Kun nuoriso nyt viljelee rautaromua ympäriinsä, osallistun oikein mielelläni näihin talkoisiin. Potkin jokaisen skuutin tieltäni ojaan poimittavaksi. Tai keskelle jalkakäytävää nurin. Eikä nuoret vie skuutteja omille pihoilleen vaan jättää ne aina toisten tienvarsille. Mutta en ole mikään muiden virheiden korjaaja.
Mitäkö teen kaikkialla lojuville skuuteille
12
318
Vastaukset
- Anonyymi
Minä laitan niitä nippuun ketjulla
- Anonyymi
Niitä on hyvä niputtaa pakettiin vaikka narulla ja köydellä etteivät kaadu yksinään
- Anonyymi
Juuri niin. Minäkin käyttäisin ketjuja niputtamiseen mutta ketjut taas maksaa.
Meilläpäin naapuri raahasi omalla tienvarrellaan lojuvan skuutin meikäläisen puolelle, mutta sai sellaiset haukut, kun osuinkin paikalle, että talutti heille kuulumatonta romurautaa lopulta kaupungin maille. - Anonyymi
Paksu nippuside on hyvä laittaa, varmaan kaksi kolme samaan nippuun
Pysyvät hyvin pystyssä eivät poju keskellä tietä- Anonyymi
Skuutteja ja polkupyöriä saa pysäköidä jalkakäytävälle, mutta ne eivät saa aiheuttaa haittaa jalankulkijoille.
Haittaa aiheuttaa mikäli sen jätetään poikittain, keskelle väylää tai muuten sikin sokin eli on esim. monia samalla alueella.
Tänään taasen siirsin keskelle jalkakäytävää poikittain jätetyn skuutin viereiseen pusikkoon ja en asettanut sitä pystyyn, eli sinne meni.
Skuutti on painava siirtää sen ollessa lukittuna, joten meitä jalankulkijoita ei voi vaatia käsittelemään niitä hellävaraiset.
Skuuttikuskit eivät paljon välitä siitä, että jalkakäytävillä liikkuu kaikenikäsiä ja -kuntoisia jalankulkijoita. On lapsia opettelemassa kävelemään, potkupyöräilemään ja pyöräilemään. On liikuntarajoitteisia, on sokeita, on matkatavaroiden kanssa olevia jne.
Skuuttikuskien päähän ei mahdu kuin minäminäminä!
- Anonyymi
Tuohan on kiva lisäpuuha, kun lähtee iltalenkille!
- Anonyymi
Kantoihin ei saa laitta koiran kakkelii
- Anonyymi
Eikö kahvoihin saa laitaa
- Anonyymi
112 soitto aina kun jätetty liikennettä vaarantavasti. Vain viranomaistoiminnalla saadaan sähkölaudat kuriin.
Eli ne pitää palauttaa vain vuokrauspisteisiin. Hintoja voidaan nostaa tämän vuoksi 100 %. - Anonyymi
Tänään yksi skuutti oli jätetty kapeahkolle jalkakäytävälle poikittain ja se vei lähes koko tilan.
Vaihtoehdot olivat joko ajoradalle tai pusikkoon.
Siirsin skuutin läheiseen pusikkoon eli orapihlaja-aitaan ja se meni nurin.
Toisessa kohtaa jalkakäytävällä poikittain ollut skuutti sai uuden paikan pyörätieltä. Se pysyi pystyssä. Olkoon siellä pyöräilijöiden kiusana. - Anonyymi
Itse laittaisin suuttua nippuun rungon ympäri esim nippusiteeooä jotta pysyvät turvallisesti pystyssä
Piha poliisi - Anonyymi
Väärin pysäköidystä skuutisyanoitää ilmoittaa pysäköinnin balvontaant
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti26845728Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4911398Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22210983Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump399800Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908638Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2836695Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti23345Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.253033Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle42903Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j12687