YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi perjantaina, että Gazan palestiinalaiset ovat nyt "keskellä tämän julman konfliktin julminta vaihetta".
– Liki 80 päivän ajan Israel on estänyt elintärkeän kansainvälisen avun pääsyn Gazaan. Koko Gazan väestöä uhkaa nälänhätä.
Israelin sotatoimissa on runsaan puolentoista vuoden aikana kuollut Gazan terveysministeriön mukaan lähes 54 000 ihmistä, joista suurin osa on siviilejä.
Israel on ilmoittanut aikovansa ottaa Gazan kaistaleen kokonaan haltuunsa ja siirtävänsä sen väestön kolmansiin maihin. Väestön pakkosiirto on sotarikos. Toimi vastaa käytännössä etnistä puhdistusta.
YK:n erityiskomitea arvioi jo marraskuussa, että Israelin sodankäynnin menetelmät Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit
YK: Israel toteuttaa kansanmurhaa Gazassa
25
140
Vastaukset
- Anonyymi
Kymmeniätuhansia lapsia on murhattu Israelin toimesta. Lapset ovat viattomia!
- Anonyymi
Israel ei ole murhannut kymmeniä tuhansia lapsia.
- Anonyymi
Heidän vanhempien oma syy kun veljeilee ja siskoilee terroristien kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heidän vanhempien oma syy kun veljeilee ja siskoilee terroristien kanssa
houreita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
houreita
Totuus ottaa joskus koville
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel ei ole murhannut kymmeniä tuhansia lapsia.
Tämä on totta. Vasemmistolla on kova kiima väittää muuta.
- Anonyymi
Guterres, joka käy vähän väliä Moskovassa kumartamassa Putinille, pitäköön kitansa kinni.
- Anonyymi
Ja älkää nyt enää houriko että Hamas aloitti!Nykyinen konflikti alkoi 1948 kun perustettiin Israel ja ajettiin vajaa miljoonaa siellä aina asuneita Palestiinalaisia muualle!Uskomatonta "kristillisyyttä"että Israel muka voi jatkaa kansanmurhaaja Mooseksen jalanjäljissä muka jonkun jumalan käskystä!Haloo,keskiajat päättyivät satoja vuosia sitten!Tiedoksi mm.inkvisiittori Essayahille ja muille änkyröille!
- Anonyymi
Juuri sieltä tämä kierre on alkanut, jumalan nimeen tehdään nyt kansanmurhaa jonka seurauksena Israel on tuomittava ikuiseen eristykseen ja boikottiin.
Samoin heidän tukijansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri sieltä tämä kierre on alkanut, jumalan nimeen tehdään nyt kansanmurhaa jonka seurauksena Israel on tuomittava ikuiseen eristykseen ja boikottiin.
Samoin heidän tukijansa.Hamasin tavoite on valloittaa Israelin koko alue ja murhata kaikki alueen juutalaiset. Hamas on tämän kertonut sekä sanoin että teoin. Hamas nimenomaan tekee tätä jumalansa nimeen.
Miksi Israel pitäisi tuomita ikuiseen eristykseen ja boikottiin sen vuoksi, että Hamas suorittaa kansanmurhaa jumalansa nimeen ja sen tarkoituksena on vielä laajentaa kansanmurhaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri sieltä tämä kierre on alkanut, jumalan nimeen tehdään nyt kansanmurhaa jonka seurauksena Israel on tuomittava ikuiseen eristykseen ja boikottiin.
Samoin heidän tukijansa.Persut ja raamatturäsäset hyväksyy tuon kansanmurhan.
- Anonyymi
"– Liki 80 päivän ajan Israel on estänyt elintärkeän kansainvälisen avun pääsyn Gazaan. Koko Gazan väestöä uhkaa nälänhätä."
Tarkkaan ottaen hän ei sanonut, että "liki 80 päivän ajan Israel on estänyt" vaan "liki 80 päivän ajan Israel esti". Tässä on merkittävä ero.
"Koko Gazan väestöä uhkaa nälänhätä."
Guterres puhuessaan painotti sanaa "uhka", englanniksi "risk".
Nyt on pitkälti kiinni Hamasista, antaako tavallisten gazalaisten saada ruokaa, joka Hamasilla on varastoissaan ja siitä, kuinka kauan Hamas jatkaa avustuskuljetusten ryöstämistä.
Väitteille 54 000 sotatoimissa kuolleesta ihmisestä ei ole löytynyt todisteita. Sen Hamas on tunnustanut, että suurin osa kuolleista on taisteluikäisiä miehiä.
YK:n erityiskomitean arvio on ammuttu alas.
Väestön pakkosiirto on sotarikos. Mitä ajattelet, onko se pahempi sotarikos kuin mitä Hamas tehtailee jatkuvasti? Mitä arvelet, joutuisivatko tavalliset gazalaiset mieluummin tämän sotarikoksen uhreiksi kuin että se on Hamasin jatkuvien sotarikosten uhri?- Anonyymi
JOO, ei ole mitään todisteita siitä että lapsia olisi kuollut, eihän noin pienissä pommituksissa yleensä kuole ihmisiä, kaikki uutisoinnit kauheuksista on propagandaa...joohan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JOO, ei ole mitään todisteita siitä että lapsia olisi kuollut, eihän noin pienissä pommituksissa yleensä kuole ihmisiä, kaikki uutisoinnit kauheuksista on propagandaa...joohan?
