Kun mikään etuus ei riitä oeteospersuille

Perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen käytti veronmaksajien kustantamaa matkustusoikeutta Thaimaan-lomamatkaansa liittyviin junamatkoihin.

Ilta-Sanomat selvitti kansanedustajien kotimaan matkoja tältä vuodelta eduskunnan matkalaskuista.

Eduskunta ei valvo kansanedustajien matkoja, vaikka niitä ei saisi käyttää yksityisiin menoihin tai lomailuun.


Sulje
Kansanedustajat voivat matkustaa ilmaiseksi junalla, bussilla ja lentokoneella kotimaan reiteillä. Matkan olisi liityttävä edustajan tehtävän hoitamiseen. Yksityisluonteisiin matkoihin ilmaista matkaetua ei saisi käyttää.

IS selvitti eduskunnan matkalaskuista, miten kansanedustajat ovat tämän vuoden aikana käyttäneet matkustusoikeuttaan.

Kansanedustaja Tomi Immonen (ps) oli eduskunnan joulutauon aikana lomalla Thaimaassa ja matkusti veronmaksajien piikkiin mennen tullen junalla Jyväskylän ja Helsingin välillä.

Immosen loma nousi uutiseksi, kun humalaista ja huonosti käyttäytynyttä kansanedustajaa ei päästetty Bangkokin-koneeseen.

Lue lisää: Kohukansanedustaja Tomi Immonen saapui Suomeen – näin kertoo tapahtumista nyt
265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kansanedustaja Tomi Immonen poistettiin lentokoneesta 11. päivä tammikuuta. Kuva: Lukijan kuva

Laukaassa asuva Immonen sai eduskunnan maksaman junalipun Jyväskylästä Helsinkiin tammikuun 10. päivän junaan. Lippu maksoi 55,20 euroa.

Immonen törttöili humalassa Bangkokiin lähdössä olleessa koneessa 11. tammikuuta.

Poliisit poistivat häiritsevästi käyttäytyneen Immosen koneesta ja koneen lähtö myöhästyi Immosen vuoksi noin 50 minuuttia.

Tulli puhallutti vastoin tapojaan Immosen ja puhallutuksen mukaan Immosella oli 0,69 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Lukema vastaa noin 1,57:ää promillea.

Kansaedustaja lähti seuraavan päivän lennolla Thaimaahan.

Immonen palasi Thaimaan-lomaltaan myöhään illalla tammikuun 23. päivä.

Äänestä

Tomi Immonen palasi Thaimaan-lomaltaan 23. päivä tammikuuta. Kuva: Roni Rekomaa

Jos Immonen lähti lomamatkalleen junalla veronmaksajien piikkiin, hän myös matkusti lomansa jälkeen Helsingistä Jyväskylään. Eduskunta maksoi Immoselle junalipun 24. tammikuuta, lipulla oli hintaa 41,60 euroa.

Kansanedustaja Immonen ei vastannut IS:n soittopyyntöön. Immonen kertoi olevansa Yhdysvalloissa työmatkalla ja pyysi kysymykset sähköpostilla.

Immonen ei vastannut myöskään IS:n sähköpostilla lähettämiin kysymyksiin. IS olisi halunnut Immoselta vastaukset muun muassa seuraaviin kysymyksiin.

– Liittyivätkö junamatkat kansanedustajan työn hoitamiseen? Jos liittyivät, miten?

– Käytitkö matkustusoikeutta siihen, että kuljit lomareissulla kodin ja lentokentän välin veronmaksajien piikkiin?

– Onko oikein, että kansanedustaja maksattaa lomaansa liittyviä junamatkojaan veronmaksajilla?

– Jos pidät oikeutettuna, että kuljit itsellesi ilmaiseksi nämä matkat kodin ja lentokentän välillä – kuulisin perustelusi?

Kansanedustajien kotimaan matkat ovat valtaosin matkoja kodin ja eduskunnan välillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen käytti veronmaksajien kustantamaa matkustusoikeutta Thaimaan-lomamatkaansa liittyviin junamatkoihin.

Ilta-Sanomat selvitti kansanedustajien kotimaan matkoja tältä vuodelta eduskunnan matkalaskuista.

Eduskunta ei valvo kansanedustajien matkoja, vaikka niitä ei saisi käyttää yksityisiin menoihin tai lomailuun.


Sulje
Kansanedustajat voivat matkustaa ilmaiseksi junalla, bussilla ja lentokoneella kotimaan reiteillä. Matkan olisi liityttävä edustajan tehtävän hoitamiseen. Yksityisluonteisiin matkoihin ilmaista matkaetua ei saisi käyttää.

IS selvitti eduskunnan matkalaskuista, miten kansanedustajat ovat tämän vuoden aikana käyttäneet matkustusoikeuttaan.

Kansanedustaja Tomi Immonen (ps) oli eduskunnan joulutauon aikana lomalla Thaimaassa ja matkusti veronmaksajien piikkiin mennen tullen junalla Jyväskylän ja Helsingin välillä.

Immosen loma nousi uutiseksi, kun humalaista ja huonosti käyttäytynyttä kansanedustajaa ei päästetty Bangkokin-koneeseen.

Lue lisää: Kohukansanedustaja Tomi Immonen saapui Suomeen – näin kertoo tapahtumista nyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu