Yhteiskunta

Eduskuntassa keskustellaan Palestiinasta, ja monet nuoremmat politiikat ei edes tiedä kuinka härskisti Israelin poliisit tai rajavartiat ja ihan tavalliset Israelin kansalaiset on vuosikymmeniä hakanneet ja raiskanneet naisia ja lapsia ja vallannut maita ihan tavallisilta Palestiina kansalaisilta ja tätä on tapahtunut vuosikymmeniä !!
379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksi rikkaat Arabivaltiot ei asuta Palestiinan kansalaisia? Onko Palestinalaiset ja Hamas Arabien puskuri Israiliin jolle jaetaan aseita että voivat terrorisoida?

Äänestä
  • Miksi jenkit asuta maahansa israelilaisia, ei tarvitsisi enään aseista heitä?

    Äänestä

En ymmärrä tätä että täällä Suomessa tai yleensä pohjoismaissa ollaan niin viisaita että ratkaisu osataan täällä tehdä tuohon palestiinan asiaan. Kyllä rähinät ovat olleet ja ovat elleivät itse saa ongelmiaan ratkaistua. Suomessakin oli sisällis-sota joka keskenämme hoidettiin,oliko palestiina tai Israel hoitamassa asiaa no ei ollut eikä tainut olla muitakaan. Joten tuo rähinä ei ulkopuolisin neuvotteluin hoidu olenkaan jos ei heillä kummallakaan ole itsellään lopullista halua.
Eiköhän noita neuvoja ja viisaita ole ollut ehdottelemassa vuositolkulla tuossa lähi-idän tapauksessa. Taitaa olla niin että nämä ympäristövaltiot Israeliin nähden ylläpitävät juurikin tätä konfliktia.
Minä en tiedä yhtään mitään enkä käy nevomaan, kun ei nämä isojen valtioiden päämiehetkään osaa asiaa ratkaista. Se kun on niin että mitä enempi kokkeja sitä sakeampi soppa.
Jotta se tuosta sopasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eduskuntassa keskustellaan Palestiinasta, ja monet nuoremmat politiikat ei edes tiedä kuinka härskisti Israelin poliisit tai rajavartiat ja ihan tavalliset Israelin kansalaiset on vuosikymmeniä hakanneet ja raiskanneet naisia ja lapsia ja vallannut maita ihan tavallisilta Palestiina kansalaisilta ja tätä on tapahtunut vuosikymmeniä !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu