Onko Oulun kouluissa yhä turvallista...?

Varmaan jonkinlainen matkimisilmiö menossa Suomen kouluissa. Kännykät pois eli internet- ja somekielto tasapuolisesti kaikillle.

En vielä ole ainakaan kuullut uhkauksista tai erikoisjärjestelyistä Oulun kouluissa, mutta jokainen vanhempi saa silti pelätä lastensa puolesta.

On se vähän hurjaa, kun Wilma-viestillä vaan ilmoitetaan, jos lapset ovat jossain lukittujen ovien takana piilossa.

Kouluissa pitäisi ehdottomasti olla ulko-ovet lukittuna 24/7 ja kulkulätkällä oppilaat. Entisaikojen lintukoto-ajattelu on mennyttä.

Lisäksi entisaikojen vahtimestarit takaisin vartijan muodossa, jotta voidaan heti puuttua myös koulun sisäisiin ongelmiin.
10331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • Amerikassa kuljetaan varmaan jo metallinpaljastimien läpi kouluun. Kyllä tapetuksi tulee nykyään ihan missä vaan. Oma kotikaan ei ole täysin turvallinen, ellei omista useita koiria ja omat itsepuolustusvälineet tunkeutujia varten.

    Äänestä

Vanhemmilla se vastuu on, eikä koulua voi syyttää tässäkään. Alaikäisten ei kuulu nähdä ensimmäisen 18 vuoden elinaikana ainuttakaan väkivaltapeliä, tappovideota, lapsiin kohdistuvia raakuuksia tai yhtään mitään muutakaan negatiivista. Sellainen vaikuttaa pysyvästi kehittyvän nuoren ajattelumaailmaan ja tulevaan käytökseen aikuisena. Moni antaa jo 1-3 vuotiaalle oman tabletin, jossa ne vauvaohjelmat vaihtuu melko pian Youtuben väkivalta hassuttelu videoihin, missä ei ole mitään järkeä eikä logiikkaa. Pieni lapsi on algoritmien uhri siinä missä aikuisetkin ovat.

Äänestä

No ei ole… ovat oppineet temppunsa kiusaamisen eksperteiltä.

Äänestä

Todella levotonta on kouluissa. Lapset ovat välillä hyvin agressiivisia tai ahdistuneita. Osasta näkee jo nuorena, ettei ole tulevaisuudessa työkykyisiä.

Äänestä

Ei saa ottaa kännykkää pois.Tynkynen video ei sitten näy.

Äänestä

On vain ajankysymys milloin kouluhyökkäykset alkaa Oulussakin. Ihmettelen, kun kaikki koulut ei pidä ovia lukossa. Aseiden kanssa pääsee kuka vaan.

Äänestä

Ei. Oulussa ei ole turvallista. Sairasta on.

Äänestä
  • Hoitopalveluita ja ennaltaehkäisevää hoitoa.

    Äänestä

Kannatan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Varmaan jonkinlainen matkimisilmiö menossa Suomen kouluissa. Kännykät pois eli internet- ja somekielto tasapuolisesti kaikillle.

En vielä ole ainakaan kuullut uhkauksista tai erikoisjärjestelyistä Oulun kouluissa, mutta jokainen vanhempi saa silti pelätä lastensa puolesta.

On se vähän hurjaa, kun Wilma-viestillä vaan ilmoitetaan, jos lapset ovat jossain lukittujen ovien takana piilossa.

Kouluissa pitäisi ehdottomasti olla ulko-ovet lukittuna 24/7 ja kulkulätkällä oppilaat. Entisaikojen lintukoto-ajattelu on mennyttä.

Lisäksi entisaikojen vahtimestarit takaisin vartijan muodossa, jotta voidaan heti puuttua myös koulun sisäisiin ongelmiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu