Metsänomistaja nauraa matkalla pankkiin

Nyt keskustalaisia hymyilyttää maalla.
Nyt ostetaan kovaan hintaan kaikki, mikä irti lähtee –
Metsistä ostetaan nyt kovaan hintaan kaikki, mikä irti lähtee. Puuta myyneet metsänomistajat ovat kauppoihinsa ennätyksellisen tyytyväisiä. Heillä on syytä hymyyn myös jatkossa.
Ennustelaitos PTT:n mukaan puunmyyntitulot kasvavat tänä vuonna kymmenyksellä viime vuodesta noin 3,2 miljardiin euroon. Ensi vuonna tulot kasvavat edelleen kahdeksan prosenttia noin 3,4 miljardiin euroon.

Puukaupassa on käynnissä vuoden vilkkaimmat ajat. Toukokuun puolivälistä aina juhannusviikkoon saakka tehtävät kaupat vastaavat perinteisesti noin 25 prosenttia puunostoista. Viikoittaiset kauppamäärät voivat nousta noin kahteen miljoonaan kuutiometriin.
5141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Puu ja maanviljelijät maan selkäranka, sanoi Trump myös.

Äänestä

Eniten metsänomistaja Suomessa on Helsingissä.

Äänestä
  • Hyvä aloitus.

    Äänestä

Hymy hyytyy kepulilla kun avohakkuisiin tulee tuntuva ympäristöhaittavero?
Laatikko myyntiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt keskustalaisia hymyilyttää maalla.
Nyt ostetaan kovaan hintaan kaikki, mikä irti lähtee –
Metsistä ostetaan nyt kovaan hintaan kaikki, mikä irti lähtee. Puuta myyneet metsänomistajat ovat kauppoihinsa ennätyksellisen tyytyväisiä. Heillä on syytä hymyyn myös jatkossa.
Ennustelaitos PTT:n mukaan puunmyyntitulot kasvavat tänä vuonna kymmenyksellä viime vuodesta noin 3,2 miljardiin euroon. Ensi vuonna tulot kasvavat edelleen kahdeksan prosenttia noin 3,4 miljardiin euroon.

Puukaupassa on käynnissä vuoden vilkkaimmat ajat. Toukokuun puolivälistä aina juhannusviikkoon saakka tehtävät kaupat vastaavat perinteisesti noin 25 prosenttia puunostoista. Viikoittaiset kauppamäärät voivat nousta noin kahteen miljoonaan kuutiometriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu