Palstan tunteenomaisilta julistajilta ja muiltakin, mikäli kesäelämän nautinnoiltaan jaksavat avata tietokonettaaan, kysyisin paria tarkennusta.
Missä mielestänne pyhyys sijaitsee?
Mikä on pyhää?
Mitä pyhyys on ihmiselle?
Missä mielestänne pyhyys sijaitsee?
Mikä on pyhää?
Mitä pyhyys on ihmiselle?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Niin rakkauden, pyhyyden, ilon, nautinnon, surun, vihan, tuskan, katkeruuden, kaunan jne. tarjotin sijaitsee Itse Suuren Elämän sydämessä.
Kun rakkauden tavoittelu saa täyttymyksensä, jonka rakkauden täyttymyksen sydän vahvistaa, pyhyys on kaiken aikaa kaikialla läsnä rakkaudesta syntyneenä.
Jos pyhyys on jotakin todellista ja olemassaolevaa, niin mitä se on?
Onko se aineetonta vai aineellista? Onko pyhyydellä sielua tai henkeä? Vai, onko pyhyys vain symboli jollekin, jonka olemassaoloa ei oikeastaan olekkaan?
Kun joku ihminen pyhitetään, niin mitä siinä tapahtuu? Miten tämä pyhyys menee tuohon ihmiseen ja millä tavoin hän eroaa muista ihmisistä? Kuka tuohon ihmiseen laittaa tämän pyhyyden? Mitä se pyhyys on ja missä kohden se ihmisessä on? Onko se aineellista vai ainetonta?
Voiko pyhitetystä ihmisestä lähteä pyhyys pois? Jos pyhyys lähtee ihmisestä pois, niin minne se menee? Miten se menee sinne, minne se menee?
Mikä on pyhyyden määrä? Onko jossakin paikka tätä pyhyyttä varten ja siitä paikasta aina otetaan tietty määrä pyhyttä silloin, kun joku ihminen pyhitetään?
Voiko pyhyys loppua koskaan? Vai onko pyhyyttä aina olemassa esimerkiksi sen tähden, että pyhyys lähtee toisista ihmisistä pois ja sitten taas on vapaata pyhyyttä, jota voidaan siirtää toisiin ihmisiin?
Mitä pyhyys on?
Millä tavoin ihmiset määrittelevät sen, että kuka saa pyhyyttä ja kuka ei? Onko tälle ihmisten määrittelylle mitään Raamatullisia perusteita vai määrääkö kukin lahko oman viisautensa mukaan nämä asiat?
Vain yksi on "pyhä", Kaikkivaltiaan, ihmisen Luojan, taivaallisen Isän henki, ja siksi sitä kutsutaankin Pyhäksi Hengeksi ja samalla myös tietenkin Luojaamme "pyhäksi". Tämä näin niin kuin kristinuskon mukaisesti julki tuotuna ja sanottuna, Kristuksen opettaman sanan mukaan.
Kun Raamatussa kehotetaan pyhittymään, niin tarkoittaako se sitä, että ihmisten tulee muuttua Pyhäksi Hengeksi?
Miten se sitten tapahtuu?
Mihin se pyhyys eli Pyhä henki (käsitinkö oikein: pyhyys on yhtä kuin Pyhä henki?) ihmisessä menee?
Voiko pyhyys lähteä ihmisestä pois ja mihin se sitten menee?
Raamatussa "tarkoitetaan" ja "kehotetaan", vain osin siksi, kun se on roomanvaltakunnan teos ja katolinen uskonnollinen opus, jonka sivuille on ikäänkuin kätkettynä, aitoa ja oikeaa Korkeimman sanaa, hiukkasen siis piiloteltuna tuotakin varsinaista ilosanomaa ja perustotuutta.
Ja toisaalta vain yksi on välimies olemassa olevan totuuden ja ihmisen välissä ja hän on kirkastetu ja voideltu ihmisen Poika, Kristus.
Ja se, jota Kristus sanoo, on kuitenkin kristinuskon kannalta oikea tulkinta ja samalla tietynlainen totuus. Eli vain yksi on Pyhä ja hän on kaikkein Korkein, Luoja, taivaallinen Isä.
Täytyy siis osata vain tehdä riittävän pitkälle meneviä johtopäätelmiä tuon kirjan sanoman ja Kristuksen kertoman vertauskuvallisen sanallisen sanoman pohjalta. Jotta voi käsittää ja osata oikein käsitellä "pyhyyteen" liittyviä seikkoja.
Eli, kuinka voi ihminen pyhittyä, jos se ei ole mahdollista laisinkaan. Miten se voi tulla ihmiseen ,jos se ei ole mahdollista ollenkaan.
Eipä mitenkään! Mutta.
Sellaisen kasteen kuitenkin voi kristitty saada osakseen, eli Pyhän Hengen kasteen, lahjana ja uskollisuuden osoituksena, ja siitä taas päättää
, joku muu kuin ihminen, kuka saa ja kuka jää ilman.
Truba kirjoitti:
"Vain yksi on "pyhä", Kaikkivaltiaan, ihmisen Luojan, taivaallisen Isän henki, ja siksi sitä kutsutaankin Pyhäksi Hengeksi ja samalla myös tietenkin Luojaamme "pyhäksi". Tämä näin niin kuin kristinuskon mukaisesti julki tuotuna ja sanottuna, Kristuksen opettaman sanan mukaan."
Jep jep, näähän on kuultu,
mutta ei ollutkaan kysymys siitä, mitä se opillisesti on, vaan siitä, mitä se ihmiselle merkitsee.
Sillä pyhyyshän on väistämättä ihmisen asenne. Ihmisen luoma illuusio tai todeksi kokemansa tunne tai mielipide tms.jne. jostakin arjen tms.jne. ulkopuolella olevasta.
Missä se siis sijaitsee? Millaista se on? Miten se säväyttää sinua sipaistessaan? AVAUTUMISTA, mies, eikä mitään jargonia!
Kai totuuden voi siitä huolimatta kertoa, oli ihmiset sitten kiinnostuneet vaikka sinihome-juustosta tai soopelin merkityksestä luonnon tasapainolle. Koska kävelen jalat maassa ja vain osittain pää pilvissä, niin tiedän että pyhyyttä ei ole maanpäällä eikä varsinkaan ihmisissä, vaan
pahuutta. Joten kysymys voisi ollakkin; miten se tulee ihmiseen ja miten se ilmenee ihmisissä ja voiko se lähteä ulos ihmisestä.
ps. kerroinkin ensiksi vain sen, jotta mitä mieltä asiasta ollaan kristinuskon opetuksien mukaan.
Sana pyhä tarkoittaa eroitettua, kun puhumme Pyhästä, puhumme Jumalalle erotetusta.
Ehtoollismaljaa ei käytetä lounaalla juomamukina, koska se on pyhitetty=erotettu arkikäytöstä ainoastaan jumalanpalveluskäyttöön.
Kun ihminen pyhittyy, niin se merkitsee sitä, että ihmistä käytetään yhä enemmän Jumalan toimien välikappaleena maan päällä. Jeesus saa pyhittyvän ihmisen sydämessä yhä enemmän mahdollisuutta toimia ja ihmisen oma itsekkyys siis toisaalta vähenee.
Ihminen ei voi päättää tulla pyhäksi, koska pyhittäjä on Jumala. Kuitenkin Jumala kutsuu ihmistä pyhittymään jatkuvasti enemmän ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että ihminen tulee yhä läheisempään henkilökohtaiseen suhteeseen Jeesuksen kanssa. Se rakkaus, jota ihminen saa löytää tutustuessaan paremmin ja paremmin Jeesukseen, muuttaa myös ihmistä itseään niin, että hän voi myöskin toimia rakkaudellisesti muita kohtaan. Sitä on pyhittyminen, ei erottautumista jonnekin korkeuksiin, vaan että ihminen itse tulee sydämensä tasolla erotetuksi yhä enemmän Jumalan rakkauden kohteeksi ja myöskin välikappaleeksi.
Kuvaamasi ihmisen pyhittyminen vaikuttaa samalta asialta kuin ns. parannuksen tekeminen: ihminen alkaa eriytyä ympäröivästä maailmasta ja käyttäytyä jonkun muun käyttäytymismallin mukaan.
Sekö on pyhittymistä?
Jos ihminen ei voi pyhittää toista ihmistä ja pyhittyminen on Jumalasta lähtöisin, niin miksi sitten pyhittyminen tarkoitaa yksilön omia tekoja ja suorituksia?
Ja mitä Paavali sitten tarkoitti sillä kehotuksellaan, että pyhittykää?
Eihän toista voi kehoittaa pyhittymään, jos kerran pyhittyminen ei lähde ihmisen suorituksista, vaan Jumalasta. Paavalinhan olisi täytynyt kehoittaa Jumalaa pyhittämään ihmiset, eikä kehoittaa ihmisiä pyhittymään Jumalalle.
Ymmärsinkö oikein, että on olemassa kahdenlaista pyhyyttä ja pyhittymistä?
1) Ihmisten suorittama pyhittäminen ja ihmisten aikaan saama pyhyys
-esimerkkisi ehtoollismaljasta, joka erotetaan arkikäytöstä. Erottaja on ihminen eli pyhittäjänä on ihminen.
2) Jumalan suorittama pyhittäminen ja Jumalan suorittama pyhyys.
-Jumalan pyhyys jotenkin mystisellä tavalla valtaa ihmistä ja hän tulee siten pyhitetyksi ja pyhäksi, kuten kuvailit sitä toisin sanoin.
Jos on olemassa kahdenlaista pyhyyttä, silloin ne ilmeisesti ovat laadultan ja koostumukseltan erilaisia. Mitä on ihmisten suorittama pyhyys ja pyhitys? Onko siinäkin kysymys aineettomasta ja näkymättömästä hengestä tms. entiteetistä? Miten ihminen voi aikaansaada paranormaaleja henkiä?
Jumalan suorittama pyhyys ja pyhitys vaikuttaa taas Pyhän Hengen kuvaukselta. Onko Pyhä Henki siis pyhyys ja pyhitys? Jos on, niin miksi Pyhälle hengelle on annettu toinenkin nimi, eli Pyhä, Pyhittyminen?
Minusta pyhyys on ennenkaikkkea ihmisen asenne jotakin kohtaan.
Se, että väität jonkin olevan jumaluuden pyhittämää, edellyttää kuitenkin jonkilaista kommunikaatiota, eli että on se ihminen ja hänen jumaluutensa (or what ever). Jumalat tarvitsevat ihmisensä, jotka leikkivät uskontonsa: mitäs dinosaurukset ehtoollismaljoista.
Ihmiselle on pyhää se, joka on osa itseä.
Yhdelle se on Jumala, toiselle isänmaa, kolmannelle oma maapala jne.
kun puhutaan pyhyydestä, minä en laske Jumalaa samaan karsinaan, isänmaan, oman maapalan jne. kanssa.
>>kun puhutaan pyhyydestä, minä en laske Jumalaa samaan karsinaan, isänmaan, oman maapalan jne. kanssa.
on minulle aina ollut jotenkin vaikea sana. Monet kristilliset julistajat puhuessaan Jumalan pyhyydestä saavat sen kuulostamaan siltä, että me ihmiset ollaan jotenkin pahoja ja saastaisia ja siksi Jumala ei hyväksy meitä. Minulla on asiasta aivan toisenlainen käsitys. Jos kerran Jumala loi meidät omaksi kuvaksensa, niin ei kai Hän meistä pahoja luonut? Minusta mekin olemme jollakin lailla pyhiä, ja kaikki elämä on pyhää, koska se on Jumalan ihmeellisin ja kaunein luomisteko.
Kyllähän ihmiset tekevät toisilleen ja muillekin eliöille pahaa, mutta minusta syynä on sen alkuperäisen pyhyyden turmeltuminen. Käsittääkseni Jeesus tarkoitti tätä sanoessaan, että taivasten valtakunta kuuluu lasten kaltaisille. Pahuudelle näen kaksi perussyytä: ahneus ja tietämättömyys. Ihmisillä on taipumus pelätä kaikkea tuntematonta, ja poliitikot ovat hyvin taitavia lietsomaan pelon vihaksi saadakseen ihmiset tukemaan omia valloitushankkeitaan ja sotimaan 'vihollisia' vastaan. Poliitikot yleensä tietävät ettei 'vihollista' tarvitsisi pelätä, mutta heitä ajaa oma ahneutensa.
Mutta ahneuskin perustuu lopulta tietämättömyyteen ja pelkoon: tietämättömyyteen siitä, että todellisuudessa emme voi mitään omistaa ja että kaikki 'omaisuus' tässä maailmassa on vain lyhytaikaista lainaa; sekä pelkoon: onnettomuuksien pelkoon, tulevaisuuden pelkoon, köyhyyden pelkoon, sairauden pelkoon ja kuoleman pelkoon. Omistaminen luo illuusion siitä, että on turvassa, vaikka todellisuudessa se turva voi pettää millä hetkellä tahansa.
Ainoa todellinen turva on tietoisuus, että me olemme ikuisen ja tuhoutumattoman Jumalan lapsia ja osa Häntä. Tästä Jeesuskin puhui sanoessaan, että 'kyllä teidän Isänne tietää mitä te tarvitsette ennen kuin häneltä anottekaan'.
Maailmassa on paljon sellaista uskonnollisuutta, joka ei kirkasta näitä totuuksia vaan pimittää ne. Ikävä kyllä, uskonnotkaan eivät ole immuuneja vallanhimoisten ihmisten pyrkimyksille. Tässä valossa nykyinen maallistuminen on oikeastaan hyvä asia. Kun kirkkojen valta on murtunut, ihmiset uskaltavat ajatella omilla aivoillaan, ja ainakin jotkut pääsevät uskonnollisuudesta aitoon tietoisuuteen Jumalasta ja jumaluudesta.
Symppaan, mitä nyt tuo jumal-isän tilalle kuvittelen mielummin vaikkapa TähtiJumalattaren:
"And you who seek to know Me, know that your seeking and yearning will avail you not, unless you know the Mystery: for if that which you seek, you find not within yourself, you will never find it without. For behold, I have been with you from the beginning, and I am that which is attained at the end of desire."
Ehkä pitäisikin lakata puhumasta uskonnoista sinällään, hedelmällisempää olisi olisi puhua uskonnollisuudesta, kuten sanoit: tavoista kokea pyhyyttä. Tavallaan pyhyys on jollakin tavalla kuitenkin yhteistä kaikille ihmisille ja oikeastaan ainoa avain todella ymmärtää sekä itseä, että muita.
että tämä Jumala/Jumalatar omassa sisimmässä näyttää olevan universaali juttu. Tulipa mieleen oma vastaukseni aikaisempaan viestiin 'Jumalan kännykkä'. "Ja jos tahdot tietää, missä Jumala asustaa, vastaan, oman sisimpäsi keskipisteessä ja mistään muualta et voi häntä löytää." Minä opin tämän oikeastaan kveekareilta, ja oma kokemukseni vahvistaa sen. Mutta mistä kveekarit sen alunperin omaksuivat, sitä en tiedä.
Minulle ei ole mikään "pyhää". En edes ymmärrä mitä k.o. käsitteellä tarkoitetaan. Loppu.
Kaikista pyhintä on PEPSI. PEPSIÄ pyhempää ei voi olla.
PEPSI rakastaa teitä.