tavoitteena on oltava voitto eduskuntavaaleissa 2027. PS voitto

Anonyymi-ap

Vigelius katsoo, että perussuomalaisten tavoitteena on oltava voitto
Anonyymi-ap
2025-05-19 09:54:18

Aamulehti

Perussuomalaisten kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius ilmoittaa asettuvansa ehdolle perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajisto valitaan Lahden puoluekokouksessa 14.–15. kesäkuuta.

”Meidän on perussuomalaisina tuotava hallitusvastuusta huolimatta entistä vahvemmin esiin oma linjamme”, Vigelius toteaa viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan pitkässä päivityksessä, jossa hän taustoittaa ehdolle lähtemisensä syitä.

Vigeliuksen mukaan perussuomalainen linja lähtee työstä ja yrittämisestä, tiukasta maahanmuuttopolitiikasta, turvallisuudesta huolehtimisesta sekä suomalaisten etujen asettamisesta muun edelle.

Vigelius katsoo, että perussuomalaisten tavoitteena on oltava voitto eduskuntavaaleissa 2027.

”Isänmaallamme ei ole varaa siihen, että edellisissä vaaleissa nähty puna-aalto pyyhkäisee eduskunnan enemmistöksi. Silloin mikään ei muuttuisi perussuomalaisia äänestäneen kannalta paremmaksi, vaan täysin päinvastaiseksi”, Vigelius sanoo.

PS. ei vain tampereella

48

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi voi...onhan pojalla jutut:))

      2027 vaaleissa kylmä realismi täräyttää pojan maanpinnalle.

      • Anonyymi

        meinaako suomi siis olla ainoa punainen loukko silloin euroopassa? mitähän siitä seuraisi?


      • Anonyymi kirjoitti:

        meinaako suomi siis olla ainoa punainen loukko silloin euroopassa? mitähän siitä seuraisi?

        Siitä seuraa se että persuja vituttaa, mikä on aina mainio juttu.


    • Anonyymi

      Voihan Vigelius!

      ”Isänmaallamme ei ole varaa siihen, että edellisissä vaaleissa nähty puna-aalto pyyhkäisee eduskunnan enemmistöksi. Silloin mikään ei muuttuisi perussuomalaisia äänestäneen kannalta paremmaksi, vaan täysin päinvastaiseksi”.

      Mitkähän asiat ovat muuttuneet tämän hallituskauden aikana viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisia äänestäneiden kannalta paremmaksi?

      • Anonyymi

        Siis, piti olla...''Mikään ei muuttuisi perussuomalaisia tai mitä puoluetta tahansa äänestäneen kannalta paremmaksi, vaan täysin päinvastaiseksi, kuten nykyisen hallituksen aikana''


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis, piti olla...''Mikään ei muuttuisi perussuomalaisia tai mitä puoluetta tahansa äänestäneen kannalta paremmaksi, vaan täysin päinvastaiseksi, kuten nykyisen hallituksen aikana''

        Älähän muokkaile minun kommenttiani mieleiseksesi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älähän muokkaile minun kommenttiani mieleiseksesi.

        Omistatko kaikki aakkoset ???


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omistatko kaikki aakkoset ???

        Taidat olla vähän hölmö.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut riemuissaan kun saavat jotenkin potkia maahanmuuttajia.

        Kuten äskeisissä alue- ja kuntavaaleissa kävi ilmi, kannatus ei kasva potkimalla maahanmuuttajia...eikä bensan hinnasta huutamalla.

        Älähän nyt.

        Juuri aamulla oli uutinen siitä, kuinka persut laskivat taas öljyn maailmanmarkkinahintaa.

        Näkynee tuota pika suomalaistenkin pumppuhinnoissa.

        Kiitos Riikka, kiitos Mauri!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Persut riemuissaan kun saavat jotenkin potkia maahanmuuttajia.

        Kuten äskeisissä alue- ja kuntavaaleissa kävi ilmi, kannatus ei kasva potkimalla maahanmuuttajia...eikä bensan hinnasta huutamalla.

        Persut pitävät äänestäjiään niin tyhminä, että he luulevat vaalikarjan uskovan, että jos öljyn maailmanmarkkinahinnat persujen hallituskaudella laskevat, se on persujen ansiota, ja vastaavasti jos ne demarien aikana nousevat, se on demarien syytä.

        Kylmät numerot osoittavat, että tämä ei enää toimi.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ei mitkään, miljoona kertaa huonommaksi menivät.


    • Anonyymi

      Mitä korkeampi tavoite, sitä katkerampi tappio.

      • Anonyymi

        Juuri näinhän persujen kävi EU-vaaleissa.

        Heidän tavoitteenaan oli nostaa meppiensä määrä kahdesta kolmeen, mutta luku putosikin kahdesta yhteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näinhän persujen kävi EU-vaaleissa.

        Heidän tavoitteenaan oli nostaa meppiensä määrä kahdesta kolmeen, mutta luku putosikin kahdesta yhteen.

        Persujen tappio oli EU-vaaleissa kerrassaan katkera, kun yksi vasureitten ehdokas sai melkein tuplaten ääniä sen, minkä persuehdokkaat saivat yhteensä.


    • Anonyymi

      JOs/ kun nuoret miehet äänestävät, ei sdp pääse jatkoon.

      JOTEN, MIES ÄÄNESTÄ SOSIAALITANTTA ULOS !!!

      • Anonyymi

        Persumies tarvitsee sosiaalitanttaa vain Kelan luukulla.


      • Anonyymi

        Suomessa tulisi olla äänioikeus vain 18 - 60 vuotiailla.

        18 kesäiset alkaa pikkuhiljaa aikuistua, yli 60v , pikkuhiljaa seniili tohelo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persumies tarvitsee sosiaalitanttaa vain Kelan luukulla.

