Sauli Niinistö sanoi, että Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni.
Kasakat ovat historiallisesti merkittävä yhteisö, joka syntyi Ukrainassa 1400-luvulla. Heidän juurensa ulottuvat syvälle Ukrainan historiaan, ja heitä pidetään usein osana ukrainalaista kulttuuria ja identiteettiä.
Kasakat, erityisesti Zaporižžjan kasakat, muodostivat autonomisen valtakunnan, joka oli olemassa vuosina 1648–1764. Heidän roolinsa on ollut keskeinen Ukrainan itsenäisyyskamppailuissa ja he ovat edelleen aktiivisia nyky-Ukrainassa, esimerkiksi taistelemassa Ukrainan asevoimien riveissä.
Tässä muutamia keskeisiä kohtia kasakoista:
Historiallinen tausta: Kasakat syntyivät talonpoikien joukosta ja heillä oli oma sotilaallinen ja hallinnollinen järjestelmänsä.
Kulttuurinen merkitys: Heidän perinteensä, kuten musiikki ja tanssi, ovat edelleen elinvoimaisia osia ukrainalaista kulttuuria.
Nykytilanne: Monet kasakat ovat mukana nykyisissä puolustusjärjestöissä, kuten Azov–Zaporižžja, ja he taistelevat Ukrainan itsenäisyyden puolesta.
Kasakat ovat ukrainalaisia
10
340
Vastaukset
- Anonyymi
Niin. Sillä alueella on historiaa ja kulttuuria. Pitäiskö meidän ihmisten, jotka eletään vain vähän aikaa, suhtautua toisiimme ilman vanhempien sukupolvien painolastia. Saksassa on aika paljon natsien jälkeläisiä. Kuitenkin jokainen syntyy omaan aikaansa ja paikkaansa maailmassa, jota ei voi valita. Tuomita saa mielestäni vain ihmisen omista rikollisista teoista.
- Anonyymi
Sarmaatit olivat Etelä-Venäjän, Ukrainan ja Unkarin aroseuduilla vaikuttaneita antiikin ajan paimentolaisheimoja. Sarmaatit muuttivat alueille Uralvuorten kautta, jonne he saapuivat Keski-Aasiasta noin 500-luvulla eaa.[1] Sarmaatit puhuivat indoeurooppalaista kieltä. Roomalainen historiankirjoittaja Tacitus luonnehti sarmaatteja rumiksi ja likaisiksi. Sarmaattiratsumiehet kuitenkin kelpasivat Rooman valtakunnan armeijaan.
Sarmaatit sulautuivat vähitellen muihin kansoihin, kuten hunneihin.lähde? - Anonyymi
Mongoolit oli kasakoita ja toi perinteen Venäjälle!!!
- Anonyymi
Ja onhan aika kumma, että Kasakkavaltioiden ja Venäjänn kanssa solmittu ikuinen ystävyys oli tapahtuma, jonka 300-vuotispäivää juhlitiin joskus, että nää Euroopassa asuvat slaavit, Kiovan Rusin perilliset olisivat jotain kansaa, jolla ei ole oikeutta olla olemassa iso-venäläisten mielestä?
- Anonyymi
Alkuperä ja määritelmä
Kasakkayhteisö syntyi viimeistään 1400-luvulla Ukrainan eteläisten arojen raja-alueilla. Alun perin kasakat tarkoittivat seikkailijoita, jotka menivät kausittain alueelle metsästämään, kalastamaan ja keräämään hunajaa. Joukko kasvoi jatkuvasti maaorjuutta paenneista talonpojista ja muiden yhteiskuntaluokkien seikkailijoista, jopa aatelisista. He muodostivat sotilaallisia ryhmittymiä suojellakseen toisiaan. 1500-luvun puolivälissä heillä oli jo ylimmän vallan käyttäjänä yleisneuvosto (rada) ja vaaleilla valitut virkailijat, kuten hetmanni eli ylipäällikkö. Kasakat puolustivat Ukrainan rajaväestöä tataarien hyökkäyksiltä ja tekivät omiakin sotaretkiä, jopa hyökkäsivät turkkilaisiin rannikkokaupunkeihiin. Puola hallitsi tuolloin Ukrainaa ja käytti kasakkaorganisaatiota sotavoimana tataareja, turkkilaisia ja venäläisiä vastaan.[8]
Mahdollisesti talonpoikien pako etelään alkoi jo 1200-luvulla Kultaisen ordan aikana ja jatkui myöhemmin Venäjän maaorjuuden kehityttyä etenkin Iivana Julman hallituskaudella. Myöhemmin kasakoihin liittyi pienemmissä määrin myös muita etnisiä ryhmiä kuten tataareita ja kalmukkeja.[9][10]
Kasakoiden kapinoiden ja kasakoiden Ukrainan lyhyen Puolan alaisen itsehallinnon jälkeen Venäjä otti haltuunsa Ukrainan itäpuoliskon vuoden 1667 sopimuksella ja Puola alisti länsipuoliskon takaisin komentoonsa. Tämän jälkeen kasakoiden vaikutus lännessä lähes katosi, idässä kasakkaitsehallinto sallittiin lievänä.[8]
Koska kasakoihin saattoi lähes kuka tahansa Jumalaan uskova mies liittyä, heidän etninen koostumuksensa oli kirjava, mutta se säilyi pääosin venäläisenä sulauttaen muut ryhmät.[11] Perimätiedot, joiden mukaan kasakat olisivat esimerkiksi muinaisten skyyttien jälkeläisiä, eivät pidä paikkaansa. Kasakoita ei pidä myöskään sekoittaa Keski-Aasian turkinsukuisiin kazakeihin, jotka asuttavat nykyistä Kazakstania ja sen ympäristöä. Molempien sanojen alkuperä lienee turkin vaeltajaa, seikkailijaa tai vapaata miestä tarkoittava sana.lähde?- Anonyymi
Kasakaksi myös nimitettiin Savossa maataloissa työskenteleviä apulaisia. Niin minuakin 60-luvulla koulun kesälomalla heinäpellolla töitä tehdessäni.
- Anonyymi
Ai, aina kuvitellut että etymologia juontaisi Kazakstaniin…
- Anonyymi
Kummallista rotuoppia Niinistöltä. Länsimaat ovat vieneet siirto(=riisto)maistaan kaiken minkä halunneet, oli kiinni tahi ei. Vieneet ihmisiäkin miljoonittain, luonnonvarat, kulttuuriesineet, jne.
On niin kokoomuslaista opettaa kansalle syvää ryssävihaa ja pestä Länttä valkopesulla puhtoiseksi.- Anonyymi
-----Länsimaat ovat vieneet siirto(=riisto)maistaan kaiken minkä halunneet, oli kiinni tahi ei. Vieneet ihmisiäkin miljoonittain, luonnonvarat, kulttuuriesineet, jne.-----
Niinhän asia on mutta Suomessa opetetaan jo lapsille, että vain ja ainoastaan venäläiset näin tekevät ja ovat aina tehneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617530Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242959- 1431793
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1171479Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691429- 1311173
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53764