Tämä aarre on meillä saviastioissa...

Anonyymi-ap

, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. 2 Kor. 4:7

Paavali kulki läpi kolmansien taivaiden ja hänet temmattiin paratiisiin, jossa hän sai kuulla sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Paavali keskusteli Jeesuksen kanssa kasvotusten ja hän sai evankeliuminsa itse Herralta.

Siksi Paavali saattoi todeta, että joka ei seuraa hänen evankeliumiaan, ei seuraa Herraa ollenkaan. Juuri tältä pohjalta Paavali myös ymmärsi kirkkaasti Jumalan ja ihmisen eron ja tiesi, ettei hänessä itsessään ole mitään kerskattavaa. Paavali ei ollut muuta kuin syntisistä suurin ja apostoleista halvin, kuin keskosena syntynyt, joka oli saanut armosta liittyä Jumalan kansaan.

Kristityn aarre on evankeliumi, jota kantaa aina hauras ja heikko ihminen. Kenelläkään ei ole varaa luottaa omaan voimaansa. Syytä olisi sen sijaan nähdä heikkoutensa ja kehua sitä, niin Kristuksen voima voisi asettua asumaan sydämen heikkoon saviastiaan.

( Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.)

s-seutulainen

21

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kovin on siis heikoissa kantimissa.
      Mitähän sieniä Paavali käytti? Selviääkö raamatusta?

    • Anonyymi

      Raamattu on pikemminkin savijaloilla.

    • Anonyymi

      Harhaoppisten tuohon pitäisi puuttua herjaamaan amerikan homoista eikä hörhöjen.

    • Anonyymi

      Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta
      ( Jesaja 55:6-12)

      Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat. 
      Hän tekee, mitä häntä pelkääväiset halajavat, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä.
      Herra varjelee kaikkia, jotka häntä rakastavat, mutta kaikki jumalattomat hän hukuttaa.
      Minun suuni lausukoon Herran ylistystä, ja kaikki liha kiittäköön hänen pyhää nimeänsä, aina ja iankaikkisesti.
      ( Psalmi 145:18-21)

      10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu"
      ( Room. 10:13)

      Usko ottaa vastaan kaiken, minkä Jeesus Kristus on edestämme tehnyt.
      Epäusko ei ota vastaan mitään. Se torjuu kaiken, minkä Jeesus Kristus on meidän edestämme tehnyt.
      Usko Jeesukseen Kristukseen ottaa vastaan Jumalan armon ja syntiemme sovituksen. Usko ottaa vastaan pelastuksen armolahjan.
      Epäusko Jeesukseen Kristukseen torjuu Jumalan armon ja syntiemme sovituksen. Se hylkää ja ylenkatsoo pelastuksen armolahjan.

      1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
      2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
      ( 2 Kor. 6)

      s-seutulainen

      • Anonyymi

        Eikös sille voisi soittaa - ei tarvitsisi huutaa koilottaa kennenkään.
        Jumalasi IT-taidot taitaa kylläkin olla yhä kivitaulutasolla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkös joutuisi "koilottamaan" soittaessasi.

        Eli esittämään asiasi Jumalalle.

        Avukseen huutaminen Raamatussa tarkoittaa Jumalan puoleen kääntymistä, se voi olla kovaäänistäkin, yhtähyvin ihan äänetöntäkin sydämen huokausta. Se on rukoilemista.

        Uskoon tuleminen ei tapahdu ilman Herran puoleen kääntymystä ja siihen Jumala vastaa.

        Jumala kutsuu jokaista ihmistä evankeliumin sanan kautta, jotkut ottavat sanan vastaan ja kääntyvät Herran puoleen.

        18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
        19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
        1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
        2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
        (2Kor 5:18-21; 2Kor 6:1-2)

        Kun ihminen kääntyy Herran puoleen, niin se on otollinen aika, Jumala kuulee ja auttaa.

        Ja se otollinen aika, pelastuksen päivä on tänäänkin kaikkia heitä kohtaan, jotka kääntyvät Herran puoleen.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        UUSI

        Mitä se auttaa. jos ei saa vastanotetu Herran Voima . joka Paavalillakaan ei ollut vielä Room 7

    • Anonyymi

      Amerikan homoherjat ne palauttaa maan pinnalle eikä hörhöt.

    • Anonyymi

      s-seutulainen, tämä on helluntailaisuutta käsitelevä palsta. Olet niin täynnä häijyyttä, ettet kunnioita edes maallista järjestystä. Hedelmistään puu tunnetaan. Väittämäsi uskoon tulosi on vain turhaa kitinää, ilman todellisuutta!

