Jeesus ja videopelit

Paljon kuulee arvostelua joka kohdistuu Jeesuksen tekemiin ihmeisiin. Olen hämmästynyt siitä, että niin monille tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää Jumalan suuruus ja voima.

Pelejä joskus koodanneena, olen hallinnut pelimaailmassa aikaa, herättänyt kuolleet pelihahmot takaisin eloon ja rikkonut pelin lainalaisuuksia tahattomasti tai tarkoituksella. Jostain syystä monilla on vaikeuksia mieltää Jumala samalla tavalla kuin voimme mieltää pelintekijän pelin luojaksi. Jumalan täytyy tietenkin olla vielä paljon enemmän ja paljon suurempi kuin jokin koodaava ihminen.

Mutta kun ymmärrämme että Jumala on kaikkia maailman lainalaisuuksia suurempi, niin kenen tahansa järjen omaavan ihmisen tulisi voida uskoa, että tällainen Jumala pystyy muuttamaan veden viiniksi, tuottamaan ruokaa tyhjästä, laittamaan aasin puhumaan, kävelemään veden päällä, parantamaan sairaat, herättämään kuolleista, Itse asiassa vain täysin idiootti ihminen kiistäisi sen että nämä ovat Jumalalle mahdollisia. On sitten eri asia haluaako uskoa Jumalaan ja Jeesukseen.
3348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

GTA6 ei siellä kirkkoja voi polttaa 😠😠😠

Äänestä

taikuri kusettaa ja niin kusetti jeesuskin , todella tyhmiä

Äänestä

Miksi jeesus on niin monessa maalauksessa blondi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paljon kuulee arvostelua joka kohdistuu Jeesuksen tekemiin ihmeisiin. Olen hämmästynyt siitä, että niin monille tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää Jumalan suuruus ja voima.

Pelejä joskus koodanneena, olen hallinnut pelimaailmassa aikaa, herättänyt kuolleet pelihahmot takaisin eloon ja rikkonut pelin lainalaisuuksia tahattomasti tai tarkoituksella. Jostain syystä monilla on vaikeuksia mieltää Jumala samalla tavalla kuin voimme mieltää pelintekijän pelin luojaksi. Jumalan täytyy tietenkin olla vielä paljon enemmän ja paljon suurempi kuin jokin koodaava ihminen.

Mutta kun ymmärrämme että Jumala on kaikkia maailman lainalaisuuksia suurempi, niin kenen tahansa järjen omaavan ihmisen tulisi voida uskoa, että tällainen Jumala pystyy muuttamaan veden viiniksi, tuottamaan ruokaa tyhjästä, laittamaan aasin puhumaan, kävelemään veden päällä, parantamaan sairaat, herättämään kuolleista, Itse asiassa vain täysin idiootti ihminen kiistäisi sen että nämä ovat Jumalalle mahdollisia. On sitten eri asia haluaako uskoa Jumalaan ja Jeesukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu