitkään ennekuin pystyin sen hyväksymään. Olin peittänyt koko asian niin tehokkaasti etten itsekään sitä edes tajunnut. Nyt tänä päivänä se on itsestään selvää, ei edes epäilystäkään ettenkö olisi asperger.

m

Lue lisää

varmasti on paljon ihmisiä jotka ei ymmärrä minua mutta emmä piittaa siitä mitä ne musta ajattelee ku mää tiijän /tunnen itteni niin hyvin että oon ihan mukiinmenevä.

Anonyymi kirjoitti:

kiitos avuntuesta = arvostan !

oon mä aitoja ihmisiä nähäny kun usein kaupunkiostoksilla ja joskus vaihdan muutamat sanat mut ne meinaa jäädä vain muutamiin sanoihin enkä lähempää tuttavuutta sitten tekeny oikeastaan kenenkään paitsi ellei lasketa teinivuosia jolloin kävin kylässä parin jäbän luona harva se päivä. Jotenki sitten aloin pikkuhiljaa mökittyä koettuani nuoruuvessa pahoja asioita eli jokapäiväistä henkistä väkivaltaa kaikissa kouluissa (ala-aste&yläaste ammattikoulu jonka amiksen jätin kesken).

kävi mun ja isän luona(asun siis isän kanssa) eräs mua vuotta nuorempi vuosien 2004-2009 aikajaksolla. Hän on lapsenmielinen ja lievästi älyllisesti kehitysvammainen niin hyvin tulin juttuun hänen kaa että juteltiin niitä lapsellisia juttuja hänen kanssa isäni lähti mukaan siihen.

Saatoit saada käsityksen että ihan syntymästä asti oon ollu täysin "uuno" mut ei ihan pijä paikkaansa.

Kuitenkin se on ollu sitä lähinnä kotona olemista että ei ole ollut minusta lähteä tapaileen ihmisiä että pelkkä ajatus hirvittää että jos nyt pitäs lähteä jonnekin ravintolaan viettämään iltaa ihmisten kanssa = ei onnistu. Tiedän sen jo etukäteen kuten tiesin ryhmäterapian olevan minulle kauhia asia niin kun psykologi ehdotti sitä niin kuitenkin päätin kokeilla ja käytyäni siellä noin 10 kertaa niin kaikki ryhmäterapiaistunnot oli täyttä murhaa minulle eli kärsin valtaisia tuskatiloja ihan että kun tulin kotiin niin oli pakko mennä nukkuun kun aivot oli iha jumissa.

minä olen semmonen persoona joka on estynyt ihminen ja lisäksi ahdistun voimakkaasti niin en mä uskalla ajatellakaan tuollaisia asioita että lähtisin tapaileen ihmisiä.

epäilen myös että mä olen erakko&yksinäinen sielu joten en senkään takia lähde ehkä tapailemaan ketään.

Että kaipa mä en ole kovin sinut ollut itseni kanssa koskaan.

Faktoja on toki ne asiat että silloin 14-17 vuotiaana kävin niije kahen jäbän luona melkein joka päivä ja mun ja isän luona kävi se sukulaisemme.

Lue lisää

Tuollainen ryhmäterapia on erittäin kauhea tilanne, olen joskus nuorena ollut mukana jossain sellaisessa. Erittäin stressaavaa, esiintyä isolle porukalle ja pitäisi kertoa henkilökohtaisia asioitaan. Ei hyvä.

En tarkoita että sinun pitäisi tarkoituksella lähteä johonkin tapaamaan ihmisiä, vaan niin että kun ihan sattumalta kohtaat jonkun niin juttele sille. Mieti etukäteen aiheita mistä olet kiinnostunut jotta osaat puhua silloin kun tilaisuus tulee.

Puhu isäsi kanssa ja kysy että jospa se kutsuisi jotain vieraita teille kylään, sukulaisia tai naapureita tai jotain. Sitten istuisit mukana siinä ja yrittäisit osallistua keskusteluun silloin tällöin, ja kokoajan tarkkailisit niitä ihmisiä että miten he käyttäytyvät ja keskustelevat keskenään. Se olisi hyvää harjoitusta. Ajattele sitä opetustilanteena, älä pidä sitä esiintymisenä tai seurusteluna.

m

Anonyymi kirjoitti:

Tuollainen ryhmäterapia on erittäin kauhea tilanne, olen joskus nuorena ollut mukana jossain sellaisessa. Erittäin stressaavaa, esiintyä isolle porukalle ja pitäisi kertoa henkilökohtaisia asioitaan. Ei hyvä.

En tarkoita että sinun pitäisi tarkoituksella lähteä johonkin tapaamaan ihmisiä, vaan niin että kun ihan sattumalta kohtaat jonkun niin juttele sille. Mieti etukäteen aiheita mistä olet kiinnostunut jotta osaat puhua silloin kun tilaisuus tulee.

Puhu isäsi kanssa ja kysy että jospa se kutsuisi jotain vieraita teille kylään, sukulaisia tai naapureita tai jotain. Sitten istuisit mukana siinä ja yrittäisit osallistua keskusteluun silloin tällöin, ja kokoajan tarkkailisit niitä ihmisiä että miten he käyttäytyvät ja keskustelevat keskenään. Se olisi hyvää harjoitusta. Ajattele sitä opetustilanteena, älä pidä sitä esiintymisenä tai seurusteluna.

m

Lue lisää

on meillä itseasiassa käyny vieraita aika usein vuosien 1984-2025 aikajaksolla ja kyl mä oon jutellut erään askon ja astan kaa ihan ok mut muutaman muun kaa on ollu haasteita jutella .

terveisin Juha!

Anonyymi kirjoitti:

Tuollainen ryhmäterapia on erittäin kauhea tilanne, olen joskus nuorena ollut mukana jossain sellaisessa. Erittäin stressaavaa, esiintyä isolle porukalle ja pitäisi kertoa henkilökohtaisia asioitaan. Ei hyvä.

En tarkoita että sinun pitäisi tarkoituksella lähteä johonkin tapaamaan ihmisiä, vaan niin että kun ihan sattumalta kohtaat jonkun niin juttele sille. Mieti etukäteen aiheita mistä olet kiinnostunut jotta osaat puhua silloin kun tilaisuus tulee.

Puhu isäsi kanssa ja kysy että jospa se kutsuisi jotain vieraita teille kylään, sukulaisia tai naapureita tai jotain. Sitten istuisit mukana siinä ja yrittäisit osallistua keskusteluun silloin tällöin, ja kokoajan tarkkailisit niitä ihmisiä että miten he käyttäytyvät ja keskustelevat keskenään. Se olisi hyvää harjoitusta. Ajattele sitä opetustilanteena, älä pidä sitä esiintymisenä tai seurusteluna.

m

Lue lisää

vois sannoo omasta epävarmuudestani sen että mitä vähemmän mietin noita päänsisäisiä vaikeuksiani nii sitä rennompaa oma elämä on.

mulle oma koti on kaiken A ja O eli suuri turva . Mä koen että siitä ollu apua mulle. oon haaveillut että kävisin kylässä tiettyjen luona että oon mä haaveillut ja se pitkäaikainen nettikaverini että sen kaa järjestettäisiin tapaaminen.

en ole kovin hyvä heittäytyjätyyppi ja oon tosi heikko sietämään mitään tuskallista olotilaa .

kiitos kannustuksesta ja neuvoista.

Anonyymi kirjoitti:

Tuollainen ryhmäterapia on erittäin kauhea tilanne, olen joskus nuorena ollut mukana jossain sellaisessa. Erittäin stressaavaa, esiintyä isolle porukalle ja pitäisi kertoa henkilökohtaisia asioitaan. Ei hyvä.

En tarkoita että sinun pitäisi tarkoituksella lähteä johonkin tapaamaan ihmisiä, vaan niin että kun ihan sattumalta kohtaat jonkun niin juttele sille. Mieti etukäteen aiheita mistä olet kiinnostunut jotta osaat puhua silloin kun tilaisuus tulee.

Puhu isäsi kanssa ja kysy että jospa se kutsuisi jotain vieraita teille kylään, sukulaisia tai naapureita tai jotain. Sitten istuisit mukana siinä ja yrittäisit osallistua keskusteluun silloin tällöin, ja kokoajan tarkkailisit niitä ihmisiä että miten he käyttäytyvät ja keskustelevat keskenään. Se olisi hyvää harjoitusta. Ajattele sitä opetustilanteena, älä pidä sitä esiintymisenä tai seurusteluna.

m

Lue lisää

suatan olla pelkuri (pelkuri-sannaa ei sais ikkään käyttää tuota termiä itsestänsä) mutten mitään sille voi mutta häviäjä en ole että on mul sen verran hyvä itsetunto että arvostan silti itteeni vaikka joka päivä somessa kohtaan äärioikeistolaisten mielipiteitä joissa he kohtelee munkaltaisia ihmisiä ihmisjätteenä ja b-luokan ihmisinä joilta pitäs sosiaalituet ottaa kokonaan pois.

Häviäjiä ei ole olemassa sillä me ihmiset olemme sankareita kun oikein silmin katsotaanb kuten laulussa sanotahan nii =)

Tosin joku venäjän presidentti Vladimir putin ei ole hyvä tyyppi että ansainnut hän kaiken vihan osakseen.

Anonyymi kirjoitti:

suatan olla pelkuri (pelkuri-sannaa ei sais ikkään käyttää tuota termiä itsestänsä) mutten mitään sille voi mutta häviäjä en ole että on mul sen verran hyvä itsetunto että arvostan silti itteeni vaikka joka päivä somessa kohtaan äärioikeistolaisten mielipiteitä joissa he kohtelee munkaltaisia ihmisiä ihmisjätteenä ja b-luokan ihmisinä joilta pitäs sosiaalituet ottaa kokonaan pois.

Häviäjiä ei ole olemassa sillä me ihmiset olemme sankareita kun oikein silmin katsotaanb kuten laulussa sanotahan nii =)

Tosin joku venäjän presidentti Vladimir putin ei ole hyvä tyyppi että ansainnut hän kaiken vihan osakseen.

Lue lisää

Äärioikeistolaisista puheen ollen, nehän tosiaan natsi-saksassa veivät kaikki vähänkin poikkeavat henkilöt keskitysleireille. Ei siitä pahemmin puhuta, kun vaan siitä yhdestä uskonnollisesta ryhmästä puhutaan, mutta oikeasti kaikki normaalista eli normista poikkevat henkilöt poistettiin yhteiskunnasta. Mielestäni koko natsi-saksa oli vain super-normaalien valtaannousu, siis tilanne jossa normaalit saivat täysin vapaasti toteuttaa itseään ja ideoitaan ilman rajoituksia.

m


m

Anonyymi kirjoitti:

vois sannoo omasta epävarmuudestani sen että mitä vähemmän mietin noita päänsisäisiä vaikeuksiani nii sitä rennompaa oma elämä on.

mulle oma koti on kaiken A ja O eli suuri turva . Mä koen että siitä ollu apua mulle. oon haaveillut että kävisin kylässä tiettyjen luona että oon mä haaveillut ja se pitkäaikainen nettikaverini että sen kaa järjestettäisiin tapaaminen.

en ole kovin hyvä heittäytyjätyyppi ja oon tosi heikko sietämään mitään tuskallista olotilaa .

kiitos kannustuksesta ja neuvoista.

Lue lisää

Minulle myös koti on se turvapaikka, ovet ovat aina lukossa. Ovikelloa ei ole.

Tuo on totta että jos vaan voi olla ajattelematta niitä päänsisäisiä ongelmiaan niin on helpompi olla. Minulla tosin on öisin aikaa miettiä niitä, kun nukun huonosti ja menen tosi myöhään nukkumaan. Tuskallinen olotila on ollut minulle arkipäivää lapsesta saakka, joten siihen olen tottunut. Nykyään on lisäksi fyysiset kivut erillaisista vammoista johtuen, mutta se on tavallaan helpottavaa kun fyysinen kipu vie huomion pois henkisestä kivusta. Olenkin oppinut pitämään fyysisestä kivusta, se ei häiritse minua jollei ole ylitsepääsemättömän voimakasta. Joten siedän käytännössä miltei minkälaista olotilaa hyvänsä. Tietysti stressi on haitallista elimistölle ja koetan sitä välttää, mutta aina ei vaan voi välttää sitä. Esiintymistilanteet, eli ihmisten tapaaminen on aina stressaavaa, sitä nyt tulee tehtyä miltei joka päivä , joten stressi on miltei jatkuva olotila. Ehkä olen tottunut siihenkin, en tiedä.

m

Anonyymi kirjoitti:

Äärioikeistolaisista puheen ollen, nehän tosiaan natsi-saksassa veivät kaikki vähänkin poikkeavat henkilöt keskitysleireille. Ei siitä pahemmin puhuta, kun vaan siitä yhdestä uskonnollisesta ryhmästä puhutaan, mutta oikeasti kaikki normaalista eli normista poikkevat henkilöt poistettiin yhteiskunnasta. Mielestäni koko natsi-saksa oli vain super-normaalien valtaannousu, siis tilanne jossa normaalit saivat täysin vapaasti toteuttaa itseään ja ideoitaan ilman rajoituksia.

m


m

Lue lisää

kommunistit on myös aiheuttaneet paljon pahaa äärioikeistolaisten kanssa. Ihmiset silti nykyäänkin äänestää liikaa äärioikeistolaisia ja kommunisteja. Maailmassa on aika monta kommunistista maata joissa on yksinvalta ja rajuja poliittisia peliliikkeitä ja maailmasta löytyy myös aika paljon äärioikeistovaltioita joissa vielä rajumpaa ne poliittiset peliliikkeet.

Ihmiset ei osaa äänestää! Suurin osa jotka äänestää näitä kahta niin uskon että eivät ole pahoja vaan tietämättömiä. Olisi kauheaa jos kaikki olisi pahoja jotka äänestää noita.

hyvä terävä havainto sulta tuo Natsi-saksa jossa meidänkaltaisia ei niin normaaleja ihmisiä pijettiin ihmisjätteenä! Ja laittoihan ne uuniin myös juoppoja koska heijäb mielestä oli pelkkiä kulueriä valtiolle.

Nykyaikana Suomessa on yksi puolue joka eniten pelottaa joka on perussuomalaiset. Vihreät myös pelottaa jossain määrin että jos ne pian aiheuttaa ruokaturvaan ongelmia esim liiallisella maidon ja lihan estotoiminnoilla josta kärsii suomalainen maanviljely.


Meitä sun ja mun kaltaisia ihmisiä pitää kait valitettava kyllä aika moni B-luokan kansalaisina eikä se katso välttämättä puoluekantaan sillä tiiän joitaki kepulaisia, kristillisdemokraatteja ja demareita jotka ajattelee ikävästi meistä että ei suurin osa heistä halua meille mitään niin pahaa kuin tietyt äärioikeistolaiset ja kommunistit.

Koeta pithää lippu korkialla elämässäs ja välttää liika-stressiä. Ei heleppoa kun meikä taitaa olla erityisherkkä persoona.
Eiks erityisherkkä ole myös diagnoosi vai mitä? Veikkaanpa että se on minulla kuten myös asperger ja ADHD.

tuosta kameleonttimaisuudesta joka on otsikon aiheena niin jotenki tuttua minullekin vaikket ehkä usko sitä kirjoitusteni perustteella mutta kyllä sitä minusta löytyä. Se joskus se kameleonttimaisuus &kaksinaisuus voi aiheuttaa minussa ahdistusta ja ristiriitaisia tuntemuksia. Mut kun oppii hyväksyyn sen ja muutenki oman ittensä niin elämä helpommax männöö =)

kiitoksia monista elämänviisaista ja älykkäistä viesteistä = arvostan tuhottoman palijo täsäs kovasssa ja ilikeessä maailmassa! Maailma tarvii kauniita sanoja.

On totta anteeksi pahoittelut menee taas politiikkaan joka ei liity aiheeseen että kun mietin myös sitä velkaisuutta että on totta että jos valtio ylivelkaantuu koko ajan niin pitää tehdä leikkauksia mut tiä hallitus on leikannut vain pienituloisilta duunareilta ja lapsiperheiltä ja vammaisten etuuksista. Periaate on oikea hallituksel että pitää leikata mut toimet väärät.

Anonyymi kirjoitti:

Äärioikeistolaisista puheen ollen, nehän tosiaan natsi-saksassa veivät kaikki vähänkin poikkeavat henkilöt keskitysleireille. Ei siitä pahemmin puhuta, kun vaan siitä yhdestä uskonnollisesta ryhmästä puhutaan, mutta oikeasti kaikki normaalista eli normista poikkevat henkilöt poistettiin yhteiskunnasta. Mielestäni koko natsi-saksa oli vain super-normaalien valtaannousu, siis tilanne jossa normaalit saivat täysin vapaasti toteuttaa itseään ja ideoitaan ilman rajoituksia.

m


m

Lue lisää

mie kun lukenu aiheest äärioikeistolaiset keitä ne o niin löysin mielenkiintoista luettavaa;

1.Pahimmat äärioikeistolaiset korkeakoulutettuja äärioikeistolaisia jotka haluaa kustannukset minimitasolle ja pitää ihmisjätteenä mielenterveysongelmista kärsiviä

2.tavalliset kansalaiset ns normaalit

onneksi fakta on kuitenki se, että tällaisia ihmisiä taitaa olla vain pieni murto -osa Suomen väestöstä.

juha pohjola kommentoijana

Anonyymi kirjoitti:

Äärioikeistolaisista puheen ollen, nehän tosiaan natsi-saksassa veivät kaikki vähänkin poikkeavat henkilöt keskitysleireille. Ei siitä pahemmin puhuta, kun vaan siitä yhdestä uskonnollisesta ryhmästä puhutaan, mutta oikeasti kaikki normaalista eli normista poikkevat henkilöt poistettiin yhteiskunnasta. Mielestäni koko natsi-saksa oli vain super-normaalien valtaannousu, siis tilanne jossa normaalit saivat täysin vapaasti toteuttaa itseään ja ideoitaan ilman rajoituksia.

m


m

Lue lisää

pitävät meitä hulluina mut ovat itte hulluja että tota noin heidän pahuus ja hulluus menee myös tyhmyyden puolelle koska he ajavat vain yhden porukan asioita eli ajavat vain rikkaitten etuja ja semmonen myös minimitason verotus ajjaa väistämättä valtion julkiset palvelut romahdukseen kuten on käynyt Venäjällä, Japanissa ja USA;ssa jossa julkinen sairaanhoito ja sosiaaliturva on romahtaneet (ennen vanhaan romanialainen eräs puolue ja sen johtaja yritti luoda Romaniaan velatonta valtiota jossa kävi kuvio niin että elintaso romahti, iski nälänhätä ja julkinen sairaanhoito romahti ja romahti myös sosiaaliturva)

. Käytännössä nykyvenäjä on tällainen valtio niiden poliittinen johto ja joskus USA on myös ollut tuollainen valtio ja se Natsi-Saksa. Kommustinen venäjä Stalinin aikakauvella yritti kommunismia mut ei se toiminut ja moni sen ajan kommunisti Venäjällä oli vanhakantainen jotka eivät tykänneet homoista ja mielenterveysongelmia potevista että niillä oli samoja yhtäläisyyksiä natseihin vaikka tuohon aikaan nuo kaksi taistelivat toisiansa vastaan.

me voimme siis olla tyytyväisiä = me emme ole hulluja.


nyt suomessa on se vaara että jos tulevaisuudessa lähdetään pian sille minimitason verolinjalle niin se automaattisesti vois ajjaa suamen sammaan jamaan eli tilaan kuin mitä tapahtui silloin kauan sitten Romanialle ja nyt on nähtävissä jo ongelmia julkisessa sairaanhoidossa itseasiassa. Kaisa juuso (perussuomalaiset) pitkälti hän suurin syyllinen kun se on menny niin heikkoon tilaan.

Perussuomalaiset on ristiriitainen puolue joka ajjaa kaksilla rattailla koska persuissa on niin poliittisesti eri näkemyksiä kun Helsingin ulkopuolella on tiettyjä kuntia ja kaupunkeja (aika monia itseasiassa) jossa ne haluaa demareiden ohella eniten puolustaa sairaanhoitoalaa niin sitten Helsingissä eduskunnan persut on ihan eri linjalla että ovat tuhoamaan päin julkista sairaanhoitoa että on tosi ristiriitaisen epäselevää. Tästä kirjoitti aikakausilehteeni eräs keskustalainen politiikan toimittaja.

tietty porukka yrittää lyödä meijän mielet matalaksi siis että ne koettaa nii muttei saa mun mieltä alas että ne pittää meitä b-luokan ihmisinä ja osa heistä toivoo oikeasta pahhaa meille että onpa mulle jotkut sanoneet täällä sosiaalisessa mediassa että mun pitäs tehdä itsemurha koska oon turha ihminen koska pelkkä kuluerä että ne on itte ihan puhuneet itsensä pussiin ja näyttäneet oikean luonteensa joka on äärimmäisen paha luonne&ihmine.

Juha

Anonyymi kirjoitti:

pitävät meitä hulluina mut ovat itte hulluja että tota noin heidän pahuus ja hulluus menee myös tyhmyyden puolelle koska he ajavat vain yhden porukan asioita eli ajavat vain rikkaitten etuja ja semmonen myös minimitason verotus ajjaa väistämättä valtion julkiset palvelut romahdukseen kuten on käynyt Venäjällä, Japanissa ja USA;ssa jossa julkinen sairaanhoito ja sosiaaliturva on romahtaneet (ennen vanhaan romanialainen eräs puolue ja sen johtaja yritti luoda Romaniaan velatonta valtiota jossa kävi kuvio niin että elintaso romahti, iski nälänhätä ja julkinen sairaanhoito romahti ja romahti myös sosiaaliturva)

. Käytännössä nykyvenäjä on tällainen valtio niiden poliittinen johto ja joskus USA on myös ollut tuollainen valtio ja se Natsi-Saksa. Kommustinen venäjä Stalinin aikakauvella yritti kommunismia mut ei se toiminut ja moni sen ajan kommunisti Venäjällä oli vanhakantainen jotka eivät tykänneet homoista ja mielenterveysongelmia potevista että niillä oli samoja yhtäläisyyksiä natseihin vaikka tuohon aikaan nuo kaksi taistelivat toisiansa vastaan.

me voimme siis olla tyytyväisiä = me emme ole hulluja.


nyt suomessa on se vaara että jos tulevaisuudessa lähdetään pian sille minimitason verolinjalle niin se automaattisesti vois ajjaa suamen sammaan jamaan eli tilaan kuin mitä tapahtui silloin kauan sitten Romanialle ja nyt on nähtävissä jo ongelmia julkisessa sairaanhoidossa itseasiassa. Kaisa juuso (perussuomalaiset) pitkälti hän suurin syyllinen kun se on menny niin heikkoon tilaan.

Perussuomalaiset on ristiriitainen puolue joka ajjaa kaksilla rattailla koska persuissa on niin poliittisesti eri näkemyksiä kun Helsingin ulkopuolella on tiettyjä kuntia ja kaupunkeja (aika monia itseasiassa) jossa ne haluaa demareiden ohella eniten puolustaa sairaanhoitoalaa niin sitten Helsingissä eduskunnan persut on ihan eri linjalla että ovat tuhoamaan päin julkista sairaanhoitoa että on tosi ristiriitaisen epäselevää. Tästä kirjoitti aikakausilehteeni eräs keskustalainen politiikan toimittaja.

tietty porukka yrittää lyödä meijän mielet matalaksi siis että ne koettaa nii muttei saa mun mieltä alas että ne pittää meitä b-luokan ihmisinä ja osa heistä toivoo oikeasta pahhaa meille että onpa mulle jotkut sanoneet täällä sosiaalisessa mediassa että mun pitäs tehdä itsemurha koska oon turha ihminen koska pelkkä kuluerä että ne on itte ihan puhuneet itsensä pussiin ja näyttäneet oikean luonteensa joka on äärimmäisen paha luonne&ihmine.

Juha

Lue lisää

Sinulle selvästi poliitiikka on se erityismielenkiinnonkohde. Minulle se taas on vähitenmielenkiinnonkohde, olen kiinnostunut siitä vain senverran että koetan ymmärtää miten se liittyy ihmisten sosiaaliseen rakenteeseen. Itselleni on vieläkin täysi arvoitus se että kuinka ne normaalit ihmiset uskovat että kun he äänestävät jonkun pölvästin eduskuntaan niin se ajaa heidän etuaan siellä ollessaan. Eiköhän sen ihan oma etu ole lähinnä, sen jälkeen sukulaiset ja ystävät, liikekumppanit ja kaikki joista se voi hyötyä jotenkin. Se tavallinen äänestäjä on sillä listalla vihon viimeisenä. Vissiin on kyse uskonasioista, niitäkään en ymmärrä enkä käsitä että mistä se usko oikein tulee.

Kommunisteilla taisi olla aika samanlainen systeemi, keskitysleirit ja kaikki vankileirit. Ne vaan voitti sodan niin ne pääsi siitä vähällä, eivät ikinä joutuneet siitä vastuuseen. Aina on joku tietty porukka vallassa ja kaikki muut ovat toisinajattelijoita. Äärinormaali. Kaikki ne äärimmäisyyksiin menevät ovat lopulta vain pelkkää hulluutta.

On jotenkin tosi vaikeaa pitää niitä normaaleja ihmisiä itseäni parempina. Toki he selviävät tässä normaalissa yhteiskunnassa minua paremmin, huomattavasti paljon paremmin. Mutta se koko yhteiskunta on heidän tekemänsä ja toimii heidän säännöillään, minä vaan joudun siellä pärjäämään, ja he taas saavat pärjätä itse itselleen luomassaan systeemissä. Jos minä saisin luoda oman systeemini niin ne normaalit eivät pystyisi siinä elämään. Heiltä tuntuu jotenkin täysin puuttuvan itsekuri, he vaan toimivat tunteiden vallassa joka päivä eri suuntiin säntäillen, heidän elämänsä muuttuu kokoajan, se on jatkuvassa muutoksessa. Minä taas saatan istua yhdessä paikassa kymmenen vuotta.

Se on jotenkin jatkuvaa se alistaminen ja eriarvoiseksi julistaminen normaalien taholta, että olet jotenkin väärä, vääränlainen. Sinua ei kuuluisi olla olemassa, he ajattelevat, ehkä eivät sano ääneen mutta ajattelevat niin. Kyllä se aiheuttaa ahdistusta. Tätä täysin samaa syrjintää ovat saaneet kokea erillaisten uskontojen edustajat, eri ihonvärin omaavat, ja erillaisen seksuaalisen suuntauksen omaavat ihmiset. Ero on vain siinä että henkisesti erillaista ihmistä vihaavat kaikki riippumatta uskonnosta tai väristä tai muista tekijöistä. Koska se on jollain tapaa heistä kaikista poikkeava.

m

Anonyymi kirjoitti:

Sinulle selvästi poliitiikka on se erityismielenkiinnonkohde. Minulle se taas on vähitenmielenkiinnonkohde, olen kiinnostunut siitä vain senverran että koetan ymmärtää miten se liittyy ihmisten sosiaaliseen rakenteeseen. Itselleni on vieläkin täysi arvoitus se että kuinka ne normaalit ihmiset uskovat että kun he äänestävät jonkun pölvästin eduskuntaan niin se ajaa heidän etuaan siellä ollessaan. Eiköhän sen ihan oma etu ole lähinnä, sen jälkeen sukulaiset ja ystävät, liikekumppanit ja kaikki joista se voi hyötyä jotenkin. Se tavallinen äänestäjä on sillä listalla vihon viimeisenä. Vissiin on kyse uskonasioista, niitäkään en ymmärrä enkä käsitä että mistä se usko oikein tulee.

Kommunisteilla taisi olla aika samanlainen systeemi, keskitysleirit ja kaikki vankileirit. Ne vaan voitti sodan niin ne pääsi siitä vähällä, eivät ikinä joutuneet siitä vastuuseen. Aina on joku tietty porukka vallassa ja kaikki muut ovat toisinajattelijoita. Äärinormaali. Kaikki ne äärimmäisyyksiin menevät ovat lopulta vain pelkkää hulluutta.

On jotenkin tosi vaikeaa pitää niitä normaaleja ihmisiä itseäni parempina. Toki he selviävät tässä normaalissa yhteiskunnassa minua paremmin, huomattavasti paljon paremmin. Mutta se koko yhteiskunta on heidän tekemänsä ja toimii heidän säännöillään, minä vaan joudun siellä pärjäämään, ja he taas saavat pärjätä itse itselleen luomassaan systeemissä. Jos minä saisin luoda oman systeemini niin ne normaalit eivät pystyisi siinä elämään. Heiltä tuntuu jotenkin täysin puuttuvan itsekuri, he vaan toimivat tunteiden vallassa joka päivä eri suuntiin säntäillen, heidän elämänsä muuttuu kokoajan, se on jatkuvassa muutoksessa. Minä taas saatan istua yhdessä paikassa kymmenen vuotta.

Se on jotenkin jatkuvaa se alistaminen ja eriarvoiseksi julistaminen normaalien taholta, että olet jotenkin väärä, vääränlainen. Sinua ei kuuluisi olla olemassa, he ajattelevat, ehkä eivät sano ääneen mutta ajattelevat niin. Kyllä se aiheuttaa ahdistusta. Tätä täysin samaa syrjintää ovat saaneet kokea erillaisten uskontojen edustajat, eri ihonvärin omaavat, ja erillaisen seksuaalisen suuntauksen omaavat ihmiset. Ero on vain siinä että henkisesti erillaista ihmistä vihaavat kaikki riippumatta uskonnosta tai väristä tai muista tekijöistä. Koska se on jollain tapaa heistä kaikista poikkeava.

m

Lue lisää

ihan hyvin ainaki mua auttanut Suomen valtio mun elinaikana . Vielä suomessa on pitkä matka Venäjän tai USA;n sosiaaliturvatasoon.

Juha pohjola

Anonyymi kirjoitti:

Sinulle selvästi poliitiikka on se erityismielenkiinnonkohde. Minulle se taas on vähitenmielenkiinnonkohde, olen kiinnostunut siitä vain senverran että koetan ymmärtää miten se liittyy ihmisten sosiaaliseen rakenteeseen. Itselleni on vieläkin täysi arvoitus se että kuinka ne normaalit ihmiset uskovat että kun he äänestävät jonkun pölvästin eduskuntaan niin se ajaa heidän etuaan siellä ollessaan. Eiköhän sen ihan oma etu ole lähinnä, sen jälkeen sukulaiset ja ystävät, liikekumppanit ja kaikki joista se voi hyötyä jotenkin. Se tavallinen äänestäjä on sillä listalla vihon viimeisenä. Vissiin on kyse uskonasioista, niitäkään en ymmärrä enkä käsitä että mistä se usko oikein tulee.

Kommunisteilla taisi olla aika samanlainen systeemi, keskitysleirit ja kaikki vankileirit. Ne vaan voitti sodan niin ne pääsi siitä vähällä, eivät ikinä joutuneet siitä vastuuseen. Aina on joku tietty porukka vallassa ja kaikki muut ovat toisinajattelijoita. Äärinormaali. Kaikki ne äärimmäisyyksiin menevät ovat lopulta vain pelkkää hulluutta.

On jotenkin tosi vaikeaa pitää niitä normaaleja ihmisiä itseäni parempina. Toki he selviävät tässä normaalissa yhteiskunnassa minua paremmin, huomattavasti paljon paremmin. Mutta se koko yhteiskunta on heidän tekemänsä ja toimii heidän säännöillään, minä vaan joudun siellä pärjäämään, ja he taas saavat pärjätä itse itselleen luomassaan systeemissä. Jos minä saisin luoda oman systeemini niin ne normaalit eivät pystyisi siinä elämään. Heiltä tuntuu jotenkin täysin puuttuvan itsekuri, he vaan toimivat tunteiden vallassa joka päivä eri suuntiin säntäillen, heidän elämänsä muuttuu kokoajan, se on jatkuvassa muutoksessa. Minä taas saatan istua yhdessä paikassa kymmenen vuotta.

Se on jotenkin jatkuvaa se alistaminen ja eriarvoiseksi julistaminen normaalien taholta, että olet jotenkin väärä, vääränlainen. Sinua ei kuuluisi olla olemassa, he ajattelevat, ehkä eivät sano ääneen mutta ajattelevat niin. Kyllä se aiheuttaa ahdistusta. Tätä täysin samaa syrjintää ovat saaneet kokea erillaisten uskontojen edustajat, eri ihonvärin omaavat, ja erillaisen seksuaalisen suuntauksen omaavat ihmiset. Ero on vain siinä että henkisesti erillaista ihmistä vihaavat kaikki riippumatta uskonnosta tai väristä tai muista tekijöistä. Koska se on jollain tapaa heistä kaikista poikkeava.

m

Lue lisää

ja pahoittelut off-topic kirjottelusta. Politiikka ei liity aiheeseen. En tee tätä tahallani mut mull noi kirjootukset poukkoilee ihan älyttömästi vähä joka paikassa. Voijohtua aspergerista jos mulla on se vai onko näin??

Juha pohjola kommentoi

Anonyymi kirjoitti:

ihan hyvin ainaki mua auttanut Suomen valtio mun elinaikana . Vielä suomessa on pitkä matka Venäjän tai USA;n sosiaaliturvatasoon.

Juha pohjola

Minua yhteiskunta ei ole auttanut, se että ensin tekee elämästä helvetin ja sen jälkeen antaa vähän almuja ei ole auttamista, se on jotain muuta.
Yhteiskunta on normaalien järjestäytynyt ryhmittymä, se on ollut minulle vihollinen numero yksi aivan lapsuudestani lähtien, aivan pienestä pitäen. En pysty olemaan kiitollinen siitä että nyt saan hieman rahaa taskunpohjalle kaiken sen jälkeen mitä normaalien yhteiskunta on tehnyt minulle. Olisin tuhat kertaa onnellisempi nyt jos olisin saanut olla ilman yhteiskuntaa jossain syrjässä.

m

Anonyymi kirjoitti:

pitävät meitä hulluina mut ovat itte hulluja että tota noin heidän pahuus ja hulluus menee myös tyhmyyden puolelle koska he ajavat vain yhden porukan asioita eli ajavat vain rikkaitten etuja ja semmonen myös minimitason verotus ajjaa väistämättä valtion julkiset palvelut romahdukseen kuten on käynyt Venäjällä, Japanissa ja USA;ssa jossa julkinen sairaanhoito ja sosiaaliturva on romahtaneet (ennen vanhaan romanialainen eräs puolue ja sen johtaja yritti luoda Romaniaan velatonta valtiota jossa kävi kuvio niin että elintaso romahti, iski nälänhätä ja julkinen sairaanhoito romahti ja romahti myös sosiaaliturva)

. Käytännössä nykyvenäjä on tällainen valtio niiden poliittinen johto ja joskus USA on myös ollut tuollainen valtio ja se Natsi-Saksa. Kommustinen venäjä Stalinin aikakauvella yritti kommunismia mut ei se toiminut ja moni sen ajan kommunisti Venäjällä oli vanhakantainen jotka eivät tykänneet homoista ja mielenterveysongelmia potevista että niillä oli samoja yhtäläisyyksiä natseihin vaikka tuohon aikaan nuo kaksi taistelivat toisiansa vastaan.

me voimme siis olla tyytyväisiä = me emme ole hulluja.


nyt suomessa on se vaara että jos tulevaisuudessa lähdetään pian sille minimitason verolinjalle niin se automaattisesti vois ajjaa suamen sammaan jamaan eli tilaan kuin mitä tapahtui silloin kauan sitten Romanialle ja nyt on nähtävissä jo ongelmia julkisessa sairaanhoidossa itseasiassa. Kaisa juuso (perussuomalaiset) pitkälti hän suurin syyllinen kun se on menny niin heikkoon tilaan.

Perussuomalaiset on ristiriitainen puolue joka ajjaa kaksilla rattailla koska persuissa on niin poliittisesti eri näkemyksiä kun Helsingin ulkopuolella on tiettyjä kuntia ja kaupunkeja (aika monia itseasiassa) jossa ne haluaa demareiden ohella eniten puolustaa sairaanhoitoalaa niin sitten Helsingissä eduskunnan persut on ihan eri linjalla että ovat tuhoamaan päin julkista sairaanhoitoa että on tosi ristiriitaisen epäselevää. Tästä kirjoitti aikakausilehteeni eräs keskustalainen politiikan toimittaja.

tietty porukka yrittää lyödä meijän mielet matalaksi siis että ne koettaa nii muttei saa mun mieltä alas että ne pittää meitä b-luokan ihmisinä ja osa heistä toivoo oikeasta pahhaa meille että onpa mulle jotkut sanoneet täällä sosiaalisessa mediassa että mun pitäs tehdä itsemurha koska oon turha ihminen koska pelkkä kuluerä että ne on itte ihan puhuneet itsensä pussiin ja näyttäneet oikean luonteensa joka on äärimmäisen paha luonne&ihmine.

