He kun toistelevat, että venäjä ei aloittanut yhtään mitään, vaan Ukraina aloitti tai USA aloitti, tai ihan kuka vaan mutta ei venäjä.
MV:stä ja vasemmistolaisten Naapuriseuran Sanomista saa sitä "oikeaa" venäjä tietoutta toki.
MV:stä ja vasemmistolaisten Naapuriseuran Sanomista saa sitä "oikeaa" venäjä tietoutta toki.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Päässähän niillä heittää.
Joo ja sen näkee putessa. Sillä on vesipää ja se paisuu
Se saattaa luopua kohta.
Elävät venäjällä. Ja venäläiset ovat vaim venäläisiä lätissään. Ja eihän ne ole edes Eurooppalaisia. Vaan mongoolien sekajätteen jälkeläisiä. 1200 luvulla Tzingis Khan valloitti venäjän. Tappoi miehet ja ooika lapset. Raiskat naiset ja tyttöset sekä siat. Siitä syntyi nykyiset venäläiset. Eli sekajatteen tulosta mikä näkyy vieläkin.
Asiaa!
Ukrainalle käy samoin kuin Suomelle 1945.
Silloin on turha niistä kuka aloitti.
Ei todellakaan käy Ukrainalle samoin!! Eurooppa pitää Ukrainan puolta ja Ukraina saa takaisin alueensa tuolta roisto hyökkääjältä, sillä voittoa tuo ei ole saanut, vaikka on koettanut Ukrainaa tuhoamalla viedä ukrainalaisilta uskoin omaan kykyynsä puolustaa maataan!
Ukraina on taistellut hienosti tuota roistoa vastaan eikö ole velvollinen luovuttamaan yhtään mitään tuolle roisto ryssälle!!
Juuri lukaisin usalaista keskustelupalstaa jossa oli polli et milä maa aloittaa ww3, niin usalaiset oli sitä mieltä et heidän oma maa aloittaa sen ja komentaa eu:n mukaan, eli ei ne sielläkään näköjään mielenterveydet oo kohillaan
Venäläinenhän voi oikein hyvin valehdellessaan, ryöstäessään ja raiskatessaan. Saa toteuttaa itseään.
Nää palstan putinistit on suomalaisia.
Eikös se ollut niin että hullu ei omaa mielenterveyttä epäile?
Sina suomipojka olla hilja ja kumarta Putin han olla sinu herra!
T: Sergei psykiatriselta osastolta
Jos Suomi ei olisi liittynyt Natoon niin ei olisi Venäjänkään tarvinnut reagoida siihen sotilaallisesti Suomen rajalla. Jos Natosta olisi oikeasti Suomelle apua niin Venäjä voisi ampua Usaan ydinohjuksen, joten tästä voi jokainen vetää oman johtopäätöksensä siitä onko lännestä Suomelle apua vai ei. Sama juttu Ukrainan tilanteessa miksi ei Nato auta Ukrainaa jo tällä hetkellä tai lähempänä oleva Saksa.
Parempi olla porukassa kuin yksin. Ei siinä mitään menetäkään.
On jo menetetty
Mitä tarkoitat reagoinnilla. Putina vain yrittää haalia kokoon samat joukot, kuin oli Suomen rajalla ennen Ukrainassa sotimista. Jokainen maa voi puolustautua miten haluaa, ei siihen tarvita toisten lupaa. Suomi valitsi Naton juuri siksi, että Venäjä pysyisi omalla maaperällään.
Ja ne Venäjän joukot on varmaan muuttuneet jo tässä ajassa. Ja ilman Natoon liittymistä Venäjän ei olisi tarvinnut reagoida siirtäen joukkojaan Suomen rajalle siis.
Niin valitettavasti esimerkiksi Trump on väittänyt että Ukraina aloitti sodan, hän on hyvä esimerkki putinistista!