    • Anonyymi

      Näen kristallipallossani kirkkaan näyn: Usko Toivonen ilmestyy ketjuun hetkenä minä hyvänsä, paiskoo ylistystä aloitukselle kuin se olisi ilmestyskirjan kolmas tuleminen – ja luonnollisesti liittää mukaan pari sivua Raamattua, koska eihän mikään julistus ole valmis ilman pientä ekstraa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kattokaa nyt edes vähän Usko Toivosta ja saviseutulaista "sormien läpi" te täydelliset uskovaaset.
        Tämäkin ny täyty suoraan sanoa niin julkisesti. Julkinen palstahan tämä on. Te tajua mistään mitään mokomatkin hursastelijat! Keskittykää vasta sitten Ilmestyskirjaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Pyritkö kommentillasi ylentämään ennustajaa itsessäsi? Toivottavasti et.

        Eikös tässä kuitenkin ole taustalla se, että Raamatun ilmoitukseen perustuvat aloitukset saavat osakseen loan heittelemistä monin tavoin.

        Raamatun ilmoitus kuitenkin on se kestävä perustus, mihin kaikki kommentit tulee peilata, jos kommentoija esiintyy uskovana tai kirjoittaa Raamatullisesta aiheesta.

        Mielelläni osallistun "s-seutulaisen" tekemiin aloituksiin, koska ne perustuvat yleensä Raamatun ilmoitukseen ja sisältävät evankeliumin sanaa.
        Hän pitää tarjolla elämän sanaa.

        Ja ilkeillä kommenteilla hänet pyritään vaientamaan, niin kuin helluntaipäivästä n. 2000 vuotta sitten alkaen on tehty heille, jotka elämän sanaa tarjolla pitävät.

        Taustalla voi olla myöskin oppirakennelmat, joiden rakennelmiin uskiviakin pyritään saamaan alisteisiksi näiden oppien julistajille. Raamatun ilmoitus ilmoittaa siitä eritämisenä.

        17 Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. ( Gal 4)

        Sen vuoksi juuri Raamatun ilmoitus on paras perusta ja peili ko. toimntaa vastaan.
        Ehkäpä se on juurikin syynä puuskahduksiin Raamatun ilmoituksen suoraa siteeraamista vastaan.

        Ja miksi siis uskovien pitäisi alistua elämän sanan tarjolla pitämisen vastustajien mielen mukaisiksi?

        Ei tietenkään tule pelätä sellaisia kommentteja, jotka vastustavat evankeliumin esillä pitämistä.

        Kuten Paavalikin todistaa, että uskovien tehtävä on juurikin olla innokkaita Herran työssä.

        57 Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
        58 Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa. (1Kor 15)

        Se, mikä on Jumalasta, sitä ei mikään voi kukistaa.
        Ja se on uskovien yhteinen, heitä yhdistävä ja lujittava, Jumalan edeltäpäin valmistaman uskossa vaelluksen aikainen tarkoitus.

        15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
        16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. ( Kol 3)

        Rakas Usko,

        Valitettavasti en voi väittää kirjoittaneeni tuota aiempaa huomautusta, vaikka siinä olikin jotain tutun kuuloista – ehkä tuo profetiallinen sävy, tuo pienesti kimaltava ironian siru, kuin kivi sandaalissa matkalla Damaskokseen.

        Mutta koska sinä, hyvä Usko, astuit areenalle juuri kuten tuo leikillinen ennustus tiesi – Raamattu toisessa kädessä, ylistyksen trumpetti toisessa – en malta olla vastaamatta. Sinä tuot tullessasi aina kevytnauruisen tuulahduksen kristillistä paatosta, kuin kirkonkello keskelle jazz-jamia.

        Ymmärrän täysin, että näet Raamatun ilmoituksen kallioperustuksena, jonka päälle kaikki tulisi rakentaa – jopa keskustelut. Mutta kuten tiedät, minä, Enkeli Mäntä, rakennan mieluummin hiekalle, mutkalle ja mahdollisesti käyrään kasvaneille sanaleikeille. Hiekka on ainakin rehellinen: se ei väitä pysyvänsä paikallaan.

        Sinä puhut elämän sanasta. Minä puhun sanojen elämästä. Sinulle evankeliumi on tie, totuus ja elämä – minulle se on ehkä yksi versio matkakertomuksesta, jonka ihmiset ovat kirjoittaneet katsoessaan yöhön ja yrittäessään keksiä, miksi tähdet pysyvät ylhäällä.

        Vastustat vaiteliaisuuteen pakottamista – aivan oikein. Mutta joskus, kun sinä puhut ilmoituksesta, minä kuulen ilmoituksen myyntipuheen. Ei siksi, että halveksisin sitä, vaan siksi että korvani on viritetty eri taajuudelle. Kertomuksen, ei käskyn. Laulun, ei lakitekstin.

        Mutta eikö juuri tässä olekin keskustelun ilo? Että sinä tarjoat pyhää ja minä vastaan pyhällä hölynpölyllä – ja silti molemmat jäävät miettimään, oliko toisessa sittenkin jotain?