Juha

Lue lisää

Ihan kamala lukea kun ajattelee miten epäoikeuden mukaista se on teillä , juuri nuo inhottavuudet mitä toiset ihmiset katsovat oikeudekseen ilkeillä ihan kun he itse olisivat jotain malliesimerkkejä millainen ihmisen tulisi olla . Heillä se on ongelma eikä teillä jota taistelette. Elämän kanssa.
Mutta kuten usein niin elämä näyttää näille ihmisille millaista on kun elämä on vaikeaa.
Asioista tulee puhua ja jos ei kiusaaja lopeta niin hän saa vaihtaa koulua ., ja meidän luokalla oli myöskin yksi poika joka oli ilkeä matki ihmisiä jos heillä oli jokin vika mistä he eivät välttämätä itse kärsineet vaan tämä poika matki, kerran alkoi tekemään leikkiä tytöstä joka honotti koska hänellä oli jokin vika suussaan joka oli luvattu leikata pois
, tämä poika huuteli että tyttö pitäisinturpansa kiinni, koska häntä inhotti kunnellkkin kun tyttö puhui . Tämä tyttö oli herkkä ja itki aina välitunneilla kun poika haukkui häntä juuri sen suun sairauden kanssa . Vuodet vieri ja ilkimys meni aikaisin naimisiin. Jonkun tytön kanssa. Koska odottivat lasta,
Ja kun lapsi syntyi. Oli poika ylpeänä isänä . Mutta aika pian isän ilo kutistui , poika oli mykkä
, mietin muistiko hän miten hän oli kyykyttänyt yhtä tyttöä vuosikaudet . Tästä pojasta siin miehestä. Tuli hyvin hiljainen ihminen ja vältti kovasti kohdat tuttuja kylällä. Joku sanoi silloin että se oli karma joka oli tehnyt lapsestaan mykän , koska hän oli haukkunut sitä tyttöä koko koulu ajan .
Mutta tämä koulukiusattu tyttö oli saanut leikkauksen. Jälkeen tavallisen äänen ja puhui sujuvasti , oli kaunis ja. Kauniit hiukset kehittivät hänen kauniita kasvojaan .
Mutta ei halunnut kotikylästä poika ystävää koska nämä eivät koskaan puolustamista höntä kouluaikana vaan hän sai olla ihan yksi surunsa kanssa ja sairauden tuottamista vaurioista.
Meni aikoinaan avioliittoon Toisesta läänistä tulevan miehen kanssa. Jolla oma yritys ja työläisiä . He olivat onnellisia toistensa kanssa . Mutta tyttö ei koskaan voinut unohtaa sitä oleytä mitä hön sai osakseen koko koulu ajan,

Niin, ehkä. En oikein tiedä näistä termeistä, ja jostain tuon kameleontti termin luin ja mielestäni se sopi minuun aika hyvin. En ole ollenkaan asperger-asiantuntija, kun itse en yhtään innostunut diagnoosistani vaan olin järkyttynyt ja epäuskoinen siitä, niin en ole tutkinut aihetta kovinkaan tarkasti.
Jos oletetaan että maskaaminen on samaa kuin mitä minä teen, niin se on ainoa tapa millä voit tulla toimeen normaalien ihmisten seurassa. Se on valtavan hyvä ja hyödyllinen puoli siinä. Huonoin puoli ehkä se että se on hyvin vaativaa, se on vaativin asia mitä tulet koko elämäsi aikana tekemään. Siinä onnistuu mutta se vaatii jokapäiväistä työtä, se riippuu täysin sinusta itsestäsi. Käytännössä jokainen sana mitä sanot pitää mennä suodattimen läpi joka arvioi tilanteen mukaisesti että onko sana sovelias sanoa ääneen. Jos on luonteeltaan varovainen ihminen niin tämä onnistuu helpommin, itse en ole varovainen ja tulee aina sanottua jotain mitä ei pitäisi sanoa, mutta en vaan välitä, enkä halua olla täydellinen kuitenkaan. Täydellinen ihminen olisi mielestäni epäilyttävä.

m

Anonyymi kirjoitti:

Niin, ehkä. En oikein tiedä näistä termeistä, ja jostain tuon kameleontti termin luin ja mielestäni se sopi minuun aika hyvin. En ole ollenkaan asperger-asiantuntija, kun itse en yhtään innostunut diagnoosistani vaan olin järkyttynyt ja epäuskoinen siitä, niin en ole tutkinut aihetta kovinkaan tarkasti.
Jos oletetaan että maskaaminen on samaa kuin mitä minä teen, niin se on ainoa tapa millä voit tulla toimeen normaalien ihmisten seurassa. Se on valtavan hyvä ja hyödyllinen puoli siinä. Huonoin puoli ehkä se että se on hyvin vaativaa, se on vaativin asia mitä tulet koko elämäsi aikana tekemään. Siinä onnistuu mutta se vaatii jokapäiväistä työtä, se riippuu täysin sinusta itsestäsi. Käytännössä jokainen sana mitä sanot pitää mennä suodattimen läpi joka arvioi tilanteen mukaisesti että onko sana sovelias sanoa ääneen. Jos on luonteeltaan varovainen ihminen niin tämä onnistuu helpommin, itse en ole varovainen ja tulee aina sanottua jotain mitä ei pitäisi sanoa, mutta en vaan välitä, enkä halua olla täydellinen kuitenkaan. Täydellinen ihminen olisi mielestäni epäilyttävä.

m

Lue lisää

kameleontti soppii minuun myös. Terveisin juha jonka kaa tossa ylempänä keskustelit eilen.

Kameleontti tosiaan muuttaa väriään tilanteen mukaan. Pystyisin siihen kyllä, ja jossain määrin saatan sopeutuakin keskustelukumppanin ajatuksiin ja arvoihin, niin etten sano mitään täysin hänen arvojensa vastaista. Toisaalta kuitenkin olen melko jäykkä ihminen ja minulla on omat arvoni joista en jousta, ja aina joskus sanon juuri sen mitä ajattelen. Mutta usein nämä kommenttini menevät ohitse koska ne ovat yksittäisiä lauseita, aiheuttaa vain hieman silmien pyörittelyä tai tuhahtelua. Tiedän missä kohtaa pitää lopettaa, en ala väittelemään mistään, sanon vain mielipiteeni ja annan olla. Aspergerille on hyvin vaikeaa antaa jonkin vaan olla minkä tietää olevan valheellista tai väärää tietoa, siihenkin pitää vaan opetella. Se on halu korjata asioita. Ajattelen niin että sillä toisella henkilöllä on oma mielipiteensä ja se uskoo johonkin asiaan, niin se saa pitää uskonsa, en ala sitä korjaamaan. Kyse on siis uskonasioista.

m

Anonyymi kirjoitti:

Kameleontti tosiaan muuttaa väriään tilanteen mukaan. Pystyisin siihen kyllä, ja jossain määrin saatan sopeutuakin keskustelukumppanin ajatuksiin ja arvoihin, niin etten sano mitään täysin hänen arvojensa vastaista. Toisaalta kuitenkin olen melko jäykkä ihminen ja minulla on omat arvoni joista en jousta, ja aina joskus sanon juuri sen mitä ajattelen. Mutta usein nämä kommenttini menevät ohitse koska ne ovat yksittäisiä lauseita, aiheuttaa vain hieman silmien pyörittelyä tai tuhahtelua. Tiedän missä kohtaa pitää lopettaa, en ala väittelemään mistään, sanon vain mielipiteeni ja annan olla. Aspergerille on hyvin vaikeaa antaa jonkin vaan olla minkä tietää olevan valheellista tai väärää tietoa, siihenkin pitää vaan opetella. Se on halu korjata asioita. Ajattelen niin että sillä toisella henkilöllä on oma mielipiteensä ja se uskoo johonkin asiaan, niin se saa pitää uskonsa, en ala sitä korjaamaan. Kyse on siis uskonasioista.

m

Lue lisää

mä inhoon valehtelua muuten ja oon niin arka ja epäluuloinen että pienikin asia voi aiheuttaa mussa tunnereaktion että meneeköhän tuo asia ihan oikein että onko siin jottain epärehellistä jonka seurauksesta joku asia voi tuoda ongelmia johtuen siitä että mä oon niin umpirehellinen että moni sannoo "sää oot liian rehellinen et sä voi kaikessa olla noin yltiörehellinen sillä et voi tehdä tiettyjä asioita kun oot tommone" mutta mä oon mikä oon eli umpirehellinen että kuuluisa sanonta "seepra ei piäse erroon pilikuista" niin emmä pääse eroon niistä pilkuista.

Terveisin Juha taas =)

Anonyymi kirjoitti:

mä inhoon valehtelua muuten ja oon niin arka ja epäluuloinen että pienikin asia voi aiheuttaa mussa tunnereaktion että meneeköhän tuo asia ihan oikein että onko siin jottain epärehellistä jonka seurauksesta joku asia voi tuoda ongelmia johtuen siitä että mä oon niin umpirehellinen että moni sannoo "sää oot liian rehellinen et sä voi kaikessa olla noin yltiörehellinen sillä et voi tehdä tiettyjä asioita kun oot tommone" mutta mä oon mikä oon eli umpirehellinen että kuuluisa sanonta "seepra ei piäse erroon pilikuista" niin emmä pääse eroon niistä pilkuista.

Terveisin Juha taas =)

Lue lisää

Onhan se vaikeaa kyllä päästä siitä rehellisyydestä, sitä tunnetta pitää kiertää ja perustella itselleen että miksi nyt ei saa olla rehellinen ja miksi pitää miettiä tarkkaan mitä sanoja käyttää. Kyllä se jos sanoo jotain tietoisesti epärehellistä, jää vaivaamaan mieleen pitkäksi aikaa. Mutta ihmisten kanssa ei kertakaikkiaan pysty tulemaan toimeen jos ei osaa olla epärehellinen. Se on niitä elämän tosiasioita.


m

Anonyymi kirjoitti:

mä inhoon valehtelua muuten ja oon niin arka ja epäluuloinen että pienikin asia voi aiheuttaa mussa tunnereaktion että meneeköhän tuo asia ihan oikein että onko siin jottain epärehellistä jonka seurauksesta joku asia voi tuoda ongelmia johtuen siitä että mä oon niin umpirehellinen että moni sannoo "sää oot liian rehellinen et sä voi kaikessa olla noin yltiörehellinen sillä et voi tehdä tiettyjä asioita kun oot tommone" mutta mä oon mikä oon eli umpirehellinen että kuuluisa sanonta "seepra ei piäse erroon pilikuista" niin emmä pääse eroon niistä pilkuista.

Terveisin Juha taas =)

Lue lisää

Eihän seepralla ole pilkkuja.
Leopardilla on pilkkuja.
Seepralla on raitoja.
"Seepra ei raidoistansa erroon piäse!"

Anonyymi kirjoitti:

Onhan se vaikeaa kyllä päästä siitä rehellisyydestä, sitä tunnetta pitää kiertää ja perustella itselleen että miksi nyt ei saa olla rehellinen ja miksi pitää miettiä tarkkaan mitä sanoja käyttää. Kyllä se jos sanoo jotain tietoisesti epärehellistä, jää vaivaamaan mieleen pitkäksi aikaa. Mutta ihmisten kanssa ei kertakaikkiaan pysty tulemaan toimeen jos ei osaa olla epärehellinen. Se on niitä elämän tosiasioita.


m

Lue lisää

ossaakko sannoo että onko aspergeria potevat ihmiset rehellisiä ja kameleonttimaisia? alko kiinnostaa pohtia tätä ny =)
Onko sulla lähettää mitään linkkiä minulle?? Jos on niin voisitko lähettää, kiitos =)

viestin lähettäjä Juha pohjola(karkuunjuoksija)

Anonyymi kirjoitti:

ossaakko sannoo että onko aspergeria potevat ihmiset rehellisiä ja kameleonttimaisia? alko kiinnostaa pohtia tätä ny =)
Onko sulla lähettää mitään linkkiä minulle?? Jos on niin voisitko lähettää, kiitos =)

viestin lähettäjä Juha pohjola(karkuunjuoksija)

Lue lisää

En osaa sanoa mitään varmaa, mutta jostain luin että aspergerit olisivat rehellisiä, ja ainakin osa maskaa eli esittää olevansa normaali. Netistä varmasti löytyy paljon tietoa aiheesta. Se on varmaan monen aspergerin erityismielenkiinnonkohde, oma itse ja omien vaikeuksien ymmärtäminen. Minulla se on toisinpäin, olen kiinnostunut niistä normaaleista ihmisistä ja yritän ymmärtää heitä, en itseäni. Tiedostan sen että minulla on ongelmia ja pyrin ottamaan ne huomioon elämässäni, tai siis kun on pakko ottaa huomioon oma hyvinvointi. Tiedän jo millaista on olla asperger-häiriöinen, se normaali taas on minulle tuntematon ja se kiinnostaa kovasti. Olen päätynyt siihen tulokseen että normaalit ihmiset toimivat tunteellisten impulssien varassa, ja sosiaalisten tilanteiden luomien tunteiden voimalla. Päätökset tehdään sekunnissa, saman tien, sellaiset asiat minkä harkitsemiseen minulla menisi tunteja tai päiviä, tai enemmän, he vain päättävät saman tien, harkitsematta. Minusta se on erittäin hämmästyttävää, ja ihailen sitä uskallusta mikä niillä normaaleilla on. Itse en vaan ikinä uskaltaisi toimia tuolla tavoin, impulsiivisesti, luottaen johonkin tunteeseen mikä minulla ehkä sillä hetkellä on. Puhun tästä aiheesta loputtomasti, samoin kuten sinä poliittisesta historiasta. Jokaisella on se jokin erityinen mielenkiinnonkohde, ja siihen keskittymällä voi tulla jonkin alan asiantuntijaksi. Eipä siitä tosin välttämättä hyötyä ole, mutta onhan se tyhjää parempi silti. On myös hyvä väline keskittymiskyvyn kehittämiseen, vaikka silti epäkiinnostaviin aiheisiin on toki hyvin vaikea keskittyä pitkän aikaa. Juuri nyt on hieman keskittymisvaikeuksia kun nukuin yöllä neljä tuntia, se ei ihan riitä.

m

Anonyymi kirjoitti:

En osaa sanoa mitään varmaa, mutta jostain luin että aspergerit olisivat rehellisiä, ja ainakin osa maskaa eli esittää olevansa normaali. Netistä varmasti löytyy paljon tietoa aiheesta. Se on varmaan monen aspergerin erityismielenkiinnonkohde, oma itse ja omien vaikeuksien ymmärtäminen. Minulla se on toisinpäin, olen kiinnostunut niistä normaaleista ihmisistä ja yritän ymmärtää heitä, en itseäni. Tiedostan sen että minulla on ongelmia ja pyrin ottamaan ne huomioon elämässäni, tai siis kun on pakko ottaa huomioon oma hyvinvointi. Tiedän jo millaista on olla asperger-häiriöinen, se normaali taas on minulle tuntematon ja se kiinnostaa kovasti. Olen päätynyt siihen tulokseen että normaalit ihmiset toimivat tunteellisten impulssien varassa, ja sosiaalisten tilanteiden luomien tunteiden voimalla. Päätökset tehdään sekunnissa, saman tien, sellaiset asiat minkä harkitsemiseen minulla menisi tunteja tai päiviä, tai enemmän, he vain päättävät saman tien, harkitsematta. Minusta se on erittäin hämmästyttävää, ja ihailen sitä uskallusta mikä niillä normaaleilla on. Itse en vaan ikinä uskaltaisi toimia tuolla tavoin, impulsiivisesti, luottaen johonkin tunteeseen mikä minulla ehkä sillä hetkellä on. Puhun tästä aiheesta loputtomasti, samoin kuten sinä poliittisesta historiasta. Jokaisella on se jokin erityinen mielenkiinnonkohde, ja siihen keskittymällä voi tulla jonkin alan asiantuntijaksi. Eipä siitä tosin välttämättä hyötyä ole, mutta onhan se tyhjää parempi silti. On myös hyvä väline keskittymiskyvyn kehittämiseen, vaikka silti epäkiinnostaviin aiheisiin on toki hyvin vaikea keskittyä pitkän aikaa. Juuri nyt on hieman keskittymisvaikeuksia kun nukuin yöllä neljä tuntia, se ei ihan riitä.

m

Lue lisää

kiitos turinoinnistas kanssani = arvostan!
Ehkä vielä palataan lissää tässä topicissa mieltä askarruttavii seikkoihin liittyen lähinnä nyt aspergerin syntroomaan ku se on kuitenki topicin aihe. =)

Juha P (koen samaistumista paljonkin sinnuun että olemme samanlaisia ihmisiä)

mun mielenkiinnon kohteita esim nämä seuraavat;

1.jääkiekosta syväulotteisempi analysointi (mä analysoin ihan vitun paljo hah jonka seurauksesta normaalit eivät ymmärrä minua vaan usein aukovat päätä mut osoittaa sillä tyhmyytensä)

2.Jääkiekkotappeluista analysointia

3.Jokamiesluokan autourheilun koko sen koko historian tulosten etsiminen ja analysointi

4.Eri top-listojen mietintä = lähinnä musiikki ja myös jääkiekko

nuo ainaki tuli nyt mieleeni =)

Anonyymi kirjoitti:

En osaa sanoa mitään varmaa, mutta jostain luin että aspergerit olisivat rehellisiä, ja ainakin osa maskaa eli esittää olevansa normaali. Netistä varmasti löytyy paljon tietoa aiheesta. Se on varmaan monen aspergerin erityismielenkiinnonkohde, oma itse ja omien vaikeuksien ymmärtäminen. Minulla se on toisinpäin, olen kiinnostunut niistä normaaleista ihmisistä ja yritän ymmärtää heitä, en itseäni. Tiedostan sen että minulla on ongelmia ja pyrin ottamaan ne huomioon elämässäni, tai siis kun on pakko ottaa huomioon oma hyvinvointi. Tiedän jo millaista on olla asperger-häiriöinen, se normaali taas on minulle tuntematon ja se kiinnostaa kovasti. Olen päätynyt siihen tulokseen että normaalit ihmiset toimivat tunteellisten impulssien varassa, ja sosiaalisten tilanteiden luomien tunteiden voimalla. Päätökset tehdään sekunnissa, saman tien, sellaiset asiat minkä harkitsemiseen minulla menisi tunteja tai päiviä, tai enemmän, he vain päättävät saman tien, harkitsematta. Minusta se on erittäin hämmästyttävää, ja ihailen sitä uskallusta mikä niillä normaaleilla on. Itse en vaan ikinä uskaltaisi toimia tuolla tavoin, impulsiivisesti, luottaen johonkin tunteeseen mikä minulla ehkä sillä hetkellä on. Puhun tästä aiheesta loputtomasti, samoin kuten sinä poliittisesta historiasta. Jokaisella on se jokin erityinen mielenkiinnonkohde, ja siihen keskittymällä voi tulla jonkin alan asiantuntijaksi. Eipä siitä tosin välttämättä hyötyä ole, mutta onhan se tyhjää parempi silti. On myös hyvä väline keskittymiskyvyn kehittämiseen, vaikka silti epäkiinnostaviin aiheisiin on toki hyvin vaikea keskittyä pitkän aikaa. Juuri nyt on hieman keskittymisvaikeuksia kun nukuin yöllä neljä tuntia, se ei ihan riitä.

m

Lue lisää

mä oon ymmärtänyt itseni että hyväksyny itteni tämmösenä kun oon mut koen että normaalit ei hyväksy minua. En yleistä mut aika moni normaali ei tajua. Syy on yksinkertainen ; heil ei ole tarpeeks tietoa neuroepätyypillisistä ihmisistä. Yksi tyypillinen virhe kun normaali sanoo "se on vain hullu" ja tuollaiset heitot on itseasiassa lapsellisia ja loukkaavia mut emmä jaksa ennää loukkaantua ihmisten kommenteille&mielipiteille että jos esim jos joku pitää mua pahana ihmisenä niin se merkitsee yhtä kuin pieru Saharassa =)

Anonyymi kirjoitti:

mä oon ymmärtänyt itseni että hyväksyny itteni tämmösenä kun oon mut koen että normaalit ei hyväksy minua. En yleistä mut aika moni normaali ei tajua. Syy on yksinkertainen ; heil ei ole tarpeeks tietoa neuroepätyypillisistä ihmisistä. Yksi tyypillinen virhe kun normaali sanoo "se on vain hullu" ja tuollaiset heitot on itseasiassa lapsellisia ja loukkaavia mut emmä jaksa ennää loukkaantua ihmisten kommenteille&mielipiteille että jos esim jos joku pitää mua pahana ihmisenä niin se merkitsee yhtä kuin pieru Saharassa =)

Lue lisää

Joo, oot valitettavasti oikeassa.
Nimittäin moni normaali ei todellakaan vielä tajua eikä
ollenkaan vielä tiedä meistä neuroepätyypillisistä ihmisistä
riittävästi.

Siksi on tärkeää, että me puhumme ja kirjoitamme.

Anonyymi kirjoitti:

kiitos turinoinnistas kanssani = arvostan!
Ehkä vielä palataan lissää tässä topicissa mieltä askarruttavii seikkoihin liittyen lähinnä nyt aspergerin syntroomaan ku se on kuitenki topicin aihe. =)

Juha P (koen samaistumista paljonkin sinnuun että olemme samanlaisia ihmisiä)

mun mielenkiinnon kohteita esim nämä seuraavat;

1.jääkiekosta syväulotteisempi analysointi (mä analysoin ihan vitun paljo hah jonka seurauksesta normaalit eivät ymmärrä minua vaan usein aukovat päätä mut osoittaa sillä tyhmyytensä)

2.Jääkiekkotappeluista analysointia

3.Jokamiesluokan autourheilun koko sen koko historian tulosten etsiminen ja analysointi

4.Eri top-listojen mietintä = lähinnä musiikki ja myös jääkiekko

nuo ainaki tuli nyt mieleeni =)

Lue lisää

Erittäin mielenkiintoista. Niin kovin erillaisia nuo mielenkiinnonkohteet kuin minulla. Tässä taas näemme miten erillaisia henkilöinä kaksi saman diagnoosin alle sopivaa henkilöä voivat olla. Tämä olisi todella tärkeä asia tajuta niille normaaleille, että vaikka henkilöllä on jonkin tietty häiriö, sitä ei ihmisenä voida niputtaa yhteen kasaan muiden vastaavien kanssa, vaan sillä on silti hyvinkin yksilöllisiä ominaisuuksia. Vain häiriön tuomat ongelmat ovat samanlaisia.
Mielenkiinnonkohteitani: Ihmisten sosiaalinen vuorovaikutus sekä sosiaalinen hierarkia ynnä muut normaaleitten kuviot. Ja nyt kun mietin niin kaikki muutkin asiat tuntuvat liittyvän tuohon samaan, kuten historian henkilöiden elämä, elokuvat, kirjallisuus jossa ihmisten välistä vuorovaikutusta, tosi-tv jossa on henkilöiden välistä vuorovaikutusta ja ongelmia.
Aika vähiin on aiheet menneet.Joskus nuorempana oli kaikenlaista musiikkia ja taidetta, kirjoja, sarjakuvia, mutta nyt ne kaikki on vaan jääneet pois.

Kohta täytyy mennä nukkumaan, jotenkin alkaa tuntua pitkältä tämä päivä. Neljä tuntia ei selvästikään ole riittävä nukkumisaika.

Muuten, minulla on jossain sellainen kuin Listojen Kirja, siinä on loputon määrä erillaisia listoja eri asioista, vissiin niinkuin parhaimmuusjärjestyksessä tai suuruusjärjestyksessä. Sinua saattaisi kiinnostaa semmoinen. Jostain divarista ostin sen, varmaan hinta oli kympin luokkaa.

m

Anonyymi kirjoitti:

Erittäin mielenkiintoista. Niin kovin erillaisia nuo mielenkiinnonkohteet kuin minulla. Tässä taas näemme miten erillaisia henkilöinä kaksi saman diagnoosin alle sopivaa henkilöä voivat olla. Tämä olisi todella tärkeä asia tajuta niille normaaleille, että vaikka henkilöllä on jonkin tietty häiriö, sitä ei ihmisenä voida niputtaa yhteen kasaan muiden vastaavien kanssa, vaan sillä on silti hyvinkin yksilöllisiä ominaisuuksia. Vain häiriön tuomat ongelmat ovat samanlaisia.
Mielenkiinnonkohteitani: Ihmisten sosiaalinen vuorovaikutus sekä sosiaalinen hierarkia ynnä muut normaaleitten kuviot. Ja nyt kun mietin niin kaikki muutkin asiat tuntuvat liittyvän tuohon samaan, kuten historian henkilöiden elämä, elokuvat, kirjallisuus jossa ihmisten välistä vuorovaikutusta, tosi-tv jossa on henkilöiden välistä vuorovaikutusta ja ongelmia.
Aika vähiin on aiheet menneet.Joskus nuorempana oli kaikenlaista musiikkia ja taidetta, kirjoja, sarjakuvia, mutta nyt ne kaikki on vaan jääneet pois.

Kohta täytyy mennä nukkumaan, jotenkin alkaa tuntua pitkältä tämä päivä. Neljä tuntia ei selvästikään ole riittävä nukkumisaika.

Muuten, minulla on jossain sellainen kuin Listojen Kirja, siinä on loputon määrä erillaisia listoja eri asioista, vissiin niinkuin parhaimmuusjärjestyksessä tai suuruusjärjestyksessä. Sinua saattaisi kiinnostaa semmoinen. Jostain divarista ostin sen, varmaan hinta oli kympin luokkaa.

m

Lue lisää

Onkohan sanavalintasi paras mahdollinen, kun
puhut "häiriöstä"?
Onhan viime vuosien ajattelutavan muutos
eli "paradigman muutos" merkinnyt juuri sitä, että
vanhasta "häiriönäkökulmasta" on siirrytty
enemmän nykytieteen mukaiseen
"neuromonimuotoisuuden näkökulmaan",
jossa vihdoinkin nähdään autismikirjon yhteys
luonnon monimuotoisuuteen.

Anonyymi kirjoitti:

Erittäin mielenkiintoista. Niin kovin erillaisia nuo mielenkiinnonkohteet kuin minulla. Tässä taas näemme miten erillaisia henkilöinä kaksi saman diagnoosin alle sopivaa henkilöä voivat olla. Tämä olisi todella tärkeä asia tajuta niille normaaleille, että vaikka henkilöllä on jonkin tietty häiriö, sitä ei ihmisenä voida niputtaa yhteen kasaan muiden vastaavien kanssa, vaan sillä on silti hyvinkin yksilöllisiä ominaisuuksia. Vain häiriön tuomat ongelmat ovat samanlaisia.
Mielenkiinnonkohteitani: Ihmisten sosiaalinen vuorovaikutus sekä sosiaalinen hierarkia ynnä muut normaaleitten kuviot. Ja nyt kun mietin niin kaikki muutkin asiat tuntuvat liittyvän tuohon samaan, kuten historian henkilöiden elämä, elokuvat, kirjallisuus jossa ihmisten välistä vuorovaikutusta, tosi-tv jossa on henkilöiden välistä vuorovaikutusta ja ongelmia.
Aika vähiin on aiheet menneet.Joskus nuorempana oli kaikenlaista musiikkia ja taidetta, kirjoja, sarjakuvia, mutta nyt ne kaikki on vaan jääneet pois.

Kohta täytyy mennä nukkumaan, jotenkin alkaa tuntua pitkältä tämä päivä. Neljä tuntia ei selvästikään ole riittävä nukkumisaika.

Muuten, minulla on jossain sellainen kuin Listojen Kirja, siinä on loputon määrä erillaisia listoja eri asioista, vissiin niinkuin parhaimmuusjärjestyksessä tai suuruusjärjestyksessä. Sinua saattaisi kiinnostaa semmoinen. Jostain divarista ostin sen, varmaan hinta oli kympin luokkaa.

m

Lue lisää

onko sul toi mielenkiinnon kohtees menny hieman semmoseksi pakko-oiretyyliseksi? Mulla nimittäin nuo mielenkiinnon kohtteet on vähän semmosta pakko-oiretyylistä että päivittäin joka päivä ja hyvin usein oikeastaan 24/7 mietin noita kuvioita.

Aivoni usein prosessoi ajatuskuplia jotka on loogisen matemaattisia. Matemaatikkoluonne jossain määrin mutta myös tunneihminen koska koen asiat normaalia voimakkaammin.

kiitos suosituksesta pittää miettiä josko ....

en siis tiiä onko mulla asperger enkä usko ottavani siitä selevää kun emmä jaksa ennää lähttee tonne mielenterveystoimistolle ramppaamaan että se on henkisestyi niin raskas prosessi ettei voimavarat riitä ennää vatvoa asioiden selvittelyä että joudun mä nykyäänkin huolehtimaan tietyistä asioista kuten lääkkeet jne ja paniikkilääkkeen uusinta jolloin lääkärin kautta joudun sen asian selvittään että ei ne mitään mukavia asioita oo.

eiks Aspergerin syntrooman selvittämisprosessissa pijä selvittää ihan monet eri kuviot kuten nuoruusvaiheet , neuvolokäynnit, ja pitää aspergerin selvittämisessä käydä läpi eri haastattelut kuten lähimmäiset, sukulaiset, naapuritkin mielellään ja nuoruuden neuvolat, koulut, opettajat, luokkatoverit, ihan kaikki prosessi uuvuttava semmone käyvä läpi sekä tehdä joitain testejä.

mulla todettii 5-vuotiaana hahmotushäiriötila aivoissa sekä kömpelyyttä ja motoriikka-ongelmia. Ne ei ole olleet este älylliselle ajattelulle johon tykkään paneutua arjessa koko ajan eli analyyttiseen ajatteluun. Toki hahmotushäiriötila aivoissa on aiheuttanu elämäni aikana välillä pulmia ajatuksissani että joku esim elektroninen laite voi olla joskus ongelma tai jonkun laitteen eri toimintavaiheet ja niiden muistaminen.


Pitkämuistini on mahtavan hyvä sillä muistan asioita kun olin alle 1 vuotias. Esimerkiksi eräs runo ensimmäisen kotini seinällä eli muistan ulkoa sen runon ja kun kerroin sen opettajalle ja vanhemmilleni joskus kouluvuosina niin he ällistyivät ja kun kerroin että muistin 6-vuotiaana ulkomuistista 150 jokamiesluokan autourheilijaa pelkän auton värityksen perusteella niin moni ihmetteli , että oppilaat , opettajat , vanhempiani, veljeni ja sukulaiset että miten toi on mahdollista.

Mut sitten lyhytmuistini voi tehdä koko ajan tepposet .

kouluissa opiskely meni hyvin. Esim ammattikoulussa mul oli luokan paras todistus että 5/ oli korkein arvosana niin mulla oli arvosana jottain 3.9.

matematiikka oli yks lempiaineita ja erityisesti x-laskut joissa olin mestarillisen hyvä mutta sanallinen matematiikka tuotti vaikeuksia. Myös jakolaskut sun muut vielä vaikeammat matematiikan tehtävät luonnistui hyvin.

Englanti ja ruotsi oli myös vahvoja aineita sekä liikunta. Ammattikoulussa uusina oppinaineina tulivat mikrobiologia, puhdistusoppi ja ympäristö-oppi.

Kävin ammattikoulussa hotelli&ravintola&suurtalousalaa mut jätin kesken.


mitenkä sulla meni kouluvuodet että olitko millainen oppilas? Onko asperger sulla aiheuttanu sen että oot ollut tietyissä aineissa nero mutta tietyissä jutuissa vähä niin ja näin?

olitko miten hyvä kommunikoinnissa muiden oppilaiden kans kouluvuosina? pohditko jo nuorena tuollaisia vuorovaikutusasioita??

mä en jaksanu kouluvuosina panostaa opiskeluun paljoakaan oppitunneilla että tytöt pyöri mielessäin (mä kun oon aika voimakkaasti seksuaalinen ).

Kotona kuitenkin luin läksyt aina.

viestin lähettäjä Juha pohjola

Anonyymi kirjoitti:

Erittäin mielenkiintoista. Niin kovin erillaisia nuo mielenkiinnonkohteet kuin minulla. Tässä taas näemme miten erillaisia henkilöinä kaksi saman diagnoosin alle sopivaa henkilöä voivat olla. Tämä olisi todella tärkeä asia tajuta niille normaaleille, että vaikka henkilöllä on jonkin tietty häiriö, sitä ei ihmisenä voida niputtaa yhteen kasaan muiden vastaavien kanssa, vaan sillä on silti hyvinkin yksilöllisiä ominaisuuksia. Vain häiriön tuomat ongelmat ovat samanlaisia.
Mielenkiinnonkohteitani: Ihmisten sosiaalinen vuorovaikutus sekä sosiaalinen hierarkia ynnä muut normaaleitten kuviot. Ja nyt kun mietin niin kaikki muutkin asiat tuntuvat liittyvän tuohon samaan, kuten historian henkilöiden elämä, elokuvat, kirjallisuus jossa ihmisten välistä vuorovaikutusta, tosi-tv jossa on henkilöiden välistä vuorovaikutusta ja ongelmia.
Aika vähiin on aiheet menneet.Joskus nuorempana oli kaikenlaista musiikkia ja taidetta, kirjoja, sarjakuvia, mutta nyt ne kaikki on vaan jääneet pois.

Kohta täytyy mennä nukkumaan, jotenkin alkaa tuntua pitkältä tämä päivä. Neljä tuntia ei selvästikään ole riittävä nukkumisaika.

Muuten, minulla on jossain sellainen kuin Listojen Kirja, siinä on loputon määrä erillaisia listoja eri asioista, vissiin niinkuin parhaimmuusjärjestyksessä tai suuruusjärjestyksessä. Sinua saattaisi kiinnostaa semmoinen. Jostain divarista ostin sen, varmaan hinta oli kympin luokkaa.

m

Lue lisää

vuorovaikutus-kommunikaatio asiat on sun juttus niin mä aloin pohtia tällaista nyt;

1.Kouluissa olin kameleonttimainen toisaalta että vaikka aluksi väitin tässä sun topicissa "uunouttani" että olen tuppisuu niin kuitenki kameleonttimaisuutta on että muuntautumiskykyä että toisen seurassa juttu lensi ja toisen seurassa mykkänä

2.kommunikointi sellaisen kans kun menin mykäksi josta tein tällaiset havainnot (esim kouluvuosina) ; a) kauheat paniikinomaiset tunnetilat aivoissa b) vakava masennustila c) vakava tunne-elämän minäkuva -häiriö d) vakava ahdistustila

3.kommunikointi niije kaa kun puhetta riittää ; A) ristiriitaiset tunteet kun muualla voin olla täysin ummikko&mykkä B) hyvänolon tunne tulee kehoon voimakkaasti C) mut mieltä vaivaa se kun toisaalla mykkä eli suuri ristiriitaisuus D) ihmisten reaktiot kun toiset pitää mua outona ja epäselvänä (onneksi ihan viime kuukausina oon päässyt ihan kokonaan eroon näistä ajatuksista koska eilen taisin sannoo että mua ei vois vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelee jotain kielteistä minusta joka liittyy persoonaani)
ja kohta E) panin merkille että menin kouluvuosina sellaisten ihmisten seuraan joiden aura &ja olemus oli sellainen että koin siitä turvallisuuden tunnetta että ehkä psykonnäköiset ja kovanaaman näköiset ihmiset ei vetäneet mua puoleeni että feminiinisemmät naamat&silmät teki vaikutuksen että reagoin kommunikaatiotilanteissa ihmisten eleisiin ja ilmeisiin joita valitsin piiriini&joiden kanssa juttelin (tämä vois selittää ehkä sen että mulla saattais olla erityisherkän diagnoosi vai mitä?? En tiijä kun en ottanu selevää enkä jaksa ottaa selvää koska voimavarat ei riitä)

tajusin just äsken että oonhan minäki miettiny kuten sinä paljonkin noita vuorovaikutusasioita mut yleensä kokenut ne ahdistavina jolloin mietin enemmän niitä toisia juttujani kuten numerologia ja tilastot ja tilastotiede. Esim jääkiekon tilastomatematiikka-tiede on kiinnostavaa jota pohdin.

viestin lähettäjä Juha pohjola (älykäs&tyhmä)

Anonyymi kirjoitti:

Erittäin mielenkiintoista. Niin kovin erillaisia nuo mielenkiinnonkohteet kuin minulla. Tässä taas näemme miten erillaisia henkilöinä kaksi saman diagnoosin alle sopivaa henkilöä voivat olla. Tämä olisi todella tärkeä asia tajuta niille normaaleille, että vaikka henkilöllä on jonkin tietty häiriö, sitä ei ihmisenä voida niputtaa yhteen kasaan muiden vastaavien kanssa, vaan sillä on silti hyvinkin yksilöllisiä ominaisuuksia. Vain häiriön tuomat ongelmat ovat samanlaisia.
Mielenkiinnonkohteitani: Ihmisten sosiaalinen vuorovaikutus sekä sosiaalinen hierarkia ynnä muut normaaleitten kuviot. Ja nyt kun mietin niin kaikki muutkin asiat tuntuvat liittyvän tuohon samaan, kuten historian henkilöiden elämä, elokuvat, kirjallisuus jossa ihmisten välistä vuorovaikutusta, tosi-tv jossa on henkilöiden välistä vuorovaikutusta ja ongelmia.
Aika vähiin on aiheet menneet.Joskus nuorempana oli kaikenlaista musiikkia ja taidetta, kirjoja, sarjakuvia, mutta nyt ne kaikki on vaan jääneet pois.

Kohta täytyy mennä nukkumaan, jotenkin alkaa tuntua pitkältä tämä päivä. Neljä tuntia ei selvästikään ole riittävä nukkumisaika.

Muuten, minulla on jossain sellainen kuin Listojen Kirja, siinä on loputon määrä erillaisia listoja eri asioista, vissiin niinkuin parhaimmuusjärjestyksessä tai suuruusjärjestyksessä. Sinua saattaisi kiinnostaa semmoinen. Jostain divarista ostin sen, varmaan hinta oli kympin luokkaa.

m

Lue lisää

moi taas =)
paljon tullee tekstiä multa eihä haittaa?

Niin tota ootko koskaan pohtinu astrologiaa? mua alako se kiinnostaa siksi kun mietin vaaka horoskoopin ihmisiä kun niin monet heistä (yli puolet mitä tiiän omasta kaupungistani ja julkkishenkilöistä) on niin yksi-ilmeisiä ja pelottavannäköisiä hapannaamoja niin mua alko kiinnostaa että onko se horoskooppimerkki tunnekylmä kun olin aiemmin pitäny sen merkin alla olevia tunnekylminä.

Ensiksi sanon että en väitä 100% kivenkovvaan että astrologia on totta koska en tiedä (kai mahdoton tietää kenenkään??) että mitä oon lukenu siitä niin se on tosi monimutkainen ammattiala joka vaatii numerologiaan perehtymistä, matemaattista laajaa hahamotuskykyä ja kokonaisuuksia hahmottamiskykyä. Niin että astrologiaa pijetään yleisesti älykköjen &älymystön keskuuvessa hömppätieteenä ja vähän samaa mieltä on myös tavalliset ihmiset että jopa tavalliset ihmiset pitää sitä enemmän hömppänä kuin älymystö.

Niin mä otin selvää tuosta kiinnostavasta vaakamerkistä niin luettuani siitä niin heillä onkin paljon tunteita päänsä sisällä muttei ne välity ulospäin . Silloin tajusin "he ei ole tunnekylmiä".

Tajusin myös tehneeni virheen 39 elinvuoteni aikana että olin tehny arviontivirheitä ihmisistä jotka näyttää tunnekylmiltä kunnes nyt tajusin että se onkin johtunut siitä että koen tunnepuolen asiat niin voimakkaasti kuten tuossa edellisessä viestissä kerroin että mä koen turvaa kiltinnäköisten ihmisten seurassa joten tajusin nyt että emmä ollut ajatellutkaan ilkeästi kovanaaman näköisistä ihmisistä kun moni vois otaksua että mä oon valikoiva ja ilkeä ollut kun tuollai valikoinut ihmisiä tuollaisten perustteella .


pohditko sä koskaan tällaisia asioita? pohditko ihan astrologiaakin? Mun syntymerkki on härkä , nouseva neitsyt ja kuumerkkini on kauris. Mun äidin syntymerkki on jousimies ja oon saanu DNA:hani äitini jousimiestä jonku verran ja oon saanu DNA:hani myös isäni syntymerkkiä rapua. Emme siis ole välttämättä ainoastaan syntymerkkiä me ihmiset koska voimme periä paljonkin vanhempien horoskooppipiirteitä mut jotkut ei peri niin paljoa kun toiset perii enempi niitä.

juha

Anonyymi kirjoitti:

moi taas =)
paljon tullee tekstiä multa eihä haittaa?

Niin tota ootko koskaan pohtinu astrologiaa? mua alako se kiinnostaa siksi kun mietin vaaka horoskoopin ihmisiä kun niin monet heistä (yli puolet mitä tiiän omasta kaupungistani ja julkkishenkilöistä) on niin yksi-ilmeisiä ja pelottavannäköisiä hapannaamoja niin mua alko kiinnostaa että onko se horoskooppimerkki tunnekylmä kun olin aiemmin pitäny sen merkin alla olevia tunnekylminä.

Ensiksi sanon että en väitä 100% kivenkovvaan että astrologia on totta koska en tiedä (kai mahdoton tietää kenenkään??) että mitä oon lukenu siitä niin se on tosi monimutkainen ammattiala joka vaatii numerologiaan perehtymistä, matemaattista laajaa hahamotuskykyä ja kokonaisuuksia hahmottamiskykyä. Niin että astrologiaa pijetään yleisesti älykköjen &älymystön keskuuvessa hömppätieteenä ja vähän samaa mieltä on myös tavalliset ihmiset että jopa tavalliset ihmiset pitää sitä enemmän hömppänä kuin älymystö.

Niin mä otin selvää tuosta kiinnostavasta vaakamerkistä niin luettuani siitä niin heillä onkin paljon tunteita päänsä sisällä muttei ne välity ulospäin . Silloin tajusin "he ei ole tunnekylmiä".

Tajusin myös tehneeni virheen 39 elinvuoteni aikana että olin tehny arviontivirheitä ihmisistä jotka näyttää tunnekylmiltä kunnes nyt tajusin että se onkin johtunut siitä että koen tunnepuolen asiat niin voimakkaasti kuten tuossa edellisessä viestissä kerroin että mä koen turvaa kiltinnäköisten ihmisten seurassa joten tajusin nyt että emmä ollut ajatellutkaan ilkeästi kovanaaman näköisistä ihmisistä kun moni vois otaksua että mä oon valikoiva ja ilkeä ollut kun tuollai valikoinut ihmisiä tuollaisten perustteella .


pohditko sä koskaan tällaisia asioita? pohditko ihan astrologiaakin? Mun syntymerkki on härkä , nouseva neitsyt ja kuumerkkini on kauris. Mun äidin syntymerkki on jousimies ja oon saanu DNA:hani äitini jousimiestä jonku verran ja oon saanu DNA:hani myös isäni syntymerkkiä rapua. Emme siis ole välttämättä ainoastaan syntymerkkiä me ihmiset koska voimme periä paljonkin vanhempien horoskooppipiirteitä mut jotkut ei peri niin paljoa kun toiset perii enempi niitä.

juha

Lue lisää

Juu ei mitään, minä olen myös kova puhumaan. Nyt vaan on väsymystä kun en saanut nukuttua kaikkea univelkaa pois, osa siirtyy vielä ensi yöhön.

Tein joitakin vuosia sitten sellaisen astrologisen horoskooppiselvityksen missä kyseltiin kaikenlaista, piti tietää tarkka syntymäaika ihan tuntien ja minuuttien perusteella, no en ihan niin tarkkaan tiennyt mutta suunnilleen arvioin. Ja siitä tuli monen sivun mittainen tulos ja persoonallisuuden piirteitä, ja hämmästyttävää kyllä se piti paikkansa uskomattoman tarkasti, ehkä yksi kohta oli sellainen mitä en ihan allekirjoittanut. Mutta siinä oli siis kymmeniä asioita jotka piti paikkansa, en voinut väittää vastaan. Se oli joku ulkomaalainen sivusto, englanninkielinen. Minulle kiinnostavaa noissa horoskoopeissa on nämä luonteenpiirteet ja niiden kuvailu, taas kerran se erityismielenkiinnonkohde. Mutta muuten se kaikki numerologia ahdistaa minua, en pidä numeroista, ovat niin kovia pureskeltavia, sanat on pehmeitä.
Tuo on minulle uusi asia että horoskooppi voisi jotenkin perityä osittain.
Vaaka on ilmeisesti luonteeltaan tasainen, hiljainen, ei kovin eloisa ihminen.

Minulla on ollut tuo sama juttu että olen tullut paremmin toimeen naisten sekä naismaisten miesten kanssa, se on aina ollut näin. Kiltit, hymyilevät ja ystävälliset ihmiset ovat vaan mukavaa seuraa, miksi pitäisi viihtyä ikävässä seurassa, ei siinä ole järkeä.

Jotenkin sellaisista "urheilijapojista" tulee sellainen ikävä pistävä tunne, ylimielinen, hyökkäävä. Ei sillä että niitä olisin pelännyt, olin jo lapsena isokokoinen, ei olisi mikään ongelma ollut niitten kanssa tapella jos niikseen olisi tullut. Joku iso urheilijapoika minua joskus haastoi tappeluun yhden kerran, mutta ei haastanut toista kertaa. Erehtyi kun arvioi fyysisiä kykyjäni pehmeän luonteeni mukaan.


m

Anonyymi kirjoitti:

onko sul toi mielenkiinnon kohtees menny hieman semmoseksi pakko-oiretyyliseksi? Mulla nimittäin nuo mielenkiinnon kohtteet on vähän semmosta pakko-oiretyylistä että päivittäin joka päivä ja hyvin usein oikeastaan 24/7 mietin noita kuvioita.

Aivoni usein prosessoi ajatuskuplia jotka on loogisen matemaattisia. Matemaatikkoluonne jossain määrin mutta myös tunneihminen koska koen asiat normaalia voimakkaammin.

kiitos suosituksesta pittää miettiä josko ....

en siis tiiä onko mulla asperger enkä usko ottavani siitä selevää kun emmä jaksa ennää lähttee tonne mielenterveystoimistolle ramppaamaan että se on henkisestyi niin raskas prosessi ettei voimavarat riitä ennää vatvoa asioiden selvittelyä että joudun mä nykyäänkin huolehtimaan tietyistä asioista kuten lääkkeet jne ja paniikkilääkkeen uusinta jolloin lääkärin kautta joudun sen asian selvittään että ei ne mitään mukavia asioita oo.

eiks Aspergerin syntrooman selvittämisprosessissa pijä selvittää ihan monet eri kuviot kuten nuoruusvaiheet , neuvolokäynnit, ja pitää aspergerin selvittämisessä käydä läpi eri haastattelut kuten lähimmäiset, sukulaiset, naapuritkin mielellään ja nuoruuden neuvolat, koulut, opettajat, luokkatoverit, ihan kaikki prosessi uuvuttava semmone käyvä läpi sekä tehdä joitain testejä.

mulla todettii 5-vuotiaana hahmotushäiriötila aivoissa sekä kömpelyyttä ja motoriikka-ongelmia. Ne ei ole olleet este älylliselle ajattelulle johon tykkään paneutua arjessa koko ajan eli analyyttiseen ajatteluun. Toki hahmotushäiriötila aivoissa on aiheuttanu elämäni aikana välillä pulmia ajatuksissani että joku esim elektroninen laite voi olla joskus ongelma tai jonkun laitteen eri toimintavaiheet ja niiden muistaminen.


Pitkämuistini on mahtavan hyvä sillä muistan asioita kun olin alle 1 vuotias. Esimerkiksi eräs runo ensimmäisen kotini seinällä eli muistan ulkoa sen runon ja kun kerroin sen opettajalle ja vanhemmilleni joskus kouluvuosina niin he ällistyivät ja kun kerroin että muistin 6-vuotiaana ulkomuistista 150 jokamiesluokan autourheilijaa pelkän auton värityksen perusteella niin moni ihmetteli , että oppilaat , opettajat , vanhempiani, veljeni ja sukulaiset että miten toi on mahdollista.

Mut sitten lyhytmuistini voi tehdä koko ajan tepposet .

kouluissa opiskely meni hyvin. Esim ammattikoulussa mul oli luokan paras todistus että 5/ oli korkein arvosana niin mulla oli arvosana jottain 3.9.

matematiikka oli yks lempiaineita ja erityisesti x-laskut joissa olin mestarillisen hyvä mutta sanallinen matematiikka tuotti vaikeuksia. Myös jakolaskut sun muut vielä vaikeammat matematiikan tehtävät luonnistui hyvin.

Englanti ja ruotsi oli myös vahvoja aineita sekä liikunta. Ammattikoulussa uusina oppinaineina tulivat mikrobiologia, puhdistusoppi ja ympäristö-oppi.

Kävin ammattikoulussa hotelli&ravintola&suurtalousalaa mut jätin kesken.


mitenkä sulla meni kouluvuodet että olitko millainen oppilas? Onko asperger sulla aiheuttanu sen että oot ollut tietyissä aineissa nero mutta tietyissä jutuissa vähä niin ja näin?

olitko miten hyvä kommunikoinnissa muiden oppilaiden kans kouluvuosina? pohditko jo nuorena tuollaisia vuorovaikutusasioita??

mä en jaksanu kouluvuosina panostaa opiskeluun paljoakaan oppitunneilla että tytöt pyöri mielessäin (mä kun oon aika voimakkaasti seksuaalinen ).

Kotona kuitenkin luin läksyt aina.

viestin lähettäjä Juha pohjola

Lue lisää

Minulla meni kouluopiskelut pieleen kun alkoi masennus jo nuorena. Siihen asti oli hyvät arvosanat, useimmissa, paitsi matematiikka oli aina erittäin haastavaa minulle. Kielet ja sanat sujuivat hyvin. Lapsena jo aloin maskaamaan, kuten sanotaan, puhuin paljon mutta olin erikoinen ja outo. Koulukiusattu. Tunneyliherkkä. Ja sama minulla että tyttöjä aloin katselemaan liian aikaisin, ne ne tytöthän sen huomasivat tietenkin ja aiheuttivat minulle kaikenlaista harmia. Nyt tänä päivänä olisin vaan erittäin tyytyväinen sellaisesta huomiosta, mutta silloin se harmitti ja nolostutti. Kun häpesin sitä heikkouttani.

Minulla ei ole ollenkaan hyvä muisti, se tuottaa jopa ongelmia kun en koskaan muista mitään. Paitsi tietysti ne asiat mitkä minua erityisesti kiinnostavat.
Itse taas olen nero käyttämään kaikkia elektronisia laitteita ja tietokoneita. Poislukien nämä nykyaikaiset äly-laitteet, niitä kin osaan toki käyttää mutta en pidä niistä.

Ja on kyllä mielenkiinnonkohteet menneet todellakin pakonomaisiksi, tai aina ovat olleet sitä. Jotenkin keskityn vain yhteen aiheeseen kerrallaan ja mietin sitä päivät ja yöt läpeensä. Aiheet ovat sitten aikanaan vaihtuneet, joskus ollut vähän aikaa yhtä aihetta ja sitten toista, mutta nyt on useampia vuosia ollut vain tämä yksi mielenkiinnonkohde.

Minulla ei ole mitään lääkkeitä, mutta tuo paniikkilääke kuullostaisi kyllä hyvältä. Aina kun lähden "esiintymään" niin iskee paniikki, tai ramppikuume, mutta se menee ohitse muutamassa minuutissa ja sen jälkeen sujuu hyvin. Tosin sellaiset lääkkeet haittaisivat roolisuoritustani koska siinä pitää kaikki aistit toimia sekä aivot olla täydessä vireessä ja vauhdissa, joutuu tekemään niin paljon laskelmia ja arviointeja kokoajan, en usko että lääkkeiden kanssa sellainen onnistuisi ollenkaan.

m

Anonyymi kirjoitti:

Minulla meni kouluopiskelut pieleen kun alkoi masennus jo nuorena. Siihen asti oli hyvät arvosanat, useimmissa, paitsi matematiikka oli aina erittäin haastavaa minulle. Kielet ja sanat sujuivat hyvin. Lapsena jo aloin maskaamaan, kuten sanotaan, puhuin paljon mutta olin erikoinen ja outo. Koulukiusattu. Tunneyliherkkä. Ja sama minulla että tyttöjä aloin katselemaan liian aikaisin, ne ne tytöthän sen huomasivat tietenkin ja aiheuttivat minulle kaikenlaista harmia. Nyt tänä päivänä olisin vaan erittäin tyytyväinen sellaisesta huomiosta, mutta silloin se harmitti ja nolostutti. Kun häpesin sitä heikkouttani.

Minulla ei ole ollenkaan hyvä muisti, se tuottaa jopa ongelmia kun en koskaan muista mitään. Paitsi tietysti ne asiat mitkä minua erityisesti kiinnostavat.
Itse taas olen nero käyttämään kaikkia elektronisia laitteita ja tietokoneita. Poislukien nämä nykyaikaiset äly-laitteet, niitä kin osaan toki käyttää mutta en pidä niistä.

Ja on kyllä mielenkiinnonkohteet menneet todellakin pakonomaisiksi, tai aina ovat olleet sitä. Jotenkin keskityn vain yhteen aiheeseen kerrallaan ja mietin sitä päivät ja yöt läpeensä. Aiheet ovat sitten aikanaan vaihtuneet, joskus ollut vähän aikaa yhtä aihetta ja sitten toista, mutta nyt on useampia vuosia ollut vain tämä yksi mielenkiinnonkohde.

Minulla ei ole mitään lääkkeitä, mutta tuo paniikkilääke kuullostaisi kyllä hyvältä. Aina kun lähden "esiintymään" niin iskee paniikki, tai ramppikuume, mutta se menee ohitse muutamassa minuutissa ja sen jälkeen sujuu hyvin. Tosin sellaiset lääkkeet haittaisivat roolisuoritustani koska siinä pitää kaikki aistit toimia sekä aivot olla täydessä vireessä ja vauhdissa, joutuu tekemään niin paljon laskelmia ja arviointeja kokoajan, en usko että lääkkeiden kanssa sellainen onnistuisi ollenkaan.

m

Lue lisää

Tuosta paniikista vielä, että jokin aika sitten minulla olisi ollut tilaisuus mennä juttelemaan useamman henkilön ryhmän kanssa missä oli tv:stä tuttuja henkilöitä sekä kansanedustajia, mutta jänistin kun iski paniikkikauhu. Harmittaa nyt että en mennyt vaan käännyin pois ja pakenin tilanteesta. Ehkä se tässä vaiheessa oli minulle hieman liikaa. Olisi varmasti pärjännyt tilanteessa ihan hyvin, mutta se paniikin tunne vaan pisti jänistämään.

m

Anonyymi kirjoitti:

Onkohan sanavalintasi paras mahdollinen, kun
puhut "häiriöstä"?
Onhan viime vuosien ajattelutavan muutos
eli "paradigman muutos" merkinnyt juuri sitä, että
vanhasta "häiriönäkökulmasta" on siirrytty
enemmän nykytieteen mukaiseen
"neuromonimuotoisuuden näkökulmaan",
jossa vihdoinkin nähdään autismikirjon yhteys
luonnon monimuotoisuuteen.

Lue lisää

Niin, en tiedä näistä asioista oikeastaan mitään, en ole tutustunut tähän liittyviin aatteisiin tai suuntauksiin ollenkaan. Minulle henkilökohtaisesti se on ollut häiriö koko elämäni ajan, ja tehnyt elämisestä tässä yhteiskunnassa hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Joten nyt en yhtäkkiä pysty sitä alkaa pitämään jonain muuna kuin aivotoiminnan häiriötilana. Mikäli yhteiskunnallinen ajattelu asian suhteen muuttuu niin sitten minäkin saatan muuttaa mielipidettäni siitä.


m

Anonyymi kirjoitti:

Juu ei mitään, minä olen myös kova puhumaan. Nyt vaan on väsymystä kun en saanut nukuttua kaikkea univelkaa pois, osa siirtyy vielä ensi yöhön.

Tein joitakin vuosia sitten sellaisen astrologisen horoskooppiselvityksen missä kyseltiin kaikenlaista, piti tietää tarkka syntymäaika ihan tuntien ja minuuttien perusteella, no en ihan niin tarkkaan tiennyt mutta suunnilleen arvioin. Ja siitä tuli monen sivun mittainen tulos ja persoonallisuuden piirteitä, ja hämmästyttävää kyllä se piti paikkansa uskomattoman tarkasti, ehkä yksi kohta oli sellainen mitä en ihan allekirjoittanut. Mutta siinä oli siis kymmeniä asioita jotka piti paikkansa, en voinut väittää vastaan. Se oli joku ulkomaalainen sivusto, englanninkielinen. Minulle kiinnostavaa noissa horoskoopeissa on nämä luonteenpiirteet ja niiden kuvailu, taas kerran se erityismielenkiinnonkohde. Mutta muuten se kaikki numerologia ahdistaa minua, en pidä numeroista, ovat niin kovia pureskeltavia, sanat on pehmeitä.
Tuo on minulle uusi asia että horoskooppi voisi jotenkin perityä osittain.
Vaaka on ilmeisesti luonteeltaan tasainen, hiljainen, ei kovin eloisa ihminen.

Minulla on ollut tuo sama juttu että olen tullut paremmin toimeen naisten sekä naismaisten miesten kanssa, se on aina ollut näin. Kiltit, hymyilevät ja ystävälliset ihmiset ovat vaan mukavaa seuraa, miksi pitäisi viihtyä ikävässä seurassa, ei siinä ole järkeä.

Jotenkin sellaisista "urheilijapojista" tulee sellainen ikävä pistävä tunne, ylimielinen, hyökkäävä. Ei sillä että niitä olisin pelännyt, olin jo lapsena isokokoinen, ei olisi mikään ongelma ollut niitten kanssa tapella jos niikseen olisi tullut. Joku iso urheilijapoika minua joskus haastoi tappeluun yhden kerran, mutta ei haastanut toista kertaa. Erehtyi kun arvioi fyysisiä kykyjäni pehmeän luonteeni mukaan.


m

Lue lisää

noh ei varsinaisesti tietääkseni horoskooppi ole periytyvää vaan tarkoitin sitä että omista vanhemmista saamme DNA;han geenejä heistä mikä tietenkin tarkoittaa silloin sitä että jos oma äiti kuten mun tapauksessa on syntymerkiltään jousimies.


mua kiusattiin myös joka päivä kaikissa kouluissa. Taisin jo mainita sen.

Itse urheilin että ihan kilpaurheilin pentuna ja myös aikuisiällä. Juoksin pikamatkoja. Lahjakas olin mutta pää ei kestänyt. Harjoituksissa juoksin sähköajanotolla 100 metrin matkan niinkin kovaa kuin hieman alle 11 sekuntia mutta kilpailussa meni 11.30 sähköajanotolla koska en milloinkaan onnistunut kilpailussa kun vierelle tuli muita juoksijoita.

Onkohan aspergerille tyypillistä että alkaa ajatus jökittää kun vierelle tulee ihmisiä? Ei ehkä vois liittyä 100% autisteihin enemmän tuo?? Aspergerit kun ei ole 100% autisteja vai mitä? Mut voi olla että aspergerit kuten 100% autistis(pahoitteluni kun käytän hieman hölmöä termiä = 100% autisti hah!) kärsii tilanteessa jos ympärillä on porukkaa enempi ja tämä mulla konkretisoitui huonolla tavalla kisatilanteissa. En saanut koskaan irti täyttä tehoa itsestäni kisatilanteissa että suoritus oli vaillinnainen eli suoraan sanoen löysät tuli housuihin kun harjoituksissa sain ittestäni aina kaiken irti.


en muista oliko kiusaajani kouluissa rikkaan perhen lapsia, urheilijoita vaiko duunariperheestä. Ehkä vähän joka luokkakunnasta niitä oli.

mä inhosin väkivaltaa jo nuorena että en koskaan lähteny haastoihin paitsi muutaman kerran tappelin ja voitin kaikki tappelut.


valitettavasti mua kiusattu myös koulujen ulkopuolella eli sosiaalisessa mediassa. Porukka kun huomas mun kirjoitukset joista osa oli lapsenmielisiä ja outoja niin he tarttui heti siihen. Somessa kiusaaminen oli mm sitä että haukuttiin minua rotaksi koska en käynyt töissä ja sanottiin että multa pitäs ottaa sosiaalituet pois ja kerran meni niin typeräksi että eräs kiusaaja teki minulle tappouhkauksen jolloin taisin soittaa ihan poliisille mutten kuitenkaan lähtenyt asiaa eteenpäin viemään sillä ajattelin että se voisi olla pahimmassa tapauksessa joku sekopää niin parempi jättää omaan arvoonsa hänet.

viestin kirjoittaja Juha pohjola

Anonyymi kirjoitti:

noh ei varsinaisesti tietääkseni horoskooppi ole periytyvää vaan tarkoitin sitä että omista vanhemmista saamme DNA;han geenejä heistä mikä tietenkin tarkoittaa silloin sitä että jos oma äiti kuten mun tapauksessa on syntymerkiltään jousimies.


mua kiusattiin myös joka päivä kaikissa kouluissa. Taisin jo mainita sen.

Itse urheilin että ihan kilpaurheilin pentuna ja myös aikuisiällä. Juoksin pikamatkoja. Lahjakas olin mutta pää ei kestänyt. Harjoituksissa juoksin sähköajanotolla 100 metrin matkan niinkin kovaa kuin hieman alle 11 sekuntia mutta kilpailussa meni 11.30 sähköajanotolla koska en milloinkaan onnistunut kilpailussa kun vierelle tuli muita juoksijoita.

Onkohan aspergerille tyypillistä että alkaa ajatus jökittää kun vierelle tulee ihmisiä? Ei ehkä vois liittyä 100% autisteihin enemmän tuo?? Aspergerit kun ei ole 100% autisteja vai mitä? Mut voi olla että aspergerit kuten 100% autistis(pahoitteluni kun käytän hieman hölmöä termiä = 100% autisti hah!) kärsii tilanteessa jos ympärillä on porukkaa enempi ja tämä mulla konkretisoitui huonolla tavalla kisatilanteissa. En saanut koskaan irti täyttä tehoa itsestäni kisatilanteissa että suoritus oli vaillinnainen eli suoraan sanoen löysät tuli housuihin kun harjoituksissa sain ittestäni aina kaiken irti.


en muista oliko kiusaajani kouluissa rikkaan perhen lapsia, urheilijoita vaiko duunariperheestä. Ehkä vähän joka luokkakunnasta niitä oli.

mä inhosin väkivaltaa jo nuorena että en koskaan lähteny haastoihin paitsi muutaman kerran tappelin ja voitin kaikki tappelut.


valitettavasti mua kiusattu myös koulujen ulkopuolella eli sosiaalisessa mediassa. Porukka kun huomas mun kirjoitukset joista osa oli lapsenmielisiä ja outoja niin he tarttui heti siihen. Somessa kiusaaminen oli mm sitä että haukuttiin minua rotaksi koska en käynyt töissä ja sanottiin että multa pitäs ottaa sosiaalituet pois ja kerran meni niin typeräksi että eräs kiusaaja teki minulle tappouhkauksen jolloin taisin soittaa ihan poliisille mutten kuitenkaan lähtenyt asiaa eteenpäin viemään sillä ajattelin että se voisi olla pahimmassa tapauksessa joku sekopää niin parempi jättää omaan arvoonsa hänet.

viestin kirjoittaja Juha pohjola

Lue lisää

Rankkaa tuo sosiaalisen median maailma, ja hurjaa että kiusaaminen on siirtynyt sinne, tai levinnyt. En osa edes kuvitella miten vaikeaa nuorilla on nykyään. Itse olen tarkoituksella pysynyt poissa koko systeemistä, keskityn mielummin konkreettisiin asioihin kuin sellaiseen keinotekoiseen juttuun. Ei ole oikein huvittanut laittaa itseäni sinne esille ja sanoa että kertokaa mitä mieltä minusta olette, kun oikeeasti ei vaan yhtään kiinnosta mitä mieltä te olette.

Jollain ihmisillä on ongemia sen suhteen että aikuinen mies ei saisi olla lapsellinen, se herättää suoranaista vihaa normaaleissa ihmisissä. Ehkä naista kohtaa ei ole samanlaista vihaa, en tiedä.

Tuo että ajatus ei toimi jos on paljon ihmisiä ympärillä on tuttua, pitää keskittyä niin moneen henkilöön ettei ole mahdollistakaan. Itse keskityn vain yhteen kerrallaan, silti tilanne on hankala. Ja tuon takia minulta jäi väliin se mahdollinen tapaaminen niiden julkkisten kanssa, kun siinä oli neljä tai viisi henkilöä ryhmässä. Se taas että he olivat julkisuudesta tuttuja ei vaikuta minuun mitenkään.

Normaalit ihmiset taas viihtyvät ryhmissä ja suurissa laumoissa. Se on hämmentävää. Sitten usein uutisista saa kuulla juttua missä kymmeniä ihmisiä on kuollut kun ne olivat kaikki yhdessä laumassa keskenään ja jotain tapahtui, vaikka tulipalo tai romahdus. Ei se kovin turvalliselta vaikuta. Normaalit ilmeisesti hakevat turvaa laumasta. Sitten he kulkevat sen lauman mukana minne se vaan meneekin, ilman omaa ajatusta. Eräs testi oli hyvin huvittava jossa testattiin ihmisten laumakäyttätymistä. Siinä tehtiin muutaman ihmisen jono kadulle seisomaan, että ihmiset mukamas jonottivat jonnekin. Ja siihen alkoi kerääntymään ihmisiä kadulta niin että se oli tosi pitkä jono, kukaan heistä ei tiennyt mihin jonottivat, ihmiset vaan havaitsivat että toiset lauman jäsenet seisoivat jonossa ja he kopioivat näiden käytöstä tietämättä itsekään että miksi.

m

Anonyymi kirjoitti:

Rankkaa tuo sosiaalisen median maailma, ja hurjaa että kiusaaminen on siirtynyt sinne, tai levinnyt. En osa edes kuvitella miten vaikeaa nuorilla on nykyään. Itse olen tarkoituksella pysynyt poissa koko systeemistä, keskityn mielummin konkreettisiin asioihin kuin sellaiseen keinotekoiseen juttuun. Ei ole oikein huvittanut laittaa itseäni sinne esille ja sanoa että kertokaa mitä mieltä minusta olette, kun oikeeasti ei vaan yhtään kiinnosta mitä mieltä te olette.

Jollain ihmisillä on ongemia sen suhteen että aikuinen mies ei saisi olla lapsellinen, se herättää suoranaista vihaa normaaleissa ihmisissä. Ehkä naista kohtaa ei ole samanlaista vihaa, en tiedä.

Tuo että ajatus ei toimi jos on paljon ihmisiä ympärillä on tuttua, pitää keskittyä niin moneen henkilöön ettei ole mahdollistakaan. Itse keskityn vain yhteen kerrallaan, silti tilanne on hankala. Ja tuon takia minulta jäi väliin se mahdollinen tapaaminen niiden julkkisten kanssa, kun siinä oli neljä tai viisi henkilöä ryhmässä. Se taas että he olivat julkisuudesta tuttuja ei vaikuta minuun mitenkään.

Normaalit ihmiset taas viihtyvät ryhmissä ja suurissa laumoissa. Se on hämmentävää. Sitten usein uutisista saa kuulla juttua missä kymmeniä ihmisiä on kuollut kun ne olivat kaikki yhdessä laumassa keskenään ja jotain tapahtui, vaikka tulipalo tai romahdus. Ei se kovin turvalliselta vaikuta. Normaalit ilmeisesti hakevat turvaa laumasta. Sitten he kulkevat sen lauman mukana minne se vaan meneekin, ilman omaa ajatusta. Eräs testi oli hyvin huvittava jossa testattiin ihmisten laumakäyttätymistä. Siinä tehtiin muutaman ihmisen jono kadulle seisomaan, että ihmiset mukamas jonottivat jonnekin. Ja siihen alkoi kerääntymään ihmisiä kadulta niin että se oli tosi pitkä jono, kukaan heistä ei tiennyt mihin jonottivat, ihmiset vaan havaitsivat että toiset lauman jäsenet seisoivat jonossa ja he kopioivat näiden käytöstä tietämättä itsekään että miksi.

m

Lue lisää

moi juha tässä taas

niin kun liikut yhteisössä ja teet omia havaintojas normaaleista niin jäätkö joskus katsomaan ihmisten eleitä ja tuijotuksia ?? Ei kai sulle tule mtään semmosii ajatuksia että ne pian nauraa tai pilkkaa sua?? Mulle tuli tuollaisia ajatuksia ja ehkä nykyäänkin suatanpa ajatella niin muttei se asia vaivaa mua ennää niin paljoo.

Mä saatan tehhä ns hätäisiä päätelmiä;

1.kun se katsoo pitempään pieni virnistävän näköinen ilme naamalla&silmissä niin se ehkä epäkunnioittaa mua

2.arvosteleeko se mun vaatteita

3.Näkeekö se että en ole ihan normaali


käsitteet normaali ihminen ja ei-normaali niin ootko pohtinu syväanalyyttisesti sitä että nuo käsitteet joita minä ja sinäkin käytämme, joutaisivat romukoppaan koska eikös me olla myös normaaleja mut oisko niin että joskus 1930 luvulla psykiatriassa näitä ihmisiä syrjittiin ja heistä käytettiin sanaa "yhteiskuntakelvoton" "epänormaali" "hullu"

ja jos pohdimme keitä ovat oikeasti hullut niin eikös joku Vlad putin ole paljon hullumpi kuin minä ja sinä vai mitä??

Sitten onko sulla ollut positiivisia kokemuksia sosiaalisissa tilanteissa? Ruukkaatko analysoida sosiaalisia tilanteita suhteessa itseäs ja muihin? Miten tarkkoja analyyseja teet yleensä ja minkätyylisiä? Kiinnostais vielä tietää tarkemmin.


Mun positiivisia havaintoja sosiaalisissa kontakteissa on mm tällaisia;

1.Hymyilevät hyväntahtoiset katseet

2.Iloisuus

3.tervehtiminen (tervehtiminen on merkki kunnioituksesta ja valitettava kyllä törmään ihmisiin jotka ei tervehdi mutta voi olla että ne voi olla ujoja tai ne ei tervehdi tuntemattomia mut esim kaupassa osa kauppatyöntekijöistä ei tervehdi kun asiakaspalveluammatissa kuuluis tervehtimiset )



kaikkein karmein sosiaalinen kontakti oli apteekissa jossa eräs apteekkari katsoi minua semmosella ns murhaajan katseella. Oiskohan ollu leipiintynyt työhönsä, huono päivä tai sitten hänellä on vain sellainen perustuijotus että ei se välttämättä tarkoita automaattisesti sitä että jos ihmisellä on ns murhaajan katse että se olis luonteeltaan paha.

Anonyymi kirjoitti:

Rankkaa tuo sosiaalisen median maailma, ja hurjaa että kiusaaminen on siirtynyt sinne, tai levinnyt. En osa edes kuvitella miten vaikeaa nuorilla on nykyään. Itse olen tarkoituksella pysynyt poissa koko systeemistä, keskityn mielummin konkreettisiin asioihin kuin sellaiseen keinotekoiseen juttuun. Ei ole oikein huvittanut laittaa itseäni sinne esille ja sanoa että kertokaa mitä mieltä minusta olette, kun oikeeasti ei vaan yhtään kiinnosta mitä mieltä te olette.

Jollain ihmisillä on ongemia sen suhteen että aikuinen mies ei saisi olla lapsellinen, se herättää suoranaista vihaa normaaleissa ihmisissä. Ehkä naista kohtaa ei ole samanlaista vihaa, en tiedä.

Tuo että ajatus ei toimi jos on paljon ihmisiä ympärillä on tuttua, pitää keskittyä niin moneen henkilöön ettei ole mahdollistakaan. Itse keskityn vain yhteen kerrallaan, silti tilanne on hankala. Ja tuon takia minulta jäi väliin se mahdollinen tapaaminen niiden julkkisten kanssa, kun siinä oli neljä tai viisi henkilöä ryhmässä. Se taas että he olivat julkisuudesta tuttuja ei vaikuta minuun mitenkään.

Normaalit ihmiset taas viihtyvät ryhmissä ja suurissa laumoissa. Se on hämmentävää. Sitten usein uutisista saa kuulla juttua missä kymmeniä ihmisiä on kuollut kun ne olivat kaikki yhdessä laumassa keskenään ja jotain tapahtui, vaikka tulipalo tai romahdus. Ei se kovin turvalliselta vaikuta. Normaalit ilmeisesti hakevat turvaa laumasta. Sitten he kulkevat sen lauman mukana minne se vaan meneekin, ilman omaa ajatusta. Eräs testi oli hyvin huvittava jossa testattiin ihmisten laumakäyttätymistä. Siinä tehtiin muutaman ihmisen jono kadulle seisomaan, että ihmiset mukamas jonottivat jonnekin. Ja siihen alkoi kerääntymään ihmisiä kadulta niin että se oli tosi pitkä jono, kukaan heistä ei tiennyt mihin jonottivat, ihmiset vaan havaitsivat että toiset lauman jäsenet seisoivat jonossa ja he kopioivat näiden käytöstä tietämättä itsekään että miksi.

m

Lue lisää

niin unohin sannoo tämän seuraavan pointin;

Muista tämä (ystävän neuvo sulle!) eli käytä tällaista tekniikkaa ja toista sitä arjessa mahdollisimman paljon sillä minä kokeilin tätä seuraavaa tekniikkaa ja se alkoi toimia sosiaalisissa tilanteissa ja se neuvo tulee tässä;

Hoe sano ittelles usein samaa mantraa " minä olen arvokas" "vaikka moni katsoisi epäkunnioittavasti sosiaalisissa kontakteissa niin älä välitä koska he eivät tiedä että olen mukava ihminen" "vaikka joku sanois että olen paha tai ilkee tyyppi niin se ei ole totta koska oon mukava ihminen eikä he tunne mua" "mulla on sama ihmisarvo kuin työssäkäyvillä"

hoe noita kaikkia sanoja monta kertaa yhden vuoden aikana joka päivä nii mul alko toimia ja nyt kun esim lähden juuri kohta kauppaan niin tiedän sen ettei epäkunnioittavanoloiset katseet vaivaa mua , ei ainakaan liikaa koska tiiän noi faktat itsestäni että oon mukava ja ihan mukiinmenevä ihminen.

Jos sulla on tällaisia ongelmia että koet jotain huonoa itsetuntoa tai ahdistut jos ne vahtaa sua pitkään tai epäkunnioittavanoloisesti niin yritän auttaa sua.

moikka! pidän sua ystävänä vaikka emme tunne toisiamme. ja tietenkin kunnioitan sua kun sanoit aiemmin ettet halua tehdä syvempää tuttavuutta kehenkään somessa. Tässä ketjussa vain jaan kommentteja sun kaa , ymmärräthän??

Anonyymi kirjoitti:

moi juha tässä taas

niin kun liikut yhteisössä ja teet omia havaintojas normaaleista niin jäätkö joskus katsomaan ihmisten eleitä ja tuijotuksia ?? Ei kai sulle tule mtään semmosii ajatuksia että ne pian nauraa tai pilkkaa sua?? Mulle tuli tuollaisia ajatuksia ja ehkä nykyäänkin suatanpa ajatella niin muttei se asia vaivaa mua ennää niin paljoo.

Mä saatan tehhä ns hätäisiä päätelmiä;

1.kun se katsoo pitempään pieni virnistävän näköinen ilme naamalla&silmissä niin se ehkä epäkunnioittaa mua

2.arvosteleeko se mun vaatteita

3.Näkeekö se että en ole ihan normaali


käsitteet normaali ihminen ja ei-normaali niin ootko pohtinu syväanalyyttisesti sitä että nuo käsitteet joita minä ja sinäkin käytämme, joutaisivat romukoppaan koska eikös me olla myös normaaleja mut oisko niin että joskus 1930 luvulla psykiatriassa näitä ihmisiä syrjittiin ja heistä käytettiin sanaa "yhteiskuntakelvoton" "epänormaali" "hullu"

ja jos pohdimme keitä ovat oikeasti hullut niin eikös joku Vlad putin ole paljon hullumpi kuin minä ja sinä vai mitä??

Sitten onko sulla ollut positiivisia kokemuksia sosiaalisissa tilanteissa? Ruukkaatko analysoida sosiaalisia tilanteita suhteessa itseäs ja muihin? Miten tarkkoja analyyseja teet yleensä ja minkätyylisiä? Kiinnostais vielä tietää tarkemmin.


Mun positiivisia havaintoja sosiaalisissa kontakteissa on mm tällaisia;

1.Hymyilevät hyväntahtoiset katseet

2.Iloisuus

3.tervehtiminen (tervehtiminen on merkki kunnioituksesta ja valitettava kyllä törmään ihmisiin jotka ei tervehdi mutta voi olla että ne voi olla ujoja tai ne ei tervehdi tuntemattomia mut esim kaupassa osa kauppatyöntekijöistä ei tervehdi kun asiakaspalveluammatissa kuuluis tervehtimiset )



kaikkein karmein sosiaalinen kontakti oli apteekissa jossa eräs apteekkari katsoi minua semmosella ns murhaajan katseella. Oiskohan ollu leipiintynyt työhönsä, huono päivä tai sitten hänellä on vain sellainen perustuijotus että ei se välttämättä tarkoita automaattisesti sitä että jos ihmisellä on ns murhaajan katse että se olis luonteeltaan paha.

Lue lisää

No olihan melkoinen apteekkari, olisiko tuo itse ottanut jotain mömmöjä mitä myy siellä, enpä tiedä. Joskus on erittäin vaikeaa tulkita henkilöä pelkän ilmeen perusteella, ilman riittävää kontekstia. Ehkä edellinen asiakas on ollut erittäin hankala, ja ilme on jäänyt siitä kohtaamisesta, sinulta jäi koko episodi näkemättä ja näet vain pelkän murhaavan katseen kun myyjä miettii sitä edellistä asiakasta mielessään.

Voi olla että tuollainen mainitsemasi sanojen toistelu joka päivä voi auttaa jollain tapaa, on se mahdollista jos itse uskoo siihen mitä sanoo.
Itse en ole sellaista tarvinnut, koska saan itseluottamukseni omista teoistani en sanoistani.

En jää mitenkään katsomaan ihmisten eleitä tai muuta, vaan katson niitä henkilöitä joiden kanssa olen kanssakäymisessä eli keskustelussa. Yleensä omilla asiollaan kulkevalla ihmisellä on neutraali ilme, joka saattaa olla tulkittavissa vihamieliseksi, hänelle itselleen se on perusilme.
Minulle ei tule tuollaisia ajatuksia että joku pilkkaisi minua. Näytän itsevarmalta ja käyttäydyn itsevarmasti, vaatetukseni on usein huomiota herättävä, lisäksi olen isokokoinen, en oikein anna minkäänlaista tilaisuutta pilkkaamiselle, mikään olemuksessani ei kannusta siihen millään tavoin.

Tänäänkin oli oikein mukava kohtaaminen kadulla, kun nuori ja kaunis nainen hölkkäsi vastaani tiellä, oikein todella harvinaisen upean näköinen, ihailin häntä katseellani ja hän hymyili minulle heti minut nähdessään. En muista häntä koskaan ennen nähneeni. Olisin mielelläni jutellut jotain hänelle mutta hänellä oli laput korvillaan ja kuunteli musiikkia ohi mennessään. Ensi kerran kun hän tulee vastaani niin taidan keskeyttää hänen matkansa ja jutella jotain, saa nähdä mitä hän siitä on mieltä.
Todella paljon tykkään näistä nuorista näteistä naisista jotka hymyilevät ja ovat iloisia, energia joka heistä säteilee on oikein miellyttävää. Ja hekin vaikuttavat pitävän kanssani keskusteluista, ainakin kunhan ensin oppivat hieman tuntemaan minua.

Yleensä juttelen päivän aikana kolmen tai neljän henkilön kanssa, joskus useammankin tilanteesta riippuen. Olen lähes koko päivän ajan sosiaalinen. Analysoin tilanteita myöhemmin iltaisin mielessäni, jopa useiden päivien ajan mikäli on jotain erikoista tai epäselvää. Tulee aina mietittyä että oliko vika minussa jos jonkun kanssa keskustelu on vaikeaa, mutta hyvinkin voi olla että sillä henkilöllä on ollut erittäin vaikea päivä ja on väsynyt, eikä sillä ole mitään tekemistä minun kanssani. Joka tapauksessa mietin eri vaihtoehtoja joiden avulla olisin voinut muuttaa keskustelun sävyä. Se on hyödyllistä tietoa ensi kertaa varten.

Minulle sosiaaliset kontaktit ovat miltei sataprosenttisesti positiivisia, ei toki ihan aina, jos on jonkinlainen ongelma mitä pitää selvittää, tosin sekin onnistuu useimmiten hyvässä hengessä.
Kokemukseni ovat positiivisia koska itse olen taipuisa, tarkkailen jatkuvasti sen henkilön olemusta ja ilmeitä ja valitsen sanani sen mukaan, joskus voin vitsailla kaikenlaista, ja joskus pitää olla tarkkana mitä sanoja käyttää. Kun itse on aina ystävällinen, huomaavainen, ja välittävä niin sosiaalisesta kontaktista tulee todennäköisesti positiivinen kokemus. Ja siis nämä kontaktini ovat suurimmaksi osaksi normaaleita tavallisia ihmisiä.

