Mielestämme kuortanon kaukolämpöhanke on lähestulkoon täysi susi. Emme ole tyytyväisiä hankkeen rahoitukseen emmekä aikatauluihin. Hankkeen oli määrä olla valmis 13.joulukuuta 2024. Sille haettiin lisärahoitusta 3 miljoonaa euroa ja uusi valmistumisaika annettiin 5.toukokuuta 2025. Se ei kuitenkaan käsitykseni mukaan ole valmis vieläkään. Haetaanko sille taas lisärahoitusta? Onko hanke venynyt poliittisten asioiden vuoksi. Olen jopa miettinyt onko sosiaalidemokraateilla kenties sormensa pelissä jollain tavalla. Esimerkiksi Kuortaneen kaupungin hallituksessa istuu menestystä ja arvostusta nauttiva sosiaalidemokraattisen puolueen edustaja. Tiedätte varmaan ketä tarkoitan. En mainitse täällä julkisella paikalla tai alustalla nimiä. En koe sen olevan sopivaa tällaisessa yhteydessä tai kontekstissa. Koen sellaisen nimien lausumisen ja paljastamisen loukkaavana. Mutta joka tapauksessa oli asia miten hyvänsä niin hän istuu hallituksessa ja nauttii suurta luottamusta Kuortaneen väestön osalta. Etenkin miesten osalta mutta yhtälailla toisaalta myös naiset ovat hänet löytäneet omaksi edustajakseen ja ehdokkaakseen. Vaalipaneelin aikaan hanke oli tauolla puolueellisista syistä mutta sen ymmärtää hyvin tottakai. Mutta kysymys siis kuuluu onko hanke jäissä vai mikä mättää? Koska en ole onnistunut viimeiseen kolmeen kuukauteen löytämään ainuttakaan uutista asiaan liittyen vaikka käyn päivittäin Kuortaneen kirjastossa. Luen siellä aikakauslehdet ja päivänpolitiikkaa. Myös päivänpolttavat uutiset luen joka päivä vähintään 5 kertaa. Mutta hankkeesta en ole onnistunut löytämään mitään uutta.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7052930Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss5711839Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö3441464- 861447
- 58963
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E68855- 40777
- 40768
- 48714
- 46704