Vastauksesi ei liity mitenkään siihen viestiin, johon olet yhdistänyt vastauksesi. Mihin viestiin sinulla oli tarkoitus vastata?
Onko sinulla jotain kommentoitavaa tuohon viestiin johon olet yhdistänyt kommenttisi?
- Anonyymi
Jumalan luvalla ja kristillisdemokraattien siunauksella.
- Anonyymi
Vihavasemmistolaiseen tapaan sivuutat täysin saamaasi kommentit ja yrität puskea sokeasti omaa väitettäsi esiin.
Et ole löytänyt väittämääsi "jumalan lupaa" etkä "kristillisdemokraattien siunausta". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihavasemmistolaiseen tapaan sivuutat täysin saamaasi kommentit ja yrität puskea sokeasti omaa väitettäsi esiin.
Et ole löytänyt väittämääsi "jumalan lupaa" etkä "kristillisdemokraattien siunausta".En ole vihervasemmistolainen. Sinä sen sijaan vaikutat olevan täydellinen p silö.
- Anonyymi
Ei toteuta
- Anonyymi
Gazan terveysministeriö kertoi lauantaina, että Israelin sotatoimissa on runsaan puolentoista vuoden aikana kuollut lähes 54 000 ihmistä, joista suurin osa on siviilejä. Yli 3 700 on kuollut maaliskuun puolivälin jälkeen, jolloin Israel jatkoi iskujaan Gazaan kahden kuukauden aselevon jälkeen.
Israel on ilmoittanut aikovansa ottaa Gazan kaistan kokonaan haltuunsa ja siirtävänsä sen väestön kolmansiin maihin. Väestön pakkosiirto on sotarikos, ja se vastaa käytännössä etnistä puhdistusta.
Yli 70 000 lasta Gazassa kärsii vakavasta aliravitsemuksesta.- Anonyymi
Laita toki linkki lähteeseesi.
Gazan terveysministeriön tiedot ovat hyvin usein osoittautuneet virheellisiksi.
Hamas ei anna hallussaan olevaa avustuksina annettua mutta Hamasin ryöstämää ruokaa kansalle. Vain Hamas on vastuussa väittämästään vakavasta aliravitsemuksesta.
- Anonyymi
YK:N alainen Maailman ruokaohjelma (WFP) kertoo, että yli 70 000 lasta kärsii vakavasta aliravitsemuksesta Gazan kaistalla.
WFP:n mukaan se käyttää jokaisen tilaisuuden toimittaakseen ruoka- ja ravitsemusapua Gazaan. Järjestön mukaan tämä ei kuitenkaan riitä ja kyseessä on vain pisara meressä.
WFP sanoo, että nälänhädän välttämiseksi ja henkien pelastamiseksi tarvitaan välitön, rajoittamaton ja turvallinen mahdollisuus toimittaa apua Gazaan.
WFP on kertonut, että ilman välittömiä toimia yli kahta miljoonaa ihmistä Gazan kaistalla uhkaa nälänhätä. Järjestöllä on valmiina toimitettavaksi jopa kahden kuukauden edestä ruokaa koko väestön ruokkimiseksi Gazaan.- Anonyymi
Laita toki linkki lähteeseesi.
Maailman ruokaohjelman (WFP) tiedot ovat hyvin usein osoittautuneet virheellisiksi.
Hamas ei anna hallussaan olevaa avustuksina annettua mutta Hamasin ryöstämää ruokaa kansalle. Vain Hamas on vastuussa väittämästään vakavasta aliravitsemuksesta.
WFP ei ole ainoa taho, joka jakaa Gazan kaistalla ruokaa. Hamasilla ruokaa on yllin kyllin varastoissa, mutta se jakaa sitä vain johtajilleen, terroristeilleen, näiden perheille ja lapsimorsiamille.
WFP:n väite, että ilman välittömiä toimia yli kahta miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä on mielenkiintoinen, kun toisaalta väitetään, että alueella kuolee jatkuvasti ihmisiä nälkään.
Mitä arvelet, milloin Hamas antaa varastoistaan ruokaa nälkäisille?
- Anonyymi
KD puolueen kannattajat olette epäinhimillisiä natseja. Sen huomaa kommenteistanne. Sairasta.
- Anonyymi
Sairasta on se että antaa tukensa hamasille joka on terroristijörjestö ja vieläpä suomesta käsin.Myöskin se että tukee palestiinalaisia jotka haluaa tappaa kaikki juutalaiset pois maailmasta
- Anonyymi
Tässä keskustelussa ei taida olla edes yhtä viestiä KD:n kannattajilta. Näyttäisi olevan lähinnä viestejä vihavasemmistolta ja minulta.
Yritähän osoittaa minut natsiksi kommenttieni perusteella. Sitä jotkut ovat yrittäneet. Ainoa perustelu on ollut väittää minua natsiksi ja fasistiksi. Pystytkö parempaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1956871- 462562
- 1872169
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101483Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1331469- 741140
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,321068Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241067Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke161019Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44971