Kauppareissu

Noh, siittä ku aamupaskasta selvisin ja piimäsmoothie vähän tasotti maailmankuvaa, niin ajattelin että pitäähän sitä evästä hakea, eihän sitä elä pelkällä pyhällä hengellä ja päärynänkuorilla, vaikka niilläkin joskus pitkälle pääsee. Nappasin siis jalkaan vanhat ristiretken vaellussandaalit ja päähän pipon, joka oli kutistunut niin että näytin vähän niin ku syntiä tehneeltä turskalta.

Marssin lähikauppaan, se on se sama missä kassat on aina vihaisia ja hyllyt haisee salmiakille vaikka ei siellä ole salmiakkia nähty sitten vuoden '92. Mutta meninpä silti, koska siellä on tarjolla ne minun spesiaalit: viherhomejuustossa marinoidut karvasmantelit, ukko-tillin maustamat hanhenvarpaat, sekä uusi tuttavuus nimeltään "Ranskalainen Nostalgia" — se on joku säilyke jossa on tuntemattomia elimiä tomaattigeelissä. Otin kolme purkkia.

Lisäksi nappasin kärryyn piparjuurilitkua, jonka valmistaja on vanha nunnaluostari Itä-Karjalasta, ja pari pussia tuhkattua perunakuitua, joka toimii sekä ravintona että polttoaineena. Ai niin, ja jälkkäriksi ostin jotain jota kutsuttiin "Suklaa-herraskartanon makeasulatusvaahdoksi", mutta vaikuttaa että se on vain eri muotoon prässättyä mämmiä.

Mutta ei se reissu mennyt ihan mutkitta, ei. Olin just valkkaamassa erikoismaitopohjaista hyytelöä (semmoista jossa on kaakaon aromi ja lampaan unia), kun iski suoleen sellainen supistus että koko maailma pysähtyi. Persposket huusivat Herran nimeä ja suoli sano että NYT. Ei huomenna, ei vartin päästä. NYT.

Juoksin kaupan vessaan, joka sijaitsee siellä kylmähyllyn takana metalliluukun takana, johon pääsee vaan jos pyytää avainta kassalta ja vakuuttaa ettei aio asua siellä. Sain avaimen, ryntäsin sisään ja suljin oven niin että peilit soi.

Ja voi pyhä Bryssel! Se paska tuli sellaisella voimalla että olisin voinut painaa sillä kirjapainon. Se kuulosti siltä kuin vanha urkuharmooni olisi kaatunut kellariin. Hajussa oli vivahde maustekurkkua ja synninpäästöä. Kävin samalla kasteessa, jos niin voi sanoa. Paperia oli semmoinen yksikerroksinen julistepaperi, mutta senkin sain pyhitetyksi syljellä ja uskolla.

Kävellessäni ulos, kassaneiti katsoi minua kuin miestä joka on käynyt tuonpuoleisessa ja palannut. Nyökkäsin hänelle. Se oli hiljainen sopimus. Meitä yhdistää nyt tuo vessa ja se mitä sinne jäi.

Nyt oottelen bussia, ostokset sylissä ja harras rauha sisällä.

Sitä odotamma ilolla.

Tuttavallisesti,
Herra nro 47,5 (lähikaupan legendaksi pyhitetty)