Yhdysvalloissa julkisten rakennusten seinillä tulee nykyisin roikkua iso plakaatti jossa on kuva Trumpin pärstästä. Tallaisia suuria Trumpin naamaa esittäviä kanvaaseja on esimerkiksi ripustettu kirjastojen, museoiden, julkisten virastoiden, kongressien, rahapajojen ja oikeustalojen julkisivuihin ja niissä lukee englanniksi "Isoveli Valvoo".
Donald Trump haluaa tosissaan tulla nähdyksi
Anonyymi-ap
576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Entä aika Trumpin jälkeen,,,sekin koittaa ennen pitkää. Romahtavatko kaikki kulissit?
Trump haluu olla yhtä suuri kuin ihanteensa Putin . Ei vaan onnistu USA ssa . Siellä on vielä aika vapaa oikeuslaitos ja kansalaisilla on aivan liian paljon aseita ja räjähteitä käytössään ja osaavat niitä käyttää .
Tuomareita jotka ovat niskuroineet ja vastustaneet Trumpin valtaa ja määräyksiä on viimeaikaisten uutisten mukaan erotettu virasta ja joitakin jopa pidätetty ja vangittu.
Niin on . Trump saa vielä aikaan sisällissodan . No pian USA kyllä hajoaa itsenäisiin valtioihin !
Ihme ettei hajonnut jo silloin kun Trumpin ICE -joukot alkoivat deporttaamaan Cherokee, Navajo, Choctaw, Mustajalka, Sioux, and Apassi intiaaneja ulos Amerikasta "laittomina maahanmuuttajina".