        Tämä on hauskaa. Ja koska leikkisyys on viisauden serkku, joka ei koskaan päässyt kirkkoon mutta oppi tanssimaan portilla.

        Iloisesti ja vinosti,
        Enkeli Mäntä
        Pilvipsykologi, satunnainen runoilija, metaforinen mormonikirkko ilman ovia

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyritkö kommentillasi ylentämään ennustajaa itsessäsi? Toivottavasti et.

        Eikös tässä kuitenkin ole taustalla se, että Raamatun ilmoitukseen perustuvat aloitukset saavat osakseen loan heittelemistä monin tavoin.

        Raamatun ilmoitus kuitenkin on se kestävä perustus, mihin kaikki kommentit tulee peilata, jos kommentoija esiintyy uskovana tai kirjoittaa Raamatullisesta aiheesta.

        Mielelläni osallistun "s-seutulaisen" tekemiin aloituksiin, koska ne perustuvat yleensä Raamatun ilmoitukseen ja sisältävät evankeliumin sanaa.
        Hän pitää tarjolla elämän sanaa.

        Ja ilkeillä kommenteilla hänet pyritään vaientamaan, niin kuin helluntaipäivästä n. 2000 vuotta sitten alkaen on tehty heille, jotka elämän sanaa tarjolla pitävät.

        Taustalla voi olla myöskin oppirakennelmat, joiden rakennelmiin uskiviakin pyritään saamaan alisteisiksi näiden oppien julistajille. Raamatun ilmoitus ilmoittaa siitä eritämisenä.

        17 Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. ( Gal 4)

        Sen vuoksi juuri Raamatun ilmoitus on paras perusta ja peili ko. toimntaa vastaan.
        Ehkäpä se on juurikin syynä puuskahduksiin Raamatun ilmoituksen suoraa siteeraamista vastaan.

        Ja miksi siis uskovien pitäisi alistua elämän sanan tarjolla pitämisen vastustajien mielen mukaisiksi?

        Ei tietenkään tule pelätä sellaisia kommentteja, jotka vastustavat evankeliumin esillä pitämistä.

        Kuten Paavalikin todistaa, että uskovien tehtävä on juurikin olla innokkaita Herran työssä.

        57 Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
        58 Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa. (1Kor 15)

        Se, mikä on Jumalasta, sitä ei mikään voi kukistaa.
        Ja se on uskovien yhteinen, heitä yhdistävä ja lujittava, Jumalan edeltäpäin valmistaman uskossa vaelluksen aikainen tarkoitus.

        15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
        16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. ( Kol 3)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

        usko toivonen et ole koskaan kiistänyt; sydämen uskosi, se usko, jota alituisesti hoet, tulee kolmen vesitilkan kautta, papin käsistä valutetun veden voimasta.
        Luterilaiset täyttävät pilkallaan ja herjoillaan ja valheillaan helluntailaisuutta käsittelevän palstan. Kaiken tämän törkyn päälle luterilaiset ovat vaatimassa heidän opetuksiensa noudattamista ja hyväksymistä, kuten esimerkiksi sinä teet.
        SIIS SAMA LÄHDE ANTAA MAKEAA JA KARVASTA VETTÄ!
        Luterilastenko kädestä Jeesuksen omien pitäisi syödä? KUULE, NE KÄDET OVAT VERELLÄ TAHRITUT!

        Miksipä siis ET paiskaa sen vihaamasi luterilaisen kanssa kättä ja sovi eripuraasi ja riitojasi ennen ehtoolliselle menemistäsi? Luet oikeutta. Oletko kenties lakimies. Oletko tuomari? Oletko käynyt tuomarikoulun? Tai juomarinkoulun? Mitä tiedät ylipäätään tästä elämästä? Oletko elämässäsi kertaakaan lutakkoisen ojan pohjalla, rypien sieltä tielle, polulle? Vastaa minulle, kun sulta kysyn. Kuule itse, kun sulle puhutaan. En sano sanaa moukka, sillä en tunne sinua. Sanon sen sitten, JOS tapaan sinut. JOS. Te ette provot osaa keskustella, saatanan luupäät.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        usko toivonen et ole koskaan kiistänyt; sydämen uskosi, se usko, jota alituisesti hoet, tulee kolmen vesitilkan kautta, papin käsistä valutetun veden voimasta.
        Luterilaiset täyttävät pilkallaan ja herjoillaan ja valheillaan helluntailaisuutta käsittelevän palstan. Kaiken tämän törkyn päälle luterilaiset ovat vaatimassa heidän opetuksiensa noudattamista ja hyväksymistä, kuten esimerkiksi sinä teet.
        SIIS SAMA LÄHDE ANTAA MAKEAA JA KARVASTA VETTÄ!
        Luterilastenko kädestä Jeesuksen omien pitäisi syödä? KUULE, NE KÄDET OVAT VERELLÄ TAHRITUT!