Nyt tässä kohtaa voisin hieman olla ylpeä itsestäni, ja olenkin. Olen kulkenut valtavan pitkän matkan siitä mistä aloitin, olen kokonaan aivan eri ihminen kuin joskus nuorena, ja olen sen kaiken tehnyt ja saavuttanut itse. Ja tästä tulee minulle se syvä tyytyväisyys itseeni, joka näkyy ulospäin vahvana itseluottamuksena joka tekee vaikutuksen näihin normaaleihinkin ihmisiin.

Ainoa mikä harmittaa on se että jos olisin ollut tälläinen jo nuorena, millainen elämästäni sitten olisikaan voinut tulla. Jos näiden kykyjen ja tietojen ja taitojen kanssa voisin palata nuoruuteeni takaisin, kaikki olisi aivan toisin. Mutta tämä on kehitys on vaatinut kymmeniä vuosia aikaa, eivät nuoret ihmiset voi olla sellaisia kuin minä olen nyt.

m

Anonyymi kirjoitti:

No olihan melkoinen apteekkari, olisiko tuo itse ottanut jotain mömmöjä mitä myy siellä, enpä tiedä. Joskus on erittäin vaikeaa tulkita henkilöä pelkän ilmeen perusteella, ilman riittävää kontekstia. Ehkä edellinen asiakas on ollut erittäin hankala, ja ilme on jäänyt siitä kohtaamisesta, sinulta jäi koko episodi näkemättä ja näet vain pelkän murhaavan katseen kun myyjä miettii sitä edellistä asiakasta mielessään.

Voi olla että tuollainen mainitsemasi sanojen toistelu joka päivä voi auttaa jollain tapaa, on se mahdollista jos itse uskoo siihen mitä sanoo.
Itse en ole sellaista tarvinnut, koska saan itseluottamukseni omista teoistani en sanoistani.

En jää mitenkään katsomaan ihmisten eleitä tai muuta, vaan katson niitä henkilöitä joiden kanssa olen kanssakäymisessä eli keskustelussa. Yleensä omilla asiollaan kulkevalla ihmisellä on neutraali ilme, joka saattaa olla tulkittavissa vihamieliseksi, hänelle itselleen se on perusilme.
Minulle ei tule tuollaisia ajatuksia että joku pilkkaisi minua. Näytän itsevarmalta ja käyttäydyn itsevarmasti, vaatetukseni on usein huomiota herättävä, lisäksi olen isokokoinen, en oikein anna minkäänlaista tilaisuutta pilkkaamiselle, mikään olemuksessani ei kannusta siihen millään tavoin.

Tänäänkin oli oikein mukava kohtaaminen kadulla, kun nuori ja kaunis nainen hölkkäsi vastaani tiellä, oikein todella harvinaisen upean näköinen, ihailin häntä katseellani ja hän hymyili minulle heti minut nähdessään. En muista häntä koskaan ennen nähneeni. Olisin mielelläni jutellut jotain hänelle mutta hänellä oli laput korvillaan ja kuunteli musiikkia ohi mennessään. Ensi kerran kun hän tulee vastaani niin taidan keskeyttää hänen matkansa ja jutella jotain, saa nähdä mitä hän siitä on mieltä.
Todella paljon tykkään näistä nuorista näteistä naisista jotka hymyilevät ja ovat iloisia, energia joka heistä säteilee on oikein miellyttävää. Ja hekin vaikuttavat pitävän kanssani keskusteluista, ainakin kunhan ensin oppivat hieman tuntemaan minua.

Yleensä juttelen päivän aikana kolmen tai neljän henkilön kanssa, joskus useammankin tilanteesta riippuen. Olen lähes koko päivän ajan sosiaalinen. Analysoin tilanteita myöhemmin iltaisin mielessäni, jopa useiden päivien ajan mikäli on jotain erikoista tai epäselvää. Tulee aina mietittyä että oliko vika minussa jos jonkun kanssa keskustelu on vaikeaa, mutta hyvinkin voi olla että sillä henkilöllä on ollut erittäin vaikea päivä ja on väsynyt, eikä sillä ole mitään tekemistä minun kanssani. Joka tapauksessa mietin eri vaihtoehtoja joiden avulla olisin voinut muuttaa keskustelun sävyä. Se on hyödyllistä tietoa ensi kertaa varten.

Minulle sosiaaliset kontaktit ovat miltei sataprosenttisesti positiivisia, ei toki ihan aina, jos on jonkinlainen ongelma mitä pitää selvittää, tosin sekin onnistuu useimmiten hyvässä hengessä.
Kokemukseni ovat positiivisia koska itse olen taipuisa, tarkkailen jatkuvasti sen henkilön olemusta ja ilmeitä ja valitsen sanani sen mukaan, joskus voin vitsailla kaikenlaista, ja joskus pitää olla tarkkana mitä sanoja käyttää. Kun itse on aina ystävällinen, huomaavainen, ja välittävä niin sosiaalisesta kontaktista tulee todennäköisesti positiivinen kokemus. Ja siis nämä kontaktini ovat suurimmaksi osaksi normaaleita tavallisia ihmisiä.

Nyt tässä kohtaa voisin hieman olla ylpeä itsestäni, ja olenkin. Olen kulkenut valtavan pitkän matkan siitä mistä aloitin, olen kokonaan aivan eri ihminen kuin joskus nuorena, ja olen sen kaiken tehnyt ja saavuttanut itse. Ja tästä tulee minulle se syvä tyytyväisyys itseeni, joka näkyy ulospäin vahvana itseluottamuksena joka tekee vaikutuksen näihin normaaleihinkin ihmisiin.

Ainoa mikä harmittaa on se että jos olisin ollut tälläinen jo nuorena, millainen elämästäni sitten olisikaan voinut tulla. Jos näiden kykyjen ja tietojen ja taitojen kanssa voisin palata nuoruuteeni takaisin, kaikki olisi aivan toisin. Mutta tämä on kehitys on vaatinut kymmeniä vuosia aikaa, eivät nuoret ihmiset voi olla sellaisia kuin minä olen nyt.

m

Lue lisää

aha kiva kuulla tosi mahtavaa tuo mitä kerroit viestissäs.

Siis minä sosiaalisissa kontakteissa pyrin olemaan positiivinen ja tervehdin aina ihmisiä ,että en jätä juuri koskaan täällä maalla kun asun tervehtimättä naapureita ja kauempana olevia muita kyläläisiä ja kaupassa aina tervehdin kauppiaita ja kun jos joku tulee jutteleen mulle niin en usko että mulla on ankeannäköinen naama.

Mulla oli aikoinaan youtubessa huono juttu se kun mulla oli se nimimerkki eli käyttäjätili siellä ja kun porukka alako kiusaamaan mua niin mä suutuin ja sanoin hankalasti takaisin ja niistä tuli valtaisia riitelyjä. Mun elämä oli silloin kriisissä ja siihe piti hakea apua ja onneks pääsin eroon niistä. Siinä ois voinu käyvä mulle paljon pahemminkin että en välttämättä olisi enää tässä. Kerran esim sain suuttumiskohtauksen (muistutti raivokohtausta) kun joku kiusasi mua niin pommitin sen youtubekanavalle noin 10 kommenttia joissa sanoin hänelle suorat sanat. Tietenkään hän ei tykännyt siitä ja käski lopettaa. Minä vain turhaannuin hänen kiusaamiseen. Minusta tuli youtubessa kuuluisa kun kirjoitin joka päivä paljon kommentteja. Osa rakasti minua ja osa vihasi.

Tuo vois olla syy että jos niin moni täällä tuntee minut että ne eivät pidä minusta niin tuolla kaupunkiasioinnilla eivät kohtele mua niin hyvin mutta en tietenkään voi tietää sitä eikä sitä tarvi tietääkään. Siinä on vain semmone juttu että virheistä voi myös oppia ja minä opin. Jotkut ihmiset on vain semmosia ettei ne anna anteeksi vaan ellää katkeruudessa ja on semmosia muutenkin että jos joku henkilö tekkee elämässä virheitä niin he ei koskaan arvosta ennää sitä henkilöä eli tässä tapauksessa mahdollisesti minua.

mutta kuten sanoin niin ei se haittaa minua enää mut jokunen aika sitten se haittasi kun oli huonompi itsetunto.

2000 luvulla kotona sain raivokohtauksia ja mua alko kiinnostaa että mistä johttuu raivarit että kävin lukeen aiheesta niin koulu, työpaikka ja somekiusatuilla raivarit voi olla arkipäivää ja myös aspergerin syndroomaa potevilla ja autisteilla voi ilmetä raivareita. Raivokohtaustilanteissa en ollu koskaan vaarallinen lähellä olevalle ihmiselleni vaan paiskoin aina oven kii.

Sain sitten apua raivareihin ja en muista että mulla ois ollu enäää raivaria sitten vuoje 2013 jäläkeen. Somessa oli viimeiset raivarit joskus 2013 suunnilleen.

Anonyymi kirjoitti:

No olihan melkoinen apteekkari, olisiko tuo itse ottanut jotain mömmöjä mitä myy siellä, enpä tiedä. Joskus on erittäin vaikeaa tulkita henkilöä pelkän ilmeen perusteella, ilman riittävää kontekstia. Ehkä edellinen asiakas on ollut erittäin hankala, ja ilme on jäänyt siitä kohtaamisesta, sinulta jäi koko episodi näkemättä ja näet vain pelkän murhaavan katseen kun myyjä miettii sitä edellistä asiakasta mielessään.

Voi olla että tuollainen mainitsemasi sanojen toistelu joka päivä voi auttaa jollain tapaa, on se mahdollista jos itse uskoo siihen mitä sanoo.
Itse en ole sellaista tarvinnut, koska saan itseluottamukseni omista teoistani en sanoistani.

En jää mitenkään katsomaan ihmisten eleitä tai muuta, vaan katson niitä henkilöitä joiden kanssa olen kanssakäymisessä eli keskustelussa. Yleensä omilla asiollaan kulkevalla ihmisellä on neutraali ilme, joka saattaa olla tulkittavissa vihamieliseksi, hänelle itselleen se on perusilme.
Minulle ei tule tuollaisia ajatuksia että joku pilkkaisi minua. Näytän itsevarmalta ja käyttäydyn itsevarmasti, vaatetukseni on usein huomiota herättävä, lisäksi olen isokokoinen, en oikein anna minkäänlaista tilaisuutta pilkkaamiselle, mikään olemuksessani ei kannusta siihen millään tavoin.

Tänäänkin oli oikein mukava kohtaaminen kadulla, kun nuori ja kaunis nainen hölkkäsi vastaani tiellä, oikein todella harvinaisen upean näköinen, ihailin häntä katseellani ja hän hymyili minulle heti minut nähdessään. En muista häntä koskaan ennen nähneeni. Olisin mielelläni jutellut jotain hänelle mutta hänellä oli laput korvillaan ja kuunteli musiikkia ohi mennessään. Ensi kerran kun hän tulee vastaani niin taidan keskeyttää hänen matkansa ja jutella jotain, saa nähdä mitä hän siitä on mieltä.
Todella paljon tykkään näistä nuorista näteistä naisista jotka hymyilevät ja ovat iloisia, energia joka heistä säteilee on oikein miellyttävää. Ja hekin vaikuttavat pitävän kanssani keskusteluista, ainakin kunhan ensin oppivat hieman tuntemaan minua.

Yleensä juttelen päivän aikana kolmen tai neljän henkilön kanssa, joskus useammankin tilanteesta riippuen. Olen lähes koko päivän ajan sosiaalinen. Analysoin tilanteita myöhemmin iltaisin mielessäni, jopa useiden päivien ajan mikäli on jotain erikoista tai epäselvää. Tulee aina mietittyä että oliko vika minussa jos jonkun kanssa keskustelu on vaikeaa, mutta hyvinkin voi olla että sillä henkilöllä on ollut erittäin vaikea päivä ja on väsynyt, eikä sillä ole mitään tekemistä minun kanssani. Joka tapauksessa mietin eri vaihtoehtoja joiden avulla olisin voinut muuttaa keskustelun sävyä. Se on hyödyllistä tietoa ensi kertaa varten.

Minulle sosiaaliset kontaktit ovat miltei sataprosenttisesti positiivisia, ei toki ihan aina, jos on jonkinlainen ongelma mitä pitää selvittää, tosin sekin onnistuu useimmiten hyvässä hengessä.
Kokemukseni ovat positiivisia koska itse olen taipuisa, tarkkailen jatkuvasti sen henkilön olemusta ja ilmeitä ja valitsen sanani sen mukaan, joskus voin vitsailla kaikenlaista, ja joskus pitää olla tarkkana mitä sanoja käyttää. Kun itse on aina ystävällinen, huomaavainen, ja välittävä niin sosiaalisesta kontaktista tulee todennäköisesti positiivinen kokemus. Ja siis nämä kontaktini ovat suurimmaksi osaksi normaaleita tavallisia ihmisiä.

Nyt tässä kohtaa voisin hieman olla ylpeä itsestäni, ja olenkin. Olen kulkenut valtavan pitkän matkan siitä mistä aloitin, olen kokonaan aivan eri ihminen kuin joskus nuorena, ja olen sen kaiken tehnyt ja saavuttanut itse. Ja tästä tulee minulle se syvä tyytyväisyys itseeni, joka näkyy ulospäin vahvana itseluottamuksena joka tekee vaikutuksen näihin normaaleihinkin ihmisiin.

Ainoa mikä harmittaa on se että jos olisin ollut tälläinen jo nuorena, millainen elämästäni sitten olisikaan voinut tulla. Jos näiden kykyjen ja tietojen ja taitojen kanssa voisin palata nuoruuteeni takaisin, kaikki olisi aivan toisin. Mutta tämä on kehitys on vaatinut kymmeniä vuosia aikaa, eivät nuoret ihmiset voi olla sellaisia kuin minä olen nyt.

m

Lue lisää

minusta tuli siis kuuluisuus youtubessa silloin 2010-luvulla. Minusta tehtiin juttu ihan Jyväskylän jylkkärilehteen. Yleensä minusta tykkäs opiskelijat(älyköt) ja huumorintajuiset ihmiset . Kovanaamat inhosi(esim eräs kovanaama ihan tappouhkauksen lähetti minulle ja sain yhteensä tappouhkauksia noin 5 youtuben aikana ja kaikki ns kovanaamoilta ja syyksi riitti kuulemma se kun en käy duunissa että ne olis halunneet tappaa mut siksi kun en käy duunissa mutta eihän tuollaiset somessa tappouhkauksia huutelevat tee sitä että poliisi johon kerran otin yhteyttä sanoi että ei ne toteuta sitä). Se meni yleensä noin.

Eräs henkilö otti facebookis minnuun yhteyttä ensin ja sitten kysyi että kun oon hänen mielestä niin hyvä kommentoija youtubessa niin hän haluis haastatella mua. Sitten hän teki haastattelun. Siinä kysyi erilaisia kaikenlaisia kysymyksiä.

kotikaupungissani moni , suurin osa tuntee minut, olettaisin näin. Moni tuntee minut myös sieltä yleisurheiluajoilta kun tulin tunnetuksi sitä kautta. On toki varmasti myös paljon ihmisiä jotka ei täällä tunne minua. Vähän vaikia sannoo mutta yleensä ottaen eiks se julkkisten kohdalla mene toi kuvio niin että yleensä iso osa tuntee julkkikset.

Noin 4-5 youtubessa teki myös videot joissa otti puheeksi minut. Esim eräs etelä-Suomessa asuva älykkö joka kehui minua ja siinä hän pohti että kun osa sanoo mua trolliksi niin hänen mielestä en ole trolli että hän sanoi "en usko että juha on trolli, että todennäköisesti hän ei ole trolli" "hän tämä juha on mysteerinen tapaus, iso mysteeri" "hän kirjoittaa fiksuja asiallisia kommentteja ja hänen kirjoitustekniikka tuo mieleen Timo soinin kirjoitustekniikan/tavan"

Sitten eräs toinen suomitupettaja(isompi kuuluisuus) suuttui minulle ja teki videon jossa hän ruoti sitä että tää juha kun höyryää täällä tubessa kun se suuttuu niin herkästi että ei ymmärrä sitä ollenkaan.

Eräs kolmas kehui minua sanomalla että on noin 10 youtubessa olevaa kommentaattoria ja joukossa on yksi suomalainenkin jonka hän nostaa vuoden parhaaksi kommentoijaksi eli hän koki asian noin . Se on sellainen eräs suomitupettaja joka sanoi noin. Se video muistaakseni englanninkielinen.

Nyt en saa muita minuun liittyviä youtubevideoita mieleeni. En muista nyt.

Aikoinaan postailin kommentteja muiden kanssa jääkiekkotappelusivuilla kun mulla on se erityismielenkiinto ollu ihan 2000 luvun alusta lätkätappeluihin. Siellä sain aika paljon kavereita ja osa inhosi mua kun siellä jotkut kiusas mua niin tuli niitä riitoja. Osa lätkätappelusivun kavereistani facebookissa lähetti minulle ihan oikein ystäväkutsun ja tietenki vastasin siihen. Pari kolme lätkäsivun kaveriani oli minun kanssa samalla aaltopituudella huumorintajuni kanssa eli meidän huumori oli semmosta tv-sarja frendit tyylistä eli jos tiiät frendit tv -sarjan jossa on sitä absurdia ja outoa huumoria niin sellainen huumorintaju on minulla niin heillä kolomella myös samanlainen huumori niin se yhdisti meitä palijon.


Ja kuten sanoin niin oon päässyt eroon riitelyistä ja päässy erroon myös raivareista. Se vaati kovaa työtä että pääsin eroon.

Anonyymi kirjoitti:

No olihan melkoinen apteekkari, olisiko tuo itse ottanut jotain mömmöjä mitä myy siellä, enpä tiedä. Joskus on erittäin vaikeaa tulkita henkilöä pelkän ilmeen perusteella, ilman riittävää kontekstia. Ehkä edellinen asiakas on ollut erittäin hankala, ja ilme on jäänyt siitä kohtaamisesta, sinulta jäi koko episodi näkemättä ja näet vain pelkän murhaavan katseen kun myyjä miettii sitä edellistä asiakasta mielessään.

Voi olla että tuollainen mainitsemasi sanojen toistelu joka päivä voi auttaa jollain tapaa, on se mahdollista jos itse uskoo siihen mitä sanoo.
Itse en ole sellaista tarvinnut, koska saan itseluottamukseni omista teoistani en sanoistani.

En jää mitenkään katsomaan ihmisten eleitä tai muuta, vaan katson niitä henkilöitä joiden kanssa olen kanssakäymisessä eli keskustelussa. Yleensä omilla asiollaan kulkevalla ihmisellä on neutraali ilme, joka saattaa olla tulkittavissa vihamieliseksi, hänelle itselleen se on perusilme.
Minulle ei tule tuollaisia ajatuksia että joku pilkkaisi minua. Näytän itsevarmalta ja käyttäydyn itsevarmasti, vaatetukseni on usein huomiota herättävä, lisäksi olen isokokoinen, en oikein anna minkäänlaista tilaisuutta pilkkaamiselle, mikään olemuksessani ei kannusta siihen millään tavoin.

Tänäänkin oli oikein mukava kohtaaminen kadulla, kun nuori ja kaunis nainen hölkkäsi vastaani tiellä, oikein todella harvinaisen upean näköinen, ihailin häntä katseellani ja hän hymyili minulle heti minut nähdessään. En muista häntä koskaan ennen nähneeni. Olisin mielelläni jutellut jotain hänelle mutta hänellä oli laput korvillaan ja kuunteli musiikkia ohi mennessään. Ensi kerran kun hän tulee vastaani niin taidan keskeyttää hänen matkansa ja jutella jotain, saa nähdä mitä hän siitä on mieltä.
Todella paljon tykkään näistä nuorista näteistä naisista jotka hymyilevät ja ovat iloisia, energia joka heistä säteilee on oikein miellyttävää. Ja hekin vaikuttavat pitävän kanssani keskusteluista, ainakin kunhan ensin oppivat hieman tuntemaan minua.

Yleensä juttelen päivän aikana kolmen tai neljän henkilön kanssa, joskus useammankin tilanteesta riippuen. Olen lähes koko päivän ajan sosiaalinen. Analysoin tilanteita myöhemmin iltaisin mielessäni, jopa useiden päivien ajan mikäli on jotain erikoista tai epäselvää. Tulee aina mietittyä että oliko vika minussa jos jonkun kanssa keskustelu on vaikeaa, mutta hyvinkin voi olla että sillä henkilöllä on ollut erittäin vaikea päivä ja on väsynyt, eikä sillä ole mitään tekemistä minun kanssani. Joka tapauksessa mietin eri vaihtoehtoja joiden avulla olisin voinut muuttaa keskustelun sävyä. Se on hyödyllistä tietoa ensi kertaa varten.

Minulle sosiaaliset kontaktit ovat miltei sataprosenttisesti positiivisia, ei toki ihan aina, jos on jonkinlainen ongelma mitä pitää selvittää, tosin sekin onnistuu useimmiten hyvässä hengessä.
Kokemukseni ovat positiivisia koska itse olen taipuisa, tarkkailen jatkuvasti sen henkilön olemusta ja ilmeitä ja valitsen sanani sen mukaan, joskus voin vitsailla kaikenlaista, ja joskus pitää olla tarkkana mitä sanoja käyttää. Kun itse on aina ystävällinen, huomaavainen, ja välittävä niin sosiaalisesta kontaktista tulee todennäköisesti positiivinen kokemus. Ja siis nämä kontaktini ovat suurimmaksi osaksi normaaleita tavallisia ihmisiä.

Nyt tässä kohtaa voisin hieman olla ylpeä itsestäni, ja olenkin. Olen kulkenut valtavan pitkän matkan siitä mistä aloitin, olen kokonaan aivan eri ihminen kuin joskus nuorena, ja olen sen kaiken tehnyt ja saavuttanut itse. Ja tästä tulee minulle se syvä tyytyväisyys itseeni, joka näkyy ulospäin vahvana itseluottamuksena joka tekee vaikutuksen näihin normaaleihinkin ihmisiin.

Ainoa mikä harmittaa on se että jos olisin ollut tälläinen jo nuorena, millainen elämästäni sitten olisikaan voinut tulla. Jos näiden kykyjen ja tietojen ja taitojen kanssa voisin palata nuoruuteeni takaisin, kaikki olisi aivan toisin. Mutta tämä on kehitys on vaatinut kymmeniä vuosia aikaa, eivät nuoret ihmiset voi olla sellaisia kuin minä olen nyt.

m

Lue lisää

niin se eräs suomitupettaja joka teki minusta sen videon jossa moitti mua niin hän muistaakseni kerran yhdellä videolla sanoi ettei tykkää oikein aspergerin syndrooman ihmisistä.

hänelläkään ei varmaankaan ole tietoa tarpeeksi aspergerin ihmisistä. Olettaisin noin.

Anonyymi kirjoitti:

No olihan melkoinen apteekkari, olisiko tuo itse ottanut jotain mömmöjä mitä myy siellä, enpä tiedä. Joskus on erittäin vaikeaa tulkita henkilöä pelkän ilmeen perusteella, ilman riittävää kontekstia. Ehkä edellinen asiakas on ollut erittäin hankala, ja ilme on jäänyt siitä kohtaamisesta, sinulta jäi koko episodi näkemättä ja näet vain pelkän murhaavan katseen kun myyjä miettii sitä edellistä asiakasta mielessään.

Voi olla että tuollainen mainitsemasi sanojen toistelu joka päivä voi auttaa jollain tapaa, on se mahdollista jos itse uskoo siihen mitä sanoo.
Itse en ole sellaista tarvinnut, koska saan itseluottamukseni omista teoistani en sanoistani.

En jää mitenkään katsomaan ihmisten eleitä tai muuta, vaan katson niitä henkilöitä joiden kanssa olen kanssakäymisessä eli keskustelussa. Yleensä omilla asiollaan kulkevalla ihmisellä on neutraali ilme, joka saattaa olla tulkittavissa vihamieliseksi, hänelle itselleen se on perusilme.
Minulle ei tule tuollaisia ajatuksia että joku pilkkaisi minua. Näytän itsevarmalta ja käyttäydyn itsevarmasti, vaatetukseni on usein huomiota herättävä, lisäksi olen isokokoinen, en oikein anna minkäänlaista tilaisuutta pilkkaamiselle, mikään olemuksessani ei kannusta siihen millään tavoin.

Tänäänkin oli oikein mukava kohtaaminen kadulla, kun nuori ja kaunis nainen hölkkäsi vastaani tiellä, oikein todella harvinaisen upean näköinen, ihailin häntä katseellani ja hän hymyili minulle heti minut nähdessään. En muista häntä koskaan ennen nähneeni. Olisin mielelläni jutellut jotain hänelle mutta hänellä oli laput korvillaan ja kuunteli musiikkia ohi mennessään. Ensi kerran kun hän tulee vastaani niin taidan keskeyttää hänen matkansa ja jutella jotain, saa nähdä mitä hän siitä on mieltä.
Todella paljon tykkään näistä nuorista näteistä naisista jotka hymyilevät ja ovat iloisia, energia joka heistä säteilee on oikein miellyttävää. Ja hekin vaikuttavat pitävän kanssani keskusteluista, ainakin kunhan ensin oppivat hieman tuntemaan minua.

Yleensä juttelen päivän aikana kolmen tai neljän henkilön kanssa, joskus useammankin tilanteesta riippuen. Olen lähes koko päivän ajan sosiaalinen. Analysoin tilanteita myöhemmin iltaisin mielessäni, jopa useiden päivien ajan mikäli on jotain erikoista tai epäselvää. Tulee aina mietittyä että oliko vika minussa jos jonkun kanssa keskustelu on vaikeaa, mutta hyvinkin voi olla että sillä henkilöllä on ollut erittäin vaikea päivä ja on väsynyt, eikä sillä ole mitään tekemistä minun kanssani. Joka tapauksessa mietin eri vaihtoehtoja joiden avulla olisin voinut muuttaa keskustelun sävyä. Se on hyödyllistä tietoa ensi kertaa varten.

Minulle sosiaaliset kontaktit ovat miltei sataprosenttisesti positiivisia, ei toki ihan aina, jos on jonkinlainen ongelma mitä pitää selvittää, tosin sekin onnistuu useimmiten hyvässä hengessä.
Kokemukseni ovat positiivisia koska itse olen taipuisa, tarkkailen jatkuvasti sen henkilön olemusta ja ilmeitä ja valitsen sanani sen mukaan, joskus voin vitsailla kaikenlaista, ja joskus pitää olla tarkkana mitä sanoja käyttää. Kun itse on aina ystävällinen, huomaavainen, ja välittävä niin sosiaalisesta kontaktista tulee todennäköisesti positiivinen kokemus. Ja siis nämä kontaktini ovat suurimmaksi osaksi normaaleita tavallisia ihmisiä.

Nyt tässä kohtaa voisin hieman olla ylpeä itsestäni, ja olenkin. Olen kulkenut valtavan pitkän matkan siitä mistä aloitin, olen kokonaan aivan eri ihminen kuin joskus nuorena, ja olen sen kaiken tehnyt ja saavuttanut itse. Ja tästä tulee minulle se syvä tyytyväisyys itseeni, joka näkyy ulospäin vahvana itseluottamuksena joka tekee vaikutuksen näihin normaaleihinkin ihmisiin.

Ainoa mikä harmittaa on se että jos olisin ollut tälläinen jo nuorena, millainen elämästäni sitten olisikaan voinut tulla. Jos näiden kykyjen ja tietojen ja taitojen kanssa voisin palata nuoruuteeni takaisin, kaikki olisi aivan toisin. Mutta tämä on kehitys on vaatinut kymmeniä vuosia aikaa, eivät nuoret ihmiset voi olla sellaisia kuin minä olen nyt.

m

Lue lisää

kiitos viestistäsi että se avasi hieman silimiäni että ehkä mun ei pitäs ylianalysoida ihmisten eleitä ja katseita että tota noin joo. Ei ne enää mua vaivaa niin paljoa että koen siitä jhenkisiä ongelmia, että pikkuhiljaa alan oppia ettei kannata pohtia semmosia kun ei voi tietää mitä ihmiset pään sisällä ajattelee sosiaalisissa kontaktitilanteissa.

Sä kun kerroit miten sä toimit ytheisössä ns sosiaalisissa tilanteissa ettet mieti tuollaisia niin voisin yrittää ottaa tuon saman käytäntömallin itselleni =)
Ei varmaankaan helppoa näin kiusatulle kun tietääkseni kiusatut ihmiset voi herkästi ehkä tällai kokea tällaisia tuntemuksia mielessä sosiaalisissa kontakteissa että kun sielua on koeteltu kun on kiusattu niin siitä voinut tulla ihan traumat (mulla on siis traumaperäinen traumatisoitunut mieli että se on ihan diagnoosissa ja mul on myös lievä skitsofrenia diagnoosissa että on mulla aika monta diagnoosia joissa henkisen puolen eriasteisia ongelmia) että kiusatut -aiheesta oon lukenu paljon ja jos sua kiinnostaa niin googlettamalla löydät tietoa miten kiusatun ihmisen mieli voi mennä tiettyyn tilaan.

moi ja kiitän vielä viestistäsi että mää koetan yrittää vielä prosessoida aivoissani tekniikoita nois sosiaalisissa kanssakäymisissä että mä uskon kyllä että oon menossa koko ajan parempaan päin. Silloin myös turha ylimääräinen stressi ja ahdistus lievenee joka on hyväksi itselle.

Sun kanssa on kyl mahtava kirijotella

Anonyymi kirjoitti:

No olihan melkoinen apteekkari, olisiko tuo itse ottanut jotain mömmöjä mitä myy siellä, enpä tiedä. Joskus on erittäin vaikeaa tulkita henkilöä pelkän ilmeen perusteella, ilman riittävää kontekstia. Ehkä edellinen asiakas on ollut erittäin hankala, ja ilme on jäänyt siitä kohtaamisesta, sinulta jäi koko episodi näkemättä ja näet vain pelkän murhaavan katseen kun myyjä miettii sitä edellistä asiakasta mielessään.

Voi olla että tuollainen mainitsemasi sanojen toistelu joka päivä voi auttaa jollain tapaa, on se mahdollista jos itse uskoo siihen mitä sanoo.
Itse en ole sellaista tarvinnut, koska saan itseluottamukseni omista teoistani en sanoistani.

En jää mitenkään katsomaan ihmisten eleitä tai muuta, vaan katson niitä henkilöitä joiden kanssa olen kanssakäymisessä eli keskustelussa. Yleensä omilla asiollaan kulkevalla ihmisellä on neutraali ilme, joka saattaa olla tulkittavissa vihamieliseksi, hänelle itselleen se on perusilme.
Minulle ei tule tuollaisia ajatuksia että joku pilkkaisi minua. Näytän itsevarmalta ja käyttäydyn itsevarmasti, vaatetukseni on usein huomiota herättävä, lisäksi olen isokokoinen, en oikein anna minkäänlaista tilaisuutta pilkkaamiselle, mikään olemuksessani ei kannusta siihen millään tavoin.

Tänäänkin oli oikein mukava kohtaaminen kadulla, kun nuori ja kaunis nainen hölkkäsi vastaani tiellä, oikein todella harvinaisen upean näköinen, ihailin häntä katseellani ja hän hymyili minulle heti minut nähdessään. En muista häntä koskaan ennen nähneeni. Olisin mielelläni jutellut jotain hänelle mutta hänellä oli laput korvillaan ja kuunteli musiikkia ohi mennessään. Ensi kerran kun hän tulee vastaani niin taidan keskeyttää hänen matkansa ja jutella jotain, saa nähdä mitä hän siitä on mieltä.
Todella paljon tykkään näistä nuorista näteistä naisista jotka hymyilevät ja ovat iloisia, energia joka heistä säteilee on oikein miellyttävää. Ja hekin vaikuttavat pitävän kanssani keskusteluista, ainakin kunhan ensin oppivat hieman tuntemaan minua.

Yleensä juttelen päivän aikana kolmen tai neljän henkilön kanssa, joskus useammankin tilanteesta riippuen. Olen lähes koko päivän ajan sosiaalinen. Analysoin tilanteita myöhemmin iltaisin mielessäni, jopa useiden päivien ajan mikäli on jotain erikoista tai epäselvää. Tulee aina mietittyä että oliko vika minussa jos jonkun kanssa keskustelu on vaikeaa, mutta hyvinkin voi olla että sillä henkilöllä on ollut erittäin vaikea päivä ja on väsynyt, eikä sillä ole mitään tekemistä minun kanssani. Joka tapauksessa mietin eri vaihtoehtoja joiden avulla olisin voinut muuttaa keskustelun sävyä. Se on hyödyllistä tietoa ensi kertaa varten.

Minulle sosiaaliset kontaktit ovat miltei sataprosenttisesti positiivisia, ei toki ihan aina, jos on jonkinlainen ongelma mitä pitää selvittää, tosin sekin onnistuu useimmiten hyvässä hengessä.
Kokemukseni ovat positiivisia koska itse olen taipuisa, tarkkailen jatkuvasti sen henkilön olemusta ja ilmeitä ja valitsen sanani sen mukaan, joskus voin vitsailla kaikenlaista, ja joskus pitää olla tarkkana mitä sanoja käyttää. Kun itse on aina ystävällinen, huomaavainen, ja välittävä niin sosiaalisesta kontaktista tulee todennäköisesti positiivinen kokemus. Ja siis nämä kontaktini ovat suurimmaksi osaksi normaaleita tavallisia ihmisiä.

Nyt tässä kohtaa voisin hieman olla ylpeä itsestäni, ja olenkin. Olen kulkenut valtavan pitkän matkan siitä mistä aloitin, olen kokonaan aivan eri ihminen kuin joskus nuorena, ja olen sen kaiken tehnyt ja saavuttanut itse. Ja tästä tulee minulle se syvä tyytyväisyys itseeni, joka näkyy ulospäin vahvana itseluottamuksena joka tekee vaikutuksen näihin normaaleihinkin ihmisiin.

Ainoa mikä harmittaa on se että jos olisin ollut tälläinen jo nuorena, millainen elämästäni sitten olisikaan voinut tulla. Jos näiden kykyjen ja tietojen ja taitojen kanssa voisin palata nuoruuteeni takaisin, kaikki olisi aivan toisin. Mutta tämä on kehitys on vaatinut kymmeniä vuosia aikaa, eivät nuoret ihmiset voi olla sellaisia kuin minä olen nyt.

m

Lue lisää

kiusatut-aiheesta voin kertoa sen että osa kiusatuista voi passivoitua täysin että ne lamaantuu niinku että jäävät kotiin ja eivät ole tekemisessä enää kenenkään kanssa käytännössä. Näin kävi minulla ja isoserkulleni. Isoserkku joka asuu eri kaupungissa joka hakkaa päivin ja öin tietokonepelejä että se pelaa pääosin semmosia väkivaltapelejä . On sen luona yökunnissa käyny joku sen nettikaveri että oli netin kanssa ystävystynyt. Kävin mä isoserkkua tervehtimässä noin 10 vuotta sitten. Otti kuulokkeet pois korviltaan ja juteltii siinä hieman. Elämän syvistä vaikeista asioista pääosin juteltiin kun meitä yhdistää ne kiusaamisjutut ja toki siinä juteltiin positiivisiakin aiheita.

Anonyymi kirjoitti:

minusta tuli siis kuuluisuus youtubessa silloin 2010-luvulla. Minusta tehtiin juttu ihan Jyväskylän jylkkärilehteen. Yleensä minusta tykkäs opiskelijat(älyköt) ja huumorintajuiset ihmiset . Kovanaamat inhosi(esim eräs kovanaama ihan tappouhkauksen lähetti minulle ja sain yhteensä tappouhkauksia noin 5 youtuben aikana ja kaikki ns kovanaamoilta ja syyksi riitti kuulemma se kun en käy duunissa että ne olis halunneet tappaa mut siksi kun en käy duunissa mutta eihän tuollaiset somessa tappouhkauksia huutelevat tee sitä että poliisi johon kerran otin yhteyttä sanoi että ei ne toteuta sitä). Se meni yleensä noin.

Eräs henkilö otti facebookis minnuun yhteyttä ensin ja sitten kysyi että kun oon hänen mielestä niin hyvä kommentoija youtubessa niin hän haluis haastatella mua. Sitten hän teki haastattelun. Siinä kysyi erilaisia kaikenlaisia kysymyksiä.

kotikaupungissani moni , suurin osa tuntee minut, olettaisin näin. Moni tuntee minut myös sieltä yleisurheiluajoilta kun tulin tunnetuksi sitä kautta. On toki varmasti myös paljon ihmisiä jotka ei täällä tunne minua. Vähän vaikia sannoo mutta yleensä ottaen eiks se julkkisten kohdalla mene toi kuvio niin että yleensä iso osa tuntee julkkikset.

Noin 4-5 youtubessa teki myös videot joissa otti puheeksi minut. Esim eräs etelä-Suomessa asuva älykkö joka kehui minua ja siinä hän pohti että kun osa sanoo mua trolliksi niin hänen mielestä en ole trolli että hän sanoi "en usko että juha on trolli, että todennäköisesti hän ei ole trolli" "hän tämä juha on mysteerinen tapaus, iso mysteeri" "hän kirjoittaa fiksuja asiallisia kommentteja ja hänen kirjoitustekniikka tuo mieleen Timo soinin kirjoitustekniikan/tavan"

Sitten eräs toinen suomitupettaja(isompi kuuluisuus) suuttui minulle ja teki videon jossa hän ruoti sitä että tää juha kun höyryää täällä tubessa kun se suuttuu niin herkästi että ei ymmärrä sitä ollenkaan.

Eräs kolmas kehui minua sanomalla että on noin 10 youtubessa olevaa kommentaattoria ja joukossa on yksi suomalainenkin jonka hän nostaa vuoden parhaaksi kommentoijaksi eli hän koki asian noin . Se on sellainen eräs suomitupettaja joka sanoi noin. Se video muistaakseni englanninkielinen.

Nyt en saa muita minuun liittyviä youtubevideoita mieleeni. En muista nyt.

Aikoinaan postailin kommentteja muiden kanssa jääkiekkotappelusivuilla kun mulla on se erityismielenkiinto ollu ihan 2000 luvun alusta lätkätappeluihin. Siellä sain aika paljon kavereita ja osa inhosi mua kun siellä jotkut kiusas mua niin tuli niitä riitoja. Osa lätkätappelusivun kavereistani facebookissa lähetti minulle ihan oikein ystäväkutsun ja tietenki vastasin siihen. Pari kolme lätkäsivun kaveriani oli minun kanssa samalla aaltopituudella huumorintajuni kanssa eli meidän huumori oli semmosta tv-sarja frendit tyylistä eli jos tiiät frendit tv -sarjan jossa on sitä absurdia ja outoa huumoria niin sellainen huumorintaju on minulla niin heillä kolomella myös samanlainen huumori niin se yhdisti meitä palijon.


Ja kuten sanoin niin oon päässyt eroon riitelyistä ja päässy erroon myös raivareista. Se vaati kovaa työtä että pääsin eroon.

Lue lisää

Ihan totta? Tämä on yllättävää että olet melkein kuin julkisuuden henkilö, siis ilmeisesti vain siellä internetin yhteisöissä. Itse olen kaiken sellaisen ulkopuolella joten en niistä oikein mitään tiedä. Ilmeisesti fyysinen todellisuus on nyt täysin sekoittunut digitaalisen todellisuuden kanssa, eikä niitä pysty enää niin erottelemaan toisistaan.

Tuo kuullostaa erittäin kummalliselta että saat tappouhkauksia kun et käy töissä, en ole tuollaisesta ikinä ennen kuullut. Olisiko uhkausten taustalla kuitenkin jotain ihan muuta, ja se syy olisi vain pelkkä veruke.
En ole frendejä katsonut, tiedän sarjan kyllä. En kovin paljoa katso televisiota, vain dokumentaarisia ohjelmia tai sarjoja, joista voi oppia jotain. Ja tietysti elokuvia toki.

Aikamoista että joku sanoo ettei pidä asperger-henkilöistä, ja varmaan se ei tiedä muita kuin sinut. Joten yhden henkilön perusteella yleistää jotain koskemaan tuhansia ihmisiä. Tuo on niin kummallista että minun älyni ei vaan tuohon muottiin taivu, se on normaaleiden asioita selvästi.

Olin itsekin koulukiusattu, se on erittäin todennäköistä aspergereilla kun ei osaa yhtään sosiaalisia kuvioita. En anna sen enää vaikuttaa. Ehkä siitä on jäänyt sellainen paniikinomainen tunne joka aina tulee kun kohtaan ihmisiä ja aloitan keskustelun, mutta se häviää sekunneissa itse tilanteessa. Itseluottamukseni siis tulee kokemuksista, pärjäämisestä, onnistumisista. Se ei ole kuvitteellista itseluottamusta vaan konkreettista.

Tänään juttelin kaikkiaan viiden eri ihmisen kanssa, kaksi heistä kohtasin yhtäaikaa, lisäksi yksi henkilö oli mukana porukassa mutta en sanonut hänelle mitään. Olisi pitänyt, nyt hän jäi hieman ulkopuolelle. Mutta en osaa keskittyä kuin yhteen ihmiseen kerrallaan, vaihdan tätä kontaktia aina tarpeen mukaan edes takaisin, mutta tämä yksi oli hieman syrjemmässä eikä sanonut mitään, joten jäi huomiotta. Minun täytyy selvästi vielä harjoitella isommalle ryhmälle puhumista, huomio täytyy vaihtua sujuvasti henkilöstä toiseen, ja pitää osata huomioida kaikki ryhmän henkilöt vuoron perään. Olen tätä tehnyt niin vähän että en ole ollenkaan hyvä siinä, kahden kanssa pystyn jotenkin keskustelmaan mutta kolme henkilöä ei vielä onnistu. Tarvitsee harjoitella sitä enemmän.


Pari kohtaa jäi kommentoimatta edellisistä viesteistä: Putinin hulluudesta en osaa sanoa yhtään mitään, kun en ole koskaan kyseistä henkilöä edes tavannut. Ja kun en valitettavasti ole yhtään kiinnostunut politiikasta niin en jaksa katsoa ja tulkita kaikkia Putinin haastatteluita jotta voisin muodostaa jonkinlaisen mielipiteen hänen mielenterveydestään. Sen verran kyllä olen nähnyt että vaikuttaisi joitain terveysongelmia hänellä olevan, en tiedä mitä.

Vielä käsitteistä normaali ja ei-normaali, jostainhan nämä käsitteet ovat syntyneet, jotain tarkoitusta varten. Ihmiset luokittelevat kaikenlaiset asiat eri luokkiin, erillaisista bakteereista ja pieneliöistä lähtien, suuriin puihin ja kalliomuodostelmiiin ja jopa pilviin asti. Oikeastaan ei ole olemassakaan mitään mitä ihmiset eivät olisi luokitelleet joksikin. Onko ei-normaalin luokitus oikein, mielestäni se on. Koen itse olevani erillainen kuin toiset ihmiset, nykyään kyllä paljon vähemmän kuin aiemmin kun nyt pystyn sujuvasti kommunikoimaan toisten kanssa, mitä ennen en osannut tehdä. En koe normaalin luokituksen ulkopuolelle joutumista loukkauksena, se vaan kertoo että olen erillainen. Normaali eli normi tarkoittaa valtavirtaa, suurinta osaa jostain, joko toiminnasta tai väestöstä tai muusta. Ei se ole mikään kunniamaininta, normaali luokitus vaan kertoo että henkilö on tavallinen, tavanomainen, ajattelee tavallisia asioita, ja toimii tavanomaisella tavalla. Lyhenne voisi siis normaalile olla tavis. En oikeastaan edes halua kuulua heihin, vaikka joskus tulisi joku lääke joka muuttaisi aivoni toimimaan "oikealla" tavalla niin en sitä haluaisi ottaa. Olen nähnyt elämäni aikana aivan liikaa sitä mitä ne tavikset tekevät,millaisia he ovat. En todellakaan haluaisi itse olla samanlainen. He ovat sosiaalisesti erittäin taitavia, mutta tekevät minulle käsittämättömiä asioita, toisilleen ja itselleen.
Ongelmani aspergerina on näiden tavisten luomassa yhteiskunnassa toimiminen, joka tuntuu menevän aina vaan vaativammaksi ja vaikeammaksi mitä pidemmälle yhteiskunta kehittyy. Kaikkein mieluiten eläisin luonnollisessa ympäristössä, luonnon ehdoilla. Vain luonnon lakeja noudattaen ja kunnioittaen. Sellainen ei vaan ole mahdollista tavisten luomassa yhteiskuntasysteemissä joka on jyrännyt luonnon täysin alleen ja peittänyt sen betonilla.
Käytin normaaleista sanaa tavis tuossa aikaisemmin, huomaan ettei se ollut sopiva ilmaisu, se saa viestin näyttämään vihamieliseltä. Pitäydyn jatkossa normaalissa ja ei normaalissa, neutraaleissa ilmaisuissa. Muutenkaan en pidä lyhenteistä.

En ole vieläkään saanut unirytmiäni kuntoon, ja olen taas väsynyt joten varmaan jäi monta kohtaa viesteistäsi kommentoimatta.

m

Anonyymi kirjoitti:

Ihan totta? Tämä on yllättävää että olet melkein kuin julkisuuden henkilö, siis ilmeisesti vain siellä internetin yhteisöissä. Itse olen kaiken sellaisen ulkopuolella joten en niistä oikein mitään tiedä. Ilmeisesti fyysinen todellisuus on nyt täysin sekoittunut digitaalisen todellisuuden kanssa, eikä niitä pysty enää niin erottelemaan toisistaan.

Tuo kuullostaa erittäin kummalliselta että saat tappouhkauksia kun et käy töissä, en ole tuollaisesta ikinä ennen kuullut. Olisiko uhkausten taustalla kuitenkin jotain ihan muuta, ja se syy olisi vain pelkkä veruke.
En ole frendejä katsonut, tiedän sarjan kyllä. En kovin paljoa katso televisiota, vain dokumentaarisia ohjelmia tai sarjoja, joista voi oppia jotain. Ja tietysti elokuvia toki.

Aikamoista että joku sanoo ettei pidä asperger-henkilöistä, ja varmaan se ei tiedä muita kuin sinut. Joten yhden henkilön perusteella yleistää jotain koskemaan tuhansia ihmisiä. Tuo on niin kummallista että minun älyni ei vaan tuohon muottiin taivu, se on normaaleiden asioita selvästi.

Olin itsekin koulukiusattu, se on erittäin todennäköistä aspergereilla kun ei osaa yhtään sosiaalisia kuvioita. En anna sen enää vaikuttaa. Ehkä siitä on jäänyt sellainen paniikinomainen tunne joka aina tulee kun kohtaan ihmisiä ja aloitan keskustelun, mutta se häviää sekunneissa itse tilanteessa. Itseluottamukseni siis tulee kokemuksista, pärjäämisestä, onnistumisista. Se ei ole kuvitteellista itseluottamusta vaan konkreettista.

Tänään juttelin kaikkiaan viiden eri ihmisen kanssa, kaksi heistä kohtasin yhtäaikaa, lisäksi yksi henkilö oli mukana porukassa mutta en sanonut hänelle mitään. Olisi pitänyt, nyt hän jäi hieman ulkopuolelle. Mutta en osaa keskittyä kuin yhteen ihmiseen kerrallaan, vaihdan tätä kontaktia aina tarpeen mukaan edes takaisin, mutta tämä yksi oli hieman syrjemmässä eikä sanonut mitään, joten jäi huomiotta. Minun täytyy selvästi vielä harjoitella isommalle ryhmälle puhumista, huomio täytyy vaihtua sujuvasti henkilöstä toiseen, ja pitää osata huomioida kaikki ryhmän henkilöt vuoron perään. Olen tätä tehnyt niin vähän että en ole ollenkaan hyvä siinä, kahden kanssa pystyn jotenkin keskustelmaan mutta kolme henkilöä ei vielä onnistu. Tarvitsee harjoitella sitä enemmän.


Pari kohtaa jäi kommentoimatta edellisistä viesteistä: Putinin hulluudesta en osaa sanoa yhtään mitään, kun en ole koskaan kyseistä henkilöä edes tavannut. Ja kun en valitettavasti ole yhtään kiinnostunut politiikasta niin en jaksa katsoa ja tulkita kaikkia Putinin haastatteluita jotta voisin muodostaa jonkinlaisen mielipiteen hänen mielenterveydestään. Sen verran kyllä olen nähnyt että vaikuttaisi joitain terveysongelmia hänellä olevan, en tiedä mitä.

Vielä käsitteistä normaali ja ei-normaali, jostainhan nämä käsitteet ovat syntyneet, jotain tarkoitusta varten. Ihmiset luokittelevat kaikenlaiset asiat eri luokkiin, erillaisista bakteereista ja pieneliöistä lähtien, suuriin puihin ja kalliomuodostelmiiin ja jopa pilviin asti. Oikeastaan ei ole olemassakaan mitään mitä ihmiset eivät olisi luokitelleet joksikin. Onko ei-normaalin luokitus oikein, mielestäni se on. Koen itse olevani erillainen kuin toiset ihmiset, nykyään kyllä paljon vähemmän kuin aiemmin kun nyt pystyn sujuvasti kommunikoimaan toisten kanssa, mitä ennen en osannut tehdä. En koe normaalin luokituksen ulkopuolelle joutumista loukkauksena, se vaan kertoo että olen erillainen. Normaali eli normi tarkoittaa valtavirtaa, suurinta osaa jostain, joko toiminnasta tai väestöstä tai muusta. Ei se ole mikään kunniamaininta, normaali luokitus vaan kertoo että henkilö on tavallinen, tavanomainen, ajattelee tavallisia asioita, ja toimii tavanomaisella tavalla. Lyhenne voisi siis normaalile olla tavis. En oikeastaan edes halua kuulua heihin, vaikka joskus tulisi joku lääke joka muuttaisi aivoni toimimaan "oikealla" tavalla niin en sitä haluaisi ottaa. Olen nähnyt elämäni aikana aivan liikaa sitä mitä ne tavikset tekevät,millaisia he ovat. En todellakaan haluaisi itse olla samanlainen. He ovat sosiaalisesti erittäin taitavia, mutta tekevät minulle käsittämättömiä asioita, toisilleen ja itselleen.
Ongelmani aspergerina on näiden tavisten luomassa yhteiskunnassa toimiminen, joka tuntuu menevän aina vaan vaativammaksi ja vaikeammaksi mitä pidemmälle yhteiskunta kehittyy. Kaikkein mieluiten eläisin luonnollisessa ympäristössä, luonnon ehdoilla. Vain luonnon lakeja noudattaen ja kunnioittaen. Sellainen ei vaan ole mahdollista tavisten luomassa yhteiskuntasysteemissä joka on jyrännyt luonnon täysin alleen ja peittänyt sen betonilla.
Käytin normaaleista sanaa tavis tuossa aikaisemmin, huomaan ettei se ollut sopiva ilmaisu, se saa viestin näyttämään vihamieliseltä. Pitäydyn jatkossa normaalissa ja ei normaalissa, neutraaleissa ilmaisuissa. Muutenkaan en pidä lyhenteistä.

En ole vieläkään saanut unirytmiäni kuntoon, ja olen taas väsynyt joten varmaan jäi monta kohtaa viesteistäsi kommentoimatta.

m

Lue lisää

kerran oli tällainen kontakti erään Askon kanssa kaupassa = hän moikkasi mua ja sanoi missä isäsi on. Siinä sitten hän ois ehkä halunnu jutella lisää mut hän huomas kait että kun en ottanu häneen kontaktia kun arkailin sillai etten katsonu silimiin vaan maahan.

Perjantaina viimeks kävin kaupungilla asioimassaniin tein tämmösiä havaintoja;
myyjä kaupassa joka ei tervehtinyt; tällä kertaa en miettinytkään mitään semmosta kuin että hän olis töykee vaan mietin että hän ei vain tervehtinyt että inhimillistä se ettei aijna tervehdi mut asia saa eri merkityksen jos myyjä ei koskaan tervehdi.

Kassalla asioidessani katsoin myyjänaista silmiin. Huomasin että ilahtui hän ja hymyili ja hymyilin takaisin.

Aika usein kassalla en katso silmii ja muutenki en katso kovin usein silmiin ketään tai jos katsonki nii katsekontakti on aika lyhyt.

Jopa omaa isäänikään en aina katso silmiin pitkään.

onko sulla kokemuksia että koet olevasi hieman tunnevammainen ? Mulla on ollu vuoskausia hieman tällaisia kokemuksia kun tuntuu sosiaalisissa kontakteissa ettei tunnetta aina ole ja mä saatan luulla että se voi näkyä silmistäni &naamastani että muut huomaa sen ja tää on ahdistanu ja ahisttaa vielä nykyäänkin . Sekin on yksi syy että välttelen sosiaalisia kontakteja.

Emmä nyt varsinaisesti ole tunneköyhä ihminen, oikeastaan päinvastoin. Pelastan vesisaavista usein hyttysiä.

noin 7 vuotta sitten eräs ASta kävi täällä kodissani. Hänen kanssa juttu lensi yllättävän hyvin ja äitini aviomiehen siskon kans juttu myös lentää. Hän tosin ihmetteli kerran sitä kun hänellä oli kerran miesystävä niin kun me kävimme siellä heijän luona kylässä niin hän ens kerralla kysyi minulta "miksi et puhunu silloin yhtään mitään vaan menit ihan täysin hiljaiseksi mykäksi" niin mä vastasin siihe " no kun sun mieskaverisi takia jähmetyin sosiaalisesti" . Tuollaiset tilanteet ei tunnu minulle henkisesti mukavilta.

Hei muuten on hianoo että sä pystyt menneen noihin sosiaalisiin tilanteiisiin noin heleposti.

Anonyymi kirjoitti:

Ihan totta? Tämä on yllättävää että olet melkein kuin julkisuuden henkilö, siis ilmeisesti vain siellä internetin yhteisöissä. Itse olen kaiken sellaisen ulkopuolella joten en niistä oikein mitään tiedä. Ilmeisesti fyysinen todellisuus on nyt täysin sekoittunut digitaalisen todellisuuden kanssa, eikä niitä pysty enää niin erottelemaan toisistaan.

Tuo kuullostaa erittäin kummalliselta että saat tappouhkauksia kun et käy töissä, en ole tuollaisesta ikinä ennen kuullut. Olisiko uhkausten taustalla kuitenkin jotain ihan muuta, ja se syy olisi vain pelkkä veruke.
En ole frendejä katsonut, tiedän sarjan kyllä. En kovin paljoa katso televisiota, vain dokumentaarisia ohjelmia tai sarjoja, joista voi oppia jotain. Ja tietysti elokuvia toki.

Aikamoista että joku sanoo ettei pidä asperger-henkilöistä, ja varmaan se ei tiedä muita kuin sinut. Joten yhden henkilön perusteella yleistää jotain koskemaan tuhansia ihmisiä. Tuo on niin kummallista että minun älyni ei vaan tuohon muottiin taivu, se on normaaleiden asioita selvästi.

Olin itsekin koulukiusattu, se on erittäin todennäköistä aspergereilla kun ei osaa yhtään sosiaalisia kuvioita. En anna sen enää vaikuttaa. Ehkä siitä on jäänyt sellainen paniikinomainen tunne joka aina tulee kun kohtaan ihmisiä ja aloitan keskustelun, mutta se häviää sekunneissa itse tilanteessa. Itseluottamukseni siis tulee kokemuksista, pärjäämisestä, onnistumisista. Se ei ole kuvitteellista itseluottamusta vaan konkreettista.

Tänään juttelin kaikkiaan viiden eri ihmisen kanssa, kaksi heistä kohtasin yhtäaikaa, lisäksi yksi henkilö oli mukana porukassa mutta en sanonut hänelle mitään. Olisi pitänyt, nyt hän jäi hieman ulkopuolelle. Mutta en osaa keskittyä kuin yhteen ihmiseen kerrallaan, vaihdan tätä kontaktia aina tarpeen mukaan edes takaisin, mutta tämä yksi oli hieman syrjemmässä eikä sanonut mitään, joten jäi huomiotta. Minun täytyy selvästi vielä harjoitella isommalle ryhmälle puhumista, huomio täytyy vaihtua sujuvasti henkilöstä toiseen, ja pitää osata huomioida kaikki ryhmän henkilöt vuoron perään. Olen tätä tehnyt niin vähän että en ole ollenkaan hyvä siinä, kahden kanssa pystyn jotenkin keskustelmaan mutta kolme henkilöä ei vielä onnistu. Tarvitsee harjoitella sitä enemmän.


Pari kohtaa jäi kommentoimatta edellisistä viesteistä: Putinin hulluudesta en osaa sanoa yhtään mitään, kun en ole koskaan kyseistä henkilöä edes tavannut. Ja kun en valitettavasti ole yhtään kiinnostunut politiikasta niin en jaksa katsoa ja tulkita kaikkia Putinin haastatteluita jotta voisin muodostaa jonkinlaisen mielipiteen hänen mielenterveydestään. Sen verran kyllä olen nähnyt että vaikuttaisi joitain terveysongelmia hänellä olevan, en tiedä mitä.

Vielä käsitteistä normaali ja ei-normaali, jostainhan nämä käsitteet ovat syntyneet, jotain tarkoitusta varten. Ihmiset luokittelevat kaikenlaiset asiat eri luokkiin, erillaisista bakteereista ja pieneliöistä lähtien, suuriin puihin ja kalliomuodostelmiiin ja jopa pilviin asti. Oikeastaan ei ole olemassakaan mitään mitä ihmiset eivät olisi luokitelleet joksikin. Onko ei-normaalin luokitus oikein, mielestäni se on. Koen itse olevani erillainen kuin toiset ihmiset, nykyään kyllä paljon vähemmän kuin aiemmin kun nyt pystyn sujuvasti kommunikoimaan toisten kanssa, mitä ennen en osannut tehdä. En koe normaalin luokituksen ulkopuolelle joutumista loukkauksena, se vaan kertoo että olen erillainen. Normaali eli normi tarkoittaa valtavirtaa, suurinta osaa jostain, joko toiminnasta tai väestöstä tai muusta. Ei se ole mikään kunniamaininta, normaali luokitus vaan kertoo että henkilö on tavallinen, tavanomainen, ajattelee tavallisia asioita, ja toimii tavanomaisella tavalla. Lyhenne voisi siis normaalile olla tavis. En oikeastaan edes halua kuulua heihin, vaikka joskus tulisi joku lääke joka muuttaisi aivoni toimimaan "oikealla" tavalla niin en sitä haluaisi ottaa. Olen nähnyt elämäni aikana aivan liikaa sitä mitä ne tavikset tekevät,millaisia he ovat. En todellakaan haluaisi itse olla samanlainen. He ovat sosiaalisesti erittäin taitavia, mutta tekevät minulle käsittämättömiä asioita, toisilleen ja itselleen.
Ongelmani aspergerina on näiden tavisten luomassa yhteiskunnassa toimiminen, joka tuntuu menevän aina vaan vaativammaksi ja vaikeammaksi mitä pidemmälle yhteiskunta kehittyy. Kaikkein mieluiten eläisin luonnollisessa ympäristössä, luonnon ehdoilla. Vain luonnon lakeja noudattaen ja kunnioittaen. Sellainen ei vaan ole mahdollista tavisten luomassa yhteiskuntasysteemissä joka on jyrännyt luonnon täysin alleen ja peittänyt sen betonilla.
Käytin normaaleista sanaa tavis tuossa aikaisemmin, huomaan ettei se ollut sopiva ilmaisu, se saa viestin näyttämään vihamieliseltä. Pitäydyn jatkossa normaalissa ja ei normaalissa, neutraaleissa ilmaisuissa. Muutenkaan en pidä lyhenteistä.

En ole vieläkään saanut unirytmiäni kuntoon, ja olen taas väsynyt joten varmaan jäi monta kohtaa viesteistäsi kommentoimatta.

m

Lue lisää

uskokko nää näije kirijotusten perustteella että mul on aspergerin syndroma? Et tietenkään ole diagnoosin antaja enkä sitä tarkoota mut iha muute vaan uteliaisuuttani kysyin.

Anonyymi kirjoitti:

Ihan totta? Tämä on yllättävää että olet melkein kuin julkisuuden henkilö, siis ilmeisesti vain siellä internetin yhteisöissä. Itse olen kaiken sellaisen ulkopuolella joten en niistä oikein mitään tiedä. Ilmeisesti fyysinen todellisuus on nyt täysin sekoittunut digitaalisen todellisuuden kanssa, eikä niitä pysty enää niin erottelemaan toisistaan.

Tuo kuullostaa erittäin kummalliselta että saat tappouhkauksia kun et käy töissä, en ole tuollaisesta ikinä ennen kuullut. Olisiko uhkausten taustalla kuitenkin jotain ihan muuta, ja se syy olisi vain pelkkä veruke.
En ole frendejä katsonut, tiedän sarjan kyllä. En kovin paljoa katso televisiota, vain dokumentaarisia ohjelmia tai sarjoja, joista voi oppia jotain. Ja tietysti elokuvia toki.

Aikamoista että joku sanoo ettei pidä asperger-henkilöistä, ja varmaan se ei tiedä muita kuin sinut. Joten yhden henkilön perusteella yleistää jotain koskemaan tuhansia ihmisiä. Tuo on niin kummallista että minun älyni ei vaan tuohon muottiin taivu, se on normaaleiden asioita selvästi.

Olin itsekin koulukiusattu, se on erittäin todennäköistä aspergereilla kun ei osaa yhtään sosiaalisia kuvioita. En anna sen enää vaikuttaa. Ehkä siitä on jäänyt sellainen paniikinomainen tunne joka aina tulee kun kohtaan ihmisiä ja aloitan keskustelun, mutta se häviää sekunneissa itse tilanteessa. Itseluottamukseni siis tulee kokemuksista, pärjäämisestä, onnistumisista. Se ei ole kuvitteellista itseluottamusta vaan konkreettista.

Tänään juttelin kaikkiaan viiden eri ihmisen kanssa, kaksi heistä kohtasin yhtäaikaa, lisäksi yksi henkilö oli mukana porukassa mutta en sanonut hänelle mitään. Olisi pitänyt, nyt hän jäi hieman ulkopuolelle. Mutta en osaa keskittyä kuin yhteen ihmiseen kerrallaan, vaihdan tätä kontaktia aina tarpeen mukaan edes takaisin, mutta tämä yksi oli hieman syrjemmässä eikä sanonut mitään, joten jäi huomiotta. Minun täytyy selvästi vielä harjoitella isommalle ryhmälle puhumista, huomio täytyy vaihtua sujuvasti henkilöstä toiseen, ja pitää osata huomioida kaikki ryhmän henkilöt vuoron perään. Olen tätä tehnyt niin vähän että en ole ollenkaan hyvä siinä, kahden kanssa pystyn jotenkin keskustelmaan mutta kolme henkilöä ei vielä onnistu. Tarvitsee harjoitella sitä enemmän.


Pari kohtaa jäi kommentoimatta edellisistä viesteistä: Putinin hulluudesta en osaa sanoa yhtään mitään, kun en ole koskaan kyseistä henkilöä edes tavannut. Ja kun en valitettavasti ole yhtään kiinnostunut politiikasta niin en jaksa katsoa ja tulkita kaikkia Putinin haastatteluita jotta voisin muodostaa jonkinlaisen mielipiteen hänen mielenterveydestään. Sen verran kyllä olen nähnyt että vaikuttaisi joitain terveysongelmia hänellä olevan, en tiedä mitä.

Vielä käsitteistä normaali ja ei-normaali, jostainhan nämä käsitteet ovat syntyneet, jotain tarkoitusta varten. Ihmiset luokittelevat kaikenlaiset asiat eri luokkiin, erillaisista bakteereista ja pieneliöistä lähtien, suuriin puihin ja kalliomuodostelmiiin ja jopa pilviin asti. Oikeastaan ei ole olemassakaan mitään mitä ihmiset eivät olisi luokitelleet joksikin. Onko ei-normaalin luokitus oikein, mielestäni se on. Koen itse olevani erillainen kuin toiset ihmiset, nykyään kyllä paljon vähemmän kuin aiemmin kun nyt pystyn sujuvasti kommunikoimaan toisten kanssa, mitä ennen en osannut tehdä. En koe normaalin luokituksen ulkopuolelle joutumista loukkauksena, se vaan kertoo että olen erillainen. Normaali eli normi tarkoittaa valtavirtaa, suurinta osaa jostain, joko toiminnasta tai väestöstä tai muusta. Ei se ole mikään kunniamaininta, normaali luokitus vaan kertoo että henkilö on tavallinen, tavanomainen, ajattelee tavallisia asioita, ja toimii tavanomaisella tavalla. Lyhenne voisi siis normaalile olla tavis. En oikeastaan edes halua kuulua heihin, vaikka joskus tulisi joku lääke joka muuttaisi aivoni toimimaan "oikealla" tavalla niin en sitä haluaisi ottaa. Olen nähnyt elämäni aikana aivan liikaa sitä mitä ne tavikset tekevät,millaisia he ovat. En todellakaan haluaisi itse olla samanlainen. He ovat sosiaalisesti erittäin taitavia, mutta tekevät minulle käsittämättömiä asioita, toisilleen ja itselleen.
Ongelmani aspergerina on näiden tavisten luomassa yhteiskunnassa toimiminen, joka tuntuu menevän aina vaan vaativammaksi ja vaikeammaksi mitä pidemmälle yhteiskunta kehittyy. Kaikkein mieluiten eläisin luonnollisessa ympäristössä, luonnon ehdoilla. Vain luonnon lakeja noudattaen ja kunnioittaen. Sellainen ei vaan ole mahdollista tavisten luomassa yhteiskuntasysteemissä joka on jyrännyt luonnon täysin alleen ja peittänyt sen betonilla.
Käytin normaaleista sanaa tavis tuossa aikaisemmin, huomaan ettei se ollut sopiva ilmaisu, se saa viestin näyttämään vihamieliseltä. Pitäydyn jatkossa normaalissa ja ei normaalissa, neutraaleissa ilmaisuissa. Muutenkaan en pidä lyhenteistä.

En ole vieläkään saanut unirytmiäni kuntoon, ja olen taas väsynyt joten varmaan jäi monta kohtaa viesteistäsi kommentoimatta.

m

Lue lisää

Siis minusta ihmine joka hyökkää toiseen maahan ja tapattaa ihmisiä omilla porukoilla ja oman porukan väki myös tappaa osan ukrainalaisista tosi epäinhimisellä tavalla niin minusta semmonen ihminen on ainakin paha ja kyllä hullun määritelmääkin minusta hänestä voi käyttää sillä ei tommonen käytös ole normaalia mut se on varmaa että ainaki vähintään paha ihminen hän on.

juha tässä taas

Anonyymi kirjoitti:

Ihan totta? Tämä on yllättävää että olet melkein kuin julkisuuden henkilö, siis ilmeisesti vain siellä internetin yhteisöissä. Itse olen kaiken sellaisen ulkopuolella joten en niistä oikein mitään tiedä. Ilmeisesti fyysinen todellisuus on nyt täysin sekoittunut digitaalisen todellisuuden kanssa, eikä niitä pysty enää niin erottelemaan toisistaan.

Tuo kuullostaa erittäin kummalliselta että saat tappouhkauksia kun et käy töissä, en ole tuollaisesta ikinä ennen kuullut. Olisiko uhkausten taustalla kuitenkin jotain ihan muuta, ja se syy olisi vain pelkkä veruke.
En ole frendejä katsonut, tiedän sarjan kyllä. En kovin paljoa katso televisiota, vain dokumentaarisia ohjelmia tai sarjoja, joista voi oppia jotain. Ja tietysti elokuvia toki.

Aikamoista että joku sanoo ettei pidä asperger-henkilöistä, ja varmaan se ei tiedä muita kuin sinut. Joten yhden henkilön perusteella yleistää jotain koskemaan tuhansia ihmisiä. Tuo on niin kummallista että minun älyni ei vaan tuohon muottiin taivu, se on normaaleiden asioita selvästi.

Olin itsekin koulukiusattu, se on erittäin todennäköistä aspergereilla kun ei osaa yhtään sosiaalisia kuvioita. En anna sen enää vaikuttaa. Ehkä siitä on jäänyt sellainen paniikinomainen tunne joka aina tulee kun kohtaan ihmisiä ja aloitan keskustelun, mutta se häviää sekunneissa itse tilanteessa. Itseluottamukseni siis tulee kokemuksista, pärjäämisestä, onnistumisista. Se ei ole kuvitteellista itseluottamusta vaan konkreettista.

Tänään juttelin kaikkiaan viiden eri ihmisen kanssa, kaksi heistä kohtasin yhtäaikaa, lisäksi yksi henkilö oli mukana porukassa mutta en sanonut hänelle mitään. Olisi pitänyt, nyt hän jäi hieman ulkopuolelle. Mutta en osaa keskittyä kuin yhteen ihmiseen kerrallaan, vaihdan tätä kontaktia aina tarpeen mukaan edes takaisin, mutta tämä yksi oli hieman syrjemmässä eikä sanonut mitään, joten jäi huomiotta. Minun täytyy selvästi vielä harjoitella isommalle ryhmälle puhumista, huomio täytyy vaihtua sujuvasti henkilöstä toiseen, ja pitää osata huomioida kaikki ryhmän henkilöt vuoron perään. Olen tätä tehnyt niin vähän että en ole ollenkaan hyvä siinä, kahden kanssa pystyn jotenkin keskustelmaan mutta kolme henkilöä ei vielä onnistu. Tarvitsee harjoitella sitä enemmän.


Pari kohtaa jäi kommentoimatta edellisistä viesteistä: Putinin hulluudesta en osaa sanoa yhtään mitään, kun en ole koskaan kyseistä henkilöä edes tavannut. Ja kun en valitettavasti ole yhtään kiinnostunut politiikasta niin en jaksa katsoa ja tulkita kaikkia Putinin haastatteluita jotta voisin muodostaa jonkinlaisen mielipiteen hänen mielenterveydestään. Sen verran kyllä olen nähnyt että vaikuttaisi joitain terveysongelmia hänellä olevan, en tiedä mitä.

Vielä käsitteistä normaali ja ei-normaali, jostainhan nämä käsitteet ovat syntyneet, jotain tarkoitusta varten. Ihmiset luokittelevat kaikenlaiset asiat eri luokkiin, erillaisista bakteereista ja pieneliöistä lähtien, suuriin puihin ja kalliomuodostelmiiin ja jopa pilviin asti. Oikeastaan ei ole olemassakaan mitään mitä ihmiset eivät olisi luokitelleet joksikin. Onko ei-normaalin luokitus oikein, mielestäni se on. Koen itse olevani erillainen kuin toiset ihmiset, nykyään kyllä paljon vähemmän kuin aiemmin kun nyt pystyn sujuvasti kommunikoimaan toisten kanssa, mitä ennen en osannut tehdä. En koe normaalin luokituksen ulkopuolelle joutumista loukkauksena, se vaan kertoo että olen erillainen. Normaali eli normi tarkoittaa valtavirtaa, suurinta osaa jostain, joko toiminnasta tai väestöstä tai muusta. Ei se ole mikään kunniamaininta, normaali luokitus vaan kertoo että henkilö on tavallinen, tavanomainen, ajattelee tavallisia asioita, ja toimii tavanomaisella tavalla. Lyhenne voisi siis normaalile olla tavis. En oikeastaan edes halua kuulua heihin, vaikka joskus tulisi joku lääke joka muuttaisi aivoni toimimaan "oikealla" tavalla niin en sitä haluaisi ottaa. Olen nähnyt elämäni aikana aivan liikaa sitä mitä ne tavikset tekevät,millaisia he ovat. En todellakaan haluaisi itse olla samanlainen. He ovat sosiaalisesti erittäin taitavia, mutta tekevät minulle käsittämättömiä asioita, toisilleen ja itselleen.
Ongelmani aspergerina on näiden tavisten luomassa yhteiskunnassa toimiminen, joka tuntuu menevän aina vaan vaativammaksi ja vaikeammaksi mitä pidemmälle yhteiskunta kehittyy. Kaikkein mieluiten eläisin luonnollisessa ympäristössä, luonnon ehdoilla. Vain luonnon lakeja noudattaen ja kunnioittaen. Sellainen ei vaan ole mahdollista tavisten luomassa yhteiskuntasysteemissä joka on jyrännyt luonnon täysin alleen ja peittänyt sen betonilla.
Käytin normaaleista sanaa tavis tuossa aikaisemmin, huomaan ettei se ollut sopiva ilmaisu, se saa viestin näyttämään vihamieliseltä. Pitäydyn jatkossa normaalissa ja ei normaalissa, neutraaleissa ilmaisuissa. Muutenkaan en pidä lyhenteistä.

En ole vieläkään saanut unirytmiäni kuntoon, ja olen taas väsynyt joten varmaan jäi monta kohtaa viesteistäsi kommentoimatta.

m

Lue lisää

hei muistin myös tällaisen vuosien takkaa ;
olin kylässä parin jäbän luona. Toinen heistä sanoi "sä olit tuossa linja-autossa täysin erilainen kuin täällä nyt kun oot meijän luona että mistä tuo johtuu kun olin bussissa niin ulkopuolinen ja mykkä "

mä en vastannu siihen koska menin henkisesti jotenki lukkoon ja sanattomaks.

luin kerran eräästä edesmenneestä suomimusanimestä joka oli Irwin goodman että hänessä kuulemma asui kaksi eri persoonaa että isoissa porukoissa hän oli vähäsanainen, jopa mykkä ja poissaoleva mut kahden kesken hänestä saattoi "kuoriutua" sosiaalisesti lahjakkaampi yksilö.

onko sulla tällaisia kokemuksia ollut tai tunnetko tällaisia ihmisiä? Tai mitä ajatuksia herättää sinussa tällainen minkä kerroin?

Anonyymi kirjoitti:

hei muistin myös tällaisen vuosien takkaa ;
olin kylässä parin jäbän luona. Toinen heistä sanoi "sä olit tuossa linja-autossa täysin erilainen kuin täällä nyt kun oot meijän luona että mistä tuo johtuu kun olin bussissa niin ulkopuolinen ja mykkä "

mä en vastannu siihen koska menin henkisesti jotenki lukkoon ja sanattomaks.

luin kerran eräästä edesmenneestä suomimusanimestä joka oli Irwin goodman että hänessä kuulemma asui kaksi eri persoonaa että isoissa porukoissa hän oli vähäsanainen, jopa mykkä ja poissaoleva mut kahden kesken hänestä saattoi "kuoriutua" sosiaalisesti lahjakkaampi yksilö.

onko sulla tällaisia kokemuksia ollut tai tunnetko tällaisia ihmisiä? Tai mitä ajatuksia herättää sinussa tällainen minkä kerroin?

Lue lisää

Minä itse olin juuri tuo kuvailemasi ihminen kun olin alle kaksikymmentävuotias. Kaikenlaisia sosiaalisia vaikeuksia oli jatkuvasti, ihan joka asiassa, aivan normaalissa kanssakäymisessä ja keskustelussa. En osannut esiintyä yhtään, vaan töksäytin mielipiteeni lyhyesti, säästelin sanojani. Ja tämä aiheutti aina vastareaktion toisissa.

Nykyään olen eri ihminen.

Nyt jos olisin tuossa tilanteessa siinä bussissa, ensinnäkin puhuisin sielä bussissa jatkuvasti, olen joskus vuosia sitten niin tehnytkin kun tapasin vanhan kaverin sattumalta, ja kaikki muut ympärillä kuuntelivat meidän juttujamme kiinnostuneena.
Toisessa tilanteessa, jos olisin jostain syystä ollut niin väsynyt etten olisi jaksanut jutella, niin myöhemmin ollessani kaverin luona ja kaverin kysyessä minulla olisi valmiina erillaisia vastauksia jotka olisin miettinyt jo aikoja sitten mielessäni, riippuen siitä miten paljon haluaisin itsestäni paljastaa, valitsisin sopivan vastauksen esitettyyn kysymykseen.
Tämän takia käyn joka päivä mielessäni läpi erillaisia tilanteita ja eri ratkaisuja ja keskusteluvaihtoehtoja niihin.

m

Anonyymi kirjoitti:

Siis minusta ihmine joka hyökkää toiseen maahan ja tapattaa ihmisiä omilla porukoilla ja oman porukan väki myös tappaa osan ukrainalaisista tosi epäinhimisellä tavalla niin minusta semmonen ihminen on ainakin paha ja kyllä hullun määritelmääkin minusta hänestä voi käyttää sillä ei tommonen käytös ole normaalia mut se on varmaa että ainaki vähintään paha ihminen hän on.

juha tässä taas

Lue lisää

Pahalta hän kyllä näyttääkin kuvissa ja videolla. Sarvet vaan päähän niin pääsisi heti elokuvaan esittämään itse pirua.
Hullun määritelmät päättää psykiatrit, emme me. Siihen on melko tarkat kriteerit olemassa. Sellainen on hullu joka poikkeaa tietyissä määrin normaalista eli keskivertoisesta ihmisestä. Tappaminen ja sota on aina ollut osa normaalia ihmisluontoa.

m

Anonyymi kirjoitti:

uskokko nää näije kirijotusten perustteella että mul on aspergerin syndroma? Et tietenkään ole diagnoosin antaja enkä sitä tarkoota mut iha muute vaan uteliaisuuttani kysyin.

Lue lisää

En oikeasti osaa sanoa, kun olen tosi vähän tutustunut aiheeseen, niin se olisi ihan arvaus minulta. Huomaan monia samankaltaisia juttua kuin mitä minulla on tai on ollut joskus, mutta sitten taas tuo matemaattinen kiinnostuksesi on erillaista kuin mitä minulla on, joten en tiedä. Yhtäläisyyksiä kuitenkin on useita.

Netistä varmaan jostain löytyy asperger testi, kokeile etsiä sitä ja tehdä se niin näet melko varmasti että oletko vaiko etkö. Jos nyt oikein muistan, kymmeniä vuosia sitten sain testistä paria pistettä vaille täydet pisteet. Ja hermostuin todella paljon kun sain tietää mikä testi oli kyseessä, sitä ei kerrottu minulle etukäteen.


m
m

Anonyymi kirjoitti:

kerran oli tällainen kontakti erään Askon kanssa kaupassa = hän moikkasi mua ja sanoi missä isäsi on. Siinä sitten hän ois ehkä halunnu jutella lisää mut hän huomas kait että kun en ottanu häneen kontaktia kun arkailin sillai etten katsonu silimiin vaan maahan.

Perjantaina viimeks kävin kaupungilla asioimassaniin tein tämmösiä havaintoja;
myyjä kaupassa joka ei tervehtinyt; tällä kertaa en miettinytkään mitään semmosta kuin että hän olis töykee vaan mietin että hän ei vain tervehtinyt että inhimillistä se ettei aijna tervehdi mut asia saa eri merkityksen jos myyjä ei koskaan tervehdi.

Kassalla asioidessani katsoin myyjänaista silmiin. Huomasin että ilahtui hän ja hymyili ja hymyilin takaisin.

Aika usein kassalla en katso silmii ja muutenki en katso kovin usein silmiin ketään tai jos katsonki nii katsekontakti on aika lyhyt.

Jopa omaa isäänikään en aina katso silmiin pitkään.

onko sulla kokemuksia että koet olevasi hieman tunnevammainen ? Mulla on ollu vuoskausia hieman tällaisia kokemuksia kun tuntuu sosiaalisissa kontakteissa ettei tunnetta aina ole ja mä saatan luulla että se voi näkyä silmistäni &naamastani että muut huomaa sen ja tää on ahdistanu ja ahisttaa vielä nykyäänkin . Sekin on yksi syy että välttelen sosiaalisia kontakteja.

Emmä nyt varsinaisesti ole tunneköyhä ihminen, oikeastaan päinvastoin. Pelastan vesisaavista usein hyttysiä.

noin 7 vuotta sitten eräs ASta kävi täällä kodissani. Hänen kanssa juttu lensi yllättävän hyvin ja äitini aviomiehen siskon kans juttu myös lentää. Hän tosin ihmetteli kerran sitä kun hänellä oli kerran miesystävä niin kun me kävimme siellä heijän luona kylässä niin hän ens kerralla kysyi minulta "miksi et puhunu silloin yhtään mitään vaan menit ihan täysin hiljaiseksi mykäksi" niin mä vastasin siihe " no kun sun mieskaverisi takia jähmetyin sosiaalisesti" . Tuollaiset tilanteet ei tunnu minulle henkisesti mukavilta.

Hei muuten on hianoo että sä pystyt menneen noihin sosiaalisiin tilanteiisiin noin heleposti.

Lue lisää

Nämä minun kykyni ovat kymmenien vuosien harjoittelun tulosta. Ja täysin itse saavutettuja.
Varmaan melko lyhyessä ajassa voisi saavuttaa loistavia tuloksia jos menisi johonkin koulutukseen missä valmennetaan sosiaalisia taitoja. Mutta tuollainen tilanne itsessään olisi hyvin vaativa tilanne, saati ne harjoitukset siihen päälle vielä.

Silmiin katsominen on aina ollut minulle vaikeaa, yhä on. Viimeksi tänään oli sellainen tilanne, yleensä en pitkään katsele silmiin vaan tietyn aikaa sitten katson muualle, tai sitten katson nenänvartta tai otsaa, se ihminen ei tiedä etten katso suoraan silmiin. Mielummin katselen naisia silmiin kuin miehiä.

Tuo silmiin katsominen on luontaista ainoastaan ihmisille, kaikilla muilla eliöillä se on haaste, se edeltää tappelua. Ja varmaan se liittyy myös paritteluun. Siksi minulle on vaikeaa katsella suoraan silmiin jos en ole kumpaakaan noista edellämainituista halukas tekemään tuon henkilön kanssa. Silmiin katsominen on joko haastamista, tai sitten läheisyyttä, tai molempia yhtä aikaa.
Harmillista että se on vaatimus ihmisillä kaikenlaiseen kanssakäymiseen, ihan tuosta kertomastasi kassatilanteesta lähtien. Katson silloin vaan nenää, se on tarpeeksi lähellä. Ei minulta voi vaatia liikoja.
Erittäin vaikeaa on keskittyä monimutkaiseen keskusteluun ja samalla tuijottaa toista suoraan silmiin, se on aikalailla mahdotonta. Kun itse puhun niin katson nenään tai otsaan, kun kuuntelen katson silmiin. Tällöinkin on vaikeaa keskittyä siihen puheeseen samanaikaisesti, joten en pitkään voi sitäkään tehdä yhtäjaksoisesti. Tämä on ehkä kaikkein vaikein asia ihmisten välisessä sosiaalisessa kommunikaatiossa. Pitää olla todellinen moniosaaja jotta tuosta selviää hyvin.

Minulla on ihan toisenlainen tunnevamma, olen aivan liian herkkä tuntemaan, jopa muiden ihmisten tunteita. Siksi pyrin pitämään tunteet kurissa ja sallin niitä vain sopivissa määrin. Mitä tunteellisempi tilanne, sitä tiukemmin kontrolloin tunteitani. En halua romahtaa täysin jossain tunteellisessa tilanteessa. Enkä usko että kukaan ihminen tuntee täysin ilman kontrollia, heillä se jarru vaan toimii automaattisesti, ilman heidän omaa huomiotaan. Jos joltain tuollainen kontrolli kokonaan puuttuu, se henkilö löytää itsensä hullujen huoneelta hyvinkin pian.

Tuossa kuvailemassasi tilanteessa astan ja miehensä seurassa olisit voinut keskittyä ainoastaan astaan ja jättää miehen pois tietoisuudestasi, jos tämä sanoo jotain sitten kääntäisit huomiosi siihen mieheen siksi aikaa, ja taas takaisin astaan kun se taas puhuu. Näin minä toimin tuollaisissa tilanteissa. Mutta jos jokainen puhuu yhtäaikaa, niin silloin tilanne on täysin mahdoton.

m

Anonyymi kirjoitti:

Nämä minun kykyni ovat kymmenien vuosien harjoittelun tulosta. Ja täysin itse saavutettuja.
Varmaan melko lyhyessä ajassa voisi saavuttaa loistavia tuloksia jos menisi johonkin koulutukseen missä valmennetaan sosiaalisia taitoja. Mutta tuollainen tilanne itsessään olisi hyvin vaativa tilanne, saati ne harjoitukset siihen päälle vielä.

Silmiin katsominen on aina ollut minulle vaikeaa, yhä on. Viimeksi tänään oli sellainen tilanne, yleensä en pitkään katsele silmiin vaan tietyn aikaa sitten katson muualle, tai sitten katson nenänvartta tai otsaa, se ihminen ei tiedä etten katso suoraan silmiin. Mielummin katselen naisia silmiin kuin miehiä.

Tuo silmiin katsominen on luontaista ainoastaan ihmisille, kaikilla muilla eliöillä se on haaste, se edeltää tappelua. Ja varmaan se liittyy myös paritteluun. Siksi minulle on vaikeaa katsella suoraan silmiin jos en ole kumpaakaan noista edellämainituista halukas tekemään tuon henkilön kanssa. Silmiin katsominen on joko haastamista, tai sitten läheisyyttä, tai molempia yhtä aikaa.
Harmillista että se on vaatimus ihmisillä kaikenlaiseen kanssakäymiseen, ihan tuosta kertomastasi kassatilanteesta lähtien. Katson silloin vaan nenää, se on tarpeeksi lähellä. Ei minulta voi vaatia liikoja.
Erittäin vaikeaa on keskittyä monimutkaiseen keskusteluun ja samalla tuijottaa toista suoraan silmiin, se on aikalailla mahdotonta. Kun itse puhun niin katson nenään tai otsaan, kun kuuntelen katson silmiin. Tällöinkin on vaikeaa keskittyä siihen puheeseen samanaikaisesti, joten en pitkään voi sitäkään tehdä yhtäjaksoisesti. Tämä on ehkä kaikkein vaikein asia ihmisten välisessä sosiaalisessa kommunikaatiossa. Pitää olla todellinen moniosaaja jotta tuosta selviää hyvin.

Minulla on ihan toisenlainen tunnevamma, olen aivan liian herkkä tuntemaan, jopa muiden ihmisten tunteita. Siksi pyrin pitämään tunteet kurissa ja sallin niitä vain sopivissa määrin. Mitä tunteellisempi tilanne, sitä tiukemmin kontrolloin tunteitani. En halua romahtaa täysin jossain tunteellisessa tilanteessa. Enkä usko että kukaan ihminen tuntee täysin ilman kontrollia, heillä se jarru vaan toimii automaattisesti, ilman heidän omaa huomiotaan. Jos joltain tuollainen kontrolli kokonaan puuttuu, se henkilö löytää itsensä hullujen huoneelta hyvinkin pian.

Tuossa kuvailemassasi tilanteessa astan ja miehensä seurassa olisit voinut keskittyä ainoastaan astaan ja jättää miehen pois tietoisuudestasi, jos tämä sanoo jotain sitten kääntäisit huomiosi siihen mieheen siksi aikaa, ja taas takaisin astaan kun se taas puhuu. Näin minä toimin tuollaisissa tilanteissa. Mutta jos jokainen puhuu yhtäaikaa, niin silloin tilanne on täysin mahdoton.

m

Lue lisää

siis toki olen tuntevainen ihminen mut joskus tuntuu että tunnetta ei tule mut yleensä ottaen kuten kerroin ettei tule sulle vaikutelmaa että oisin kova ihminen niin ei pijä paikkaansa sillä esim pelastan hyttysiä vesisaavista ja kun päivittäin kommunikoin isäni kanssa niin osaan samaistua hänen asemaan että pystyn elämään toisen kanssa tunteikkaasti mut aika-ajoin on semmosta niukempaa tunnepuolen ilmaisua myös.

Asta ja Asko eivät olleet samaan aikaan meillä kylässä.

oon tekeny joskus asperger testin ja se kertoi tuloksen = olet asperger mutten usko että aspergerin syndrooma voijjaan sen perustteella diaknosoida koska se vaatisi sen laajaulotteisen tutkimus-selvittelyn josta oon kertonu sulle tuolla aiemmin .

Anonyymi kirjoitti:

Nämä minun kykyni ovat kymmenien vuosien harjoittelun tulosta. Ja täysin itse saavutettuja.
Varmaan melko lyhyessä ajassa voisi saavuttaa loistavia tuloksia jos menisi johonkin koulutukseen missä valmennetaan sosiaalisia taitoja. Mutta tuollainen tilanne itsessään olisi hyvin vaativa tilanne, saati ne harjoitukset siihen päälle vielä.

Silmiin katsominen on aina ollut minulle vaikeaa, yhä on. Viimeksi tänään oli sellainen tilanne, yleensä en pitkään katsele silmiin vaan tietyn aikaa sitten katson muualle, tai sitten katson nenänvartta tai otsaa, se ihminen ei tiedä etten katso suoraan silmiin. Mielummin katselen naisia silmiin kuin miehiä.

Tuo silmiin katsominen on luontaista ainoastaan ihmisille, kaikilla muilla eliöillä se on haaste, se edeltää tappelua. Ja varmaan se liittyy myös paritteluun. Siksi minulle on vaikeaa katsella suoraan silmiin jos en ole kumpaakaan noista edellämainituista halukas tekemään tuon henkilön kanssa. Silmiin katsominen on joko haastamista, tai sitten läheisyyttä, tai molempia yhtä aikaa.
Harmillista että se on vaatimus ihmisillä kaikenlaiseen kanssakäymiseen, ihan tuosta kertomastasi kassatilanteesta lähtien. Katson silloin vaan nenää, se on tarpeeksi lähellä. Ei minulta voi vaatia liikoja.
Erittäin vaikeaa on keskittyä monimutkaiseen keskusteluun ja samalla tuijottaa toista suoraan silmiin, se on aikalailla mahdotonta. Kun itse puhun niin katson nenään tai otsaan, kun kuuntelen katson silmiin. Tällöinkin on vaikeaa keskittyä siihen puheeseen samanaikaisesti, joten en pitkään voi sitäkään tehdä yhtäjaksoisesti. Tämä on ehkä kaikkein vaikein asia ihmisten välisessä sosiaalisessa kommunikaatiossa. Pitää olla todellinen moniosaaja jotta tuosta selviää hyvin.

Minulla on ihan toisenlainen tunnevamma, olen aivan liian herkkä tuntemaan, jopa muiden ihmisten tunteita. Siksi pyrin pitämään tunteet kurissa ja sallin niitä vain sopivissa määrin. Mitä tunteellisempi tilanne, sitä tiukemmin kontrolloin tunteitani. En halua romahtaa täysin jossain tunteellisessa tilanteessa. Enkä usko että kukaan ihminen tuntee täysin ilman kontrollia, heillä se jarru vaan toimii automaattisesti, ilman heidän omaa huomiotaan. Jos joltain tuollainen kontrolli kokonaan puuttuu, se henkilö löytää itsensä hullujen huoneelta hyvinkin pian.

Tuossa kuvailemassasi tilanteessa astan ja miehensä seurassa olisit voinut keskittyä ainoastaan astaan ja jättää miehen pois tietoisuudestasi, jos tämä sanoo jotain sitten kääntäisit huomiosi siihen mieheen siksi aikaa, ja taas takaisin astaan kun se taas puhuu. Näin minä toimin tuollaisissa tilanteissa. Mutta jos jokainen puhuu yhtäaikaa, niin silloin tilanne on täysin mahdoton.

m

Lue lisää

siis toki olen tuntevainen ihminen mut joskus tuntuu että tunnetta ei tule mut yleensä ottaen kuten kerroin ettei tule sulle vaikutelmaa että oisin kova ihminen niin ei pijä paikkaansa sillä esim pelastan hyttysiä vesisaavista ja kun päivittäin kommunikoin isäni kanssa niin osaan samaistua hänen asemaan että pystyn elämään toisen kanssa tunteikkaasti mut aika-ajoin on semmosta niukempaa tunnepuolen ilmaisua myös.

Asta ja Asko eivät olleet samaan aikaan meillä kylässä.

oon tekeny joskus asperger testin ja se kertoi tuloksen = olet asperger mutten usko että aspergerin syndrooma voijjaan sen perustteella diaknosoida koska se vaatisi sen laajaulotteisen tutkimus-selvittelyn josta oon kertonu sulle tuolla aiemmin .

Anonyymi kirjoitti:

siis toki olen tuntevainen ihminen mut joskus tuntuu että tunnetta ei tule mut yleensä ottaen kuten kerroin ettei tule sulle vaikutelmaa että oisin kova ihminen niin ei pijä paikkaansa sillä esim pelastan hyttysiä vesisaavista ja kun päivittäin kommunikoin isäni kanssa niin osaan samaistua hänen asemaan että pystyn elämään toisen kanssa tunteikkaasti mut aika-ajoin on semmosta niukempaa tunnepuolen ilmaisua myös.

Asta ja Asko eivät olleet samaan aikaan meillä kylässä.

oon tekeny joskus asperger testin ja se kertoi tuloksen = olet asperger mutten usko että aspergerin syndrooma voijjaan sen perustteella diaknosoida koska se vaatisi sen laajaulotteisen tutkimus-selvittelyn josta oon kertonu sulle tuolla aiemmin .

Lue lisää

"Asta ja Asko eivät olleet samaan aikaan meillä kylässä"

Ahaa no sitten se onkin vaikea tilanne. En minäkään tuosta tilanteesta yhtään pitäisi. Tai tietysti riippuu ihan siitä henkilöstä millainen se on luonteeltaan. Toiset ovat helppoja ja rentoja ja toiset jäykkiä ja vaikeita luonteeltaan. Itse kyllä tosi vähän keskustelen miesten kanssa, nyt jos mietin yhden viikon ajalta niin ei taida olla kuin kaksi, ja kaikki muut ovat olleet naisia. Jotenkin on mukavampaa jutella naisten kanssa, ja jos joutuu silmiin katsomaan niin sekin on helpompaa. Siinä vielä on sekin että kun en koe oppivani mitään miehen kanssa keskustellessani, yleensä miehet eivät ole kovinkaan eteviä puhumaan tai keskustelemaan, pieni osa toki on.

En minäkään paljoa tunne jos olen yksinäni ilman mitään ärsykkeitä mihin reagoida. Toisten seurassa tunnen tai sitten jos on jonkin tilanne joka aiheuttaa tunteita tai jos muistelen jotain vanhoja asioita. Tai katson valokuvia menneistä ajoista. Ne eivät ole hyviä tunteita, enkä välitä niitä kuvia katsella.
Nyt kyllä huomaan että kieltämättä minun omat tunteeni ovat usein kadoksissa, tai sitten ne ovat vain negatiivisia tunteita joita en edes välittäisi tuntea.
Saan tunteita itselleni muista ihmisistä, ja ehkä siksi ne muut ihmiset ovat tulleet minulle aika tärkeiksi ja haluan niitä tavata joka päivä.

Sanotaan että asperger ei osaa tunnistaa tunteita. En tiedä tarkoitetaanko muiden tunteita vai omia. Muiden tunteita on kyllä vaikea tunnistaa joskus, jos ei ole ihan yksinkertainen hyvä tai huono olo kyseessä, ilo tai suru. Viha tai huono olo tai masentunut olotila on vaikea erottaa toisistaan jollei henkilö itse sano siitä ääneen mitään.
Mitä taas omien tunteiden tunnistamiseen tulee niin en usko että siinä olisi mitään ongelmaa. Eri asia taas on omien tunteiden ilmaiseminen, se voi olla hyvinkin vaikeaa. Kun ei tiedä onko tässä tilanteessa sopivaa ilmaista sitä tunnetta mitä tuntee, ja minkä verran sitä tunnetta pitäisi ilmaista, tai millä voimakkuudella. Yleensä se tunne jää ilmaisematta, puhun sitten jotain sanoja mitkä mielestäni sopivat tilanteeseen jollain tavoin. Nekään sanat tosin eivät koskaan ole sitä mitä se normaali henkilö haluaisi kuulla, mitä se odottaisi kuulevansa.

m

Anonyymi kirjoitti:

"Asta ja Asko eivät olleet samaan aikaan meillä kylässä"

Ahaa no sitten se onkin vaikea tilanne. En minäkään tuosta tilanteesta yhtään pitäisi. Tai tietysti riippuu ihan siitä henkilöstä millainen se on luonteeltaan. Toiset ovat helppoja ja rentoja ja toiset jäykkiä ja vaikeita luonteeltaan. Itse kyllä tosi vähän keskustelen miesten kanssa, nyt jos mietin yhden viikon ajalta niin ei taida olla kuin kaksi, ja kaikki muut ovat olleet naisia. Jotenkin on mukavampaa jutella naisten kanssa, ja jos joutuu silmiin katsomaan niin sekin on helpompaa. Siinä vielä on sekin että kun en koe oppivani mitään miehen kanssa keskustellessani, yleensä miehet eivät ole kovinkaan eteviä puhumaan tai keskustelemaan, pieni osa toki on.

En minäkään paljoa tunne jos olen yksinäni ilman mitään ärsykkeitä mihin reagoida. Toisten seurassa tunnen tai sitten jos on jonkin tilanne joka aiheuttaa tunteita tai jos muistelen jotain vanhoja asioita. Tai katson valokuvia menneistä ajoista. Ne eivät ole hyviä tunteita, enkä välitä niitä kuvia katsella.
Nyt kyllä huomaan että kieltämättä minun omat tunteeni ovat usein kadoksissa, tai sitten ne ovat vain negatiivisia tunteita joita en edes välittäisi tuntea.
Saan tunteita itselleni muista ihmisistä, ja ehkä siksi ne muut ihmiset ovat tulleet minulle aika tärkeiksi ja haluan niitä tavata joka päivä.

Sanotaan että asperger ei osaa tunnistaa tunteita. En tiedä tarkoitetaanko muiden tunteita vai omia. Muiden tunteita on kyllä vaikea tunnistaa joskus, jos ei ole ihan yksinkertainen hyvä tai huono olo kyseessä, ilo tai suru. Viha tai huono olo tai masentunut olotila on vaikea erottaa toisistaan jollei henkilö itse sano siitä ääneen mitään.
Mitä taas omien tunteiden tunnistamiseen tulee niin en usko että siinä olisi mitään ongelmaa. Eri asia taas on omien tunteiden ilmaiseminen, se voi olla hyvinkin vaikeaa. Kun ei tiedä onko tässä tilanteessa sopivaa ilmaista sitä tunnetta mitä tuntee, ja minkä verran sitä tunnetta pitäisi ilmaista, tai millä voimakkuudella. Yleensä se tunne jää ilmaisematta, puhun sitten jotain sanoja mitkä mielestäni sopivat tilanteeseen jollain tavoin. Nekään sanat tosin eivät koskaan ole sitä mitä se normaali henkilö haluaisi kuulla, mitä se odottaisi kuulevansa.

m

Lue lisää

moe Juha tässä taas!

Ajattelin aloittaa tehdä vähän päiväkirjan tyylistä juttua omista tilanteista sosiaalisissa tilanteissa täällä palstalla eli voin kertoa monia vuosia sitten tapahtuneista tunnetason havaitsemisistani (ei ainoastaan minä vaan toinen jonka kanssa kommunikaatiossa )


1.Tapaaminen eräs miespuolinen henkilö nimeltään Pekka meijän kotiulko-ovella muutama viikko sitten ;
hän kysyy "missä on isäsi" johon mä vasttaan "ei oo kotona ja mulla on hieman uninen mutta ystävällinen ja syvempi kontakti tällä kertaa häneen ja huomaan että hänellä on myös hyväntahtoinen ja hieman hymyilevä katsekontakti minnuun

2.Sama pekka meillä kylässä noin 1 kuukausi sitten ja hänen eräs katse minuun sellainen että se on vakavahko ja hieman mystinen jollain tapaa mutta samana hetkenä kun kahvitan hänet +itseni ja isäni niin kahavipöydässä hänen ilme on ystävällisempi ja naurava oikein ja minä yhdyn nauruun mutta koen tunteeni sisimmäiset = aika paljon poissaoleva ja arka etten katso silmiin juuri ollenkaan

3. Tapaaminen vuonna 2002 Helsingin juna-asemalla joku nuori opiskelija joka esittelee itsensä "olen yliopistolla opiskeleva nuori toimittajan alku ja haluasitko ostaa tästä kookostryffeleitä" "juu minä haluan ostaa nuo on hyviä" "oletko sinä paikkakuntalaisia ihan ja ootko nuori opiskelija kun näytät niin nuorekkaalta ja ootko joku urheilija kun on tommoset urheilulliset vaatteet " "joo mä oon yleisurheilija ja oon täällä Hesassa sen vuoksi kun sivarikeskuksesta lähetettiin kotimatkalle ettei menny ihan putkeen siellä ja en tällä hetkellä opiskele mut on mul yksi työpaikka" (tuohon aikaan oli jalka ovenraossa työelämään että silloin ihan noin puolitoista vuotta olin yhdessä pikkutehtaalla duunissa joka oli elektroniikka-alaa eli tein hissien opastetauluja ja ne meni jonneki Kiinaan asti että taisin olla ainoa joka teki niitä koko maailmassa) ja omat kokemukset tuossa sosiaalisessa kontaktissa oli ensinnäkin vain ja ainoastaan positiiviset että nuori yliopiston nuori mies (noin minun ikäluokkaa) oli ensinnäkin mukava, herrasmies, rempseä ja iloinen ja hyväkäytöksinen

Kokemus numero 4;
samalla Hesan juna-asemalla kohtaan raihnaisen ja pelottavanoloisen mua 20 vuotta vanhemman miehen joka on kummallinen stalkkaaja että hän näkyy stalkkaavan kaikkia ihmisiä mut huomioi minut koska olen hukassa sillä missaan 4 junaa jolloin hän ehkä huomaa että voisin olla helppo kohde että minäpä vähän luulin että hän tais olla joku hämärä tyyppi mutta kun en luonu kontaktia hänneen enää niin jonneki katosi mut olin tarkka ettei pian tule puukosta


5.juna-asema Helsinki sama paikka ja vuos 2002 jossa joku nuori pariskunta tollottaa ihan minua melko pitkään ja koen sen ahdistavana kokemuksena ja nuori nainen näkyy nauravan ihan että koen että nauroi minulle

6. Vuosi 1985 meijän kodissa äitini toimii perhepäivähoitajana ja hoitaa minua, pikkuveljeäni ja erästä villeä jonka kanssa mulla juttua piisaa että menee meijän puhheet aika överiksi

7.Sama ville vuonna 1993 sanoo mulle koskettavat sanat jotka muuttaa mun elämääni aika paljon "hei juha ootko sä semmonen kuten mä että sä haluat että maailmassa ihmiset ois kilttejä, hyviä toisille , rakastavat maailmaa, lintuja, ihmisiä, ei saisi olla sotia ja pitäs niinku olla sovussa" johon mulle tulee tunnereaktio = pillahdan itkuun ja hän tulee halaamaan mua ja mä sanon hänelle "oon samanlainen kuin sä" ja villen katsekontakti minuun syvä ja poissaoleva jollakin lailla että hänen katse syöpynyt ikuiseksi ajoiksi mieleeni

8.Kaikkein kamalin tunnekokemus vuonna 98 Savonlinnan ammattikoululaisten suomenmestaruuskisoissa jossa yövyttiin jossaki isossa rakennuksessa jossa ei ollu edes sänkyjä vaan nukuttiin patjan päällä lattialla jossa illemmalla porukka alkoi heitellä tennispalloa toisille jolloin minä jähmetyin kun kyseinen sosiaalinen tilanne veti minut ihan totaalisen pois tilanteessa ja seuraavana päivänä joona johon olin tehny tuttavuutta ihmetteli ruokasalissa minun reaktiota että piti sitä outona ja toi tilanne oli niin kauhee etten halua muistella sitä sillä oma tunne oli että olin niin autistinen kuin olla ja voi

9.vuosi 85 paappani 50 vuotis-syntymäpäivä ja mä missasin ensimmäisen tunnin kun olin jääny autoon nukkumaan ja mä sain jonkun itkuraivokohtauksen ja koko päivä siellä synttäreillä mä olin jotenki oudohko että eräskin vieras sanoi että onko toi poika iha terve

10. vuosi 2005 yleisurheilukisa jossa eräs Petteri yrittää kai minuun tuttavuutta mut mie typerys arkajalka torjun hänet mut jälkeenpäin koen siitä masennusta että oisin halunnu jutella

Anonyymi kirjoitti:

"Asta ja Asko eivät olleet samaan aikaan meillä kylässä"

Ahaa no sitten se onkin vaikea tilanne. En minäkään tuosta tilanteesta yhtään pitäisi. Tai tietysti riippuu ihan siitä henkilöstä millainen se on luonteeltaan. Toiset ovat helppoja ja rentoja ja toiset jäykkiä ja vaikeita luonteeltaan. Itse kyllä tosi vähän keskustelen miesten kanssa, nyt jos mietin yhden viikon ajalta niin ei taida olla kuin kaksi, ja kaikki muut ovat olleet naisia. Jotenkin on mukavampaa jutella naisten kanssa, ja jos joutuu silmiin katsomaan niin sekin on helpompaa. Siinä vielä on sekin että kun en koe oppivani mitään miehen kanssa keskustellessani, yleensä miehet eivät ole kovinkaan eteviä puhumaan tai keskustelemaan, pieni osa toki on.

En minäkään paljoa tunne jos olen yksinäni ilman mitään ärsykkeitä mihin reagoida. Toisten seurassa tunnen tai sitten jos on jonkin tilanne joka aiheuttaa tunteita tai jos muistelen jotain vanhoja asioita. Tai katson valokuvia menneistä ajoista. Ne eivät ole hyviä tunteita, enkä välitä niitä kuvia katsella.
Nyt kyllä huomaan että kieltämättä minun omat tunteeni ovat usein kadoksissa, tai sitten ne ovat vain negatiivisia tunteita joita en edes välittäisi tuntea.
Saan tunteita itselleni muista ihmisistä, ja ehkä siksi ne muut ihmiset ovat tulleet minulle aika tärkeiksi ja haluan niitä tavata joka päivä.

Sanotaan että asperger ei osaa tunnistaa tunteita. En tiedä tarkoitetaanko muiden tunteita vai omia. Muiden tunteita on kyllä vaikea tunnistaa joskus, jos ei ole ihan yksinkertainen hyvä tai huono olo kyseessä, ilo tai suru. Viha tai huono olo tai masentunut olotila on vaikea erottaa toisistaan jollei henkilö itse sano siitä ääneen mitään.
Mitä taas omien tunteiden tunnistamiseen tulee niin en usko että siinä olisi mitään ongelmaa. Eri asia taas on omien tunteiden ilmaiseminen, se voi olla hyvinkin vaikeaa. Kun ei tiedä onko tässä tilanteessa sopivaa ilmaista sitä tunnetta mitä tuntee, ja minkä verran sitä tunnetta pitäisi ilmaista, tai millä voimakkuudella. Yleensä se tunne jää ilmaisematta, puhun sitten jotain sanoja mitkä mielestäni sopivat tilanteeseen jollain tavoin. Nekään sanat tosin eivät koskaan ole sitä mitä se normaali henkilö haluaisi kuulla, mitä se odottaisi kuulevansa.

m

Lue lisää

moi taas mie en jaksa tota päiväkirja-juttua tai ei tuo ny mikään päiväkirjajuttu ole ees mut en mä jaksa. Katsos mä innostuin äsken.

En mä lähde tuohon kun voi alkaa kuormittaa minua. Pitää niinku priorisoida että koetko sä aspergerina että on tärkiätä priorisoida ? Pitää niinku karsia joitain asioita pois ku mul ainaki on se etten montaa asiaa voi enkä jaksa. Kun oon lukenu että tietyil ihmisillä voi aivot kuormittua liiallisesta jutusta.

onko sulla esim liiallinen sosiaaliset kontaktit aiheuttavat sun aivoihin ylikuormitustilan jolloin joudut lepäämään??

Käykö noin ois kiva tietää miten sull toi kuvio männöö? Nii minä saatan urvahtaa eli väsähtää totaalisesti ja väsymiseen voi riittää ihan pelkkä 10 minuutin odottelu ja joskus jopa 5 minuutin odottelu voi aiheuttaa aivoihin ylikuormitustilan jonka tuntee fyysisesti ihan aivoissa että aivot on niinku rikki että kaipaa sänkyä silloin eniten.

Anonyymi kirjoitti:

moe Juha tässä taas!

Ajattelin aloittaa tehdä vähän päiväkirjan tyylistä juttua omista tilanteista sosiaalisissa tilanteissa täällä palstalla eli voin kertoa monia vuosia sitten tapahtuneista tunnetason havaitsemisistani (ei ainoastaan minä vaan toinen jonka kanssa kommunikaatiossa )


1.Tapaaminen eräs miespuolinen henkilö nimeltään Pekka meijän kotiulko-ovella muutama viikko sitten ;
hän kysyy "missä on isäsi" johon mä vasttaan "ei oo kotona ja mulla on hieman uninen mutta ystävällinen ja syvempi kontakti tällä kertaa häneen ja huomaan että hänellä on myös hyväntahtoinen ja hieman hymyilevä katsekontakti minnuun

2.Sama pekka meillä kylässä noin 1 kuukausi sitten ja hänen eräs katse minuun sellainen että se on vakavahko ja hieman mystinen jollain tapaa mutta samana hetkenä kun kahvitan hänet itseni ja isäni niin kahavipöydässä hänen ilme on ystävällisempi ja naurava oikein ja minä yhdyn nauruun mutta koen tunteeni sisimmäiset = aika paljon poissaoleva ja arka etten katso silmiin juuri ollenkaan

3. Tapaaminen vuonna 2002 Helsingin juna-asemalla joku nuori opiskelija joka esittelee itsensä "olen yliopistolla opiskeleva nuori toimittajan alku ja haluasitko ostaa tästä kookostryffeleitä" "juu minä haluan ostaa nuo on hyviä" "oletko sinä paikkakuntalaisia ihan ja ootko nuori opiskelija kun näytät niin nuorekkaalta ja ootko joku urheilija kun on tommoset urheilulliset vaatteet " "joo mä oon yleisurheilija ja oon täällä Hesassa sen vuoksi kun sivarikeskuksesta lähetettiin kotimatkalle ettei menny ihan putkeen siellä ja en tällä hetkellä opiskele mut on mul yksi työpaikka" (tuohon aikaan oli jalka ovenraossa työelämään että silloin ihan noin puolitoista vuotta olin yhdessä pikkutehtaalla duunissa joka oli elektroniikka-alaa eli tein hissien opastetauluja ja ne meni jonneki Kiinaan asti että taisin olla ainoa joka teki niitä koko maailmassa) ja omat kokemukset tuossa sosiaalisessa kontaktissa oli ensinnäkin vain ja ainoastaan positiiviset että nuori yliopiston nuori mies (noin minun ikäluokkaa) oli ensinnäkin mukava, herrasmies, rempseä ja iloinen ja hyväkäytöksinen

Kokemus numero 4;
samalla Hesan juna-asemalla kohtaan raihnaisen ja pelottavanoloisen mua 20 vuotta vanhemman miehen joka on kummallinen stalkkaaja että hän näkyy stalkkaavan kaikkia ihmisiä mut huomioi minut koska olen hukassa sillä missaan 4 junaa jolloin hän ehkä huomaa että voisin olla helppo kohde että minäpä vähän luulin että hän tais olla joku hämärä tyyppi mutta kun en luonu kontaktia hänneen enää niin jonneki katosi mut olin tarkka ettei pian tule puukosta


5.juna-asema Helsinki sama paikka ja vuos 2002 jossa joku nuori pariskunta tollottaa ihan minua melko pitkään ja koen sen ahdistavana kokemuksena ja nuori nainen näkyy nauravan ihan että koen että nauroi minulle

6. Vuosi 1985 meijän kodissa äitini toimii perhepäivähoitajana ja hoitaa minua, pikkuveljeäni ja erästä villeä jonka kanssa mulla juttua piisaa että menee meijän puhheet aika överiksi

7.Sama ville vuonna 1993 sanoo mulle koskettavat sanat jotka muuttaa mun elämääni aika paljon "hei juha ootko sä semmonen kuten mä että sä haluat että maailmassa ihmiset ois kilttejä, hyviä toisille , rakastavat maailmaa, lintuja, ihmisiä, ei saisi olla sotia ja pitäs niinku olla sovussa" johon mulle tulee tunnereaktio = pillahdan itkuun ja hän tulee halaamaan mua ja mä sanon hänelle "oon samanlainen kuin sä" ja villen katsekontakti minuun syvä ja poissaoleva jollakin lailla että hänen katse syöpynyt ikuiseksi ajoiksi mieleeni

8.Kaikkein kamalin tunnekokemus vuonna 98 Savonlinnan ammattikoululaisten suomenmestaruuskisoissa jossa yövyttiin jossaki isossa rakennuksessa jossa ei ollu edes sänkyjä vaan nukuttiin patjan päällä lattialla jossa illemmalla porukka alkoi heitellä tennispalloa toisille jolloin minä jähmetyin kun kyseinen sosiaalinen tilanne veti minut ihan totaalisen pois tilanteessa ja seuraavana päivänä joona johon olin tehny tuttavuutta ihmetteli ruokasalissa minun reaktiota että piti sitä outona ja toi tilanne oli niin kauhee etten halua muistella sitä sillä oma tunne oli että olin niin autistinen kuin olla ja voi

9.vuosi 85 paappani 50 vuotis-syntymäpäivä ja mä missasin ensimmäisen tunnin kun olin jääny autoon nukkumaan ja mä sain jonkun itkuraivokohtauksen ja koko päivä siellä synttäreillä mä olin jotenki oudohko että eräskin vieras sanoi että onko toi poika iha terve

10. vuosi 2005 yleisurheilukisa jossa eräs Petteri yrittää kai minuun tuttavuutta mut mie typerys arkajalka torjun hänet mut jälkeenpäin koen siitä masennusta että oisin halunnu jutella

Lue lisää

Tälläiset asiat ja muistot ovat erittäin arvokkaita, näiden kautta normaalit ihmiset voivat päästä sisään autistiseen elämään, ymmärtää paremmin että millaista se konkreettisesti on. Eikä se välttämättä ole niin kovin kaukana heidän omasta elämästään, sekin olisi tärkeää heidän ymmärtää.
Huomaan että kun joku on samalla tasolla kanssasi niin kokemus on positiivinen, näinhän se on muillakin ihmisillä että jos joku on samalla aaltopituudella niin juttu luistaa hyvin.

Itselleni vanhojen asioiden muistelu on vaikeaa, ikävää. Kun olen vuosikausia vain yrittänyt unohtaa kaiken niin en halua niitä tuoda mieleeni enää. En halunnut edes terapiaan sen takia kun siellä olisi käsitelty vanhoja asioita ja nostettu kaikki taas pintaan. Tiedän että mieleni olisi mennyt vain huonommaksi sellaisesta.

m

Anonyymi kirjoitti:

Tälläiset asiat ja muistot ovat erittäin arvokkaita, näiden kautta normaalit ihmiset voivat päästä sisään autistiseen elämään, ymmärtää paremmin että millaista se konkreettisesti on. Eikä se välttämättä ole niin kovin kaukana heidän omasta elämästään, sekin olisi tärkeää heidän ymmärtää.
Huomaan että kun joku on samalla tasolla kanssasi niin kokemus on positiivinen, näinhän se on muillakin ihmisillä että jos joku on samalla aaltopituudella niin juttu luistaa hyvin.

Itselleni vanhojen asioiden muistelu on vaikeaa, ikävää. Kun olen vuosikausia vain yrittänyt unohtaa kaiken niin en halua niitä tuoda mieleeni enää. En halunnut edes terapiaan sen takia kun siellä olisi käsitelty vanhoja asioita ja nostettu kaikki taas pintaan. Tiedän että mieleni olisi mennyt vain huonommaksi sellaisesta.

m

Lue lisää

sama täällä lopetin itteasiassa puheterapian sen vuoksi etten jaksanu ennää vatvoa vanhoja ikäviä asioita ja koin että olin sanonu jo kaikki. Viimeks kävin puheterapiassa 10 vuotta sitten ja ryhmäterapiassa kävin 10 kertaa ja se riitti. Ryhmäterapiassa ei tarvinnu puhua ettei ollu mitään pakkoa mut ahdisti niin paljon että en jaksanu.

juha täällä taas

Anonyymi kirjoitti:

moi taas mie en jaksa tota päiväkirja-juttua tai ei tuo ny mikään päiväkirjajuttu ole ees mut en mä jaksa. Katsos mä innostuin äsken.

En mä lähde tuohon kun voi alkaa kuormittaa minua. Pitää niinku priorisoida että koetko sä aspergerina että on tärkiätä priorisoida ? Pitää niinku karsia joitain asioita pois ku mul ainaki on se etten montaa asiaa voi enkä jaksa. Kun oon lukenu että tietyil ihmisillä voi aivot kuormittua liiallisesta jutusta.

onko sulla esim liiallinen sosiaaliset kontaktit aiheuttavat sun aivoihin ylikuormitustilan jolloin joudut lepäämään??

Käykö noin ois kiva tietää miten sull toi kuvio männöö? Nii minä saatan urvahtaa eli väsähtää totaalisesti ja väsymiseen voi riittää ihan pelkkä 10 minuutin odottelu ja joskus jopa 5 minuutin odottelu voi aiheuttaa aivoihin ylikuormitustilan jonka tuntee fyysisesti ihan aivoissa että aivot on niinku rikki että kaipaa sänkyä silloin eniten.

Lue lisää

Itselläni ei ainakaan enää tule sellaista väsymystä sosiaalisista kontakteista, koska ne sujuvat minulta nyt niin hyvin. Melkein voisin sanoa että nautin niistä, joskus ehkä paljonkin. Toki siinä tilanteessa on stressiä, tai enempikin siinä alussa, ennen sitä tilannetta. Kun pääsen itse asiaan ja jos toinen vaan jotain minulle vastailee niin tiedän että pärjään ja saan keskustelun sujumaan vaikka toinen osapuoli ei olisikaan kovin keskustelutaitoinen.
Itseasiassa se odottelu siinä on se vaikein paikka, sillon stressaannun eniten. Kunhan tilanne on päällä niin se kyllä sujuu, luotan siihen, tai itseeni. Vaikka olisin useamman hengen porukassa niin pystyn johtamaan, tai johdattelemaan keskustelua, sekä vaihtamaan aihetta tarvittaessa. Itseasiassa keskustelu sujuisi paremmin mikäli porukassa olisi muutama henkilö jotka puhuisivat vuorollaan samasta aiheesta, siitä saisi miltei loputtoman keskustelun jos jokaisella olisi mielipide asiaan. Käytännössä kuitenkin porukassa on kaksi äänekästä(minä ja joku toinen) ja muut ovat hiljaisempia ja sanovat vain pari lausetta. Yleensä kyllä juttelen vain kahden kesken, se on helpointa ja läheisempää.
En tiedä mitä kävisi jos sosiaalisia kontakteja olisi päivässä liikaa, varmaan väsyisin silloin. Niin ei ole vielä tapahtunut. Joskus kun sukulaisia tulee kylään niin puhun niiden kanssa yhtäjaksoisesti kolme tai neljä tuntia, ja sen jälkeen olen kyllä väsynyt, eikä se mikään ihme tosin ole.

Väsymyksestä puheen ollen, olen aina väsynyt. Kun en nuku tarpeeksi oikeastaan juuri koskaan. Muistan vieläkin kun joku kuukausi sitten nukuin melkein kahdeksan tuntia yöllä, olin todella tyytyväinen ja ihmeissäni, se oli minulle jokin ennennäkemätön saavutus. Varmaan en ole vuosikymmeniin nukkunut niin hyvin. Mutta jo seuraavana yönä uni jäi muutamiin tunteihin. Kyllä elämä olisi ihan erillaista jos vaan pystyisi nukkumaan sen kahdeksan tuntia joka yö heräilemättä välillä.

Joudun karsimaan asioita joka päivä, jatkuvasti. Ei sen takia etteikö aivoni kestäisi, vaan muun väsymyksen takia, fyysisen väsymyksen takia. Kyllä joskus haastan itseni ja en lopeta ennenkuin saan jonkin asian valmiiksi loppuun asti, mutta siitä kärsin sitten myöhemmin, menee useita päiviä sellaisesta rupeamasta toipumiseen.
Muistaisin että minulla oli joskus sellaista mielen väsymystä, tai aivosumua. Sitä ei ole nyt enää ollut pitkiin aikoihin.

m

Anonyymi kirjoitti:

Itselläni ei ainakaan enää tule sellaista väsymystä sosiaalisista kontakteista, koska ne sujuvat minulta nyt niin hyvin. Melkein voisin sanoa että nautin niistä, joskus ehkä paljonkin. Toki siinä tilanteessa on stressiä, tai enempikin siinä alussa, ennen sitä tilannetta. Kun pääsen itse asiaan ja jos toinen vaan jotain minulle vastailee niin tiedän että pärjään ja saan keskustelun sujumaan vaikka toinen osapuoli ei olisikaan kovin keskustelutaitoinen.
Itseasiassa se odottelu siinä on se vaikein paikka, sillon stressaannun eniten. Kunhan tilanne on päällä niin se kyllä sujuu, luotan siihen, tai itseeni. Vaikka olisin useamman hengen porukassa niin pystyn johtamaan, tai johdattelemaan keskustelua, sekä vaihtamaan aihetta tarvittaessa. Itseasiassa keskustelu sujuisi paremmin mikäli porukassa olisi muutama henkilö jotka puhuisivat vuorollaan samasta aiheesta, siitä saisi miltei loputtoman keskustelun jos jokaisella olisi mielipide asiaan. Käytännössä kuitenkin porukassa on kaksi äänekästä(minä ja joku toinen) ja muut ovat hiljaisempia ja sanovat vain pari lausetta. Yleensä kyllä juttelen vain kahden kesken, se on helpointa ja läheisempää.
En tiedä mitä kävisi jos sosiaalisia kontakteja olisi päivässä liikaa, varmaan väsyisin silloin. Niin ei ole vielä tapahtunut. Joskus kun sukulaisia tulee kylään niin puhun niiden kanssa yhtäjaksoisesti kolme tai neljä tuntia, ja sen jälkeen olen kyllä väsynyt, eikä se mikään ihme tosin ole.

Väsymyksestä puheen ollen, olen aina väsynyt. Kun en nuku tarpeeksi oikeastaan juuri koskaan. Muistan vieläkin kun joku kuukausi sitten nukuin melkein kahdeksan tuntia yöllä, olin todella tyytyväinen ja ihmeissäni, se oli minulle jokin ennennäkemätön saavutus. Varmaan en ole vuosikymmeniin nukkunut niin hyvin. Mutta jo seuraavana yönä uni jäi muutamiin tunteihin. Kyllä elämä olisi ihan erillaista jos vaan pystyisi nukkumaan sen kahdeksan tuntia joka yö heräilemättä välillä.

Joudun karsimaan asioita joka päivä, jatkuvasti. Ei sen takia etteikö aivoni kestäisi, vaan muun väsymyksen takia, fyysisen väsymyksen takia. Kyllä joskus haastan itseni ja en lopeta ennenkuin saan jonkin asian valmiiksi loppuun asti, mutta siitä kärsin sitten myöhemmin, menee useita päiviä sellaisesta rupeamasta toipumiseen.
Muistaisin että minulla oli joskus sellaista mielen väsymystä, tai aivosumua. Sitä ei ole nyt enää ollut pitkiin aikoihin.

m

Lue lisää

mä kun oon paljon itsekseni (en oo yksin vaan asun isän kaa) niin kun äitini luona käyn niin puhun siellä kait hieman liian paljon mut sen voi selittä iha yksinkertaisesti se kun en näe äitiä ihan joka päivä ja voi selittää myös semmone seikka että kun on usein vähäsanainen ja omissa oloissaan niin sitten kun pääsee jutteleen niin juttua tulee hieman ehkä liikaakin.

joskus käy ihan niin että puhun niin paljon äidilleni että ääni menee käheeksi että joo ja saatan myös uupua liiallisesta puheripulista jolloin pitää painaa jarrua.

Ens kerralla olis tarkoitus yrittää muistaa se ettei puhuis niin paljoa mut aik ausein se meinaa unohtua kun käyn äidilläni.

Tuo jatkuva poukkoilu sosiaalisiessa tilanteissa papupadasta vähäpuheiseksi nynnyksi on mun kohdalla ahdistavaa että koen sen ahdistavana ja jopa mietin välillä omaa minäkuvaani että onkohan se jotenki vinksallaan mut viime aikoina tai viime vuosina oikeastaan en ole miettiny sitä enää niin paljoa.

juha

Anonyymi kirjoitti:

Itselläni ei ainakaan enää tule sellaista väsymystä sosiaalisista kontakteista, koska ne sujuvat minulta nyt niin hyvin. Melkein voisin sanoa että nautin niistä, joskus ehkä paljonkin. Toki siinä tilanteessa on stressiä, tai enempikin siinä alussa, ennen sitä tilannetta. Kun pääsen itse asiaan ja jos toinen vaan jotain minulle vastailee niin tiedän että pärjään ja saan keskustelun sujumaan vaikka toinen osapuoli ei olisikaan kovin keskustelutaitoinen.
Itseasiassa se odottelu siinä on se vaikein paikka, sillon stressaannun eniten. Kunhan tilanne on päällä niin se kyllä sujuu, luotan siihen, tai itseeni. Vaikka olisin useamman hengen porukassa niin pystyn johtamaan, tai johdattelemaan keskustelua, sekä vaihtamaan aihetta tarvittaessa. Itseasiassa keskustelu sujuisi paremmin mikäli porukassa olisi muutama henkilö jotka puhuisivat vuorollaan samasta aiheesta, siitä saisi miltei loputtoman keskustelun jos jokaisella olisi mielipide asiaan. Käytännössä kuitenkin porukassa on kaksi äänekästä(minä ja joku toinen) ja muut ovat hiljaisempia ja sanovat vain pari lausetta. Yleensä kyllä juttelen vain kahden kesken, se on helpointa ja läheisempää.
En tiedä mitä kävisi jos sosiaalisia kontakteja olisi päivässä liikaa, varmaan väsyisin silloin. Niin ei ole vielä tapahtunut. Joskus kun sukulaisia tulee kylään niin puhun niiden kanssa yhtäjaksoisesti kolme tai neljä tuntia, ja sen jälkeen olen kyllä väsynyt, eikä se mikään ihme tosin ole.

Väsymyksestä puheen ollen, olen aina väsynyt. Kun en nuku tarpeeksi oikeastaan juuri koskaan. Muistan vieläkin kun joku kuukausi sitten nukuin melkein kahdeksan tuntia yöllä, olin todella tyytyväinen ja ihmeissäni, se oli minulle jokin ennennäkemätön saavutus. Varmaan en ole vuosikymmeniin nukkunut niin hyvin. Mutta jo seuraavana yönä uni jäi muutamiin tunteihin. Kyllä elämä olisi ihan erillaista jos vaan pystyisi nukkumaan sen kahdeksan tuntia joka yö heräilemättä välillä.

Joudun karsimaan asioita joka päivä, jatkuvasti. Ei sen takia etteikö aivoni kestäisi, vaan muun väsymyksen takia, fyysisen väsymyksen takia. Kyllä joskus haastan itseni ja en lopeta ennenkuin saan jonkin asian valmiiksi loppuun asti, mutta siitä kärsin sitten myöhemmin, menee useita päiviä sellaisesta rupeamasta toipumiseen.
Muistaisin että minulla oli joskus sellaista mielen väsymystä, tai aivosumua. Sitä ei ole nyt enää ollut pitkiin aikoihin.

m

Lue lisää

jos mulla on asperger niin voisko selittää syntymästä asti autistimaisen tilani kehossa mikä ilmenee epäsosiaalisuutena vai onko asperger ihan tuollaista? Kun muistan lukeneeni että aspergereita on moneen junnaan mutta 100% autistit on ns autisteja jotka ei pysty kommunikoimaan oikeastaan ollenkaan (tunnen yhden sellaisen).

Vai voisko selittää epäsosiaalisuuteni psyykepuolen ongelmat että psyykkeeni on ollut aina syntymästä asti heikko eli en ole koskaan saanu avattua mieleni lukkoja???

Sä oot osannut saada avattua mielesi lukot niinkö? Menemällä sosiaalisiin tilanteisiin, heittäytymällä rohkeasti miettimättä liikaa itseäsi miten olet tilanteissa??

Anonyymi kirjoitti:

jos mulla on asperger niin voisko selittää syntymästä asti autistimaisen tilani kehossa mikä ilmenee epäsosiaalisuutena vai onko asperger ihan tuollaista? Kun muistan lukeneeni että aspergereita on moneen junnaan mutta 100% autistit on ns autisteja jotka ei pysty kommunikoimaan oikeastaan ollenkaan (tunnen yhden sellaisen).

Vai voisko selittää epäsosiaalisuuteni psyykepuolen ongelmat että psyykkeeni on ollut aina syntymästä asti heikko eli en ole koskaan saanu avattua mieleni lukkoja???

Sä oot osannut saada avattua mielesi lukot niinkö? Menemällä sosiaalisiin tilanteisiin, heittäytymällä rohkeasti miettimättä liikaa itseäsi miten olet tilanteissa??

Lue lisää

Niin, en tiedä että missä vaiheessa ne lukot aukesivat. Tänään juttelin neljän eri ihmisen kanssa, yksi oli semmoinen minkä tapasin vasta toisen kerran. Oikeastaan pidän ihan uusien ihmisten tapaamisesta jollain tavoin, silloin he usein ovat hieman epävarmoja, ja minä taas olen samanlainen kuin muidenkin kanssa keskustellessa. Silloin minä olen se itsevarmempi osapuoli siinä keskustelussa. Tai kun mietin niin taidan sitä olla melkein kaikissa keskusteluissani.

Tuossa tilanteessa en mieti itseäni yhtään, yksikään ajatukseni ei kohdistu omaan itseeni silloin. Keskityn aivan täysin siihen puhekumppaniin ja tarkkailen sen eleitä ja tunteita ja puhetta ja sanoja. Aivan kuin jotenkin tuntisin jopa sen energian jollain tapaa siinä tilanteessa. Kun huomioni on täysin kohdistunut siihen toiseen henkilöön niin ei ole edes mahdollisuutta ajatella itseäni siinä tilanteessa. Lisäksi pitää miettiä niitä että mistä aiheista puhuu ja mitä sanoja itse käyttää tilanteessa, paljon miettimistä. Kuitenkin nykyään puhun niin sujuvasti ettei paljoa tarvitse miettiä omia sanomisia, aina joskus tosin sanon jotain mikä on hieman vastakarvaan sitä keskustelukumppania, ehkä teen sen tahallaan, en tiedä. Katson miten se reagoi siihen asiaan ja tarkkailen sitä että miten se vastaa siihen.
Voi olla niinkin että kun tämä on erityismielenkiinnonkohteeni niin heittäydyn siihen täysillä ja vaan unohdan kaiken muun.
Itseäni ajattelen vain myöhään öisin yksin valvoessani, silloin tulee kaikki ne huonot ajatukset mitä vaan voi olla. Mutta ei siitä sen enempää.

Tai silloin kyllä katson että näytän hyvältä kun olen menossa tilanteeseen, tarkistan vaatteeni moneen kertaan ennekuin tapaan ihmisiä, että kaulus on hyvin, hihat ja lahkeet ja muuta sellaista. Erityisesti housujen sepalus on sellainen mitä tarkistan pakkomielteisesti. Se on minulta joskus jäänyt auki ja siitä on minulle huomautettu, ehkä siitä jäi sellainen muistijälki mikä aiheuttaa tuon pakkomielteisen toiminnan.

Minusta tuo kun käyt äidilläsi olisi hyvää harjoitusta sinulle, kun siellä voit puhua vapaasti. Siellä voisit harjoitella ihan vaan sujuvaa puhumista. Sitten muualla taas joudut puhumaan kontrolloidusti ja miettimään mitä sanoa.
Mielestäni autismia on eri asteista, voi olla lievästi autistinen. Tai eikö asperger ole autismin lievä muoto. Jos ongelmat menevät vaikeammiksi niin sitten on voimakkaammin autistinen. En tiedä, aika sekavaa tälläinen luokittelu on.
Sen olen huomannut että keskittymiskykyni on huomattavasti parantunut vuosien aikana ehkä harjoittelun seurauksena, tai ehkä se on vanhenemisen tuomaa hyötyä.

m

Anonyymi kirjoitti:

Niin, en tiedä että missä vaiheessa ne lukot aukesivat. Tänään juttelin neljän eri ihmisen kanssa, yksi oli semmoinen minkä tapasin vasta toisen kerran. Oikeastaan pidän ihan uusien ihmisten tapaamisesta jollain tavoin, silloin he usein ovat hieman epävarmoja, ja minä taas olen samanlainen kuin muidenkin kanssa keskustellessa. Silloin minä olen se itsevarmempi osapuoli siinä keskustelussa. Tai kun mietin niin taidan sitä olla melkein kaikissa keskusteluissani.

Tuossa tilanteessa en mieti itseäni yhtään, yksikään ajatukseni ei kohdistu omaan itseeni silloin. Keskityn aivan täysin siihen puhekumppaniin ja tarkkailen sen eleitä ja tunteita ja puhetta ja sanoja. Aivan kuin jotenkin tuntisin jopa sen energian jollain tapaa siinä tilanteessa. Kun huomioni on täysin kohdistunut siihen toiseen henkilöön niin ei ole edes mahdollisuutta ajatella itseäni siinä tilanteessa. Lisäksi pitää miettiä niitä että mistä aiheista puhuu ja mitä sanoja itse käyttää tilanteessa, paljon miettimistä. Kuitenkin nykyään puhun niin sujuvasti ettei paljoa tarvitse miettiä omia sanomisia, aina joskus tosin sanon jotain mikä on hieman vastakarvaan sitä keskustelukumppania, ehkä teen sen tahallaan, en tiedä. Katson miten se reagoi siihen asiaan ja tarkkailen sitä että miten se vastaa siihen.
Voi olla niinkin että kun tämä on erityismielenkiinnonkohteeni niin heittäydyn siihen täysillä ja vaan unohdan kaiken muun.
Itseäni ajattelen vain myöhään öisin yksin valvoessani, silloin tulee kaikki ne huonot ajatukset mitä vaan voi olla. Mutta ei siitä sen enempää.

Tai silloin kyllä katson että näytän hyvältä kun olen menossa tilanteeseen, tarkistan vaatteeni moneen kertaan ennekuin tapaan ihmisiä, että kaulus on hyvin, hihat ja lahkeet ja muuta sellaista. Erityisesti housujen sepalus on sellainen mitä tarkistan pakkomielteisesti. Se on minulta joskus jäänyt auki ja siitä on minulle huomautettu, ehkä siitä jäi sellainen muistijälki mikä aiheuttaa tuon pakkomielteisen toiminnan.

Minusta tuo kun käyt äidilläsi olisi hyvää harjoitusta sinulle, kun siellä voit puhua vapaasti. Siellä voisit harjoitella ihan vaan sujuvaa puhumista. Sitten muualla taas joudut puhumaan kontrolloidusti ja miettimään mitä sanoa.
Mielestäni autismia on eri asteista, voi olla lievästi autistinen. Tai eikö asperger ole autismin lievä muoto. Jos ongelmat menevät vaikeammiksi niin sitten on voimakkaammin autistinen. En tiedä, aika sekavaa tälläinen luokittelu on.
Sen olen huomannut että keskittymiskykyni on huomattavasti parantunut vuosien aikana ehkä harjoittelun seurauksena, tai ehkä se on vanhenemisen tuomaa hyötyä.

m

Lue lisää

saanks kyssyy (ei sun pakko vastata) eli oliko sul kouluvuojet pakkopullaa ja oliko nii ettet halunnu mennä kouluun? Mä pinnasin usein koulusta ja syinä omat sisäiset ongelmat ja kiusaaminen kun mua kiusattihin. käsitin siis että nuorena sul oli sosiaalisia vaikeuksia mut myöhemmin oot ollu sos kontakteis rohkia mies. Onneks olokoon olen iloinen puolestasi!

En tuntenu koskaan oloani hyväksi kouluissa enkä etenkään kerhossa että kerhoaikana en tainnut puhua 2-3 vuoden aikana yhtäkään sanaa josta kerhotädit oli huolissaan että ne otti yhteyttä oulun tohtoreihin ja jouduin aika monia kertoja käymään Oulussa asti tutkituttamassa omaa pääkoppaani ja siel oulun päässä ne sano "ihan terve poika" kun taas kerhotädit oli hyvin eri mieltä kun sen mä muistan että siellä kerhossa mä en sanonu sanaakaan mut siellä oulussa mä aloinkin puhumaan niille tohtoreille reippaasti niin varmaan sen takia ne Oulun tohtorit päätyi tuohon päätelmään jota jälkeenpäin miettinyt että oulun tohtorit ei ehkä osanneet oikein tehdä päätelmää vaikka toisaalta nyt kyllä astun tohtoriemiesten ja tohtorinaisten varpaille mutta ehkä ei he nähneet konkreettisesti sitä mitä kaks kerhotätiä näki. Kerhossakin mua pari tyyppiä kiusas. En siis puhunu siel sanaakaan, en oppitunnilla enkä välitunnilla. Kävin myös alle alakouluaikäisenä pikkuveljeni kanssa pyhäkoulua ja siellä sama juttu = olin mykkä.

Kouluissa ei opettajat olleet huolissaan minusta paitsi että kutosluokan ope sanoi "olet juha aivan liian arka ja et ole ollenkaan rohkea ja mä huomasin tossa ryhmätyössä että sä olin niin kauhean hädissään ja poissaoleva että ihan kangistuit sosiaalisessa tilanteessa että voitko sä juha hyvin ja kiusataanko sua vielä"

minä siis kerroin kutosluokan opelle kiusaamisistani ja ope oli hyvä kun puuttui siihe eli hän kävi jututtamassa paria kolmea oppilasta (kaikki poikia) ihan heidän kotonaan mut aika pian se kiusaaminen jatkui enkä jaksanu enää siitä kertoo opelle.

yläasteella yksi heistä lopetti kiusaamiseni kunhänestä tuli nöyrä jalat maassa tyyppi. Murrosikävaiheessa hänellä oli jokin ylimääräinen energia että oli semmone häirikkö .

hullu en tietääkseni ole että hulluja ajatuksia ei ole tullu piähäni vaikka oon kyllä poikkeava että pikkulapsena naapurin lapsille puhuin kummallisia sanoja että niistä ne otti heti tikunnokkaan että ne mun puhheet oli semmosia jälkeenjääneenoloisia ja nyt nykyäänkin 43 vuotiaana mulla on edelleen jälkeenjääneet jutut eli oon kait henkisesti jälkeenjäänyt pikkulapsen tasolla oleva.
On mulla joskus mustaa huumoria että miten sen nyt ottaa sen mustan huumorin että jonkun mielestä se ei välttämättä ole ok jos on kovin rajua huumoria mut eikös huumori ole aika vapaata ettei ole kovin raamien sisällä olevaa mut kait siinäki rajansa kaikella ja nyt tuli mieleen ammattikoulusta eräs mun luokalla ollut jätkä (se ei kiusannut mua aina mut välillä vähätteli mun kokintaitoja että sanoi että musta ei tule koskaan hyvää kokkia mut hän oli myös myös mun kaveri mut kaksinaamainen ) niin meitä yhdisti lapsenmieliset jutut ja ylivilkkaus että se kerran tuli ihan naamani eteen ja höpötti outoja että mä aluksi säikähdin ja huomasin hänen reaktion että hän itsrekin säikähti omaa käytöstään mut sitten alettiin nauramaan toisillemme ja lisäksi tämä jäbä kertoi niitä rajuja vitsejä että yksi vitsi jonka kertoi minulle ja parille muulle niin minä olin ainoa joka nauroin mut ne kaks muuta ei nauranu eikä muutkaan luokassa olleet nauraneet että kyllä sen vitsin kuuli useampi niin eräs oppilas kuiskasi korvaani "hän on ehkä hullu että vaikuttaa hullulta" ja minä siihen naurahdin vain.

ootko sä tavannut monenlaisia ihmisiä sos kontakteissa? kerro jotain ja kerro lisää kokemuksia jos haluat.

Ollaankohan me kirjoteltu jo niin paljon että tuleekohan tässä jo seinä vastaan että pitäskö meidän lopettaa? ainakin itselläni tuntuu että ei enää oikein keksi sun kaa kirjotettavaa että jos palaan vielä tänne jutteleen sun kaa niin katsotaan eli mietin vielä sitä mut jään oottaan sun vastaviestiäsi.

moikka !palataan ehkä juttusille ! =)
terveisin Juha

Anonyymi kirjoitti:

Niin, en tiedä että missä vaiheessa ne lukot aukesivat. Tänään juttelin neljän eri ihmisen kanssa, yksi oli semmoinen minkä tapasin vasta toisen kerran. Oikeastaan pidän ihan uusien ihmisten tapaamisesta jollain tavoin, silloin he usein ovat hieman epävarmoja, ja minä taas olen samanlainen kuin muidenkin kanssa keskustellessa. Silloin minä olen se itsevarmempi osapuoli siinä keskustelussa. Tai kun mietin niin taidan sitä olla melkein kaikissa keskusteluissani.

Tuossa tilanteessa en mieti itseäni yhtään, yksikään ajatukseni ei kohdistu omaan itseeni silloin. Keskityn aivan täysin siihen puhekumppaniin ja tarkkailen sen eleitä ja tunteita ja puhetta ja sanoja. Aivan kuin jotenkin tuntisin jopa sen energian jollain tapaa siinä tilanteessa. Kun huomioni on täysin kohdistunut siihen toiseen henkilöön niin ei ole edes mahdollisuutta ajatella itseäni siinä tilanteessa. Lisäksi pitää miettiä niitä että mistä aiheista puhuu ja mitä sanoja itse käyttää tilanteessa, paljon miettimistä. Kuitenkin nykyään puhun niin sujuvasti ettei paljoa tarvitse miettiä omia sanomisia, aina joskus tosin sanon jotain mikä on hieman vastakarvaan sitä keskustelukumppania, ehkä teen sen tahallaan, en tiedä. Katson miten se reagoi siihen asiaan ja tarkkailen sitä että miten se vastaa siihen.
Voi olla niinkin että kun tämä on erityismielenkiinnonkohteeni niin heittäydyn siihen täysillä ja vaan unohdan kaiken muun.
Itseäni ajattelen vain myöhään öisin yksin valvoessani, silloin tulee kaikki ne huonot ajatukset mitä vaan voi olla. Mutta ei siitä sen enempää.

Tai silloin kyllä katson että näytän hyvältä kun olen menossa tilanteeseen, tarkistan vaatteeni moneen kertaan ennekuin tapaan ihmisiä, että kaulus on hyvin, hihat ja lahkeet ja muuta sellaista. Erityisesti housujen sepalus on sellainen mitä tarkistan pakkomielteisesti. Se on minulta joskus jäänyt auki ja siitä on minulle huomautettu, ehkä siitä jäi sellainen muistijälki mikä aiheuttaa tuon pakkomielteisen toiminnan.

Minusta tuo kun käyt äidilläsi olisi hyvää harjoitusta sinulle, kun siellä voit puhua vapaasti. Siellä voisit harjoitella ihan vaan sujuvaa puhumista. Sitten muualla taas joudut puhumaan kontrolloidusti ja miettimään mitä sanoa.
Mielestäni autismia on eri asteista, voi olla lievästi autistinen. Tai eikö asperger ole autismin lievä muoto. Jos ongelmat menevät vaikeammiksi niin sitten on voimakkaammin autistinen. En tiedä, aika sekavaa tälläinen luokittelu on.
Sen olen huomannut että keskittymiskykyni on huomattavasti parantunut vuosien aikana ehkä harjoittelun seurauksena, tai ehkä se on vanhenemisen tuomaa hyötyä.

m

Lue lisää

niin unohdin kertoa sen että en kait aiemmin kertonu sulle sitä että on mul ollu sosiaalisia kontakteja jois oon ollu myös ylivilkas eli mykän vastakohta eli voin muuttua yhtäkkiä tietyssä seurassa ylivilkkaaksi jos porukassa on yksi ylivilkas ja lapsenmielinen tyyppi kuten esimerkkinä se eräs amiksen jäbä ja muistan myös vuosien 93-94 aikana mul kävi kylässä älykäs nuori jäbä joka oli oppiaineissa älykkäimpiä niin hän kävi mun luona kylässä joitain kertoja ja minä kävin myös hänen luona broidini kanssa ja meitä yhdisti lapsenmieliset ufojutut että ei kukaan normaali ymmärtäny meidän juttuja.

Mutta sitten yhtäkkiä toisena hetkenä saatoin mennä ihan sanattomaksi ja paniikkitilaan. En halua muistella tuollaisia kovin paljoa mut kyl ne aika-ajoin arjessa pulpahtaa mieleen ja siis aikuisiällä ja nykyäänkin samoja kokemuksia sos kontakteissa mut pääosin noin 20 vuoden ajan ollut vain sos kontakteissa sitä vähäpuheisuutta tai ihan 100% mykkänä olemista kun en ole tavannu niitä nuoruuden tuttuja joita meitä yhdisti lapselliset ufojutut kun osa heistä muutti eri kaupunkiin ja emmä usko että tällä hetkellä yhtäkään heistä pystyisin tapaamaan tai voisin ehkä uskaltaa tavata jossain mut en uskaltais mennä heille kylään. En usko että saisin aikaiseksi sen.

Kun viime kesänä 15 vuotta netissä keskustelleen ruotsalainen kanssa(jonka äiti suomalainen ja hän puhuu hyvää suomea) mietimme tapaamista jossain huoltoasemalla että ihan vakavissaan mietimme toisemme tapaamista. Hän on miespuolinen ja on työelämässä mut kokee ulkopuolisuutta ja työelämän ulkopuolella kontaktit on tosi vähissä ettei syvempää tuttavuutta kehenkään pysty mut tervehtii aina naapureita ja ulkona jututtaa heitä välillä. Hän on oikein sympaattinen ja mukava tyyppi jolla on kuitenki luonteessa myös räiskyvyyttä kuten minullakin on. Mä jotenkin arkailin sitten enkä uskaltanut tuota tapaamista että se sitten jäi se tapaaminen ja podin siitä jonku verran masennusta ihan ja itsesyyttelyäkin.

se älyllisesti kehitysvammaine sukulainen siis kävi mun ja isän luona täällä vuosien 2004-2010 aikajaksolla. Sen muistan hyvinkin! Tuolla kaupungilla kerran nähtiin hänet ja sen isoveli niin oli siinä aikamoista vilkasta mennoo kun ne on myös lapsenmielisiä.
Minä en siis ole älyllisesti kehitysvammainen vaikka oon joskus epäillyt olevani mut erään psykologin kanssa tehdyn testin perusteella en ole semmonen.

Anonyymi kirjoitti:

Niin, en tiedä että missä vaiheessa ne lukot aukesivat. Tänään juttelin neljän eri ihmisen kanssa, yksi oli semmoinen minkä tapasin vasta toisen kerran. Oikeastaan pidän ihan uusien ihmisten tapaamisesta jollain tavoin, silloin he usein ovat hieman epävarmoja, ja minä taas olen samanlainen kuin muidenkin kanssa keskustellessa. Silloin minä olen se itsevarmempi osapuoli siinä keskustelussa. Tai kun mietin niin taidan sitä olla melkein kaikissa keskusteluissani.

Tuossa tilanteessa en mieti itseäni yhtään, yksikään ajatukseni ei kohdistu omaan itseeni silloin. Keskityn aivan täysin siihen puhekumppaniin ja tarkkailen sen eleitä ja tunteita ja puhetta ja sanoja. Aivan kuin jotenkin tuntisin jopa sen energian jollain tapaa siinä tilanteessa. Kun huomioni on täysin kohdistunut siihen toiseen henkilöön niin ei ole edes mahdollisuutta ajatella itseäni siinä tilanteessa. Lisäksi pitää miettiä niitä että mistä aiheista puhuu ja mitä sanoja itse käyttää tilanteessa, paljon miettimistä. Kuitenkin nykyään puhun niin sujuvasti ettei paljoa tarvitse miettiä omia sanomisia, aina joskus tosin sanon jotain mikä on hieman vastakarvaan sitä keskustelukumppania, ehkä teen sen tahallaan, en tiedä. Katson miten se reagoi siihen asiaan ja tarkkailen sitä että miten se vastaa siihen.
Voi olla niinkin että kun tämä on erityismielenkiinnonkohteeni niin heittäydyn siihen täysillä ja vaan unohdan kaiken muun.
Itseäni ajattelen vain myöhään öisin yksin valvoessani, silloin tulee kaikki ne huonot ajatukset mitä vaan voi olla. Mutta ei siitä sen enempää.

Tai silloin kyllä katson että näytän hyvältä kun olen menossa tilanteeseen, tarkistan vaatteeni moneen kertaan ennekuin tapaan ihmisiä, että kaulus on hyvin, hihat ja lahkeet ja muuta sellaista. Erityisesti housujen sepalus on sellainen mitä tarkistan pakkomielteisesti. Se on minulta joskus jäänyt auki ja siitä on minulle huomautettu, ehkä siitä jäi sellainen muistijälki mikä aiheuttaa tuon pakkomielteisen toiminnan.

Minusta tuo kun käyt äidilläsi olisi hyvää harjoitusta sinulle, kun siellä voit puhua vapaasti. Siellä voisit harjoitella ihan vaan sujuvaa puhumista. Sitten muualla taas joudut puhumaan kontrolloidusti ja miettimään mitä sanoa.
Mielestäni autismia on eri asteista, voi olla lievästi autistinen. Tai eikö asperger ole autismin lievä muoto. Jos ongelmat menevät vaikeammiksi niin sitten on voimakkaammin autistinen. En tiedä, aika sekavaa tälläinen luokittelu on.
Sen olen huomannut että keskittymiskykyni on huomattavasti parantunut vuosien aikana ehkä harjoittelun seurauksena, tai ehkä se on vanhenemisen tuomaa hyötyä.

m

Lue lisää

nään kyllä hulluja unia (myös näen kauniita ja positiivisia unia mut ihan liikaa painajaisia) että saatan nähhä yliluonnollisia unia joissa pystyn leijumaan ilmassa.

Sitten semmosia unia joissa oon ylivoimainen suhteessa ympäristöön että esim kaksintaistelu-uni jossa joku kiusaaja hyökkää kimppuuni niin voitan sen kaksintaistelussa tosi helposti.

Tuon viimeksimainitun seikan vuoksi oon kääntäny nuo painajaisunet positiiviseksi koska ylivertainen voitto kuvastaa myös vahvuutta eikö vain?

eikä unia kannata miettiä liikaa että en ainakaan minä mieti niitä liikoja ja vois olla mielenterveydelle myös vaarallista pohtia niitä liikaa. Ei sovi kaikille siis.

meni ohi aiheen nyt kun meni unipsykologiaan =)

Anonyymi kirjoitti:

Niin, en tiedä että missä vaiheessa ne lukot aukesivat. Tänään juttelin neljän eri ihmisen kanssa, yksi oli semmoinen minkä tapasin vasta toisen kerran. Oikeastaan pidän ihan uusien ihmisten tapaamisesta jollain tavoin, silloin he usein ovat hieman epävarmoja, ja minä taas olen samanlainen kuin muidenkin kanssa keskustellessa. Silloin minä olen se itsevarmempi osapuoli siinä keskustelussa. Tai kun mietin niin taidan sitä olla melkein kaikissa keskusteluissani.

Tuossa tilanteessa en mieti itseäni yhtään, yksikään ajatukseni ei kohdistu omaan itseeni silloin. Keskityn aivan täysin siihen puhekumppaniin ja tarkkailen sen eleitä ja tunteita ja puhetta ja sanoja. Aivan kuin jotenkin tuntisin jopa sen energian jollain tapaa siinä tilanteessa. Kun huomioni on täysin kohdistunut siihen toiseen henkilöön niin ei ole edes mahdollisuutta ajatella itseäni siinä tilanteessa. Lisäksi pitää miettiä niitä että mistä aiheista puhuu ja mitä sanoja itse käyttää tilanteessa, paljon miettimistä. Kuitenkin nykyään puhun niin sujuvasti ettei paljoa tarvitse miettiä omia sanomisia, aina joskus tosin sanon jotain mikä on hieman vastakarvaan sitä keskustelukumppania, ehkä teen sen tahallaan, en tiedä. Katson miten se reagoi siihen asiaan ja tarkkailen sitä että miten se vastaa siihen.
Voi olla niinkin että kun tämä on erityismielenkiinnonkohteeni niin heittäydyn siihen täysillä ja vaan unohdan kaiken muun.
Itseäni ajattelen vain myöhään öisin yksin valvoessani, silloin tulee kaikki ne huonot ajatukset mitä vaan voi olla. Mutta ei siitä sen enempää.

Tai silloin kyllä katson että näytän hyvältä kun olen menossa tilanteeseen, tarkistan vaatteeni moneen kertaan ennekuin tapaan ihmisiä, että kaulus on hyvin, hihat ja lahkeet ja muuta sellaista. Erityisesti housujen sepalus on sellainen mitä tarkistan pakkomielteisesti. Se on minulta joskus jäänyt auki ja siitä on minulle huomautettu, ehkä siitä jäi sellainen muistijälki mikä aiheuttaa tuon pakkomielteisen toiminnan.

Minusta tuo kun käyt äidilläsi olisi hyvää harjoitusta sinulle, kun siellä voit puhua vapaasti. Siellä voisit harjoitella ihan vaan sujuvaa puhumista. Sitten muualla taas joudut puhumaan kontrolloidusti ja miettimään mitä sanoa.
Mielestäni autismia on eri asteista, voi olla lievästi autistinen. Tai eikö asperger ole autismin lievä muoto. Jos ongelmat menevät vaikeammiksi niin sitten on voimakkaammin autistinen. En tiedä, aika sekavaa tälläinen luokittelu on.
Sen olen huomannut että keskittymiskykyni on huomattavasti parantunut vuosien aikana ehkä harjoittelun seurauksena, tai ehkä se on vanhenemisen tuomaa hyötyä.

m

Lue lisää

millaisia on hullun tuntomerkit? siis kun psykiatri tekkee diagnoosin jollekin joka diaknoosi on hullu niin millaisia on ne hullun tuntomerkit??

Onko hullu aina paha tai ilkeä yksilö? En minä ainakaan ole paha&ilkeä.

sä sanoit jotain aiemmin että hullu poikkeaa normaalista mutta kun aloin miettiä sitä itteeni että minähän juuri poikkean paljon normaalista mutta ei se liity hulluuteen en usko.

Anonyymi kirjoitti:

millaisia on hullun tuntomerkit? siis kun psykiatri tekkee diagnoosin jollekin joka diaknoosi on hullu niin millaisia on ne hullun tuntomerkit??

Onko hullu aina paha tai ilkeä yksilö? En minä ainakaan ole paha&ilkeä.

sä sanoit jotain aiemmin että hullu poikkeaa normaalista mutta kun aloin miettiä sitä itteeni että minähän juuri poikkean paljon normaalista mutta ei se liity hulluuteen en usko.

Lue lisää

Ahtaasta normaalisuuskäsityksestä poikkeaminen ei todellakaan
ole hulluutta.
Hulluutta on se, jos ihmisen normaalisuuskäsitys on ahdas.

Tuossa sana hulluus voidaan korvata myös
sanalla sairaus.

Hullu on puhekieltä, se ei ole diagnoositermi.
Diagnoositermi on esim. skitsofrenia, joka on
psykoosisairauksista yleisin.

Anonyymi kirjoitti:

Ahtaasta normaalisuuskäsityksestä poikkeaminen ei todellakaan
ole hulluutta.
Hulluutta on se, jos ihmisen normaalisuuskäsitys on ahdas.

Tuossa sana hulluus voidaan korvata myös
sanalla sairaus.

Hullu on puhekieltä, se ei ole diagnoositermi.
Diagnoositermi on esim. skitsofrenia, joka on
psykoosisairauksista yleisin.

Lue lisää

Ei hullummin sanottu!

Skitsofrenian oireet löytyvät
mm. tästä wikipedian perusteellisesta
artikkelista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Skitsofrenia

Tarkkailkaa läheistenne oireita!
Mutta älkää olko sokeita omille oireillenne!
:-)

PS. Muistakaa, että autismikirjo ei kuulu sairauksiin, vaan
normaaleihin synnynnäisiin neurokognitiivisiin variaatioihin.

Anonyymi kirjoitti:

niin unohdin kertoa sen että en kait aiemmin kertonu sulle sitä että on mul ollu sosiaalisia kontakteja jois oon ollu myös ylivilkas eli mykän vastakohta eli voin muuttua yhtäkkiä tietyssä seurassa ylivilkkaaksi jos porukassa on yksi ylivilkas ja lapsenmielinen tyyppi kuten esimerkkinä se eräs amiksen jäbä ja muistan myös vuosien 93-94 aikana mul kävi kylässä älykäs nuori jäbä joka oli oppiaineissa älykkäimpiä niin hän kävi mun luona kylässä joitain kertoja ja minä kävin myös hänen luona broidini kanssa ja meitä yhdisti lapsenmieliset ufojutut että ei kukaan normaali ymmärtäny meidän juttuja.

Mutta sitten yhtäkkiä toisena hetkenä saatoin mennä ihan sanattomaksi ja paniikkitilaan. En halua muistella tuollaisia kovin paljoa mut kyl ne aika-ajoin arjessa pulpahtaa mieleen ja siis aikuisiällä ja nykyäänkin samoja kokemuksia sos kontakteissa mut pääosin noin 20 vuoden ajan ollut vain sos kontakteissa sitä vähäpuheisuutta tai ihan 100% mykkänä olemista kun en ole tavannu niitä nuoruuden tuttuja joita meitä yhdisti lapselliset ufojutut kun osa heistä muutti eri kaupunkiin ja emmä usko että tällä hetkellä yhtäkään heistä pystyisin tapaamaan tai voisin ehkä uskaltaa tavata jossain mut en uskaltais mennä heille kylään. En usko että saisin aikaiseksi sen.

Kun viime kesänä 15 vuotta netissä keskustelleen ruotsalainen kanssa(jonka äiti suomalainen ja hän puhuu hyvää suomea) mietimme tapaamista jossain huoltoasemalla että ihan vakavissaan mietimme toisemme tapaamista. Hän on miespuolinen ja on työelämässä mut kokee ulkopuolisuutta ja työelämän ulkopuolella kontaktit on tosi vähissä ettei syvempää tuttavuutta kehenkään pysty mut tervehtii aina naapureita ja ulkona jututtaa heitä välillä. Hän on oikein sympaattinen ja mukava tyyppi jolla on kuitenki luonteessa myös räiskyvyyttä kuten minullakin on. Mä jotenkin arkailin sitten enkä uskaltanut tuota tapaamista että se sitten jäi se tapaaminen ja podin siitä jonku verran masennusta ihan ja itsesyyttelyäkin.

se älyllisesti kehitysvammaine sukulainen siis kävi mun ja isän luona täällä vuosien 2004-2010 aikajaksolla. Sen muistan hyvinkin! Tuolla kaupungilla kerran nähtiin hänet ja sen isoveli niin oli siinä aikamoista vilkasta mennoo kun ne on myös lapsenmielisiä.
Minä en siis ole älyllisesti kehitysvammainen vaikka oon joskus epäillyt olevani mut erään psykologin kanssa tehdyn testin perusteella en ole semmonen.

Lue lisää

Mielestäni muistelet aivan liikaa menneitä. Noista asioista on kymmeniä vuosia aikaa. Eikö ne olisi jo aika unohtaa ja katsoa eteenpäin? Nyt on nyt, ja tuo kaikki oli silloin. Kaikki mahdollisuudet ovat edessäpäin, menneisyyttä et voi muuttaa vaikka kuinka sitä pohtisit. Itse en ollenkaan mielelläni muistele menneisyyttäni, kun siellä ei ole mitään hyvää mitä muistella. Joitain yksittäisiä hauskoja kohtauksia toki, mutta ne muut muistot tulevat niiden mukana myös. Parempi vaan unohtaa kaikki se.
Minulla on ollut samantapaista kuin sinullakin, koulu oli just samanlaista kun sinullakin. Puhuin kyllä enemmän lapsena mutta joskus aina sekavia juttuja. Tulin varovaiseksi sanoissani kun sain aina ikävää palautetta, silloin olin ennemmin hiljaa kuin kuuntelin sitä miten väärä olin, liian hiljainen, liian lihava, vääränlainen. Samanlainen tapaus oli minullakin että lapsena minut vietiin jonnekin tapaamaan lääkäriä joka kyseli kaikenlaista, mutta totesi ettei minussa ole mitään vikaa. Ja siitä olen katkera. Ihan selvä ettei minulla ollut ongelmia siinä rauhallisessa hiljaisessa huoneessa missä tapasin yhden mukavan naisen, se oli minulle aivan helppoa. Mutta jos olisi ollut useita ihmisiä ja hälinää niin olisin ollut täysin hukassa siinä tilanteessa. Muistan että minulla oli aina kova väsymys jos tuli rauhallista, meinasin nukahtaa istualleni. Ja olin paljon ihan omissa maailmoissani, jossain muualla mielikuvituksessani. Muiden seurassa olin jatkuvassa stressitilassa, en pystynyt rentoutumaan sekuntiakaan.
Huumorintaju on myös minulla hyvin laaja, just semmoisetkin asiat naurattavat mitkä ei saisi naurattaa, jos meinaisi olla kunnollinen ihminen.

Huomaan että tulet aika hyvin toimeen poikien kanssa, tai siis ehkä miesten nykyään. Jospa koet olevasi jollain tavalla samalla tasolla heidän kanssaan, tai että on helpompi keskustella miesten kanssa kun ymmärtää paremmin toisen ajatuksia. Itse tulen erittäin hyvin toimeen naisten kanssa, valtaosa keskustelukumppaneistani on naisia. Pidän siitä energiasta enemmän. Ja siitä keskustelutaidosta, ihailen sitä. Ja kun naiset aina joskus haastavat minut keskustelussa, heittävät jotain ja katsovat miten siihen reagoin, se on mielenkiintoista. He ovat todella taitavia, oikeasti nautin siitä, pidän niistä haasteista. Ja haluan aina kehittyä paremmaksi. Miesten kanssa keskustellessani en koe kehittyväni yhtään, miltei siinä käy päinvastoin jos erehdyn omaksumaan niitä tapoja mitä miehillä on. Ja minulla kun on naisten kanssa hieman sellaista kipinää välillämme, jos tiedät mitä tarkoitan. En ole sitä aiemmin huomannut, tai en vaan ole tajunnut, mutta nyt kun osaan tulkita ihmisiä paremmin niin olen sen huomannut useinkin. Se on mielenkiintoista ja erikoista, ja kummallista. Myönnän että hyödynnän sitä kipinää keskustellessani naisten kanssa, se tuo jonkinlaista aivan uutta ulottuvuutta siihen kommunikaatioon. En väistä jos nainen tulee lähelleni. En uskalla koskettaa naisia kuitenkaan, se menee liian pitkälle. Mutta sellainen kipinöivä energia välillämme on mielenkiintoista, hyvin erikoista. Mieluiten keskustelen nuorten naisten kanssa, se energia tuntuu voimakkaimmalta heillä. Joskus nämä naisten kanssa kohtaamiset jäävät mieleeni useiksi päiviksi. Tosin jotkut nuoret naiset ovat niin ujoja ettei keskustelut oikein onnistu ollenkaan. Kyllä mietin että jos kaksi ujoa ihmistä kohtaa toisensa niin siinä ei varmaan montaa sanaa vaihdeta. Mutta nykyäänhän nuoret käyvät ne keskustelut digitaalisesti, ei tarvitse enää puhua ääneen juuri mitään. Minusta se on harmillista ja aivan väärä suunta mihin on menty. Se on juuri se suunta mistä itse olen pyrkinyt poispäin.
Olen tavannut hyvin monenlaisia ihmisiä, näyttelijöistä kansanedustajiin asti, ja tavallista työtä tekeviä ihmisiä eri aloilta, sekä myös mielenterveyshenkilöitä. Sanoisin että mielenterveyshenkilöiden kanssa keskustelut on haastavampia, en usko että sen häiriön takia mikä heillä on, vaan niiden lääkkeiden mitä he syövät, usein on tuhottomat määrät erillaisia lääkkeitä joiden vaikutuksen alaisena he ovat jatkuvasti. Voihan se häiriökin vaikuttaa mikä heillä on, varsinkin jos on skitsofrenia tai jotain, en osaa sanoa. Mieluiten keskustelen ihan tavallisten normaalien ihmisten kanssa, heiltä voin oppia eniten. Itse henkilökohtaisesti suuntaudun poispäin siitä häiriöisestä ajattelusta ja normaalia kohti. Elämästäni tulee paljon helpompaa silloin mitä enemmän vaan pystyn olemaan normaalisti ihmisten seurassa.

m

Anonyymi kirjoitti:

nään kyllä hulluja unia (myös näen kauniita ja positiivisia unia mut ihan liikaa painajaisia) että saatan nähhä yliluonnollisia unia joissa pystyn leijumaan ilmassa.

Sitten semmosia unia joissa oon ylivoimainen suhteessa ympäristöön että esim kaksintaistelu-uni jossa joku kiusaaja hyökkää kimppuuni niin voitan sen kaksintaistelussa tosi helposti.

Tuon viimeksimainitun seikan vuoksi oon kääntäny nuo painajaisunet positiiviseksi koska ylivertainen voitto kuvastaa myös vahvuutta eikö vain?

eikä unia kannata miettiä liikaa että en ainakaan minä mieti niitä liikoja ja vois olla mielenterveydelle myös vaarallista pohtia niitä liikaa. Ei sovi kaikille siis.

meni ohi aiheen nyt kun meni unipsykologiaan =)

Lue lisää

Minä en näe unia juuri koskaan, vissiin kun nukun niin huonosti. Tai ehkä en vaan muista niitä. Joskus olen jotain nähnyt ennenkuin nukahdan, niin jotain aivan kauheita kauhukuvia, niinkuin jostain pahimmasta kauhuelokuvasta suoraan, jotain ihmisenkaltaisia hahmoja. Mutta ei ne minua liikuta oikeastaan mitenkään, ja nukahdan. Jos ne unet mitä näen yöllä on tuollaisia niin on parempi etten niitä herätessäni muista.
Käsittääkseni hulluksi todetaan jos on vaarallinen itselleen tai muille, tai sitten todetaan jonkinasteinen mielenterveyden häiriö jos toimii normaalista poikkeavasti, siinä on jotkut rajat että minkä verran voi poiketa normaalista, ja nämä rajat muuttuvat kokoajan. Normaalit ihmiset pidetään aika tarkasti ruodussa ja seurannassa. Ilman tuota valvontaa varmaan ne normaalitkin olisivat paljon erillaisempia kuin nyt ovat.
Kirjoitellaan niin kauan kuin juttua piisaa, sitten kun kaikki aiheet on loppuun käsitelty, niin on valmista. Tätä lukee monet muut ihmiset, keskustelu ei ole vain meille vaan tosi monille ihmisille, jotka saa tästä ajatuksia ja vinkkejä omaan elämäänsä. Tätä on nyt luettu kuusisataaviisikymmentä kertaa, niin on kyllä joku muukin lukenut kun vaan me kaksi.

m

Anonyymi kirjoitti:

Minä en näe unia juuri koskaan, vissiin kun nukun niin huonosti. Tai ehkä en vaan muista niitä. Joskus olen jotain nähnyt ennenkuin nukahdan, niin jotain aivan kauheita kauhukuvia, niinkuin jostain pahimmasta kauhuelokuvasta suoraan, jotain ihmisenkaltaisia hahmoja. Mutta ei ne minua liikuta oikeastaan mitenkään, ja nukahdan. Jos ne unet mitä näen yöllä on tuollaisia niin on parempi etten niitä herätessäni muista.
Käsittääkseni hulluksi todetaan jos on vaarallinen itselleen tai muille, tai sitten todetaan jonkinasteinen mielenterveyden häiriö jos toimii normaalista poikkeavasti, siinä on jotkut rajat että minkä verran voi poiketa normaalista, ja nämä rajat muuttuvat kokoajan. Normaalit ihmiset pidetään aika tarkasti ruodussa ja seurannassa. Ilman tuota valvontaa varmaan ne normaalitkin olisivat paljon erillaisempia kuin nyt ovat.
Kirjoitellaan niin kauan kuin juttua piisaa, sitten kun kaikki aiheet on loppuun käsitelty, niin on valmista. Tätä lukee monet muut ihmiset, keskustelu ei ole vain meille vaan tosi monille ihmisille, jotka saa tästä ajatuksia ja vinkkejä omaan elämäänsä. Tätä on nyt luettu kuusisataaviisikymmentä kertaa, niin on kyllä joku muukin lukenut kun vaan me kaksi.

m

Lue lisää

Ai, unohdin mainita että tänään keskustelin viiden eri ihmisen kanssa, yksi oli ihan uusi henkilö. Saa nähdä että tapaanko illalla vielä jonkun jonka kanssa juttelen, en tiedä vielä.

m

Anonyymi kirjoitti:

Ei hullummin sanottu!

Skitsofrenian oireet löytyvät
mm. tästä wikipedian perusteellisesta
artikkelista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Skitsofrenia

Tarkkailkaa läheistenne oireita!
Mutta älkää olko sokeita omille oireillenne!
:-)

PS. Muistakaa, että autismikirjo ei kuulu sairauksiin, vaan
normaaleihin synnynnäisiin neurokognitiivisiin variaatioihin.

Lue lisää

liittyykö skitsofrenia hulluuteen? Minulla on siis lievä skitsofrenia.

Anonyymi kirjoitti:

Mielestäni muistelet aivan liikaa menneitä. Noista asioista on kymmeniä vuosia aikaa. Eikö ne olisi jo aika unohtaa ja katsoa eteenpäin? Nyt on nyt, ja tuo kaikki oli silloin. Kaikki mahdollisuudet ovat edessäpäin, menneisyyttä et voi muuttaa vaikka kuinka sitä pohtisit. Itse en ollenkaan mielelläni muistele menneisyyttäni, kun siellä ei ole mitään hyvää mitä muistella. Joitain yksittäisiä hauskoja kohtauksia toki, mutta ne muut muistot tulevat niiden mukana myös. Parempi vaan unohtaa kaikki se.
Minulla on ollut samantapaista kuin sinullakin, koulu oli just samanlaista kun sinullakin. Puhuin kyllä enemmän lapsena mutta joskus aina sekavia juttuja. Tulin varovaiseksi sanoissani kun sain aina ikävää palautetta, silloin olin ennemmin hiljaa kuin kuuntelin sitä miten väärä olin, liian hiljainen, liian lihava, vääränlainen. Samanlainen tapaus oli minullakin että lapsena minut vietiin jonnekin tapaamaan lääkäriä joka kyseli kaikenlaista, mutta totesi ettei minussa ole mitään vikaa. Ja siitä olen katkera. Ihan selvä ettei minulla ollut ongelmia siinä rauhallisessa hiljaisessa huoneessa missä tapasin yhden mukavan naisen, se oli minulle aivan helppoa. Mutta jos olisi ollut useita ihmisiä ja hälinää niin olisin ollut täysin hukassa siinä tilanteessa. Muistan että minulla oli aina kova väsymys jos tuli rauhallista, meinasin nukahtaa istualleni. Ja olin paljon ihan omissa maailmoissani, jossain muualla mielikuvituksessani. Muiden seurassa olin jatkuvassa stressitilassa, en pystynyt rentoutumaan sekuntiakaan.
Huumorintaju on myös minulla hyvin laaja, just semmoisetkin asiat naurattavat mitkä ei saisi naurattaa, jos meinaisi olla kunnollinen ihminen.

Huomaan että tulet aika hyvin toimeen poikien kanssa, tai siis ehkä miesten nykyään. Jospa koet olevasi jollain tavalla samalla tasolla heidän kanssaan, tai että on helpompi keskustella miesten kanssa kun ymmärtää paremmin toisen ajatuksia. Itse tulen erittäin hyvin toimeen naisten kanssa, valtaosa keskustelukumppaneistani on naisia. Pidän siitä energiasta enemmän. Ja siitä keskustelutaidosta, ihailen sitä. Ja kun naiset aina joskus haastavat minut keskustelussa, heittävät jotain ja katsovat miten siihen reagoin, se on mielenkiintoista. He ovat todella taitavia, oikeasti nautin siitä, pidän niistä haasteista. Ja haluan aina kehittyä paremmaksi. Miesten kanssa keskustellessani en koe kehittyväni yhtään, miltei siinä käy päinvastoin jos erehdyn omaksumaan niitä tapoja mitä miehillä on. Ja minulla kun on naisten kanssa hieman sellaista kipinää välillämme, jos tiedät mitä tarkoitan. En ole sitä aiemmin huomannut, tai en vaan ole tajunnut, mutta nyt kun osaan tulkita ihmisiä paremmin niin olen sen huomannut useinkin. Se on mielenkiintoista ja erikoista, ja kummallista. Myönnän että hyödynnän sitä kipinää keskustellessani naisten kanssa, se tuo jonkinlaista aivan uutta ulottuvuutta siihen kommunikaatioon. En väistä jos nainen tulee lähelleni. En uskalla koskettaa naisia kuitenkaan, se menee liian pitkälle. Mutta sellainen kipinöivä energia välillämme on mielenkiintoista, hyvin erikoista. Mieluiten keskustelen nuorten naisten kanssa, se energia tuntuu voimakkaimmalta heillä. Joskus nämä naisten kanssa kohtaamiset jäävät mieleeni useiksi päiviksi. Tosin jotkut nuoret naiset ovat niin ujoja ettei keskustelut oikein onnistu ollenkaan. Kyllä mietin että jos kaksi ujoa ihmistä kohtaa toisensa niin siinä ei varmaan montaa sanaa vaihdeta. Mutta nykyäänhän nuoret käyvät ne keskustelut digitaalisesti, ei tarvitse enää puhua ääneen juuri mitään. Minusta se on harmillista ja aivan väärä suunta mihin on menty. Se on juuri se suunta mistä itse olen pyrkinyt poispäin.
Olen tavannut hyvin monenlaisia ihmisiä, näyttelijöistä kansanedustajiin asti, ja tavallista työtä tekeviä ihmisiä eri aloilta, sekä myös mielenterveyshenkilöitä. Sanoisin että mielenterveyshenkilöiden kanssa keskustelut on haastavampia, en usko että sen häiriön takia mikä heillä on, vaan niiden lääkkeiden mitä he syövät, usein on tuhottomat määrät erillaisia lääkkeitä joiden vaikutuksen alaisena he ovat jatkuvasti. Voihan se häiriökin vaikuttaa mikä heillä on, varsinkin jos on skitsofrenia tai jotain, en osaa sanoa. Mieluiten keskustelen ihan tavallisten normaalien ihmisten kanssa, heiltä voin oppia eniten. Itse henkilökohtaisesti suuntaudun poispäin siitä häiriöisestä ajattelusta ja normaalia kohti. Elämästäni tulee paljon helpompaa silloin mitä enemmän vaan pystyn olemaan normaalisti ihmisten seurassa.

m

Lue lisää

lääkkeet on auttaneet minut kaikkein pahimman kriisin yli että lääkkeet oli suurin syy esim siihe että ne poisti minulta kokonaan raivokohtaukset ja itsemurha-ajatukset.

en ole lääkevastainen oletko sinä? En väitä että kriittinen ajattelu on huono asia. Voi asioita kyseenalaistaa mut esim yleinen keskustelu meinaa karata mopo käsistä kun jotkut ehdottaa semmosta että pitäs lääkkeet ja lääketeollisuus lopettaa mut aika ennen lääketeollisuutta meni siten että silloin kuolleisuus ja itsemurhaluvut oli erittäin suurta luokkaa että jos nyt yhtäkkiä tehtäisiin päätös lopettaa lääkkeiden käyttö niin varmasti ainakin kaikkein vakavimmin sairastavat päätyisi moni ehkä itsemurhaan. Minäkin voisin päätyä itsemurhaan jos en sais apua paniikkihäiriööni koska sen sairauden oireet voi olla erittäin voimakkaat niin henkisesti kuin fyysisesti + se että minulla on lievä skitsofrenia niin etenki toi mun lievä skitsofrenia vois ajjaa itsemurhaan ennemmin tai möyhemmin.

Itsemurhaa en tee paitsi silloin jos mut pakotettaisiin meneen sotaan tai armeijaan niin silloin mä tekisin 100% varmuudella itsemurhan tai jos esim ajatusleikkinä venäläiset sotilaat alkaisi tulla Suomeen ja kaapata suomalaisia ihmisiä niin ennen heidän kiinniottamista tekisin itsarin. muussa tapauksessa en tee itsaria että nuo on semmosia ääritilanteita joissa ois pakko tehdä se.

Anonyymi kirjoitti:

Minä en näe unia juuri koskaan, vissiin kun nukun niin huonosti. Tai ehkä en vaan muista niitä. Joskus olen jotain nähnyt ennenkuin nukahdan, niin jotain aivan kauheita kauhukuvia, niinkuin jostain pahimmasta kauhuelokuvasta suoraan, jotain ihmisenkaltaisia hahmoja. Mutta ei ne minua liikuta oikeastaan mitenkään, ja nukahdan. Jos ne unet mitä näen yöllä on tuollaisia niin on parempi etten niitä herätessäni muista.
Käsittääkseni hulluksi todetaan jos on vaarallinen itselleen tai muille, tai sitten todetaan jonkinasteinen mielenterveyden häiriö jos toimii normaalista poikkeavasti, siinä on jotkut rajat että minkä verran voi poiketa normaalista, ja nämä rajat muuttuvat kokoajan. Normaalit ihmiset pidetään aika tarkasti ruodussa ja seurannassa. Ilman tuota valvontaa varmaan ne normaalitkin olisivat paljon erillaisempia kuin nyt ovat.
Kirjoitellaan niin kauan kuin juttua piisaa, sitten kun kaikki aiheet on loppuun käsitelty, niin on valmista. Tätä lukee monet muut ihmiset, keskustelu ei ole vain meille vaan tosi monille ihmisille, jotka saa tästä ajatuksia ja vinkkejä omaan elämäänsä. Tätä on nyt luettu kuusisataaviisikymmentä kertaa, niin on kyllä joku muukin lukenut kun vaan me kaksi.

m

Lue lisää

en ole ollu oikeastaan koskaan vaarallinen itselleni paitsi silloin 2000 luvulla mietin kyllä itsemurhaa aika usein ja kerran yritin tehdä sen. Muille en ole ollut vaaraksi.
Ja mullahan on se lievä skitsofrenia ja muitakin sairauksia kuten keskivaikea masennus, vaikea ahdistus, traumatisoitunut persoona jne jne.

Anonyymi kirjoitti:

lääkkeet on auttaneet minut kaikkein pahimman kriisin yli että lääkkeet oli suurin syy esim siihe että ne poisti minulta kokonaan raivokohtaukset ja itsemurha-ajatukset.

en ole lääkevastainen oletko sinä? En väitä että kriittinen ajattelu on huono asia. Voi asioita kyseenalaistaa mut esim yleinen keskustelu meinaa karata mopo käsistä kun jotkut ehdottaa semmosta että pitäs lääkkeet ja lääketeollisuus lopettaa mut aika ennen lääketeollisuutta meni siten että silloin kuolleisuus ja itsemurhaluvut oli erittäin suurta luokkaa että jos nyt yhtäkkiä tehtäisiin päätös lopettaa lääkkeiden käyttö niin varmasti ainakin kaikkein vakavimmin sairastavat päätyisi moni ehkä itsemurhaan. Minäkin voisin päätyä itsemurhaan jos en sais apua paniikkihäiriööni koska sen sairauden oireet voi olla erittäin voimakkaat niin henkisesti kuin fyysisesti se että minulla on lievä skitsofrenia niin etenki toi mun lievä skitsofrenia vois ajjaa itsemurhaan ennemmin tai möyhemmin.

Itsemurhaa en tee paitsi silloin jos mut pakotettaisiin meneen sotaan tai armeijaan niin silloin mä tekisin 100% varmuudella itsemurhan tai jos esim ajatusleikkinä venäläiset sotilaat alkaisi tulla Suomeen ja kaapata suomalaisia ihmisiä niin ennen heidän kiinniottamista tekisin itsarin. muussa tapauksessa en tee itsaria että nuo on semmosia ääritilanteita joissa ois pakko tehdä se.

Lue lisää

siis korjaan viestiäni vielä hieman että jos lääkkeet lopetettaisiin, tämä lääketeollisuus niin se vois myös ajjaa mut tekkeen itsemurhan koska vakavimmat mielenterveysongelmat tulisi mitä ilmeisemmin takaisin . en usko että pelkkä puheterapia vois pelastaa ihmishenkiä .

Anonyymi kirjoitti:

Mielestäni muistelet aivan liikaa menneitä. Noista asioista on kymmeniä vuosia aikaa. Eikö ne olisi jo aika unohtaa ja katsoa eteenpäin? Nyt on nyt, ja tuo kaikki oli silloin. Kaikki mahdollisuudet ovat edessäpäin, menneisyyttä et voi muuttaa vaikka kuinka sitä pohtisit. Itse en ollenkaan mielelläni muistele menneisyyttäni, kun siellä ei ole mitään hyvää mitä muistella. Joitain yksittäisiä hauskoja kohtauksia toki, mutta ne muut muistot tulevat niiden mukana myös. Parempi vaan unohtaa kaikki se.
Minulla on ollut samantapaista kuin sinullakin, koulu oli just samanlaista kun sinullakin. Puhuin kyllä enemmän lapsena mutta joskus aina sekavia juttuja. Tulin varovaiseksi sanoissani kun sain aina ikävää palautetta, silloin olin ennemmin hiljaa kuin kuuntelin sitä miten väärä olin, liian hiljainen, liian lihava, vääränlainen. Samanlainen tapaus oli minullakin että lapsena minut vietiin jonnekin tapaamaan lääkäriä joka kyseli kaikenlaista, mutta totesi ettei minussa ole mitään vikaa. Ja siitä olen katkera. Ihan selvä ettei minulla ollut ongelmia siinä rauhallisessa hiljaisessa huoneessa missä tapasin yhden mukavan naisen, se oli minulle aivan helppoa. Mutta jos olisi ollut useita ihmisiä ja hälinää niin olisin ollut täysin hukassa siinä tilanteessa. Muistan että minulla oli aina kova väsymys jos tuli rauhallista, meinasin nukahtaa istualleni. Ja olin paljon ihan omissa maailmoissani, jossain muualla mielikuvituksessani. Muiden seurassa olin jatkuvassa stressitilassa, en pystynyt rentoutumaan sekuntiakaan.
Huumorintaju on myös minulla hyvin laaja, just semmoisetkin asiat naurattavat mitkä ei saisi naurattaa, jos meinaisi olla kunnollinen ihminen.

Huomaan että tulet aika hyvin toimeen poikien kanssa, tai siis ehkä miesten nykyään. Jospa koet olevasi jollain tavalla samalla tasolla heidän kanssaan, tai että on helpompi keskustella miesten kanssa kun ymmärtää paremmin toisen ajatuksia. Itse tulen erittäin hyvin toimeen naisten kanssa, valtaosa keskustelukumppaneistani on naisia. Pidän siitä energiasta enemmän. Ja siitä keskustelutaidosta, ihailen sitä. Ja kun naiset aina joskus haastavat minut keskustelussa, heittävät jotain ja katsovat miten siihen reagoin, se on mielenkiintoista. He ovat todella taitavia, oikeasti nautin siitä, pidän niistä haasteista. Ja haluan aina kehittyä paremmaksi. Miesten kanssa keskustellessani en koe kehittyväni yhtään, miltei siinä käy päinvastoin jos erehdyn omaksumaan niitä tapoja mitä miehillä on. Ja minulla kun on naisten kanssa hieman sellaista kipinää välillämme, jos tiedät mitä tarkoitan. En ole sitä aiemmin huomannut, tai en vaan ole tajunnut, mutta nyt kun osaan tulkita ihmisiä paremmin niin olen sen huomannut useinkin. Se on mielenkiintoista ja erikoista, ja kummallista. Myönnän että hyödynnän sitä kipinää keskustellessani naisten kanssa, se tuo jonkinlaista aivan uutta ulottuvuutta siihen kommunikaatioon. En väistä jos nainen tulee lähelleni. En uskalla koskettaa naisia kuitenkaan, se menee liian pitkälle. Mutta sellainen kipinöivä energia välillämme on mielenkiintoista, hyvin erikoista. Mieluiten keskustelen nuorten naisten kanssa, se energia tuntuu voimakkaimmalta heillä. Joskus nämä naisten kanssa kohtaamiset jäävät mieleeni useiksi päiviksi. Tosin jotkut nuoret naiset ovat niin ujoja ettei keskustelut oikein onnistu ollenkaan. Kyllä mietin että jos kaksi ujoa ihmistä kohtaa toisensa niin siinä ei varmaan montaa sanaa vaihdeta. Mutta nykyäänhän nuoret käyvät ne keskustelut digitaalisesti, ei tarvitse enää puhua ääneen juuri mitään. Minusta se on harmillista ja aivan väärä suunta mihin on menty. Se on juuri se suunta mistä itse olen pyrkinyt poispäin.
Olen tavannut hyvin monenlaisia ihmisiä, näyttelijöistä kansanedustajiin asti, ja tavallista työtä tekeviä ihmisiä eri aloilta, sekä myös mielenterveyshenkilöitä. Sanoisin että mielenterveyshenkilöiden kanssa keskustelut on haastavampia, en usko että sen häiriön takia mikä heillä on, vaan niiden lääkkeiden mitä he syövät, usein on tuhottomat määrät erillaisia lääkkeitä joiden vaikutuksen alaisena he ovat jatkuvasti. Voihan se häiriökin vaikuttaa mikä heillä on, varsinkin jos on skitsofrenia tai jotain, en osaa sanoa. Mieluiten keskustelen ihan tavallisten normaalien ihmisten kanssa, heiltä voin oppia eniten. Itse henkilökohtaisesti suuntaudun poispäin siitä häiriöisestä ajattelusta ja normaalia kohti. Elämästäni tulee paljon helpompaa silloin mitä enemmän vaan pystyn olemaan normaalisti ihmisten seurassa.

m

Lue lisää

kun mainitsit lääkkeistä että ne aiheuttaneet joilleki semmosta sivuvaikutusta niin ei pijä kaikkien kohalla varmaankaan paikkaansa koska minulle ei ole aiheuttaneet sivuvaikutuksia. Semmosen sivuvaikutuksen alussa teki kun annoskoot pillerien oli isompia että parissa vuodessa lihoin 25 kiloa ja se johtui myös osittain siitä kun en kuntoillut ja söin ruokaa kuin hevonen(kunnes aloitin sitten painonpudotustalakoot ja laihduin 25 kiloa) mutta mitään muita sivuvaikutuksia ei aiheuttaneet ja minä kun pari vuotta söin kaksi pilleriä aamu ja iltalääkettä niin sitten kahden vuojen päästä aloin syömään puolikkaan iltalääkkeen kun aiemmin siis vejin kaksi kokonaista tablettia iltaisin niin on siinä aika iso ero ja sitten aamulääkettä kun alussa söin kaks kokonaista pilleriä niin sitten aloin syömään yhden kokonaisen.

on totta varmasti että minäkin kyllä voin esittää lääkkeitä kohttaan omat epäilykseni jotka ovat nämä seuraavat;

1.ei välttämättä toimi kaikille

2.liian isot pillerimäärät ei välttämättä hyväksi terveydelle että on kai sitä ihan tutkittu ja alan ammattilaisistakin osa ei suosittele isoja määriä ja kun minulle aluksi määrättiin tautikuvan alussa myös rauhoittava lääke niin psykiatri sanoi että älä käytä sitä jatkuvasti että sillä voi olla hankalia sivuvaikutuksia

2.alkoholi ja mielenterveyslääkkeet ei sovi yhteen että moni tekkee sen vakavan, jopa kohtalokkaan virheen jos käyttää molempia sammaan aikaan

3.lääkeetön elämä on toki aina parempi kuin elämä lääkkeiden kanssa ja etenki jos joutuu syömään monia eri lääkkeitä kun tunnen yhden joka syö 9 eri lääkettä joista osa mielenterveyslääkkeitä ja osa muita lääkkeitä

viestin kirjoittaja juha pohjola(outolintu-erakko)

Anonyymi kirjoitti:

kun mainitsit lääkkeistä että ne aiheuttaneet joilleki semmosta sivuvaikutusta niin ei pijä kaikkien kohalla varmaankaan paikkaansa koska minulle ei ole aiheuttaneet sivuvaikutuksia. Semmosen sivuvaikutuksen alussa teki kun annoskoot pillerien oli isompia että parissa vuodessa lihoin 25 kiloa ja se johtui myös osittain siitä kun en kuntoillut ja söin ruokaa kuin hevonen(kunnes aloitin sitten painonpudotustalakoot ja laihduin 25 kiloa) mutta mitään muita sivuvaikutuksia ei aiheuttaneet ja minä kun pari vuotta söin kaksi pilleriä aamu ja iltalääkettä niin sitten kahden vuojen päästä aloin syömään puolikkaan iltalääkkeen kun aiemmin siis vejin kaksi kokonaista tablettia iltaisin niin on siinä aika iso ero ja sitten aamulääkettä kun alussa söin kaks kokonaista pilleriä niin sitten aloin syömään yhden kokonaisen.

on totta varmasti että minäkin kyllä voin esittää lääkkeitä kohttaan omat epäilykseni jotka ovat nämä seuraavat;

1.ei välttämättä toimi kaikille

2.liian isot pillerimäärät ei välttämättä hyväksi terveydelle että on kai sitä ihan tutkittu ja alan ammattilaisistakin osa ei suosittele isoja määriä ja kun minulle aluksi määrättiin tautikuvan alussa myös rauhoittava lääke niin psykiatri sanoi että älä käytä sitä jatkuvasti että sillä voi olla hankalia sivuvaikutuksia

2.alkoholi ja mielenterveyslääkkeet ei sovi yhteen että moni tekkee sen vakavan, jopa kohtalokkaan virheen jos käyttää molempia sammaan aikaan

3.lääkeetön elämä on toki aina parempi kuin elämä lääkkeiden kanssa ja etenki jos joutuu syömään monia eri lääkkeitä kun tunnen yhden joka syö 9 eri lääkettä joista osa mielenterveyslääkkeitä ja osa muita lääkkeitä

viestin kirjoittaja juha pohjola(outolintu-erakko)

Lue lisää

Itse henkilökohtaisesti olen erittäin lääkevastainen. Jokainen tehkööt omalla kohdallaan miten haluaa, tietenkin. En minä osaa muiden asioista mitään sanoa. Minulle lääkkeet eivät sopineet ollenkaan, ja sain vakavia sivuvaikutuksia. Lääkkeet noin yleisesti on minulle vähiten kiinnostava aihe mitä voin kuvitella, en jaksa niitä miettiä yhtään tämän enempää.

Minulle henkilökohtaisesti itsemurha on käypä hoito moniin ongelmiin. Se on aina minulle yksi vaihtoehto. Jos vaikka loukkaantuisin ja joutuisin rullatuoliin loppuiäkseni, niin sitä en hyväksyisi. Järkeni, tai älyni on minulle erittäin tärkeä, jos vaikka älyni lakkaisi toimimasta yllättäen, enkä ymmärtäisi mistään mitään, niin en tänne jäisi. Olen täysin älyni tai järkeni varassa, tarvitsen sitä kaikessa mitä teen päivän aikana. Jos sen menettäisin niin minulla ei olisi elämässäni enää mitään jäljellä. En pystyisi toimimaan millään tavoin, ja menettäisin kaiken sen mitä nyt olen saavuttanut. Miksi sitten tänne jäisin kitumaan järjettömyyteeni.

Terapiasta en osaa sanoa mitään, kun en sellaiseen ikinä lähtenyt mukaan. Mutta käsittääkseni se on vanhojen asioiden vatvomista. Kait sitäkin on erillaista, jos olisi jotain käytännönläheistä niin voisi toimiakin.


m

joo mut mä kuulin eräältä että asperger syntroomaa ei voi diaknosoida kellekään jos tekkee testin ja se näyttää että on asperger koska eräs henkilö sano mulle että pitäs tehä psykologin&psykiatrin kanssa laajempi tutkimus jossa pitäs tehdä haastatteluja esim opettajien, oppilaiden, naapurien , sukulaisten, neuvola-aikaisten hoitajien kanssa ja tutkia myös neuvolatuloksia ja pitäs tehdä myös erilaisia testejä ettei muistaakseni nettitesti ole riittävä.

En sitten tiiä onko mun saama tieto oikea vai??

Anonyymi kirjoitti:

joo mut mä kuulin eräältä että asperger syntroomaa ei voi diaknosoida kellekään jos tekkee testin ja se näyttää että on asperger koska eräs henkilö sano mulle että pitäs tehä psykologin&psykiatrin kanssa laajempi tutkimus jossa pitäs tehdä haastatteluja esim opettajien, oppilaiden, naapurien , sukulaisten, neuvola-aikaisten hoitajien kanssa ja tutkia myös neuvolatuloksia ja pitäs tehdä myös erilaisia testejä ettei muistaakseni nettitesti ole riittävä.

En sitten tiiä onko mun saama tieto oikea vai??

Lue lisää

Tietosi ovat oikeat.
Tuo suosituin asperger-testi ei tietenkään anna mitään
diagnoosia. Se antaa vain viitteitä siitä, onko syytä epäillä
aspergeria.
Diagnoosit vaativat aina kaksi asiaa:
- pitää olla oikea lääkäri (eikä mikään nettitesti)
- lääkärin pitää tutkia perusteellisesti

Monille tuosta netin asperger-testistä
https://www.xestia.net/testit/asperger.php
on ollut hyötyä herättäjänä, siis tyyliin
"oho enpä olekaan osannut ennen ajatella että
mulla voisi olla asperger".

Anonyymi kirjoitti:

joo mut mä kuulin eräältä että asperger syntroomaa ei voi diaknosoida kellekään jos tekkee testin ja se näyttää että on asperger koska eräs henkilö sano mulle että pitäs tehä psykologin&psykiatrin kanssa laajempi tutkimus jossa pitäs tehdä haastatteluja esim opettajien, oppilaiden, naapurien , sukulaisten, neuvola-aikaisten hoitajien kanssa ja tutkia myös neuvolatuloksia ja pitäs tehdä myös erilaisia testejä ettei muistaakseni nettitesti ole riittävä.

En sitten tiiä onko mun saama tieto oikea vai??

Lue lisää

Tietosi ovat oikeat.
Tuo suosituin asperger-testi ei tietenkään anna mitään
diagnoosia. Se antaa vain viitteitä siitä, onko syytä epäillä
aspergeria.
Diagnoosit vaativat aina kaksi asiaa:
- pitää olla oikea lääkäri (eikä mikään nettitesti)
- lääkärin pitää tutkia perusteellisesti

Monille tuosta netin asperger-testistä
https://www.xestia.net/testit/asperger.php
on ollut hyötyä herättäjänä, siis tyyliin
"oho enpä olekaan osannut ennen ajatella että
mulla voisi olla asperger".

Anonyymi kirjoitti:

Tietosi ovat oikeat.
Tuo suosituin asperger-testi ei tietenkään anna mitään
diagnoosia. Se antaa vain viitteitä siitä, onko syytä epäillä
aspergeria.
Diagnoosit vaativat aina kaksi asiaa:
- pitää olla oikea lääkäri (eikä mikään nettitesti)
- lääkärin pitää tutkia perusteellisesti

Monille tuosta netin asperger-testistä
https://www.xestia.net/testit/asperger.php
on ollut hyötyä herättäjänä, siis tyyliin
"oho enpä olekaan osannut ennen ajatella että
mulla voisi olla asperger".

Lue lisää

En ymmärrä, miksi nettisysteemi postasi tuon kommenttini kolme kertaa.
Kerta olisi riittänyt. Ylläpito voi poistaa nuo ylimääräiset kaksi.

Anonyymi kirjoitti:

En ymmärrä, miksi nettisysteemi postasi tuon kommenttini kolme kertaa.
Kerta olisi riittänyt. Ylläpito voi poistaa nuo ylimääräiset kaksi.

sama kävi mulla tänä aamuna että myö luulen (en o satavarma) että täällä suomi24 palstalla on joskus tää paikka hieman jumissa kun viestejä ihmiset lähettelee niin paljon että se johtuu tod näk siitä.

Kerro lisää tästä, millaista se oikein on?
Millainen suhde sinulla on tähän asperger-henkilöön?