Eerika esitti suomen euroviisukappaleen hienosti, käsikirjoituksen mukaan.
Israelia tukivat äänestämällä rikkaat ja fasistit. Köyhillä eurooppalaisilla ei ollut varaa äänestää Eerikaa voittoon.
Ennen kaikkea Israel olisi pitänyt boikotoida euroviisuista.
Venäläiset taiteilijat, urheilijat, ynnä muut, on boikotoitu maailman laajuisesti kaikista tapahtumista.
Fasismi, fasistit sallivat syyttömien ihmisten tappamisen Gazassa.
Köyhien rahat ovat koko EU:ssa viety leikkaamalla heikoilla olevilta.
Suomen fasistihallitus on myös leikannut köyhiltä ja saattanut yli puolet suomalaisista kuilun partaalle.
Israelia tukivat äänestämällä rikkaat ja fasistit. Köyhillä eurooppalaisilla ei ollut varaa äänestää Eerikaa voittoon.
Ennen kaikkea Israel olisi pitänyt boikotoida euroviisuista.
Venäläiset taiteilijat, urheilijat, ynnä muut, on boikotoitu maailman laajuisesti kaikista tapahtumista.
Fasismi, fasistit sallivat syyttömien ihmisten tappamisen Gazassa.
Köyhien rahat ovat koko EU:ssa viety leikkaamalla heikoilla olevilta.
Suomen fasistihallitus on myös leikannut köyhiltä ja saattanut yli puolet suomalaisista kuilun partaalle.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Suomen fasistihallitus ei tappamisen alkaessa Gazassa ottanut selvää kielteistä kantaa asiaan.
Nyt se on myöhäistä, lähes sata syytöntä ihmistä on jo teurastettu Gazassa aitaukseen israelilaisten toimesta.
Kristillisten Päivi Räsänen, ja varmaan moni muukin fasistikansanedustaja ja fasistiministeri on samalla linjalla.
Ja vielä kristillisten Edustajat? Missä ovat raamatun opit, itseään hurskaina pitävillä valehurskailla?
He eivät halua tunnustaa Palestiinan valtiota itsenäiseksi, hyväksyvät näin Israelin suorittamat teurastukset Gazassa.
Tappaminen saa yhä vain jatkua.
KD on tappajien asialla.
Tarkoitin satatuhatta syytöntä ihmistä ovat israelilaiset teurastaneet Gazan aitauksessa.
Syynä virheeseen, painovirhepaholainen.
Onneksi Israel ei voittanut. Sai mennä hyvällä mielellä nukkumaan
Sanoppa muuta.
Se olisi ollut se viimeinen piste iin päällä.
Ammattitappajavaltio voittanut viisut.
Kamalaa jo pelkkä ajatuskin.
Koko Euroviisutapahtuma meni pieleen, kun Israel äänestettiin toiseksi.
Israel olisi saanut luvan olla kilpailujen ulkopuolella, tai jäädä viimeiseksi.
Vasemmistolaisten sokean ja katkeran vihan viljely juutalaiseen kansaan jatkuu aivan kuten natseilla ja muslimeillakin. Se mitä kylvää on niitettävä sitten aikanaan, siihen joutuu niin syylliset kuin syyttömätkin kollektiivisesti. Eikö historia ole opettanut vasemmistolle mitään kun seuraavat Hitlerin jalanjälkiä tuhoon joka kohtasi Saksaa -40 luvulla ja sama kohtalo saadaan Suomeenkin vasemmiston tilaamana.
Fasismihan on kommunismin liberaalimpi versio, en oo kumpiakaan enkä rikaskaan joten äänestin Israelia siksi että näin tuen kv. vasemmiston sortamaa ja muslimien vainoamaa kansaa.
Äänestä vaikka omaa p reikää.
Tuntuu tässäkin ketjussa olevan osa niin kahjoja ihmisiä, että oksettaa.
Onneksi on myös viisaita ihmisiä suomessa, jotka eivät ole fasistimielisiä, eivätkä uskovaista leikkiviä fasistimielisiä.
Jo on kahelia porukkaa taas raakumassa vääryyden puolesta.
Kiitos kaikille oikeamielisille, fasismin tuomitseville ihmisille!
Ja kiitos myös suomen fasistidiktaattorihallituksen leikkaukset ja ihmisten rääkkäyksen tuomitseville.
Ja Israelin alestiinalaisten teurastukset Gazassa tuomitseville myös!!!!
Olette kultaa!
Jotain kummaa kyllä tapahtui tuolla juontajien pöydän ääressä - oli suut mutrussa. Odottivat kai ohjeita ( salaisia).mM ahdollisesti Israel olisi voittanut mutta piti vähän Itävallan ääniä järjestellä.
Oli niin kummalliset ilmeet ja hätäännystä ilmassa.
Laulaja oli pelastunut Hamasilta jäätyään ruumiskasan alle.
Ei mitään sympatiaa heru muulle kuin Hamasin ihmiskilpinään pitämille lapsille.
Olisi hyvä muistaa että muslimit ei sure lastensa " marttyyrikuolemia" , Hamas kyllä maksaa heille ja kuten muslimeilla on tapana niin lapsia synnytetään juuri siksi että jos jokunen kuolee niin uutta pukkaa.
Älä viitsi.
Jokainen lapsi on emolleen kallisarvoinen.
Israel tapattaa sotilailleen, ihania Gazan lapsia, heidän perheitä, vanhempia, mummoja, ukkeja.
Israelin fasisti, Netanjahu fasistikumppaneineen olisi tuomittava ikuiseen kidutukseen, ikuiseen helvetintuleen kärventymään.
Miksi Trump ei lopetuta tappamista Gazassa?
KAJ:lta kuitti Suomen ammattilaisraadille somessa – ”Se oli töykeää”
https://www.is.fi/viihde/art-2000011242398.html
Eihän tässä KAJ:n uutisoinnissa ole mitään entuudestaan poikkeavaa.
Siis aina kun Euroviisujen esityksen esikarsinta Suomessa äänestetään niin ihan poikkeuksetta tämä ns."ammattilaisraati " on eri mieltä kuin yleisö. Samoin kävi tänäkin vuonna Suomen edustusta Umk:ssa äänestettiin niin muiden valtioiden äänestys poikkesi....-EIVÄT OLISI ON LÄTTÄNEET EERIKAA VIISUIHIN.
Kyllähän Israel pilasi äänestyksen ja samalla tunnelman.