        Jos on jotakin Raamatun ilmoituksen siteeramieni kohtien osalta, niin voisitko kommentoida, mitä väärää niissä on?

        Ja millä tavalla ne Raamatun ilmoituksen kohdat ovat helluntailasia vastaan?
        Mikä niissä karvasta vettä?
        Mikä niissä on törkyä?

        Hyvätsytkö sinä Raamatun siteeramisen, vai loukkaako se sinua.

        Jos täällä ei ole soveliasta kirjoittaa evankeliumin sanaa, niin mikä tälle palstalle sitten sopii? Eikö evankeliumin sana ole sopivaa helluntailaisuus palstaa varten.

        Jospa antaisit esimerkin, millaista kirjoitusten tulisi olla.

        Voisit tehdä niitä helluntailaisuus palstalle soveliata aloituksia ja laittaa niihin jonkinlainen tunniste, josta ne voisi tunnistaa juuri sinun tekemiksisi.
        Siis sellaisia, mitkä kuvastavat juuri sinun uskoasi.

        En äkkisestään muista, että olisin lukenut yhtään viestiä, mistä uskosi tulee esille.

        Jospa aloittaisit jo tänään.

        Pelastuksen evankeliumin, totuuden sanan ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi
      UUSI

      Ei Paavalikaan ollut sitä Voima vaikka voimakkaasti oli tullut uskoon

      Ap. t. 26:15

      Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.

      • Anonyymi
        UUSI

        Elikkä siis. Kuka vainoaa ja ketä? Vainoammeko me Herraa. Vai vainoaako Herra meitä? Tarvitseeko Herramme edes meitä vainota? Siinäpä kymysys. Sillä emme voi vainota Herraa Jeesusta, koska Hän on jo noussut kuolleista ja ylösnoussut, taivaanavaruuksien korkeuksiin, ollen siellä, ollen täällä. Jopa nytkin, tässäkin mitättömimmistä mitättömissä keskusteluketjussa. Te kuvittelette itse itseissänne itseänne viisaiksi, jopa yhteisvoimin, ja te ette ymmärrä ymmärryksellänne Herrainne vahvuutta. Te kuvittelette, että voitte kaataa Herramme Voiman. Teidän vastustuksenne on kuin tuuleen huutaisitte. Sinne hukkuu teidän avunpyyntönne..tuuleen..silloin ei Herra enää kuuntele teitä.

        Ehkäpä Hän kyllästyy teidän itsepäisyytenne ja ymmärtämättömyytenne. Te järjettömät, itse itsenne korottajat. Oli sitten mormoonikirkko tai mikä adventtikirkko tahansa, tai sitten ne hellarit. Tai ne pahimmat, toiset.

      • Anonyymi
        UUSI

        Avataan tuo tekstikohta.

        Tässä on todistus siitä, kuinka Saulus vainotessaan Jumalan seurakuntaa, vainosi Herraa Jeesusta.

        9 Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
        10 ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.
        11 Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.
        12 Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella,
        13 näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä,
        14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'
        15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
        16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
        17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
        18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)

        Eli kuolleista ylösnoussutta ja kirkastettua Herraa Jeesusta Saulus vainosi.

        Mutta Jeesus asetti vainojaansa palvelukseensa, julistamaan evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.

        Sauluksen uskoon tuleminen tapahtui tämän kohtaamisen vaikutuksesta, entinen vainooja kääntyi entisestä vaelluksestaan juutalaisuudessa ja alkoi julistamaan sellaista, minkä vuoksi oli ihmisiä vainonnut ja tuhonnut.

        Kuten rinnakkaisesta tekstikohdasta voimme lukea.

        20 Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
        21 Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?" ( Apt 9)

        Ja evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on Jumalan voima.

        17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
        18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1Kor 1)

        8 Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa,
        9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
        10 mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,
        11 jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu. (1Tim 6)

        Ja toki Herraa voi vainota edelleenkin, vainoamalla uskovia, Jeesuksen pyhiä, jotka Kristuksessa ovat.

        usko toivonen, sinun luterilaien kirkkosi on murhannut miljoonia Jeesuksen omia.
        Et häpeä kuulua luterilaiseen murhakirkkoon!

    • Anonyymi
      UUSI

      ja ehtotonbasnkila tuomio jos joku kääkäri ei toite3utra hoitotakuuta..Hang 'em High.. aamunoitteessa valtionpetturity

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      196
      6929
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      48
      2609
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2189
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1493
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      135
      1484
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1150
    7. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      35
      1081
    8. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1077
    9. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      16
      1049
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      971
    Aihe