Asiantuntijan hurja arvio: Putin vaihtoon Venäjällä vuoden sisällä

Anonyymi-ap

Yksi skenaario joka voi vielä toteutua?

Asiantuntija uskoo: Putin vaihtuu uuteen johtajaan Venäjällä vuoden sisällä
Geopolitiikkaan erikoistunut yhdysvaltalainen yhteiskuntatieteilijä George Friedman uskoo, että presidentti Vladimir Putin vaihtuu uuteen johtajaan Venäjällä vuoden sisällä.

- Mitä aggressiivisemmalta hän kuulostaa, sitä epäuskottavampi hän on. Ja tämä on hänen ongelmansa. Hän on keskellä sotkua, eikä hän tiedä, kuinka päästä ulos siitä. Epäilen vahvasti, että Putin jää arvokkaasti eläkkeelle ja vetäytyy kotiinsa. Ja että uusi presidentti tulee vuoden sisällä. Uskon, että Putin on uuvuttanut itsensä, Friedman sanoi perustamansa Geopolitical Futures -julkaisun podcastissa Youtubessa aiemmin toukokuussa.

Friedmanin mukaan Putin on saavuttanut yli kolme vuotta jatkuneella taistelemisella vain "pienen palan Ukrainaa". Samalla Venäjän ja sen armeijan imago on rapistunut entisestä ja maan talous on kurjassa jamassa.

- Eurooppalaiset miettivät nyt, kuinka puolustautua venäläisiä vastaan. Luojan tähden, jos ukrainalaiset kykenevät lyömään heidät, mistä te olette huolissanne? Friedman pohti.

Hänen mukaansa Venäjä ei ole koskaan vakavissaan kamppaillut sen kysymyksen kanssa, minkälainen valtio se on periaatteineen ja intresseineen tsaarinvallan tai kommunismin jälkeen.

- Putin yritti tavallaan elvyttää sitä sanomalla, että me olemme mahtava suurvalta. Me olemme kansakunta ja iso mahti. Ja sen hän menetti Ukrainassa.

Friedmanin mukaan Venäjällä on ymmärretty, että maa ei voi kehittää talouttaan eristyksissä, vaan sen on oltava osa kansainvälistä kauppajärjestelmää. Hän sanoi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin käyttävän tätä "ehdottomasti" aseenaan, kun tämä pyrkii luotsaamaan Venäjää ja Ukrainaa kohti rauhansopimusta.

Hän huomautti, että Putin on jo selvinnyt yhdestä vallankaappausyrityksestä eli edesmenneen Wagner-johtajan Jevgeni Prigozhinin juhannuksena 2023 johtamasta kapinasta ja on myös varautunut uusiin vastaaviin yrityksiin.

Friedman muistutti, että Venäjä on valtio, jossa ei ole koskaan ollut varsinaista demokratiaa. Hän ei osannut sanoa, voiko Venäjä siirtyä vallanvaihdoksella pois diktatuurista.

- En tiedä. Edes venäläiset eivät tiedä. Mutta tämä ei voi jatkua, Friedman sanoi.

8

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oliko tämä ystävämme Toverin aloitus? Tavarish!

      • Anonyymi

        Iltalehden juttu, jonka joku laittoi aloitukseksi.

        Kiinnostava aloitus keskustelun pohjaksi.


    • Anonyymi

      Loistava aloitus myös tiltun mielestä. Putin joutaa jo arkkuun.

    • Anonyymi

      Asiantuntijan hurja arvio, Trumpilla on ollut tippuri?

    • Anonyymi

      Josko siellä vaikka vaalit tulossa, Putin tuskin lähtee vapaaehtoisesti. Kaikki kuitenkin lähdemme aikanaan halusimme tai ei.

      • Anonyymi

        Saatetaan siellä lähteä vapaaehtoisestikin, kun kysytään kolmannentoista kerroksen parvekkeella, että lähdetkö vapaaehtoisesti yhtenä kappaleena vai autetaanko sinua lähtemään useampana kappleena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatetaan siellä lähteä vapaaehtoisestikin, kun kysytään kolmannentoista kerroksen parvekkeella, että lähdetkö vapaaehtoisesti yhtenä kappaleena vai autetaanko sinua lähtemään useampana kappleena.

        Bidenillä taisi olla eturauhassyöpä, ja silti halusi presidentiksi?
        Kuollut mies valtaistuimelle, kertomaan mitä muut haluavat?


    • Anonyymi

      Putinin aikana Venäjä on ollut suurvalta vain omissa ajatuksissaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      74
      1349
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      240
      1237
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      1051
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      253
      1026
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      755
    6. 64
      714
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      707
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      678
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      641
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      597
    Aihe