Hamasin vifhe

Tai itse asiassa palestiinalaisen väestön virhe Israelin vastaisessa taistelussa on ollut se, että se on turvautunut väkivaltaa. Paljon parempi keino olisi oli ollut Mahatma Gandhin toteuttama passiivinen vastarinta.

Eli palestiinalaiset olisivat ryhtyneet käyttäytymään niin, että he eivät olisi noteeranneet israelilaisia millään tavalla. Tämähän sai aikanaan britit noloon tilanteeseen Intiassa. Ynnä maailman myötätunto asettui heidän puolelle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4kivallaton_vastarinta

Tässä Gandhin antamat ohjeet:

Kansalaistottelemattomuutta harjoittava henkilö ei saa hautoa mielessään vihaa.

Hänen tulee kärsiä vastustajansa vihasta.

Hänen tulee kestää vastustajansa hyökkäykset, eikä hän saa koskaan kostaa. Toisaalta hänen ei tule taipua mihinkään vastustajansa vihassa antamaan vaatimukseen.

Jos viranomaiset pidättävät kansalaistottelemattoman henkilön, hänen tulee suostua vastustelematta pidätykseen ja mahdolliseen omaisuutensa takavarikointiin.

Jos kansalaistottelemattomuutta harjoittavan henkilön valvonnassa on omaisuutta, joka ei ole hänen omaansa, hänen tulee kieltäytyä sen luovuttamisesta henkensä menettämisen uhallakin. Hän ei saa tällaisessakaan tilanteessa kostaa.

Kiroaminen ja solvaukset luetaan kostotoimenpiteiksi.

Kansalaistottelematon henkilö ei koskaan saa halventaa vastustajaansa, eikä taipua ahimsan henkeä rikkoviin vetoomuksiin.

Kansalaistottelemattoman henkilön ei tule tehdä kunniaa Britannian lipulle, eikä halventaa sitä tai intialaisia tai englantilaisia viranomaisia.

Mikäli joku halventaa tai hyökkää viranomaista vastaan, kansalaistottelemattoman henkilön tulee puolustaa tätä oman henkensäkin uhalla.

Tietysti voidaan kysyä, että miksi tälläistä toimintatapaa ei ole otettu käyttöön Paletiinassa. Varmasti yksi keskeinen tekijä on alueen historia. Siellä asiat on totuttu ratkaisemaan väkivallan avulla.

Osana tätä on tietysti alueen "macho-kulttuuri" johon keskeisenä osana liittyy väkivalta. Ynnä kovinkaan montaa sivua raamattua tarvitse lukea, kun jo tapellaan ja tapetaan. Raamattu on varmaan yksi kaikien aikojen väkivaltaisimpia opuksia.

Mutta kuitenkin väkivallaton vastarinta oli Gandhin ohjaamana todella tehokas ase. Itse mies joutui pidätetyksi useita kertoja ja ei koskaan vastutellut.

Englantilaisille hän koitui ongelmaksi siksi, että koskaan ei oikein mitään mistä tuota hymyilevään, hyvin vaatimattomasti pukeutuvaa pikkumiestä oltaisiin voitu syyttää.

Hän sai jopa yhden sodan päättymään islamin-uskoisten ja hindujen välillä ilmoittamalla että hän paastoaan niin pitkään kunnes aseet vaikenevat.

Ja ne vaikenivat. Ilmaskos Albert Einstein sanoi hänen hautajaissaan: "Meidän on hyvin vaikea saada tulevat sukupolvet uskomaan että tälläinen mies on joskus elänyt":

https://www.youtube.com/watch?v=yrHNig2aIjQ
43261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Olis pitänyt hyökätä muuloin kuin sapattina, niin olisi jäänyt panttivangit ottamatta.

Israelin kirous oli sapatti.

Äänestä
  • Aloittaja on tämän palstan "kirous". Spämmää tänne sääntöjen vastaisia aloituksia. Itse sanoi, että hän noudattaa sääntöjä koska hänen aloituksiaan ei poisteta. Seuraavana päivänä hänen aloituksensa poistettiin. Se liittyi ambulanssiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Aloittaja on tämän palstan "kirous". Spämmää tänne sääntöjen vastaisia aloituksia. Itse sanoi, että hän noudattaa sääntöjä koska hänen aloituksiaan ei poisteta. Seuraavana päivänä hänen aloituksensa poistettiin. Se liittyi ambulanssiin.

    On poistettu vuosia lukemattomia aloituksiaan ja niiden poistosta on todistettu, kun ei muka itse hoksaa aloitustensa poistoa, mutta on jatkanut jostain syystä samoja vanhoja valheitaan niihin liittyen korostaen epäluotettavuuttaan.

    Äänestä

Aloittaja

Piti olla tietysti VIRHE. Sen siitä saa kun kirjoittaa kännyllä....

Äänestä
  • Se oli pahaa karmaa. Mitäs teet näitä Gaza-juttuja väärään aiheryhmään. Se muuten ei kuulosta ollenkaan siltä, mitä Gandhi olisi tehnyt. Et noudata hänen oppejaan.

    Äänestä

Isis käyttää Palestiinalaisia hyväkseen , heille kuollut ei merkitse mitään sillä uusia ihmisiä kasvaa

Äänestä

ArtoTTT

Hamasilla on Gazassa ollut nyt 18 vuotta aikaa näyttää mihin omaa hallintoaan kehittävät, Palestiinalaisilla ei ole mitään tulevaisuutta Hamasin alaisuudessa.

1Äänestä

Mitä aloittaja tarkoittaa otsikossaan "Hamasin vifhe"? Onko hän tarkoittanut Hamasin vaimoa ( wife ) vai Hamasin wifiä? Miksi pitää sekoittaa suomea ja englantia sekaisin? Onko tämä joku uusi teinien keksimä slangi? Tänne palstalle pitäisi olla ikärajoitus eikä päästää noita alle 13-vuotiaita trollaamaan sääntöjen vastaisilla aloituksilla.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mistänäitäoikeintulee
    2025-05-27 19:57:21

    Piti olla tietysti VIRHE. Sen siitä saa kun kirjoittaa kännyllä....

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Mistänäitäoikeintulee
    2025-05-27 19:57:21

    Piti olla tietysti VIRHE. Sen siitä saa kun kirjoittaa kännyllä....

    Ok, sori, se oli siis sinun tekemä aloitus. Nyt ymmärrän paljon paremmin miksi siinä piti olla virhe. Sekin on virhe että teet aloituksen väärälle palstalle ja rikot palstan sääntöjä, vaikka edellinenkin aloituksesi jo poistettiin, se ambulanssi-juttu.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Mistänäitäoikeintulee
    2025-05-27 19:57:21

    Piti olla tietysti VIRHE. Sen siitä saa kun kirjoittaa kännyllä....

    Johtuuko se kännykästä, että nämä sinun juttusi sattuvat aina vahingossa tälle palstalle, vaikka ne eivät mitenkään liity palstan aiheeseen?

    Äänestä

Hamas ei tajunnut että vaikka sapattina ei puolusteta rajoja, niin sotarikoksia voidaan tehdä

Äänestä
  • Meidän suomalaisten tavisten on vaikea tehdä mitään sotarikosten ehkäisemiseksi. Gazassa vallitsee kaaos. Mutta jotain pientä voimme tehdä oman moraalin parantamiseksi. Kuten vaikka että ei tehtäisi ihan mistä vaan aloituksia luterilaisuus-palstalle. Jos joku haluaa keskustella sodista ja konflikteista, niin sitä varten on olemassa ihan oma palsta. Turha syyttää sotarikoksista, jos itse ei voi näin pienessä asiassa toimia oikein.

    Äänestä

No virhe ja virhe, luulempa , että olisit itsekin vähintään jotain jäynää tehnyt. Takana on kuitenkin vuosikymmenten laiton miehitys ja kyttääminen sekä joka ikisestä suutari raketista kollektiiviset rankaisut ja iskut.

Äänestä
  • Yksi hänen vakioratkaisu on ollut toisten haukkuminen tyhmäksi ja hihhuliksi. Se tuntuu olevan ristiriidassa Gandhin neuvojen kanssa: "Kiroaminen ja solvaukset luetaan kostotoimenpiteiksi." Mutta ehkä hän on muuttanut tapansa, ainakin tässä yhdessä asiassa. Vielä kun poustaisi aloituksiaan niille varatuille palstoille, niin Gandhi olisi iloinen.

    Äänestä

Ei terrorismi synny tyhjästä.

Oli Amerikka itsensä johonkin sotkenut WTC iskujen vuoksi.

Äänestä
  • Näin se on ei se tyhjästä synny vaan sille pitää olla sopiva "alusta" eikä pelkkä uskonto siihen riitä ihmisissä pitää olla myös annos kostonhimoa ja välinpitämättömyyttä oman elämänsä suhteen.

    WTC iskut nehän olivat kosto Jenkien monista sotaretkistä jotka ei nekään kuten Israelin sotaretket olleet kovinkaan kunniakkaita vaan paljon meni siviilejä esim. lapsia. Muistan Kuwaitissa soditun joka varmaan sellainen ihan suorana lähetetty ensimmäinen sota niin Jenkeillä käsi sellainen "pieni vahinko" että ohjus osuikin lastentarhaan välimatkaa oli useampi satametriä eli eihän se voi olla mahdollista muuten kuin ettei välitä.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Näin se on ei se tyhjästä synny vaan sille pitää olla sopiva "alusta" eikä pelkkä uskonto siihen riitä ihmisissä pitää olla myös annos kostonhimoa ja välinpitämättömyyttä oman elämänsä suhteen.

    WTC iskut nehän olivat kosto Jenkien monista sotaretkistä jotka ei nekään kuten Israelin sotaretket olleet kovinkaan kunniakkaita vaan paljon meni siviilejä esim. lapsia. Muistan Kuwaitissa soditun joka varmaan sellainen ihan suorana lähetetty ensimmäinen sota niin Jenkeillä käsi sellainen "pieni vahinko" että ohjus osuikin lastentarhaan välimatkaa oli useampi satametriä eli eihän se voi olla mahdollista muuten kuin ettei välitä.

    Sotarikoksilla saa aikaan vain jotain muuta kuin rauhan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sotarikoksilla saa aikaan vain jotain muuta kuin rauhan.

    Juuri niin se menee. Terrorismia ei kitketä tappamalla vaan yhteiskunta muutoksella.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Juuri niin se menee. Terrorismia ei kitketä tappamalla vaan yhteiskunta muutoksella.

    Terrorismia taitaa olla vähinten länsimaisissa valtioissa ja uskonnoissa vähiten kristinuskossa. Perinteistä kristinuskoa ei siis kannata hylätä, koska se näyttää kitkevän terrorismia tehokkaasti.

    Äänestä

Vaadin todisteita, että Hamas hyökkäsi raja yli tuona lokakuusena päivänä, eikä Israelilaiset itse, kun kerran Mossad nukkui ja meni 1,5 tuntia ennen kuin muka Israelin armeija ehti paikalle.

Äänestä
  • Montako Hamas hyökkääjää tuolloin ammuttiin tai pidätettiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Montako Hamas hyökkääjää tuolloin ammuttiin tai pidätettiin?

    Miksi niitä olisi pitänyt ampua?

    Olis jäännyt kansanmurha tekemättä jos jo silloin ammuttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miksi niitä olisi pitänyt ampua?

    Olis jäännyt kansanmurha tekemättä jos jo silloin ammuttu.

    Onko nyt niitä todisteita, että Hamas hyökkäsi vai ei ole?

    Äänestä

Miten Gandhi liittyy luterilaisuuteen? Oliko hän edes kristitty vai ateisti vai mikä?

Äänestä
  • Gandhi ei ollut kristitty, vielä vähemmän luterilainen. Olisiko ollut hindu? Miksi tätä aloitusta ei tehty hindulaisuus-palstalle en ymmärrä?

    Äänestä

Nää on laidastaan ala- arvoisia jossitteluja nämä sun aloitukst, oletko kuullut, että jos tätillä olisi munat, hän olisi oletettavasti setä ?

Äänestä

Sekä tietysti väärällä palstalla, maailman menoa vaikka tjsp.

Ilmoitetaan ylläpitdon IU,lle.

Äänestä
  • Niin eihän tämä ole mikään väärä palsta, koska luterilaisuus perustuu kristinuskoon. Jeesus oli juutalainen ja juutalaiset tappoi jeesuksen. Nyt juutalaiset tappaa naisia, lapsia, avustustyöntekijöitä ja toimittajia sillä periaatteella että seassa on terroristeja. Toisen osapuolen kannalta juutalaiset on terroristeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Niin eihän tämä ole mikään väärä palsta, koska luterilaisuus perustuu kristinuskoon. Jeesus oli juutalainen ja juutalaiset tappoi jeesuksen. Nyt juutalaiset tappaa naisia, lapsia, avustustyöntekijöitä ja toimittajia sillä periaatteella että seassa on terroristeja. Toisen osapuolen kannalta juutalaiset on terroristeja.

    Jeesus oli israelilainen, kuten juutaiset silloin tappoivat koko Israelin heimon.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Niin eihän tämä ole mikään väärä palsta, koska luterilaisuus perustuu kristinuskoon. Jeesus oli juutalainen ja juutalaiset tappoi jeesuksen. Nyt juutalaiset tappaa naisia, lapsia, avustustyöntekijöitä ja toimittajia sillä periaatteella että seassa on terroristeja. Toisen osapuolen kannalta juutalaiset on terroristeja.

    Hamas tai Gandhi eivät liity luterilaisuuteen. Aloittaja ei edes mainitse Jeesusta. Hamasin takia oikea paikka voisi olla Maailman menoa, Sodat ja konfliktit tai Terrorismi.

    Äänestä

On se erikoista että juutalaisia jostain kumman syystä palvotaan? Tappoivat jeesuksenkin ja nyt kymmeniä tuhansia siviilejä joista valtaosa naisia ja lapsia. On kyllä väkisin herännyt kysymys, että olikohan saksalaiset sitten kumminkin oikeassa?

Äänestä
  • Ei saksalaiset syyttäneet sotarikoksista eikä kansanmurhasta juutalaisista.

    Eivätkä silloin niitä tehneet, vaan elivät aivan siivosti.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ei saksalaiset syyttäneet sotarikoksista eikä kansanmurhasta juutalaisista.

    Eivätkä silloin niitä tehneet, vaan elivät aivan siivosti.

    Niin ketkä eli ja miten eli - Lutherin kirjan suomentajan sanat 1930-luvulka edellisistä vuosisadoista - "juutalaiset olivat nousseet merkittäviin asemiin kaikilla inhimmillisen elämän osa-alueilla". Käytännössä kaikki mahdollinen oli juutalaisten hallussa.

    Äänestä

  • Unohdat välistä sionistien itse organisoiman holokaustin - 6 miljoonaa uhria oman valtion saamiseksi.

    Äänestä

  • Vasemmistolaiset ovat ahkeria kasaamaan olkiukkoja israelista, ihan oikein sille olkiukolle että pahoinpitelette kiihkossanne sitä että kahut vaan pölisee.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ei saksalaiset syyttäneet sotarikoksista eikä kansanmurhasta juutalaisista.

    Eivätkä silloin niitä tehneet, vaan elivät aivan siivosti.

    Tarkoitan että saksalaiset taisivat olla oikeassa siinä että juutalaisista on päästävä eroon.

    Äänestä

Kiihkoilusi meni nyt totaalisesti pieleen, sivuutat faktat tyylikkäästi vasemmalta ohi.

Äänestä

Sotakiima on kyllä paha juttu.

Äänestä
  • ArtoTTT

    Taasko ne muutama miljoona juutalaista kiusaa niitä satoja miljoonia arabeja?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Taasko ne muutama miljoona juutalaista kiusaa niitä satoja miljoonia arabeja?

    Nämä arabimaat voisivat tasoittaa israelin pois maailmankartalta, niin olisi kaikille parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Nämä arabimaat voisivat tasoittaa israelin pois maailmankartalta, niin olisi kaikille parempi.

    Sitähän ne ovat yrittäneet, mutta huonolla menestyksellä. Sekö sinua harmittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Nämä arabimaat voisivat tasoittaa israelin pois maailmankartalta, niin olisi kaikille parempi.

    Ovathan ne monta kertaa sitä yrittäneetkin mutta Israel on pystynyt selättämään nämä yritykset. Esim. kuuden päivän sodassa v. 1967.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

Tai itse asiassa palestiinalaisen väestön virhe Israelin vastaisessa taistelussa on ollut se, että se on turvautunut väkivaltaa. Paljon parempi keino olisi oli ollut Mahatma Gandhin toteuttama passiivinen vastarinta.

Eli palestiinalaiset olisivat ryhtyneet käyttäytymään niin, että he eivät olisi noteeranneet israelilaisia millään tavalla. Tämähän sai aikanaan britit noloon tilanteeseen Intiassa. Ynnä maailman myötätunto asettui heidän puolelle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4kivallaton_vastarinta

Tässä Gandhin antamat ohjeet:

Kansalaistottelemattomuutta harjoittava henkilö ei saa hautoa mielessään vihaa.

Hänen tulee kärsiä vastustajansa vihasta.

Hänen tulee kestää vastustajansa hyökkäykset, eikä hän saa koskaan kostaa. Toisaalta hänen ei tule taipua mihinkään vastustajansa vihassa antamaan vaatimukseen.

Jos viranomaiset pidättävät kansalaistottelemattoman henkilön, hänen tulee suostua vastustelematta pidätykseen ja mahdolliseen omaisuutensa takavarikointiin.

Jos kansalaistottelemattomuutta harjoittavan henkilön valvonnassa on omaisuutta, joka ei ole hänen omaansa, hänen tulee kieltäytyä sen luovuttamisesta henkensä menettämisen uhallakin. Hän ei saa tällaisessakaan tilanteessa kostaa.

Kiroaminen ja solvaukset luetaan kostotoimenpiteiksi.

Kansalaistottelematon henkilö ei koskaan saa halventaa vastustajaansa, eikä taipua ahimsan henkeä rikkoviin vetoomuksiin.

Kansalaistottelemattoman henkilön ei tule tehdä kunniaa Britannian lipulle, eikä halventaa sitä tai intialaisia tai englantilaisia viranomaisia.

Mikäli joku halventaa tai hyökkää viranomaista vastaan, kansalaistottelemattoman henkilön tulee puolustaa tätä oman henkensäkin uhalla.

Tietysti voidaan kysyä, että miksi tälläistä toimintatapaa ei ole otettu käyttöön Paletiinassa. Varmasti yksi keskeinen tekijä on alueen historia. Siellä asiat on totuttu ratkaisemaan väkivallan avulla.

Osana tätä on tietysti alueen "macho-kulttuuri" johon keskeisenä osana liittyy väkivalta. Ynnä kovinkaan montaa sivua raamattua tarvitse lukea, kun jo tapellaan ja tapetaan. Raamattu on varmaan yksi kaikien aikojen väkivaltaisimpia opuksia.

Mutta kuitenkin väkivallaton vastarinta oli Gandhin ohjaamana todella tehokas ase. Itse mies joutui pidätetyksi useita kertoja ja ei koskaan vastutellut.

Englantilaisille hän koitui ongelmaksi siksi, että koskaan ei oikein mitään mistä tuota hymyilevään, hyvin vaatimattomasti pukeutuvaa pikkumiestä oltaisiin voitu syyttää.

Hän sai jopa yhden sodan päättymään islamin-uskoisten ja hindujen välillä ilmoittamalla että hän paastoaan niin pitkään kunnes aseet vaikenevat.

Ja ne vaikenivat. Ilmaskos Albert Einstein sanoi hänen hautajaissaan: "Meidän on hyvin vaikea saada tulevat sukupolvet uskomaan että tälläinen mies on joskus elänyt":

https://www.youtube.com/watch?v=yrHNig2aIjQ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu