Näin sanoo Helsingin Uutiset. https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/8531430
Ennen sakkorysä oli paikka, jossa ihmiset kokivat saaneensa rapsut syyttä. Miksei se enää käy uutisaiheeksi? Nyt siitä on tullut yleisnimi paikalle, jossa ei välitetä noudattaa yksinkertaisia sääntöjä. Sitten kun poliisi tulee paikalle, sakotusmäärät ovat ihan julkaisemisen arvoisia.
Hyvä niinkin. Säännöt, joiden noudattamista ei valvota, eivät ole voimassa.
Todellinen sakkorysä
5
257
Vastaukset
- Anonyymi
Liikennesäännöt, joiden noudattamista ei valvota, ovat silti voimassa. Ihmisen asenteesta ja moraalista on kiinni, että noudattaako hän sääntöjä.
- Anonyymi
Tuo on aivan oikein, sääntöjen joiden noudattamista ei valvota, noudattamatta jättämisestä syntyy "maan tapa", johon on enää vaikea puuttua. Poliisin on oikeastaan mahdotonta alkaa puuttua rikkeisiin, joihin ei ole puutuuttu ehkä vuosikymmeniin.. Jalkakäytävillä on aina pysäköity, kiellettyyn ajosuuntaan on aina ajettu, suojatien eteen ja jopa suojatielle pysäköidään toripäivinä, kaiken tuon on virkavalta hyväksynyt.
Näin ainakin Pohjois-Satakunnan pääkaupungissa.
- Anonyymi
Ja mistähän toi tuli, että "Ennen sakkorysä oli paikka, jossa ihmiset kokivat saaneensa rapsut syyttä". Ei se niin ole, vaan että ihmiset eivät huomanneet rajoitusmerkkejä tai kieltomerkkejä.
- Anonyymi
Et sitten lukenut aloituksen sisältämää lehtijuttua. Ei ole mitään huomattavaa kieltoa. Liikennevirhemaksuja jaettiin pääasiassa jalkakäytävällä pyöräilystä tai holtittomasta skuutin käytöstä. Molemmat ovat rikkomuksia, joiden taustat pitää tietää lähtiessään ajoneuvolla liikenteeseen. Vuokraskuutin tapauksessa joka startilla vakuutat vielä erikseen ymmärtäväsi ehdot ja oikeat tavat toimia.
Oikea vanhanaikainen sakkorysä syntyy esim. laittamalla keväällä pysäköintikieltomerkki kadun varteen oksien sekaan. Kun lehdet tulevat puihin, merkki peittyy. Silti se on voimassa ja rapsun saanut voi vain valittaa. "Olisi pitänyt ottaa selville." sanoo pysäköinninvalvonnan ystävällinen asiakaspalvelija.
- Anonyymi00005UUSI
Etsitkö seksiä vai seuraa? Täältä löytyy molempia 🍓 https://Heather.hoty.lat/Heather#/?/?/6cozjg0xw
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830