Nyt Karjalaisessa hyvä kirjoitus Kolin tulevasta luxus kylästä. Miksi pitää ahneuksissaan kaikki pistää matalaksi, jopa kulttuuriperintömme kansallismaisema? Nurmeksessa jo PKO rakentanut järkyttävän betonikolissin järven rantaan kiinni eikä mikään riitä. Lieksan valtuuston pisnesmiehet haluavat, että muilla kunnilla on aihetta kateuteen.
Hauska uutinen Lieksan lehdessä, Ely keskus määrännyt seurakuntasalin suojeltavaksi. Jos kaarisillasta on jotain pääteltävissä, kohta alkaa ely keskuksen maalitus ja kaupunki purkaa sen ihan vaan piruuksissaan. Ehkä PKO voi rakentaa siihenkin luxus hotellin.
Hauska uutinen Lieksan lehdessä, Ely keskus määrännyt seurakuntasalin suojeltavaksi. Jos kaarisillasta on jotain pääteltävissä, kohta alkaa ely keskuksen maalitus ja kaupunki purkaa sen ihan vaan piruuksissaan. Ehkä PKO voi rakentaa siihenkin luxus hotellin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Älytkää nyt viisaammat valtuutetut jättää eriävä mielipide valtuuston kokouksessa. Silloin ette ole juridisessa vastuussa.
Suurin osa valtuutetuista PKOn omistaja-asiakas. Joka vuosi saavat koron sijoitukselleen ja vuoden ostoista lisäksi palautukset.
Ylijäämäpalautuksia vuosittain omistajille.
Alkoholistit taas meinaa että kaikki laitettaisi matalaksi
Mikä on Nurmeksen hotellin käyttöaste? Eikö se ole jo tarpeeksi pöyhkeilevän pramea ja tarpeeksi luxus luxus turistille?
Kolin kylähotellin, samoin Nurmeksen hotellin käyttöaste ei ole koskaan 100%.
Minkään hotellin käyttöaste vuositasolla ei ole 100 prosenttia. 50 on jo ihan hyvä, jos muistan oikein.
Mitä tulee Rintasenvaaran rakentamiseen, ei ne mökit sieltä pöheiköstä hirveästi pistäisi silmään. Mitä muutama valo talviyössä haittaisi. Ihan toista kuin tuulivoimalat, jouta nyt tungetaan joka niemeen ja notkoon.
50% käyttöaste on huono ja toimenpiteitä vaativa, toiminnan lopettaminen. Omassa työssä (toisessa kunnassa) pidin huolen ja tein töitä sen eteen, että käyttöaste olisi koko vuoden joka kuukausi se 100%, vuodessa toki tuli 1-2 kk sellaista, että käyttöaste oli 95% tai 98%. Ei koskaan alle 90%. Notkahduksesta huolimatta henkilökunta on pidettävä töissä jottei yrityksen laatu kärsi ja asiakkaat sitä myöten kaikkoa. Laatu ja luotettavuus yllättävissäkin tilanteissa esim. henkilökunnan sairausloma ei ole syy heikentää asiakkaan palvelua tai jättää töitä väliin.
Laatua oli myös se, että henkilökunta oli 24h paikalla. Päivällä ja illalla täysmiehitys, yöllä 1-2.
Rintasenvaaran mökkikylä ei tule kannattamaan. Tämä on tosiasia.