Tuleeko nikkelikaivos vielä Lieksaan

Tullekohan se nikkelikaivos Lieksaan Tainiovaaralle? Ihmetyttää jos tulee, koska silloin on maailmanlaajuinen ihme kyseessä? Vuonna 1989 louhittiin tainiolla nikkeliä, noin puolivuotta. Ensimmäinen panostus oli 475 kg jolla lähti pintakallio. Noin kilometrin päähän tultiin metsä autotietä kalinaan päin eka paukun ajaksi. Sen jälkeen sitten alkoi varsinainen nikkelimalmin louhinta. Silloin siellä sitä nikkeliä oli, mutta se malmisuoni tyrehtyi, eli loppui. Oli vain kaivosinssin mukaan sellainen "malmi linssi" joka loppui, kun louhittiin. tiedän siitä kun olin siellä louhoksella töissä. Nyt ihmetyttää, että mistä sinne on tullut sitä nikkeliä lisää? Koko tainiovaara ja lähi alueet haravoitiin lentoetsinnällä, eikä sitä malmia löytynyt niin paljon, että olisi kannattanut jatkaa kaivostoimintaa. Se mistä louhittiin aiheutti vain 24 metriä syvän montun, josta se murske meni kuorma-autoilla Lieksan asemalle junan vaunuihin ja siitä Hituran kaivokselle Nivalaan rikastettavaksi. Ihme on jos vielä kaivos tainioon tulee, ainakaan samaan monttuun.
26387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Hyvä että sekin kolkka tuhotaan samoin kuin Koli.

Äänestä
  • Siellähän montulla onkin kansallismaisema, mutta lähempänä kuin Koli. 😁 Eikun valitusta tekemään.😂

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Siellähän montulla onkin kansallismaisema, mutta lähempänä kuin Koli. 😁 Eikun valitusta tekemään.😂

    Kannattaa aina valittaa suunnitelmista, jos Lieksaan olisi mahdollista saada uusia työpaikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kannattaa aina valittaa suunnitelmista, jos Lieksaan olisi mahdollista saada uusia työpaikkoja.

    Eipä tullut Green Fuel Nordicillekaan sataa työpaikkaa. Valehtelitte siinäkin.

    Äänestä

Haluan jotta jamalin ihmemaailma tuhotaan koska sen alla on kultaa ja platinaa.
Törkyturpa
Jamalin ylipääjohtaja

Äänestä
  • Onhan sulla jo se käteenvetolandia ja Jamalin onania instituutti, jonka johtajana toimit.

    Äänestä

Lieksa on siunattu! Taivaalta on pudonnut nikkeliä ja kuparia Tainiovaaralle! 1989 louhittiin mitä siellä oli, mutta nyt sinne on tullut lisää, luuultavammin maahiset on työntäneet malmit uuden yrittäjän saataville.

Äänestä
  • Eikä siinä kaikki siunauksesta, sillä esimerkiksi vuosina1939-1940 Lieksan taivaalta on pudonnut mm. nikkeliä, kuparia, alumiinia ja rautaa huomattavia määriä jopa siinä määrin että ne johtivat väkivaltaisuuksiin!

    Äänestä

Lieksaan ei tule nikkelikaivosta, tulee kikkelikaivos.

Äänestä
  • Haluan kikkelikaivokseen 🙋

    Äänestä

Kyllä tulee nikkelikaivos ja Lieksassa aletaan takoa nikkelimarkkoja, eli ikioma valuutta otetaan käyttöön!
Kyllä minä maksan sen nikkelimarkan
jonka minä olen sulta lainannut
Olethan jo varmaankin ollut sitä vailla
ja kauankin markkaasi kaivannut
Ainahan on maksettava eikös juu
mitä tässä maailmassa velkaantuu
Mutta sinä itse milloinka sä maksat
surut jotka olet mulle tuottanut
Kaihoni kalvan jonka minä sain
kun olen sinun sanoihisi luottanut
Ainahan on maksettava eikös juu
mitä tässä maailmassa velkaantuu
Lähde: LyricFind

Äänestä
  • Puupenni tulisi halvemmaksi.

    Äänestä

  • Tulee kikkelimarkkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tulee kikkelimarkkoja.

    Sitten tulee panttihirviä.

    Äänestä

Ainakaan työntekijöitä eii löydy tulevaan kaivokseen, koska koko maassa on valtava työvoimapula...

Äänestä
  • Kyllä löytyy, sillä tuhansia lieksalaisia koulutetaan kaivostoiminnan huippuosaajiksi!
    Sen jälkeen pulipenkit ja uuninpankot näyttäytyy täysin tyhjinä, sillä niiden aikaisemmat käyttäjät lähtevät iloisin mielin rallatellen aamuisin töihin eivätkä aina malta lopettaa ennen kuin pakotetaan edes pienelle tauolle. Hirvittävä pokkomielle on vallannut lieksalaiset! Kaikkialta kuuluu riemunkiljahdukset "TRALLALLAA....TÖIHIN TÖIHIN TÖIHIN....TRALLALLAA..😆

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kyllä löytyy, sillä tuhansia lieksalaisia koulutetaan kaivostoiminnan huippuosaajiksi!
    Sen jälkeen pulipenkit ja uuninpankot näyttäytyy täysin tyhjinä, sillä niiden aikaisemmat käyttäjät lähtevät iloisin mielin rallatellen aamuisin töihin eivätkä aina malta lopettaa ennen kuin pakotetaan edes pienelle tauolle. Hirvittävä pokkomielle on vallannut lieksalaiset! Kaikkialta kuuluu riemunkiljahdukset "TRALLALLAA....TÖIHIN TÖIHIN TÖIHIN....TRALLALLAA..😆

    https://aijaa.com/YMRcto Tuohon malliin sitten. En luonut oikealta vaikuttavaa kuvaa, sillä siinä olevat henkilöt olisi voitu tunnistaa mikä olisi herättänyt pahennusta vielä nykyisin eli tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    https://aijaa.com/YMRcto Tuohon malliin sitten. En luonut oikealta vaikuttavaa kuvaa, sillä siinä olevat henkilöt olisi voitu tunnistaa mikä olisi herättänyt pahennusta vielä nykyisin eli tällä hetkellä.

    Miksi on vain yksivärisiä töihin juoksijoita tuossa julisteessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Miksi on vain yksivärisiä töihin juoksijoita tuossa julisteessa?

    Siksi että ovat -aitoon lieksalaiseen tyyliin- erityisen värikkäitä yksilöitä muuten!😆

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Siksi että ovat -aitoon lieksalaiseen tyyliin- erityisen värikkäitä yksilöitä muuten!😆

    Mustaakin väriä voisi olla töihin juoksijoiden joukossa, mutta viherkommunistit ei suvaitse sellaista hommaa.😆😆😆

    Äänestä

Molybdeeni kaivoksen herättäminen henkiin taitaa olla työn alla.

Äänestä

Ei sielä varmasti ole malmia jos joku kuorma-auto kuski niin väittää🤣🤣🤣

Äänestä
  • Nuo on hyviä bisneksiä, koska niihin saa aina tukirahoja, olipahan niissä malmeja tai ei. Suomessa yleensä saa rahaa virityksiin jos keksii jotakin, jonka luultavasti arvellaan työllistävän muutaman johtajan ja yhden työntekijän. Kuorma-autokuskilla voi olla enempi tietoa paikanpäältä, kuin jollain jolla ei ole asiasta tietoa, ,huomaan.😁😂🤣

    Äänestä

Luin että kikkelikaivos

Äänestä

Yritystukia maksetaan myös isoille esim. Paperitehtaille erimuodoissa jos yksinkertainen kuorma-auto kuski ei ymmärrä? Pääasia että hanttiukko tietää malmiesiintymistä kaiken🤣

Äänestä
  • Paremmin hanttiukko tietää, missä aletaan vedättää tukirahoja olemattomilla malmeilla. Olisi ne malmit louhittu yhtä soittoa, jos ne ei olisi loppunut. Kyllä ne tilanteen tiesi Hituran kaivoksen rikastamon tekemät tutkimukset, kannattaako enää pelkkää kiveä louhia ja kuskata Hituraan rikastettavaksi,, ei kannattanut. Mutta ainahan joku viisas löytyy, että mistä tahansa kivestäkin saadaan, vaikka kultaa paperilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tullekohan se nikkelikaivos Lieksaan Tainiovaaralle? Ihmetyttää jos tulee, koska silloin on maailmanlaajuinen ihme kyseessä? Vuonna 1989 louhittiin tainiolla nikkeliä, noin puolivuotta. Ensimmäinen panostus oli 475 kg jolla lähti pintakallio. Noin kilometrin päähän tultiin metsä autotietä kalinaan päin eka paukun ajaksi. Sen jälkeen sitten alkoi varsinainen nikkelimalmin louhinta. Silloin siellä sitä nikkeliä oli, mutta se malmisuoni tyrehtyi, eli loppui. Oli vain kaivosinssin mukaan sellainen "malmi linssi" joka loppui, kun louhittiin. tiedän siitä kun olin siellä louhoksella töissä. Nyt ihmetyttää, että mistä sinne on tullut sitä nikkeliä lisää? Koko tainiovaara ja lähi alueet haravoitiin lentoetsinnällä, eikä sitä malmia löytynyt niin paljon, että olisi kannattanut jatkaa kaivostoimintaa. Se mistä louhittiin aiheutti vain 24 metriä syvän montun, josta se murske meni kuorma-autoilla Lieksan asemalle junan vaunuihin ja siitä Hituran kaivokselle Nivalaan rikastettavaksi. Ihme on jos vielä kaivos tainioon tulee, ainakaan samaan monttuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu