Nyt taitaa PS.n selkäranka katketa. Enää 10,5 gallupissa. Sitten, kun laskee alle 10 niin se on menoa.
PS enää 10,5%
Anonyymi-ap
28278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
No sekö tässä nyt on tärkeintä, katkaista selkäranka joltain. Kepu-kokkareet suhmuroi Simpsiön asioissa niin perusteellisesti että suorastaan hävettää. Tää ei olekaan nyt niin fantastista.
Hyvin on Kokoomus onnistunut käyttämään PS renkenään. Persuille sataa kritiikkiä ja Kokoomus myhäilee taustalla. Kokoomuslaista politiikkaa hallitus kuitenkin toteuttaa.
Eikö persut kuitenkin ihan omasta tahdostaan ole hillotolpalla kurittamassa työläisiä ja ay-liikettä?
Ehkä AY-liike olisi voinut hieman miettiä ennen kuin hyökkäsi Persujen kimppuun, nyt niitä päätöksiä tehdään sitten mafiaa vastaan toden teolla.
Menivät takuulla mukaan, että saisivat sisäministerin salkun ja maahanmuuttoasiat itsellensä. Kaupan päälle tuli kuitenkin Kokoomuksen muu politiikka.
nyt ei sitten ole enää ketään eikä mitään seisomassa esteenä palestiinalaisten väestönsiirrossa suomeen,kun PS ajetaan alas,mutta kansa on puhunut pulinat pois
Ei tule tapahtumaan Hamasin vyörymistä Suomeen viellä ainakaan kahteen vuoteen. Hallituksia kun ei gallupeissa päätetä ;-)
Höpö höpö.Kukaan ei ole heitä tänne siirtämässä
Persujen niskalaukaus taisi mennä ohi?
Olisi varmaan viisainta liittyä toisen 10% puolueeseen, vasemmistoliittoon?
Vasemmistoliitto menee pian persuista ohi.
Kyllä Lii Anderssonin porukaat ovat duunareden ja pienituloisten puolella toisin kuin köyhiltä leikkaavat petturit
Ei ole vasemmisto duunarin puolella, vaan hyyssäävät sohvaperunoita.. ikävä kyllä, näitä lorvikataria on sen verran paljon Suomessa että pysyttelevät tuossa 10% tuntumassa. Vasemmisto kyykytti duunaria ja ostovoimaa ennätyksellisen paljon edellisellä hallituskaudella, mutta jännästi se tuntuu aina unohtuvan. Ainakin minun ostovoima on roimasti parantunut viimeisen 2 vuoden aikana.
Hyvä, hyvä ja hyvä. Kusetuspersuja lyödään kovaa ja ansaitusti.
oletko sosiaalialalla siis työrajoitteinen luukuttaja ? minäkin jourun tekemään töitä että sinäkin saat laiskotella
Menoa, minne? Persuilla on edelleen ihanat 2v aikaa viedä päätöksiään läpi hallituksessa, siihen ei gallupit ja huutoäänestykset vaikuta :-) Hallitusvastuu painaa, ja luultavasti seuraava hallituskausi ovat oppositiossa hakemassa lisää kannatusvauhtia, samoin kuin Kepu tekee tällä hetkellä(sekihän oli "vain" 10% puolue kun jättäytyi oppositioon). Mutta siihen asti, istukaa alas viellä seuraavat 2 vuotta ja nauttikaa kyydistä XD
Onneksi persut eivät enään ikinä pääse hallitukseen tämän jälkeen ja teidän kannatus tippuu sinne 5% tasolle 🤣
Eliittipersut savustettava puolueesta pois. Purra ensimmäisenä.
Ihan oikein.Onneksi kansa heräsi ja nämä varsinkin kaikkein köyhimmiltä leikkaaminen ja tulevat leikkaukset oli viimeinen pisara.Syyllinen löytyy persujen omasta peilistä
suurin leikkaus köyhiltä oli kokoomuksen stupsin kataisen häkämiehen ja vihreiren haaviston päätös myirä sähköverkko carunalle, lapuallakin aikoinaan kokoomus ja kepu teki saman tempun niin monopoli asemasta elenia saa repiä mielettömiä hintoja ja perusmaksuja sähkönsiirrosta,eikä valtuusto tee uutta verkkoa ainoastaa virkiälle velaksi pallokenttiä(13uutta ja lisää tulee kuten ritavuoreen) ja uutta uimahallia hinta 20-30milj
uusi sähköverkko maksaisi vaivaiset 100 000e kilometri 20 000 000milj sitä saisi jo 200km,mikä maksaisi itseitsensä kaupungin saamina tuloina, ja kuluttajien ja yritysten kohtuulisina siirtohintoina
Hallitustyö on kompromissien tekoa, PS joutuu pakosta tekemään myönnytyksiä kokoomukselle että saisi omia asioitaan läpi. Mikään hallitus ei kestä päivää kauempaa jos ei myönnytyksiä anneta. Kepukin joutui sietämään SDP:n metkuja ihan riittämiin.
Juu, mutta Kokoomus hallituksen kasasi ja on pääministeripuolueena vetovastuussa. Muut hallituspuolueet avustavat. Nekin toki saivat joitakin omiakin asioita läpi.
"Hyväosaisten yksinoikeudeksi hyvinvointia ajava petteripurran hallitus
voitaisiin Haagissa tuomita hirtettäväksi rikoksista ihmisyyttä vastaan."
Se on Orpon hallitus. Orpon kasaama hallitus ja Petteri Orpo on pääministeri.
https://valtioneuvosto.fi/hallitukset-ja-ministerit/hallitukset/
Itse ennen poliitikkouraansa Kelan tuilla elellyt Purra on hyvää vauhtia ajamassa kansakuntaa takaisin taannoiseen luokkayhteiskuntaan, ja porvarit säestää.
Kerää porukka ja tee vallankumous äläkä marise, tai mee sitten ihan töihin. Siinä pari vaihtoehtoa lusmuille.
SE EI MEILE KÄY
Jne... sitä saa mitä tilaa.
Laulaa yälintu...heh. 🎼🎵🎶
Purralta tuli "Löysäläisen laulu" Eino Leino/ Vesku Loiri.
https://www.youtube.com/watch?v=UkLbq3OQUbs
Erinomaisesti sopisi Orpon ja Purran duetoksi, olisi menestys taattu, politiikka ei ole heidän lajinsa.