Olen kuunnellut katolisia...

Anonyymi-ap

Esimerkiksi fransiskaanimunkkeja, katolisia pappeja, paavia - ja sitten erästä katolista nunnaa, joka oli alunperin juutalainen, tuli uskoon protestanttien kautta ja valitsi lopulta katolisen nunnan osan.

Katoliset väittävät, että Kristus perusti katolisen kirkon ja että kukaan, joka on katolisen kirkon ulkopuolella, ei voi pelastua. Katoliset myös rukoilveat koko loppuikänsä kuolleiden lheistensä puolesta, koska he uskovat, että kiirastuleen joutunut sielu voi vielä päästä taivaaseen.

Raamattu kuitenkin sanoo, että elämme kerran ja sen jälkeen tulee tuomio. Ihminen on siis kuollessaan joko pelastettu tai pelastumaton.

Raamatusta ei myöskään löydy kohtaa, jossa Jeesus olisi perustanut katolisen kirkon. Hän perusti seurakunnan ja se syntyi helluntaina Pyhän Hengen vuodatuksen myötä. Kristuksen seurakunnan jäsenenksi tullaan, kun uskotaan evankeliumi ja tehdään parannus, tällöin Jumala uudestisynnyttää ihmisen ja ihminen saa Pyhän Hengen sinetin.

8

779

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On tärkeää, että seurataan Raamatun opetusta, eikä kirkon.

    • Anonyymi

      Että te sitten jaksatte aina arvostella vanhoja kirkkoja yhdellä osalla heidän perimätietoaan. Jos Luther ajatteli, että kuka tahansa ihminen voi omalla järkellään tulkita Jumalan ilmoitusta, pahasti erehtyi, koska protestantit kerta kerran jälkeen sortuvat tähän loogiseen virheeseen.

    • Anonyymi

      "Raamatusta ei myöskään löydy kohtaa, jossa Jeesus olisi perustanut katolisen kirkon...."

      Matteus luettelee 15+ taivasten valtakunnan vertauskuvaa. Jokainen niistä kuuluu jollekin yhdelle kirkkokunnalle. Olisi ihme jos ei Rooma olisi niiden joukossa.

      Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen. Jossa on paljon ajatuksia.

      Lisäksi on Clemens Homilies joka kertoo Pietarin asiat täydellisemmin kuin raamattu.

      Quo Vadis romaani on sinänsä mielenkiintoinen vaikka fiktiota.

      Aika hatara on väite etteikö Rooma olisi mitä väittää ja uskoo. Perustuu Kristuksen ja apostolien työlle kaikki.

      Se että Rooman imperiumi oli jo ennen kristinuskoa mahtava ja rohkea sankari ja sivistyksen keskus on toinen asia....

    • Anonyymi

      Katoliset väittävät, että Kristus perusti katolisen kirkon,vaikka Ortodoksinem kirkko oli vanhermpi .. Ei,ihminen perusti tämän pedofiili kirkon katolilaisuus ,kuten muut kirkot ja parhaimmillaan amerikan kaikki :)
      Kristus ei perustanut yhtään kirkkoa vaan hänen sanomansa oli RAKKAUS !

    • Anonyymi

      Hän perusti seurakunnan ja se syntyi helluntaina

      Ei meidän tartte silti olla jenkki roskaa ja mitä he opastavat ..Hyi viddu näin jenkki lahkot.
      Kaikki jenkki paskat pois ovelta kuten jehovat,samaa saastaa mormont,jehovat,adukat ..ja voi viddu jos Katolilainen tulis ovelle,suoraan turpaan Timo Soinin läki pedo lahkolle..ja paavi jos ovella,ensin vidun hattu ja sitten keppi ja sitten jätkä..

    • Anonyymi

      Raamatusta ei myöskään löydy kohtaa, jossa Jeesus olisi perustanut katolisen kirkon.

      Ei läudy kun nää perusti v 300v pedo kirkon ja kuoripojat o in aina jo alujaan ovat olleet HOMOJA !
      Luuletko,ettei sairas paavi olisi käyttänyt pikkupoikaa imetyksyyseen,kuten he kaikki ovat tietojen mukaan pedoja ja alkuperäis kasnsojen lasten murhaajia,kanada ja sitten saastoilta löytyi SIKIÖ TANKKI ,mihin pirun nunnat on tehneet abortteja ja mitä muuta paljastuu ..

    • Anonyymi

      aku ankkaan uskovat saavat sen sulan viimeiselle tuomiolle 🤣

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1080
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      847
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe