Tuollainen teoria on vellonnut siitä saakka kun tuo suuronnettomuus tapahtui koska laivalla tietysti kuoli paljon korkean statuksen porukkaa. Eli varsinkin nämä aikansa ruhtinaat eli John Jacob Astor, Isidor Straus ja Benjamin Guggenheim jotka olisivat väitetysti hanganneet hanketta vastaan.
Tuokin teoria on tietysti 'de-dunked' koska tutkimusten mukaan mainittu kolmikko ei oikeasti koskaan olisi ollutkaan mitään keskuspankkia vastaan jos eivät välttämättä sen eturivin kannattajiakaan.
On silti vähän erikoista että tuon kaliiberin porukkaa sitten menehtyy tuollaisessa onnettomuudessa ja noinkin monta. Vaikka laivalla oli pelastusveneitä vain rajallisesti kuulostaa epäilyttävältä ettei äveriäimmät muka olisi ensimmäisten joukossa turvassa.
Tai entä jos he vain "katosivat" laivalla koska voidaanko heidän hukkumistakaan oikeasti todella varmistaa kuolinsyyksi.
J.P. Morgan eli Titanicin omistaja ja keskuspankkimies puolestaan itse vetäytyi jostain syystä neitsytmatkalta vain hetkeä ennen lähtöä.
Mutta kaikkein erikoisinta tähän keissiin liittyen on etta kirjailija Morgan Robertson oli kirjaillut 14 vuotta aiemmin "The Wreck of the Titan" -novellan joka kuvasi hämmästyttävän paljon yhteläisyyksiä Titanicin uppoamisen kanssa. Ulkonäössä on samankaltaisuutta, kumpikin piti olla uppoamaton, kumpikin upposi huhtikuussa ja pohjoisella atlantilla törmäten jäävuoreen, kummassakin liian vähän pelastusveneitä, ja nimet Titan / Titanic...
How about that
Puhutaanko jostain tapahtumien synkronisaatiosta vai mistä kun asioita tapahtuu. Sattuma on aina helpoin selitys.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo lienee osoitus siitä että elämme simulaatiossa.
Morgan-Morgan synkronismi vielä. Toinen käsikirjoittaa ja toinen toteuttaa heh. Kyllä tää joku matriisi on.
Titanic upotettiin tahallaan ja juonittelun isä oli J.P.Morgan.Saivat hyvät vakuutusrahat ja samalla Morgan pääsi eroon juuri noista keskuspankkia vastustaneista ihmisistä.Täysin selvä tapaus
Niin tai Morgan ja Vatikaani varmaan yhdessä juoni sen. Mutta että koko vastarinta saataisiin nitistettyä kerralla onnettomuudessa kuulostaa jotenkin käsikirjoitetulta. Ökyristeilijä uppoaa vieden mennessään koko kerman.. Onhan se mahtava ja symbolinenkin tarina mutta voiko se oikeasti tapahtua.
Olen kyllä vakuuttunut että Titanic upposi koska kapteeni oli ottanut mRNA rokotteen.