        Persumiehiä kiinnostavat ainoastaan mamumiehet.


    • Anonyymi

      Kyllä Vigelius hamuaa nyt kuuta taivaalta.

    • Anonyymi

      "”Meidän on perussuomalaisina tuotava hallitusvastuusta huolimatta entistä vahvemmin esiin oma linjamme”, Vigelius toteaa viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan pitkässä päivityksessä, jossa hän taustoittaa ehdolle lähtemisensä syitä."

      Miten muuten 'perussuomalaisten oma linja' poikkeaa kokoomuksen linjasta kuin kovempana matuvastaisuutena.

      • Anonyymi

        Kokkarit eivät kehtaa potkia duunareita kuten persut.


      • >Miten muuten 'perussuomalaisten oma linja' poikkeaa kokoomuksen linjasta kuin kovempana matuvastaisuutena.

        Ei enää mitenkään. Moni luuli että eroa olisi reilustikin, minä mukana, mutta sitten alkoi saksikäsi heilua periaatteella "mitä vähemmän sinulla on nyt, sitä vähemmän sinulla saa olla huomenna".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokkarit eivät kehtaa potkia duunareita kuten persut.

        Eivätkä virnuile saksien ja leikkuulautojen kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokkarit eivät kehtaa potkia duunareita kuten persut.

        Kokoomus laittaa muut tekemään likaiset duuninsa, kuten persut nyt.
        Miksi te suostutte siihen?


    • Anonyymi

      Estetään hyväksikäyttöä

      Uuden lain mukaan oleskelulupa voidaan myöntää perhesiteen perusteella puolisolle vain, jos molemmat puolisot ovat vähintään 21-vuotiaita oleskeluluvan saadessaan.

      Ikäraja ei koske Suomen kansalaisen puolisoa, jonka perheenkokoajan maassa oleskelun perusteena on esimerkiksi työ, opiskelu taikka kansainvälinen tai tilapäinen suojelu. Perheenkokoajaksi kutsutaan Suomessa asuvaa perheenjäsentä.

      Hallitus halusi säätää vähimmäisiän, koska hyvin nuori henkilö voi joutua hyväksikäytetyksi, jos saa avioliiton perusteella oleskeluoikeuden Suomeen ja oleskeluoikeus on tällöin sidottu toiseen henkilöön.

      Vähimmäisikävaatimusta koskeva edellytys koskee puolisolle myönnettävää oleskelulupaa. Huoltajalla on edelleen voimassa olevan lain mukaan mahdollista saada oleskelulupa suhteessa lapseen ja lapsella suhteessa huoltajaansa.

      PS. hyviä lakeja syntyy liukuhihnalta hallitukselta

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      2 Vuoden kuluttua Vigelius myy kadunkulmassa itseään.

      • Anonyymi

        Mamumies jättää, kun kansanedustajan palkka lakkaa.


    • Anonyymi

      Vigelius lähtee siitä, että kansa ei muista. Näin se varmasti onkin. 2 vuotta on pitkä aika politiikassa.

      • Anonyymi

        Kyllä tämän puliveivauksen muistaa ja takuulla.


      • Anonyymi

        Vigelius ,Purra ja moni muu persu joutuu etsimään työpaikkaa kun eduskuntavaalit näyttävät heille kuinka hyvin ihmiset muistavat.
        Vaalitulos on varmasti musertava tappio.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vigelius ,Purra ja moni muu persu joutuu etsimään työpaikkaa kun eduskuntavaalit näyttävät heille kuinka hyvin ihmiset muistavat.
        Vaalitulos on varmasti musertava tappio.

        Pirkanmaan tiktok-pojuista joko tamperelainen Vigelius tai mouhijärveläinen Bergbom putoaa seuraavissa eduskuntavaaleissa eduskunnasta.


    • Anonyymi

      Persujen tappio on todellakin voitto Suomelle ja suomalaisille!

    • Anonyymi

      miksi kukaan ääneistäisi äärioikeistoa ? persuissa ei ole mitään isänmaallista yrittää kurittaa vain omaa kansaansa ja kalastella ääniä olemalla rasisteja. Kusettajia opportunisteja mutta ei millään ilmeellä isänmaallisia

    • Anonyymi

      ps johto-remmi ei ole osaavaa, ei ajan tasalla.
      ps pilasi itse oman kehityksensä, kun oli ei osaava johto ja toimijat.
      Ei sen kummempaa.

      Tilalle tarvitaan taas uskottava smp-tyylin kansanpuolue.

    • Anonyymi

      Hallapurrapersut vihaavat omaa kansaa, jopa omaa puoluettaan. Isänmaallisuutta on lähinnä marginaalissa olevien persujen puheissa.

      Ihme porukkaa, eivät varmaankaan kaikki, mutta sellaisen sakin ovat valinneet puolueensa johtoon.

    • Anonyymi

      Vigelius elää omassa pikku kuplassaan, jonne todellisuus ei pääse vaikuttamaan?

    • Anonyymi

      Vigelius on taas syönyt harhoja aiheuttavia sieniä.

    • Anonyymi

      periksi ei anneta suomen pitää voittaa ,

    • Anonyymi

      kukaan ei halua oppositiosta yhtään hoitamaan suomen asioita.

    • Anonyymi

      mamujen rikokset näkyville mediassa nyt

    • Anonyymi

      "sekä suomalaisten etujen asettamisesta muun edelle."

      Oliko tämä joku vitsi? :D

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4593
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3165
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2863
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      60
      2787
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      6
      2370
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2165
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      15
      1589
    8. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      17
      1564
    9. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1504
    10. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1498
    Aihe