Oletko kymmenysorja vai iloinen antaja?

Adventtikirkon pastorini harjoitti jäsenaikoinani kymmenyspakotusta. Tehokkaimpana työkaluna oli uhkailemalla aiheutettu omantunnonpakko. Hän tehosti kymmenystenkeruutaan myös katteettomiksi osoittautuneilla siunauslupauksilla.

Alkuseurakunnissa ei kerätty eikä maksettu kymmenyksiä. Apostolit eivät niitä maksaneet eivätkä keränneet. Kuitenkin pastorini uhkaili, että olisi Jumalalta varastamista olla ”palauttamatta” kymmenyksiä. Kyseinen jae koski vain Mooseksen lain alla eläneitä juutalaisia, mutta noin se ristiinnaulittu Mooseksen lain oppi laajennettiin ja pakotettiin koskemaan myös kristittyjä.

Ennen Mooseksen lakia tiettävästi kaksi Raamatun henkilöä on palauttanut osan elämästään vapaaehtoisia kymmenyksiä. Abraham palautti Melkisedekille kymmenykset sotaretkensä tuotosta. Jaakob palautti ainoana kaikesta kymmenykset noin 77 ikävuodestaan lähtien Jumalan suojelusta vastaan, mutta hänkään ei nuorempana ollut niitä maksanut, vaikka jo isoisänsä Abraham oli palauttanut kymmenykset sotaretkensä tuotosta. Kenenkään muun ei tiedetä maksaneen kymmenyksiä tuona nykyaikaan rinnasteisena aikana. Ei edes Jaakobin jälkeläisten tiedetä maksaneen kymmenyksiä sen noin 268 vuoden aikana, mikä oli aikaväli Jaakobin kymmenyslypauksesta Mooseksen lain asettamiseen. Kymmenyslakia ei ollut ennen Mooseksen lakia voimassa eikä ole symmetrisesti voimassa myöskään kristillisyydessä.

Tilanne ennen Mooseksen lakia ja sen jälkeen on tietenkin sama. Kymmenysten palauttaminen on sallittua, mutta se ei ole Raamatun mukaan voimassa yleisenä oppina, vaan vapaaehtoisesti saa palauttaa tai olla palauttamatta.

Pastorini antoi Raamatun vastaisesti ymmärtää, että kymmenyksiä maksamattomat joutuisivat varkaina helvettiin ja että kymmenyksillä voisi ostaa pelastuksen.

Toisin sanoen pastorini väitti mahdollisesti jopa apostolien ja alkukristillisyyden ensimmäisten vuosisatojen joutuneen helvettiin, koska he eivät maksaneet kymmenyksiä. Osa maksoi enemmän, osa vähemmän. Hengelliseen työhön ja hyväntekeväisyyteen antaminen oli Paavalinkin mukaan vapaaehtoista mutta erittäin suositeltavaa.