Näin exästä unta tuolta oikein kaukaa. Hän näytti siltä aika paljon mitä silloin aikanaan. Minäkin olin ihan nuoren ja nätin näköinen siinä unessa. Mutta tätä nykyaikaa elettiin. Oltiin hyvissä väleissä ja hän hakeutui minun luokse. Unessa.
Oikeassa elämässä erottiin riidoissa hänen kanssaan aikanaan. Hän asui toisella paikkakunnalla ja haki minut kotoani aika pitkän matkan ja oli avokätinen miesystävä. Ja kova. Erosin hänestä, koska minulla oli pieni lapsi ja se kuvio oli aika rankka ja hän oli hoidossa paljon. Lisäksi yksi exä uhkaili mun henkeäni silloin, koska en saanut hänen mielestään kokea onnea tämän miehen kanssa.
Tunsin hellyyttä häntä kohtaa kun heräsin. Hän oli siinä unessa se paras versio itsestään. Asui viimeksi Keski-Euroopassa, kun törmättiin (en tiedä miksi, mutta en usko sattumaan). Oli aika kummallinen juttu sekin ja ihan oikeassa elämässä. Siitäkin on jo aikaa.
Käyn traumoja läpi. Ne tulee yöunien kautta, jotta voin niitä käydä läpi. Tehdä sovinnon.
Lapsuuden perheen kautta pahat traumat päällä. Äidin kuolemasta se lähti, että nousi pintaan. Mutta silloin ei ollut aikaa tai voimia niitä kohdata.
Tässä kohtaa ei ole voimia olla tekemisissä juuri kenenkään kanssa. Hoidan itseäni, vietän yksin aikaa ja keräilen voimia. Valmistaudun johonkin. Koitan pysytellä järjissäni ja elossa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.