Heräsin kuin vanha kirkonkello, vähän vinksallaan mutta silti soittokunnossa. Laitoin virsitaulun kohdalleen, raotin verhoa ja katsoin ulos: sumua oli kuin Mooseksen aikaan, kun Herra peitti vuoren ettei kansa näkisi liikaa. Siinä minä sitten keittelin aamupalan, tai no, aamuhässäkän oikeammin sanottuna.
Pistin pannulle lorauksen paahdettua juuresöljyä ja siihen lätkin päälle neljä puoliksi unohdettua kananmunaa, joista kahdessa oli jo elämän alkuliike. Sekoitin sekaan murustettua vaahtokarkkia ja marinoituja muikkuja, niin sanottu Savolainen Ameriikka -annos. Värkkäsin siihen viereen vielä siivun kuivunutta kirkkoleipää, jonka päälle sivelin sipulin ja suklaan liittoa, jota kutsun Herranselitykseksi. Siinä se seisoi, annos kuin ilmestyskirjan peto, outo mutta lumoava.
Kaadoin kupillisen kitkerää nokkostee-latteta ja rukoilin, että suolisto ottaisi sen vastaan lempeämmin kuin eilisen tiramisukatastrofin. Mutta ehei!
Ei mennyt kuin kahdeksan ja puoli minuuttia, kun vatsani aloitti oman karitsain ylistyslaulunsa: kurnururrr glop glop. Tiesin, että nyt mennään. Juoksin pyttykammioon niin että aamutakki lepatti kuin profeetan viitta, ja istuuduin alas kuin Daavid valtaistuimelle.
Siellä se tuli. Aamupaska. Eikä mikään pikku riprappi vaan sellainen koko kansan herätysliike. Se pamahti ulos kuin profetia: voimalla, savulla ja ilmestyksellä. Veti silmät vesille ja herätti kissankin. Tuulettimen laitoin päälle, mutta turhaan, se tuoksu oli kuin Sodomasta noussut muistutus.
Lopuksi pyyhin kolmella erikoisarkilla: ensimmäinen siunattiin, toinen kostutettiin pyhällä piparminttuvedellä ja kolmas annettiin kiertoon tuleville sukupolville muistoarkistoon.
Nyt istun taas keittiössä, ihmettelen elämää ja vatkaan jälkipyykiksi piimäsmoothieta, johon lisäsin tilkan sinappia ja kuivattua päärynää. Se pitää mielen nöyränä ja suolen kuuliaisena.
Sitä odotamma ilolla.
Tuttavallisesti,
Herra nro 47,5 ja aamuherätyksen apostoli
Pistin pannulle lorauksen paahdettua juuresöljyä ja siihen lätkin päälle neljä puoliksi unohdettua kananmunaa, joista kahdessa oli jo elämän alkuliike. Sekoitin sekaan murustettua vaahtokarkkia ja marinoituja muikkuja, niin sanottu Savolainen Ameriikka -annos. Värkkäsin siihen viereen vielä siivun kuivunutta kirkkoleipää, jonka päälle sivelin sipulin ja suklaan liittoa, jota kutsun Herranselitykseksi. Siinä se seisoi, annos kuin ilmestyskirjan peto, outo mutta lumoava.
Kaadoin kupillisen kitkerää nokkostee-latteta ja rukoilin, että suolisto ottaisi sen vastaan lempeämmin kuin eilisen tiramisukatastrofin. Mutta ehei!
Ei mennyt kuin kahdeksan ja puoli minuuttia, kun vatsani aloitti oman karitsain ylistyslaulunsa: kurnururrr glop glop. Tiesin, että nyt mennään. Juoksin pyttykammioon niin että aamutakki lepatti kuin profeetan viitta, ja istuuduin alas kuin Daavid valtaistuimelle.
Siellä se tuli. Aamupaska. Eikä mikään pikku riprappi vaan sellainen koko kansan herätysliike. Se pamahti ulos kuin profetia: voimalla, savulla ja ilmestyksellä. Veti silmät vesille ja herätti kissankin. Tuulettimen laitoin päälle, mutta turhaan, se tuoksu oli kuin Sodomasta noussut muistutus.
Lopuksi pyyhin kolmella erikoisarkilla: ensimmäinen siunattiin, toinen kostutettiin pyhällä piparminttuvedellä ja kolmas annettiin kiertoon tuleville sukupolville muistoarkistoon.
Nyt istun taas keittiössä, ihmettelen elämää ja vatkaan jälkipyykiksi piimäsmoothieta, johon lisäsin tilkan sinappia ja kuivattua päärynää. Se pitää mielen nöyränä ja suolen kuuliaisena.
Sitä odotamma ilolla.
Tuttavallisesti,
Herra nro 47,5 ja aamuherätyksen apostoli
Vastaukset 1
Vanhimmat
Herra nro 47,5 on aito hellari.