Tuomo Yli-Huttulan kirjoittama artikkeli Timo Soinista:
HALONEN HÄRSKI VIRKANIMITTÄJÄ
Perussuomalaisten presidenttiehdokas, kansanedustaja Timo Soini syyttää tasavallan presidenttiä Tarja Halosta erittäin härskiksi poliittiseksi virkanimittäjäksi.
Soini kummastelee, että Halonen ei suostunut nimittämään aikanaan keskustan Esko Ahoa tai kokoomuksen Ilkka Kanervaa Suomen Pankin johtokuntaan, mutta SDP:n Erkki Liikanen kelpasi viime vuonna pankin pääjohtajaksi.
"Halonen on näyttänyt, että demari voidaan aina nimittää. Millä perusteella Liikanen on pätevämpi kuin Aho. Senkö takia kun Liikanen ajoi valtiovarainministerinä Suomen talouden kaaokseen", Soini lataa.
"Halonen on kova sosialisti ja vallankäyttäjä. Hän ei ole heikko presidentti, vaan vahva ja voimakastahtoinen vallankäyttäjä", Soini kuvailee ja arvelee saavansa palautetta, että hän julkeaa arvostella istuvaa presidenttiä.
Soini muistuttaa, että Halonen on ilmoittautunut presidenttikisaan ja häntä pitää kohdella sen mukaan.'
"Istuvaa presidenttiä on vaikea haastaa, koska monet pitävät epäkorrektina presidentin arvostelun."
Soini puolustaa tiukasti presidentti-instituutiota, koska presidenttiä tarvitaan puolustamaan Suomen kansaa.
Presidentin valtaa on Soinin mielestä riisuttu liikaa. "Perustuslaki on sen verran uusi, ettei siihen ole syytä koskea. Presidentin vallan lisääminen ei ole realismia."
http://www.kaleva.fi/html/JKpage493920.html

Vastaukset 6
Vanhimmat
juup... ;)
Eipä se Soini taida oikein tietää mitä itsekään ajattelee koko presidentti-instituutiosta, toisaalta pressalle pitäs lisätä lisää valtaa, mutta nykyinen käyttää sitä liikaa... Voi pikku-Soinia.
Huvittava tyyppi, kyllä kaikin puolin... Kyllähän poliitikon luonteeseen taitaa kuulua tuo kiertely ja kaartelu, mutta tyhmä ei saa / kannata olla....
Vai oliks se niin, että valtaa tulis lisätä vasta sitten jos Soini itse istuis pallilla. No, onneksi sitä päivää ei tarvitse nähdä, että kukaan siitä idioottijengistä vois sellaista suosiota saada.
Tyhmyyttä on monenlaista. UKK pysyi pallillaan diktaattorin valtuuksin 25 vuotta, kunnes terveys petti ja oli pakko luovuttaa. SDP:n haljut ja mitäänsanomattomat pressat ovat vesittäneet koko instituution - ensi vuonna tuota traditiota juhlitaan niinikää 25 vuotiskemuina kansan valitessa Tarja 'no comments' Halosen uudelleen.
Demokratian ainoa todellinen ongelma on tyhmä, mielikuvilla manipuloitunut kansa, joka ylpeänä kehuu äänestävänsä samaa henkilöä/puoluetta vuosikymmeniä tottumuksen takia.
Tarja Halonen on uuden vuosituhannen sulle-mulle politiikan äiti ja suojelija. Demarikepu, tuo poliittinen sikanauta jakaa kaikki merkittävimmät johtajanpaikat itselleen. No, kansa sen toki napisematta hyväksyy, kuten 500 miljoonan euron lisäyksen EU-kuluihinkin.
Vain Soini on EU-kriittinen. Muut pressaehdokkaat sorvaavat brysselin pamppujen "suklaareikää" sen kun kerkeävät.
Olivatko nämä kaksi edellistä Perset-porukan todellista asiallista presidentin vaalin kampanjaa?
Jotenkin vaikuttaa, että ne olivat enemmänkin joukko nimittelyä ja leikittelyä sanoilla, kirjoittajan toivoessa, että saisi nokkelilla sanomisillaan suurenkin suosion?
Miksi ihmeessä Te ette voi myöntää, että meillä tyhmilläkin on samat oikeudet isänmaa Suomeen ja jos linjaanne toteutuisi, meiltä tyhmiltä ottaisitte äänioikeuden pois...
Joten siinä tarpeeksi syytä kavahtaa Perset-porukkaa kauas!
Tasa-arvossa naisia ei saa arvostella.
....